Tiede on tehnyt ihmisen ymmärryksen näkökannalta loistavia keksintöjä, mutta tiede, aivojen tuottama tieto toimii vain horisontaalisessa hiekkalaatikossa. Yhteenkään vertikaaliseen kysymykseen tiede ei ole pystynyt vastaamaan. Mitä pohjimmaltaan on elämä, miksi on elämä, onko kuoleman jälkeen elämää jossain uudessa ulottuvuudessa, mitä on tietoisuus todella.? Arvaan, että moni vastaa tähän niillä yhä laajenevilla horisontaalisilla teorioilla tajuamatta olevansa edelleen samassa hiekkalaatikossa.
Eli nöyryyttä ja oivaltavaa antautumista tiedeuskovaiset! Tiede on useimmiten toimiva väline, ei mitään muuta.
Eli nöyryyttä ja oivaltavaa antautumista tiedeuskovaiset! Tiede on useimmiten toimiva väline, ei mitään muuta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Yksi tärkeimmistä asioista, joihin tiede ei ole vielä kovinkaan hyvin yltänyt, on tietysti tieteen luoja itse, aivot. Tiede havannoi luontoa, mutta kaikkiin kysymyksiin ei välttämättä voi saada vastausta pelkästään ympäristön ilmiöitä tarkastelemalla. Mielestäni noihin kysymyksiin osasin kuitenkin vastata ihan hyvin tieteen perusteella.
Mitä pohjimmaltaan on elämä?
- Solujen ja atomien "symbioosi", materiaa, energiaa
Miksi on elämä?
- Sattumalta syntynyt, ei ole syytä, evoluutio tehnyt monimutkaisemmaksi
Onko kuoleman jälkeen elämää jossain uudessa ulottuvuudessa?
- Ei. Miksi olisi? Ihminen lakkaa vain olemasta. Se, ettei jotain asiaa ole, on käytännössä mahdoton tieteellisesti todistaa. Koska kellään ei varmaa havaintoa ole kuoleman jälkeisestä elämästä, on syytä olettaa, ettei sitä ole. Kaikki tieteen havainnot ovat sitä vastaan.
Mitä on tietoisuus todella?
- Sitä, että aivot ymmärtävät käsitteen "minä itse"
On niin paljon ehkä ymmärrettävää väärinymmärrystä tieteen olemuksesta. Yksityisten tieteentekijöiden näkemykset sekotetaan tieteen näkemyksiksi. Puhutaan myös mm. "tieteellisestä todistamisesta", käsitteestä, jota ei ole olemassakaan.
"Mielestäni noihin kysymyksiin osasin kuitenkin vastata ihan hyvin tieteen perusteella."
Niin, vain omia vastauksia, jotka ovat omia tieteellisen tietämyksen tulkintoja.
"Mitä pohjimmaltaan on elämä?
- Solujen ja atomien "symbioosi", materiaa, energiaa"
Elämän tärkein ominaisuus on informaatio, sen käsittely ja säilyttäminen, myös lisääminen. Tässä suhteessa elämä on perustavanlaatuisesti erilaista kuin eloton luonto. Sen perusolemus on todella vielä auki.
"Miksi on elämä?
- Sattumalta syntynyt, ei ole syytä, evoluutio tehnyt monimutkaisemmaksi "
Tämä kysymys ei alkuunkaan kuulu tieteellisen tutkimuksen piiriin. Se ei tiedettä kiinnosta.
"Onko kuoleman jälkeen elämää jossain uudessa ulottuvuudessa? "
Tämä kysymys on tietellisen käsitteistön kannalta niin epämääräinen ja määrittelemätön, että tieteen pohjalta siihen ei voi ottaa minkäänlaista kantaa.
"Mitä on tietoisuus todella?
- Sitä, että aivot ymmärtävät käsitteen "minä itse""
Vastaus tähän kysmykseen liittyy sanan "tietoisuus" määrittelystä. Jo tämä määrittely on hyvin vaikeaa. Arkikielessä (mm. suomessa), sillä on kolme/neljä merkitystä: hereillä olo (ei unessa tai tajuton), tarkkaavaisuuden kohdentaminen (olla tietoinen jostakin ulkoisesta asiasta), sisäinen tarkkavaisuus (tehdä, ajatella jotakin tietoisesti, huomioida oma käytöksensä), itsetietoisuus (erottaa itsensä omaksi subjektikseen ylemmän hierarkiatason ajattelussa. Kaksi viimeistä liittyvät läheisesti kielelliseen ajatteluun. Kieli on ajattelun väline. Mutta nämä mekanismit neuraalitasolla ovat vielä vailla tietellisen ymmärryksen vaatimaa riittävää vahvistusta, siis köykäisiä, mutta varteenotettavia teorioita.
