Hei!
Olisiko jollakin hyviä neuvoja, miten oppia olemaan enemmän oma itsensä. Olen oikeastaan koko elämäni ajan pysytellyt muiden "varjossa", en "uskalla" tai pysty olemaan useimpien ihmisten seurassa se ihminen kuin oikeasti koen itse olevani.
Asia on ruvennut kiusaamaan enemmän, kun olen ällistyksekseni! huomannut että ihmisillä saattaa olla ihan väärä käsitys minusta. Pelkään jopa että jotkut pitävät yksinkertaisena tai epäsosiaalisena..millaista käytökseni voi kyllä ollakin. Käyttäytymiseni ei kuitenkaan ole se mitä oikeasti olen.
Sisäinen "maailmani" on paljon rikkaampi kuin mitä ulospäin näytän. Kärsin siitä, että muiden näkemä "minä" on usein niin paljon negatiivisempi kuin mitä oikesti tiedän olevani. Ehkä "nolostun" jos huomaan ihmisten pitävän minusta.
Tiedän kyllä että minun täytyisi vain uskaltaa raottaa sisimpääni enemmän niin itsellänikin olisi helpompaa. Minulla on kiúitenkin takaraivossa usein tunne, että olemalla mahdollisimman neutraali, en ärsytä ketään, ja näin ollen annan tilan kaikin mokomin niille joilla siihen on "tarve". Tiedän tekeväni tällä hallaa eniten itselleni, sillä oloni on useimmiten hieman ahdistunut tästä ristiriidasta...
Olisiko jollakin hyviä neuvoja, miten oppia olemaan enemmän oma itsensä. Olen oikeastaan koko elämäni ajan pysytellyt muiden "varjossa", en "uskalla" tai pysty olemaan useimpien ihmisten seurassa se ihminen kuin oikeasti koen itse olevani.
Asia on ruvennut kiusaamaan enemmän, kun olen ällistyksekseni! huomannut että ihmisillä saattaa olla ihan väärä käsitys minusta. Pelkään jopa että jotkut pitävät yksinkertaisena tai epäsosiaalisena..millaista käytökseni voi kyllä ollakin. Käyttäytymiseni ei kuitenkaan ole se mitä oikeasti olen.
Sisäinen "maailmani" on paljon rikkaampi kuin mitä ulospäin näytän. Kärsin siitä, että muiden näkemä "minä" on usein niin paljon negatiivisempi kuin mitä oikesti tiedän olevani. Ehkä "nolostun" jos huomaan ihmisten pitävän minusta.
Tiedän kyllä että minun täytyisi vain uskaltaa raottaa sisimpääni enemmän niin itsellänikin olisi helpompaa. Minulla on kiúitenkin takaraivossa usein tunne, että olemalla mahdollisimman neutraali, en ärsytä ketään, ja näin ollen annan tilan kaikin mokomin niille joilla siihen on "tarve". Tiedän tekeväni tällä hallaa eniten itselleni, sillä oloni on useimmiten hieman ahdistunut tästä ristiriidasta...
Vastaukset 9
Vanhimmat
Etpä ole olosi kanssa yksin, on meitä täällä muitakin samalla tavalla ajattelevia :) Häntä pystyyn vaan, kelpaat maailmalle sellaisenasi - pakkohan se on, eikö?
Ihan eksksi sun pitää suuttua itsellesi!
Miten voit vaatia, että muitten pitäisi nähdä sun pääsi sisälle millainen ihminen oikeasti olet?
Emme ole ajatustenlukijoita.
Mitä varten ihmiselle on annettu aistit ja puhekyky? Siksi, että hän voi ilmaista itseään muille.
Joten jos haluat muutosta tilanteeseesi, aloita itsestäsi: rupea oikeasti näyttämään ihmisille, millainen olet. vain puhumalla korjataan väärät käsitykset. Myöhemmin saatat jopa nauraa tälle vaiheelle elämässäsi, jolloin tyydyit olemaan lessukka.
Niin. olet varmaan osittain oikeassa. Se on vain vaikeaa kun olen ihan lapsesta saakka (olosuhteista johtuen, varmasti osittain muös luonteeni vuoksi ) ollut/ olin se, joka ns. "uhrautuu" antaen tilan toisille. Tämän olen tehnyt hampaita kiristellen ja nähnyt välttömättömäksi tilanteen selviämiseksi.
Koko ikäni jotenkin "taka-alalla" olleena pystyn herkästi vaistoamaan tilanteita ja näkemään ehkä myös ihmisten oikeat "luonteet". Tästä syystä minun on vaikea ymmärtää että muut eivät kuitenkaan näe minua yhtä armeliaasti, vain pelkän pinnan..
liiasta kiltteydestä ja uhrautuvuudesta?
Siitä seuraa katkeruus. Joko keski-iässä tai vanhana.
