Taiteesta kaikki lähtee. Taiteilijalta vaaditaan paljon. Taiteilijan tulee kestää itseensä kohdistuva kritiikki; siitä näkee taiteilijan suuruuden.
Ihmiset tarvitsevat taidetta päivittäin. Meillä on siihen oikeus. Ja meillä on myös oikeus vaatia laadukasta taidetta.
Tärkein ammatti maailmassa: Kriitikko
Arvostan kriitikoita. He pystyvät näkemään pintaa syvemmälle. Heillä on vaikea ja vastuullinen tehtävä; tuottaa itse taidetta sekä kritisoida muiden tuottamaa taidetta.
On helpompaa olla pelkkä taiteilija, kuin myös kriitikko. Kriitikot ovat erittäin älykkäitä. Heitä voisi verrata psykiatreihin. Heidän tehtävänään on pitää taiteilijan suuruudenhulluus kurissa. Todellinen taiteilija tämän ymmärtää.
Kiitos kriitikoille.
Ihmiset tarvitsevat taidetta päivittäin. Meillä on siihen oikeus. Ja meillä on myös oikeus vaatia laadukasta taidetta.
Tärkein ammatti maailmassa: Kriitikko
Arvostan kriitikoita. He pystyvät näkemään pintaa syvemmälle. Heillä on vaikea ja vastuullinen tehtävä; tuottaa itse taidetta sekä kritisoida muiden tuottamaa taidetta.
On helpompaa olla pelkkä taiteilija, kuin myös kriitikko. Kriitikot ovat erittäin älykkäitä. Heitä voisi verrata psykiatreihin. Heidän tehtävänään on pitää taiteilijan suuruudenhulluus kurissa. Todellinen taiteilija tämän ymmärtää.
Kiitos kriitikoille.
Vastaukset 10
Vanhimmat
helppo arvioida, mutta itseänsä ei. Joten kaikista arvokkainta on itsekritiikki ja siltä pohjalta syntyvä terve muiden kritisointi.
.. jos nyt puhutaan julkisuuden henkilöistä, joilla on tarve esiintyä kaikelle kansalle.
On olemassa vaara kuvitella itsestään liikoja. Tarvitaan joku, joka pitää heidät ns. terveiden kirjoissa - eli kriitikko.
Jos typerä(?) kansa suosii liiaksi jotakuta esiintyvää taiteilijaa, menestys saattaa sumentaa taiteilijan itseensä kohdistuvan kritiikin. Siksi sanoisin, että kriitikon työ on psykoterapiaa sen puhtaimmassa muodossaan.
aina luullut, että jos ihminen luulee liikoja itsestänsä, niin silloin todellisuuden rajat tulevat vastaan ja yksilö ei enää saavuta sitä mitä tavoitteli. Sillä ei ole mitään merkitystä, kritisoiko joku tai itse taiteilija tätä, vaan sillä, että rajat ovat yksinkertaisesti tulleet vastaan. Itsekritiikki voi toki mahdollistaa näidenkin rajojen ylittämisen, mutta ei välttämättä.
Nykyajan kriitikot ovat lähinnä eräänlaisia antisankareita, eli sellaisia ihmisiä, jotka haluavat kuuluisuutta, mutta sanovat vihaavansa sitä. Eli kritisointi tekee heistä merkittäviä viihdemaailman ihmisiä. Eli ihan yhtä lailla nämä kriitikot ovat trendipellejä kun muutkin viihdealan ihmiset.
Kriitikot tekevät työtä koko kansalle, joten heidän olemassaolostaan ei voida olla epätietoisia. Kriitikot katsovat elämän näytelmää sivusta, eivätkä tieten tahtoen pyri esille. Kansa on kuitenkin uteliasta ja haluaa vetää heidät esille, mutta sehän ei taas ole kriitikon vika...?
Mielestäni tarvittaisiin enemmän kriitikoita. Se on hyvän yhteiskunnan perusta. Kriittisyyden tulisi olla yksi elämän perusasioista, muillakin kuin taiteen aloilla (itse näkisin tosin koko elämän taiteen kautta). Asioita ja ilmiöitä on kyseenalaistettava, muuten ei kehitystä tapahdu.
Naurettavaa, että Suomen kaltaisessa ns.(!) sivistysvaltiossa ei uskalleta antaa materiaalia, koskien entistä presidenttiämme, siinä pelossa, että.... tapahtuu mitä...??? Onko Suomessa vielä noitavainoja, hirsipuita vai mitä? Vai passitus mielisairaanhoitoon, jos uskaltaa kritisoida yhteiskuntaa ja julkisuuden henkilöitä?