Tiede on vain joukko menetelmiä, joiden avulla saavutetaan ymmärrystä maailmasta. Näillä menetelmillä luodaan teorioita, jotka ovat huonommin tai paremmin kokein ja havainnoin varmennettuja. Ne jäävät aina teorioiksi. Niistä ei tule koskaan totuuksia. Tiede ei tunne käsitettä "lopullinen totuus". Tieteellisen metodiin sisältyy loputon epäily. Jos siitä luovutaan, asenteesta tulee "tiedeuskoa", joka ei ole tiedettä.
Irrationaalinen usko, joka ei väitäkään olevansa tiedettä ja oikea tiede voivat minun ymmärtääksen elää samassa ihmismielessä hyvässä sovussa, tietyin edellytyksin. Molemmat edellyttävät henkistä nöyryyttä. Tiedeusko ei tähän joukkoon enään mahdu.
No tässä on nyt varmaan juuri sellainen odotusten mukainen vastaus, josta avaaja toteaa:
"Arvaan, että moni vastaa tähän niillä yhä laajenevilla horisontaalisilla teorioilla tajuamatta olevansa edelleen samassa hiekkalaatikossa."
Inhimillisen tiedon syvyyssuuntaiset koordinaatit jäävät nimimerkki Yusan yksitasoisessa vastauksessa sokeaan pisteeseen -- tai ulottuvuuteen, sillä Yusa todellakin näyttää ikään kuin elävän jossain taso-todellisuudessa, jossa jokin todellisuuden ulottuvuuskoordinaatti kokonaan puuttuu.
Yritys jakaa inhimillinen tieto kahtia sen perusteella vastataanko kysymykseen "miksi?" siinä hengessä jossa elämän ja olemassaolon tarkoituksia kysellään, vai siinä hengessä jossa korrespondenttiseen totuusteoriaan nojaava tutkimus selvittää ilmiöitä ja syysuhteita, näyttäytyy Yusalle yhden akselin ääripäinä. Ja yrittäessään lisätä käsitteellistä selvyyttä hän vieläpä katkaisee akselin ja näkee ääripäät itsenäisinä vaihtoehtoina, joista toinen edustaa jonkinlaista "uskoa" toinen taas "tiedettä".
Inhimillisellä tiedolla ei kuitenkaan sen historiallisissa tai yleensä kehityksellisissä lähtökohdissa tätä perushajoamaa ole, vaan alusta alkaen kaikki tietomme kutoutuu yhteen samaan vyyhteen. Syyllisyys ja syyt ovat alkujaan toisistaan eriytymättömiä. Koko olemassaolonkokemus ja kysymykset tarkoituksesta sekä olemisen "oikeasta", "hyvästä" tai "hyväksyttävästä" laadusta kasvavat samassa rungossa kuin kysymykset asioiden suhteista, syistä ja seurauksista. Vain omaksumalla kapea yhteen tasoon asettuva ajattelutapa ja keskittymällä sitten käsitesisältöjen määrittelyyn voidaan luoda kuvitelma tiedon perustavanlaatuisten elementtien sijoittumisesta omille alueilleen.
Niinpä sitten kuulemme jo koululapsen suusta esimerkiksi miten "vesimolekyyli muodostuu vety- ja happiatomeista" ja tämän tiedon merkityksen kuin luonnostaan koetaan sijoittuvan, siis sisältyvän, implikoituvan, itse tähän tietoon. Ja saman harhan laajentumana kuvitellaan sitten että tällaisen tiedon lisääntyminen vähitellen voittaa alaa kaikenlaisten "taikauskojen ja harhakuvitelmien, yms" maaperältä.
Näin ei tietenkään ole. Tiedon syvyyssuuntainen komponentti elää jokaisessa horisontaalisen tiedonatomin sijaintikohdassa. Tieto ei ole latteaa, sellaista kuin mm. keinoälyn utopistit sen kuvittelevat olevan, vaan tieto sijoittuu tietoavaruuteen, jossa sillä on aina kaikkien tila- ja aikakoordinaattien sille antama merkitys.