Olen nähnyt liian monta katkeroitunutta naista. Ne eivät ole mukavia kenellekään. Varo sitä!
Terve itsekkyys on avainasia. Miksi vain toisilla ihmisillä olisi oikeus osoittaa mieltään ja sanoa napakasti vastaan? Miksi se oikeus ei olisi myös sinulla?
sinun itsesi on sitä mitä sinun itsekäs mielesi koko ajan luo.
Pelkäät, että jotkut pitävät sinua yksinkertaisena ja epäsosiaalisena.Miksi?
Jos olet aina 'varjossa', et varmaankaan ole kovin sosiaalinen? Mitä sitten? Sosiaalisuus on vuorovaikutusta, ei sitä että pitää koko ajan miettiä, miltä minä toisten silmissä näytän.
Se merkitsee, että olet kiinnostunut lähimmäistesi rikkaasta sisäisestä maailmasta ja haluat olla yhteydessä toisiin.
Yksinkertaisuus ei mielestäni ole iso synti. Autuaita ovat yksinkertaiset...
Kiitos tästä kirjoituksesta. Näyttää tulleen tänne viisi vuotta sitten, mutta teen itseni kanssa töitä saman asian kanssa, ja antaa asialle konkretiaa kuulla, että jollakulla on niin samanlainen tilanne.
Et varmaan lue tätä enää, mutta siltä varalta että - mitä sinulle nykyään kuuluu?
Tämä kirjoitus kuulosti niin tutulta, että olisin melkein voinut sen itse joskus kirjoittaa ja vaikka onkin vanha kirjoitus niin lisäänpä vinkkini tähän.
Itseäni on auttanut se, että on edes yksi luottohenkilö, jonka seurassa voin olla oma itseni ja se on jo paljon se. Myös se, että ilmaisen itseäni muulla tavoin kuin sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, esim. kirjoittamalla tai muuten luovalla tavalla. Kun näkee omia ajatuksiaan paperilla, niin on helpompi alkaa kuuntelemaan tätä omaa sisäistä ääntään eikä aina vain kaikkien muiden ääniä. Millainen minä ja elämäni on, jos lakkaan välittämästä muiden mielipiteistä ja alan sen sijaan elämään oman näköistä elämää?
Voi aloittaa vaikka tekemällä jotain mistä itse tykkää, ottamalla aikaa omille jutuille, omille unelmille ja lähteä toteuttamaan niitä. Jos liikaa on aina tottunut miellyttämään muita, niin voi aina miettiä eri tilanteissa, että miksi teen nyt näin; siksikö että oikeasti haluan vai siksi että haluankin vain vanhasta tottumuksesta miellyttää jotakuta toista. Näin voi pikkuhiljaa alkaa purkaa vanhoja ohjelmointeja, joita vuosien varrella on ympäristöstään oppinut.
On tärkeämpää ensin löytää itsensä, tietää kuka on ja mitä haluaa, sitten hyväksyä itsensä sellaisenaan. Kun on hyvä itsetunto niin se käy ihan luonnostaan, että tuo enemmän ajatuksiaan julki muidenkin seurassa. Mutta on myös hyväksyttävä, että jos perusluonteeltaan on introvertti, niin ei siitä voi muuttaa täysin vastakohdakseenkaan. Ei siis kannata olla liian ankara itselleen.
Niin kauan kuin häpeää omia ajatuksiaan tai olemustaan niin haluaa vain piilottaa sen muilta ja ehkä itseltäänkin. Kun taas oppii ymmärtämään ja näkemään itsensä sellaisena kuin on, niin se heijastuu myös ulospäin ja muutkin alkavat näkemään saman.
Be yourself, everyone else is already taken!
Minulla oli aivan samanlainen ongelma, kuin sinulla. Kolmekymppiseksi asti yritin kaikenlaista, mutta en pystynyt muuttamaan itseäni ja olemaan rohkeasti itseni.
Minä kävin psykoterapiassa (kognitiivinen), se auttoi, se oli todellakin ainoa todellinen tapa muuttaa tuota tilannetta. Nyt jälkeenpäin ymmärrän myös miksi psykoterapia on ainoa tapa "muuttaa" itseä/tilannetta. (Tai tietysti voi odottaa siihen asti, että on vanhus, koska siihen mennessä on jo oppinut olemaan rohkeammin oma itsensä.)
Suosittelen sinullekin terapiaa ja sanoisin vielä, että mene sinne pikaisesti, koska jos et tee asialle mitään, voi olla, että oma elämäsi (sellainen, jota haluaisit elää), vain lipuu ohitsesi. Vanhaha sitten muistelet katkerana, että olinpa elänyt rohkeasti sellaista elämää ja ollut sellainen, kuin todella olin.
Lue myös kirjat:
- Tony Dunderfelt: Voimavarana itsetuntemus
- Steven Hayes: Vapaudu mielesi vallasta ja ala elää