Esimerkkinä "rajan ylityksestä" voitaisiin mainita eräs entinen mäkihyppääjä. Olisiko suurempi kritiikki ollut paikallaan hänenkin tapauksessaan? Kansa (typerä sellainen) on kuitenkin halunnut häntä pitää julkisuudessa. Sitä saa, mitä tilaa.
Suomalaisilla on mahdollisuus tehdä valintoja, mutta harva niin tekee. Kun ei aivokapasiteetti riitä. Eletään diktatuurissa sitten... kuka tätä diktatuuria johtaa... onko edes suomalainen?.
Yks juttu vaan.
Jos joku elokuva, kirja jne. saa kriitikoilta hyvät arvostelut, niin taatusti en tuhlaa rahojani siihen.
Must on huvittavaa sekin, että joku kriitikko esittelee vaikkapa jonkun elokuvan ennen sen esitystä telkussa.
Saattaa käydä niinkin, että katselun jälkeen suhtautuu tosi kriittisesti siihen kriitikkoon.
Kun me tavalliset tallaajat osaamme ihan itse itse kritisoida erilaisia ilmiöitä, niin siihen emme tarvitse verovaroin palkattuja kriitikkoja.
Ehkä tuo eliittiporukka luulee tarvitsevansa.
Jos sust on naurettavaa, että elossa olevan presdentin tekemisiä saa mustamaalata, niin must se on typeryyden huippu.
Ja mitä Nykäsen Mattiin ja kumppaneihin tulee valitsemme ihan itse kenen viihdetaiteilijan seurassa me viihdymme.
Ja tuo mainitsemaasi aivokapasiteetti on tarpeen hyvän koulutuspohjan saamisessa tavoitteena hyvinpalkatun duuni tai vaikkapa menestyvän yrityksen perustaminen. Ja tuota aivokapasiteettiahan tarvitaan päivittäisissä ratkaisuissa vaikkapa asunnon hankinnasta aina sopivan kumppanin valintan asti.
Kyllä se aivokapasiteetti riittää sinunkin kritisoimiseen. Perin kummalliselta tuntuu mainintasi tätä maata vaivaavasta diktatuurista diktaattorineen. Pyöritteletkä päässäsi jotain salaliittoteoriaa?
monenlaisia, jos puhut jostain vaikeasti määriteltävästä sokrateesta, niin se on sitten ihan oma asiansa.
Mutta esimerkiksi lehtikriitikot kyllä ihan tietoisesti myyvät omaa tuotantoansa ja nimenomaan lukijamäärä on melkeinpä suoraan verrannollinen kriitikon palkan määrään.
Kriitikko ilman itsekritiikkiä on aika kauhea ilmestys. Ja kyllä se maailma pyörii ilman kriitikoitakin, mutta kriitikko taas ei voi kritisoida, ellei ole jotain kritisoitavaa.
teet omat valintasi, mitä luet ja mitä katsot.
Eihän kriitikko sanojaan sinulle kohdista, vaan taiteilijalle. Yleisö toimii vain välikätenä, mutta todella tehokkaana sellaisena.
Presidentti tietää valituksi tullessaan, että mihin ryhtyy. Hän on vastuussa koko kansalle tekemisistään. Mitä me teemme presidentillä, joka salailee meiltä tekemisiään? Kysymys on presidentin velvollisuudesta kansalaisiaan kohtaan!
Ihminen toimii joskus paradoksaalisesti. Esiintyy julkisesti, vaikka tietää vain pettävänsä itseään.
Todella mietityttää, että mitkä syyt johtivat asioiden salailuun...
Onko meillä oikeus tietää, kuinka tätä maata johdetaan? Onko meillä oikeus saada tietoa?
Jo vain me kriitikoita tarvitaan. Jatkuvasti vain näkee sekä kriitikoita tai taiteilijoita selittämässä jotain taideteosta. Mielestäni silloin jos taidetta joudutaan selittämään ja opettamaan katsojalle, eli mihin hänen pitäisi teoksessa kiinnittää huomiota, ollaan menty elitismin puolelle. Taide-elämyksen kokeminen on aina henkilökohtainen juttu. Jos sitä ryhdytään suomentamaan kuluttajalle on kyse narsistisesta itsensä esilletuomisesta ja rajojen vetämisestä tavallisen kuluttajan ja eliitin välille: "Olet liian tyhmä tajutaksesi taiteeni sanoman.", sillä pyritään kertomaan kuluttajalle.
