"Jouduin" taas kerran ostamaan Atrian maksatuotetta '507 Naudan maksaviipale', vaikka tiesinkin, että sen Atrialla suoritettu viipalointi yhdeksässä tapauksessa kymmenestä on täysin päin seiniä. Olisin muuten ostanut Snellmanin kokonaisen maksapalan (kuten tavallisesti), mutta nyt oli vain kaksi pakettia jäljellä, ja molemmat yli 800 grammaa. En yksinsyöjänä pysty sentään niin paljon maksapihvejä syömään kerralla.
Ja todellakin: taas kerran Atrian maksaviipaleet oli "leikattu" (jos edes sitä sanaa voi käyttää, pikemmin kai isketty kirveellä...) täysin miten sattuu. Eli yksi 2-3 senttiä leveä ja 15 (!) senttiä pitkä sekä pari senttiä PAKSU "viipale", sitten pari vähän lyhyempä mutta yhtä paksua, vain yksi sopivan paksu (vajaa sentti), mutta sitten suoranaisia leikkuutähteitä, eli kolme pientä postimerkin kokoista silppupalasta!
Ja näin on lähes aina. Esim. Snellman ja HK osaavat siivuttaa maksan ihan niin kuin kuuluukin, mutta Atria iskee paketteihin aivan täysin mitä hyvänsä leikkuupöydiltä sattuu putoamaan.
Mikähän lienee Atrian maksanleikkaajien ajattelutapa? Tästä tuotteesta voi korkeintaan tehdä jotain maksastroganoffin tapaista, mutta miksi silloin ostaa "siivuja", eikä kokonaista palaa, niin saa sopivan kokoisia kuutioita. Jos taas haluaa tehdä ohuita paistettuja maksapihvejä (sisältä rosee!) ei ainakaan Atrian tuote '507 Naudan maksaviipale' käy. Katsokaa vaikka kun seuraavaksi kaupassa käytte, ja siellä on tuota tuotetta. Tosin kiinni saumatusta muovipakkauksestahan ei edes näe kunnolla millaisia paloja sisällä on, ennen kuin sen on ostanut kotiin ja avaa.
Kyllä taas täytyy muistaa ostaa kokonainen pala ja siivuttaa itse juuri niin kuin haluaa, mutta kun tällä kertaa en todellakaan viitsinyt yli 800 gramman palaa ostaa haaskuuseen.
Aion kyllä yrittää puhua marketpäällikön (Helsingin Vuosaaren Columbuksen S-Market) ympäri, että hylkää Atrian maksan ja siirtyy myös siivujen osalta Snellmaniin, jonka maksapalaa siellä kyllä on. Hullua muuten, että sama kauppa ostaa kahta eri maksalaatua kahdelta eri toimittajalta! Saman Columbuksen K-Marketissa taas myydään HK:n maksasiivuja, jotka nekin ovat oikein hyvin leikatut. Mutta aina ei jaksa kävellä aivan toiselle puolelle kauppakeskusta vain maksan takia, kun muuten ostelee S-Marketista, jonka "asiakasomistaja" olen, eli saan bonuksia.
Atrian maksa"viipaleet" ovat lisäksi niin mahdottoman muotoiset, ettei niistä pääse käsiksi sormillaan edes kunnolla nyhtäisemän nahka pois. Paistettaessa sitten vielä käpristelevätkin miten sattuu. Täysin epäkuranttia tavaraa!
Varokaa, maksan ystävät!
3
1970
Vastaukset
- naaatiskelija
Itse ostan mieluummin maksapalan, jonka sitten itse viipaloin tai paloittelen tarpeen mukaan.
Yhtenä syynä se, että ne valmiit viipaleet voivat olla vaikka minkä paksuisia tahansa. Nähtävästi sellainen pehmeä mötikkä ei oikein pysy paikallaan viipalointikoneessa.
"ettei niistä pääse käsiksi sormillaan edes kunnolla nyhtäisemän nahka pois."
Ei sisäelimissä varmasti ole nahkaa - sitä voi olla vain lihassa, jos on jätetty nylkemättä (esim. joulukinkku). Maksassa on kyllä kalvoja, joita voi olla lihassakin eri lihasten välissä. Yleensä ovat aika hankalia poistaa, mutta onnistuu kunnon terävällä veitsellä.- Goya
Tarkoitin toki kalvoa "nahkan" sijasta, vaan ei oikea sana osunut oikealla hetkellä mieleen.
Ja kuten kirjoitin: ostan minäkin normaalisti palan ja siivutan itse, mutta nyt löytyi vain jättipaloja.
Ja kyllä konesiivutus onnistuu muilta lihanleikkaamoilta/pakkaamoilta (esim. HK ja Snellman) paitsi Atrialta. Kuten myös kirjoitin...
- keittäjätär
pane palautetta atrialle...!!tiedän meinaan ton jutun ja se on todella ärsyttävää...eikä ne mulkut ees poista tota kalvoa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k273613- 412459
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut362284Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s72057Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta431562- 381499
- 1271292
- 131289
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.2651265Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t451255