Irrationaalinen - rationaalinen on vain yksi tiedon akseli. Erillisenä se ei ole mitään.
Tietellinen metodi on onnistuneesti selittänyt maailmankaikkeutta. Se on toiminut vakuuttavammin kuin muut esitetyt vaihtoehdot, joita niitäkin on. Se ei kuitenkaan rakenteellisesti edes yritä vastata ihmiskeskeiseen kysymyksenasetteluun: "miksi". Se vain etsii ja löytää kuvauksia: "mitä" ja "miten". Jos se ei kelpaa, niin siitä sitten esittämään parempaa menetelmää. Sana on vapaa, mutta kaikki mitä voidaan sanoa, voidaan sanoa selvästi, ilman vihjailuita tai turhaa tarttumista siihen, mikä omasta mielestä on väärin. Kerro suoraan ja selkeästi heti se, mikä on oikein!
"Tiedon syvyyssuuntainen komponentti elää jokaisessa horisontaalisen tiedonatomin sijaintikohdassa. Tieto ei ole latteaa, sellaista kuin mm. keinoälyn utopistit sen kuvittelevat olevan, vaan tieto sijoittuu tietoavaruuteen, jossa sillä on aina kaikkien tila- ja aikakoordinaattien sille antama merkitys."
Tämä julistus ei sisällä mitään konkreettista, mihin tarttua. Vain sanahelinää. Mikä on metodi?
Sori...en ymmärtänyt, mitä ajoit takaa!? Yusan vastaus oli tosiaan sitä tyypillistä ihmisen pinnistämistä hiekkalaatikollansa, mutta sinä ilmeisesti tajusit, mitä ajoin takaa. Kunhan vain kerrot asiat yksinkertaisemmin.?
Eli minulle ihmisen aivojen tuottaman tietokokonaisuus, oli se kuinka suuri tahansa, ja vaikka tuhat vuotta tästä eteenpäin, ei se sinällään synnytä oivallusta syvyydestä, no sanotaan pyhyydestä. Aivomme, mielemme pystyy vain tulkintoihin, ideoihin, käsitteisiin, toimintamekanismien keksimiseen. Aivot on enemmänkin vastaanotin, joka kieltää vertikaalisen ulottuvuuden olemassaolon, koska se ei ymmärrä sitä.
Ei minulla ole mitään tiedettä vastaan, mutta sitten kun kaikki tämän maailman Dawkinsit alkavat puoskaroida horisontaalisilla kysymyksillään syvyyden ulottuvuuksia, on pakko puuttua jotenkin. Tosin Dawkinsin pöyhkeys on tyhmää ja naurettavaa, mutta kun jotkut ottavat hänetkin tosissaan. En tässäkään kritisoi hänen kykyään tiedemiehenä, vaan hänen kyvyttömyyttään kuunnella sydäntään, hiljaisuutta...
Ryntäilet päin häkkisi seiniä. Tarvitset vielä ne tikapuut joilla kiipeäisit katsomaan tuolta ylempää. Vasta katolta paljastuu lauseittesi mielettömyys.
No jaa. Selitetään sitten. Ei mitenkään "paremmin", se määre on tässä huitaistu ilmaan, ei-mihinkään, sillä odotuksesi ovat vääriä. Peräilet selityksiä, joista jo tietäisit että ne ovat selityksiä. Sinulla on kriteerit vastauksen mittaamiseksi. Olet sulkenut itsesi ontologisesti. Kuvitelmasi kriteeriesi yleispätevyydestä eivät kuitenkaan ole muuta kuin harhoja.
Ei "tieteellinen metodi" (mikä lie?) ole "onnistuneesti selittänyt" maailmankaikkeutta. Ei se edes ole kuvannut sitä täydellisesti. Se selittäminen taas on tiedonfilosofisesti ratkaisematon juttu. Korrespondenttisen totuusteorian mukainen tositieto vakuuttaa vain omalla tavallaan. Eikä vastausten laatua voi rajata väittämällä ettei jollakin tietyllä akselilla "yritetäkään" vastata. Ei näet ole vallassamme esim. päättää millaisia tiedolliset pyrkimyksemme ja selitysyrityksemme eriytymättömissä alkumotiiveissaan ovat. Eikä rajoittuneuutemme ratkea sillä että yritämme jostain väkisin tempaista epätäydellisyytemme vastakohdaksi jonkin "paremman menetelmän". Oletkos ihan pöpi? Lähtökohtaisten rajoitusten ja harhojen havaitseminen ei tarkoita sitä että ne edes olisivat korjattavissa.