Itse koen taide-elämyksiä pelatessani videopelejä, vaikka jopa pelijournalistit ovat sitä mieltä, että pelit eivät ole taidetta ollenkaan. Jos olisin uskonut näitä "kriitikoita", olisi moni huikea kokemus pelien parissa jäänyt minulta kokematta. Kysymys taiteen laadukkuudesta onkin siis kovin absurdi juuri sen kokemisen subjektiivisuuden takia. Toki taideteoksissa on sellaisia seikkoja, jotka miellyttävät suurinta osaa taiteenkuluttajista. Siksi kriitikoita, joilla on tämmöinen "yleinen" maku ja normaali suhteellisuudentaju, tarvitaan. Näin siksi, että taiteen kuluttajan on helpompi löytää sellaista taidetta, josta pitää. Vaarallisempaa on silti se, että joku kriitikko alkaa kansan pään yli teilaamaan jotain kulttuurinmuotoa ja sanomaan, että tuo ei ole taidetta. Silloin voidaan kyllä hyvällä syyllä sanoa, että kusi on noussut sen kriitikon päähän eikä suinkaan taiteilijan/kulttuurintuottajan.
sitä mieltä, niin miten selität taidesuuntauksien synnyn? Et kai nyt vain ole sekoittanut taidetta ja viihdettä keskenään? Viihde on väljempi käsite kuin taide. Viihdettä on kaikki se, joka viihdyttää katsojaa, ei siis mikään muu. Taide on laajempi käsite, jonka määrittelystä käydään vieläkin kovia kiistoja. Viihde taas on tuotteistettua ja yksilöllisen markkinatoimijan rationaalisessa perspektiivissä sillä on vain yksi ulottuvuus, kuluttajan viihdyttäminen.
Taidesuuntauksien synnyn voi selittää ihan samalla tavalla kuin kaikkien suuntauksien synnyn. Kysymys on asioiden samankaltaisesta esittämisestä pienin eri variaatioin. Esimerksi Beatlesien kappaleet tehdään yhä uudelleen. Niistä kappaleista tulee sitten hittejä, joissa on uusi mielenkiintoinen maku, variaatio.
"Taide" viihdyttää, kuten kaikki kulttuurin muodot, joten ei ole olemassa mitään erityistä "taidetta", vaan ainoastaan kulttuurin eri ilmenemismuotoja.
Toki on ihmisiä, joilla on tarve tuntea itsensä paremmaksi kuin muut, siksi he katsovat, että heidän harrastamansa kulttuurinmuoto on mukamas jotenkin parempaa kuin joku "viihde". Kulttuurinmuotoja ei kuitenkaan voi MILLOINKAAN arvioida objektiivisesti, sillä kulttuurielämys on aina yksilöllinen, SUBJEKTIIVINEN kokemus. Jos sitten useampi kokee samoin tietyn "taiteen" kohdalla, niin ei se tee jostain teoksesta yhtään suurempaa taidetta kuin joku "viihdeteos" on. Itse asiassa populaariviihteeksi kutsutun taiteenmuodon ja sen eri suuntauksien kannattajia (Esim. pop, rock, jazz, punk, funk ja vaikkapa gangsta-rap -musiikkisuuntaukset) on paljon enemmän kuin vaikkapa oopperalla, jota pidetään oikein suurena "taiteena". Tästä syystä suuri valhe siitä, että on olemassa "taidetta" ja jotain "viihdettä" on vain sellaisten ihmisten keksintöä, joilla on tarve asettautua muiden yläpuolelle. Kun he tekevät (ja heidän hännystelijänsä ylistävät) tätä "taidettaan", jonka hienoja ideoita tavallinen taapertaja ei sitten tajua, vaan teos pitää selittää tälle, nämä perkeleet onnistuvat syyllistämään tavallisen taapertajan ja saavat tämän uskomaan, että on olemassa jotain suurempaa, mitä tämä ei kykene tyhmyydessään ymmärtämään ja hänen taidenautintonsa on vain "viihdettä". Näin nämä valtaa himoitsevat henkilöt voivat asettua muiden yläpuolelle ja johtamaan "tyhmää ja sivistymätöntä" kansaa.
"Taiteessa" on pohjimmiltaan kysymys narsistisesta häiriöistä kärsivien ihmisten yrityksestä hallita muita ihmisiä syyllistämällä nämä. Narsistisen ihmisen tyypillinen luonteenpiirre on lapsuuden aikana heikoksi kehittynyt itsetunto, joten ymmärtäähän sen sitten, miksi halu peittää oma heikko minä on niin vahva, että oikein "taidesuuntauksia" on syntynyt.
Pah, kaikki mitä ihminen tekee, on taidetta, jos sitä sanaa nyt voidaan käyttää. Puhunkin mielummin kulttuurin tuotteista.