Pitkä rautatie, jonka varrella 1km pitkä laituri. Junan pituus 100m.
Juna lähestyy laituria niin nopeasti, että junan näkokulmasta laituri on kutistunut 10m mittaiseksi. Tälle ei pitäisi olla periaatteessa estettä.
Juna jarruttaa, kun junan keskikohta on laiturin keskikohdan kohdalla (anteeksi kömpelö lause). Tarvittaessa voidaan vaikka laskea etukäteen, millä ajanhetkellä tämä tapahtuu (junan kellon mukaan), ja asettaa kaikki vaunut jarruttamaan yhtä aikaa. Tällöin viestejä ei tarvitse välittää enää jarrutushetkellä.
Laiturilla seisovan tarkkailijan näkökulmasta tapahtuma on seuraava: Naurettavan lyhyt juna saapuu erittäin suurella nopeudella, jarruttaa laiturin keskikohdalla, ja venähtää oikeaan (100m) pituuteensa. Jarrutuksen ei tarvitse olla "äärettömän" nopea, mutta nopea kuitenkin. Juna jää laiturin keskivaiheille. Juna ei koskaan mene laiturista eteenpäin.
Junan 1. penkissä istuvan matkustajan mielestä tilanne on seuraava: Lyhyt (10m) laituri lähestyy hurjaa vauhtia, menee ohi, jarrutusta ei vielä tunnu. Näkyy maisemia laiturista eteenpäin, ja ikkunasta ulos voi heittää karkkipaperin. Kuluu hetken aikaa, ennen kuin junan keskikohta saapuu jarrutuspisteeseen. Sitten jarrutetaan. Ja sitten jollain ekstra-terrestiaalisella tavalla ollaankin 1 km pitkän laiturin keskivaiheilla, 100m pitkässä junassa, pysähdyksissä. Paikassa, josta mentiin jo kertaallen ohi.
Karkkipaperi löytyy laiturin tuolta puolen, sieltä, missä juna ei koskaan ole ollut. Outoa.
Missä meni pieleen?
Juna lähestyy laituria niin nopeasti, että junan näkokulmasta laituri on kutistunut 10m mittaiseksi. Tälle ei pitäisi olla periaatteessa estettä.
Juna jarruttaa, kun junan keskikohta on laiturin keskikohdan kohdalla (anteeksi kömpelö lause). Tarvittaessa voidaan vaikka laskea etukäteen, millä ajanhetkellä tämä tapahtuu (junan kellon mukaan), ja asettaa kaikki vaunut jarruttamaan yhtä aikaa. Tällöin viestejä ei tarvitse välittää enää jarrutushetkellä.
Laiturilla seisovan tarkkailijan näkökulmasta tapahtuma on seuraava: Naurettavan lyhyt juna saapuu erittäin suurella nopeudella, jarruttaa laiturin keskikohdalla, ja venähtää oikeaan (100m) pituuteensa. Jarrutuksen ei tarvitse olla "äärettömän" nopea, mutta nopea kuitenkin. Juna jää laiturin keskivaiheille. Juna ei koskaan mene laiturista eteenpäin.
Junan 1. penkissä istuvan matkustajan mielestä tilanne on seuraava: Lyhyt (10m) laituri lähestyy hurjaa vauhtia, menee ohi, jarrutusta ei vielä tunnu. Näkyy maisemia laiturista eteenpäin, ja ikkunasta ulos voi heittää karkkipaperin. Kuluu hetken aikaa, ennen kuin junan keskikohta saapuu jarrutuspisteeseen. Sitten jarrutetaan. Ja sitten jollain ekstra-terrestiaalisella tavalla ollaankin 1 km pitkän laiturin keskivaiheilla, 100m pitkässä junassa, pysähdyksissä. Paikassa, josta mentiin jo kertaallen ohi.
Karkkipaperi löytyy laiturin tuolta puolen, sieltä, missä juna ei koskaan ole ollut. Outoa.
Missä meni pieleen?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Muistitko ottaa tänään lääkityksesi?
Et jaksanut lukea? Jaksoit lukea, muttet silti ymmärtänyt?
Vai onko suhteellisuusteoria sinulle uskonkappale, jota ei ole lupa kritisoida?