Olet ymmärtänyt Wittgensteinisi väärin. No, jaa, siis et ole ymmärtänyt Wittgensteiniasi ollenkaan. Kysymykset ja vastaukset sijoittuvat samaan loogiseen avaruuteen - arvoitusta ei ole olemassa. Jos esität kysymyksiä, niiden vastaukset eivät löydy mistään niihin implikoitujen premissien ulkopuolelta. Mutta vaikka sanoisit kaiken mitä on mahdollista sanoa, silti juuri mitään ei vielä olisi sanottu. Tämän toteaminen on oikein.
Se että tämäkin vaikuttaa sinusta sanahelinältä johtuu siitä että tarvitsisit ajatteluusi ihan uuden ominaisuuden -- syvyysulottuvuuden -- jotta sinulle valkenisi mistä tässä on kyse.
... oikeilla jäljillä. Juuri noin minäkin ajattelen.
Kts. vastaukseni Yusalle.
Minä en vastaa kenenkään kirjoitukseen alentumalla nimittelyihin tai epäsuoriin vihjailuihin. Ne kertovat jotakin oleellista kirjoittajastaan. Yritän pysyä asiassa.
Luonnontieteeet ovat tietysti oma "hiekkalaatikkonsa" inhimillisen ajattelun suuressa joukossa. On kummallista väittää, että niillä ei olisi hyvää näyttöä sen projektion laadukkuudesta (ei tietenkään täydellisyydestä), jonka ne todellisuudesta esittävät.
Luonnontieteiden ulkopuolelle jää monta inhimillisen "viisauden" ryhmää, mm. länsimaiset humanistiset tieteet, itämaiset filosofiat, "new-age-luokan "tieteet"", uskonnot ja sitten tuhansia yksityisajattelijoita. Mitä sitten? Siitä (irrationaalisesta?) ymmärryksestä, jota minulla tässä yhteydessä kirjoittelun lisäksi on, mutta jota en katso osaavani tarpeaksi selkeästi pukea kielelliseen ilmaisuun, katson parhaaksi vaieta.
Muut kirjoitelkoon löysiä sen verran kuin haluavat.
Ei "tieteellinen metodi" (mikä lie?)
http://en.wikipedia.org/wiki/Scientific_method
... ratkea tällä trivialla. Wikissä kuvaillaan tiedettä lähinnä tieteellisen realismin kannalta, mutta nämä tietoteoreettiset ismit eivät mitkään ole tyhjentäviä, ja tiedonfilosofiset ongelmat alkavat sitten siitä mihin tällaisten pintamäärittelyjen fraasit loppuvat.
Esimerkiksi tämä Wikin määritelmä lähtee käsitteestä "ilmiö", joka viittaa johonkin jolla on alku ja loppu. Tämä on tyypillinen tieteellisen realismin lähtökohta, mutta filosofille se ei ole riittävä, koska hän vaistoaa tällaisessa käsitteenmuodostuksessa pitkällä historiallisella taustalla ns. käsiterealismin ongelmat, ja niinpä kysymyksestä onko todellisuudessakin "ilmiöitä", so. alkuja ja loppuja, vai ovatke ne vain ihmismielelle ominaisia jäsennystapoja, alkaa sitten fenomenologia.
Vaikka et juuri ymmärtäisikään oman ajattelusi pinnallisuutta, siunun kannattaisi varautua siihen että jonakin päivänä jokin asia sinulle valkenee. Ei kannata huhkia nyt täysillä ikään kuin omaisi kaiken tietoa koskevan ymmärryksen. Tämä ilman sarvia ja hampaita, ystävän neuvona.
"Tiede on tehnyt ihmisen ymmärryksen näkökannalta loistavia keksintöjä"
Tiede ei ole mikään toimiva subjekti. Se ei _tee_ mitään.
Tiede on ihmisten työkalu siinä kuin mikä tahansa muukin: veitsi, koneet, saha, sauvasekoitin, pankkijärjestelmä, laki ja oikeuslaitos, koululaitos etc.
Tiede ei vastaa, mutta tutkijat saattavat vastata, jos he tieteellisen tutkimuksen avulla saavat vastauksen esille. Aina eivät saa, usein saavat ja hyvin usein vastauksen lisäksi nousee esille uusia kysymyksiä.