Suhteellisuusteoria on minun mielestäni täyttä potaskaa, todella naurettava kaikenkaikkiaan. Koko teoria perustuu typerään virheoletukseen siitä, että valon nopeus olisi jokin kaiken ylitsekäyvä absoluuttinen vakio. Tähän ei ollut perusteita 1900-luvun alussa, ja vielä vähemmän nyt, kun asiaa on enemmän tutkittu.
Samanlaista puppua saa syntymään, kun olettaa, että äänennopeus on vakio jokaisen kuuntelijan suhteen. Tällöin pitää kehittää ties minkämoisia diladaatioita ja aika-avaruuksia, jotta saa oletuksen täyttymään.... heh.
Oikeasti esim. avaruusalus joka lähestyy valonnopeutta avaruudessa liikkuessaan, kohtaa koko ajan nopeammin ja nopeammin vastaan tulevia energia-aaltoja, joissa olevat kolmiulotteisesti laajenevat energiakimput pääsevät aina vain kovemmalla vauhdlla aluksen kolmiulotteisesti laajenevien atomien ytimiin ja näin itse alus alkaa laajentua aina vai nopeammin ja nopeammin.
Ja tämän takia alus taas kohtaa vastaan tulevia energia-aaltoja aina vain leveämmältä ja leveämmältsä alueelta, jolloin alus tarvitsee aina vain nenemmän ja enemmän energiaa, kiihdyttääkseen edes vähän vauhtiaan.
Sikäli Einstein oli oikeassa, että suoraviivaisesti eteenpäin menevä avaruusalus tarvitsee kaiken maailmankaikkeuden energian, saavuttaakseen valonnopeuden.
Savor
:);):)
Herra nimeltä Lorenz tutki aikoinaan hiukkaskiihdyttimessä nopeasti kulkevan elektronin outoa käytöstä ja onnistui selittämään sen ottaen huomioon, että informaatio kulkee rajallisella nopeudella (valon nopeudella). Matemaattiselle menetelmälle annettiin nimi Lorenz muunnos. Muuan Einstein sovelsi muunnosta hieman yleisempään tapaukseen ja kehitti suhteellisuusteoriana tunnetun ajatusrakennelman. Kuitenkin olen sitä mieltä, että parhaimmillaan Lorenz muunnos on edelleen vain eletronin ja magneetikentän tyyppisissä tapauksissa. Muu on vain filososfista populismia.
Piti vain löytää oikea foorumi. Ei tämä.
Olet ymmärtänyt suhteellisuusteorian väärin. Ei juna ole laiturilta seuraavan ihmisen mielestä lyhyt, vaan todella pitkä.
Juna on lyhyt kun saapuu, mutta venähtää jarrutuksen aikana hyvinkin pitkäksi. Sitten se taas kutistuu oikeaan 100m mittaansa.
selvästi esimerkki jostakin "johdatus suhteellisuusteoriaan" otetusta kurssimateriaalista. Ei tämä todellakaan ole helppoa ymmärtää, siis ymmärtää oikeasti vaikka tentistä pääsisikin läpi. Ja siltikin tämä on vain suppeampaa suhteellisuusteoriaa. Mietippä sitä, kun Einstein itse kehitteli tätä ja yleistä suhteellisuusteoriaa.
...vaikka uhrata Einsteinille. En välitä.
Miksi luulet, että E. ymmärsi suhteellisuusteoriaa yhtään syvällisemmin kuin kukaan muukaan? Ei sitä voi ymmärtää! E. otti tietyt postulaatit, ja laski menemään. Suhteellisuusteoria on alusta asti ollut intuition vastainen, ja sellaisena pysyy.
ole mitään uhrannut Einsteinille. Kommentoin vain tätä kirjoitusta ja sitä, että liekö kirjoittaja kovinkaan paljon perillä monistakaan asioista. Ja lisäksi, eihän kukaan tiedä oikeata "totuutta" mutta ajattelu on aina hyväksi ja minun mielestäni Einstein on ajatellut aika paljon. Jos näihin teorioihin tulee joskus huomattavia korjauksia, niin mitä sitten? Kehittyyhän tiede koko ajan. Tarkoitan vain sitä, että tavallisen "pullasorsan" kuten minäkin kritiikki on joskus aika hengetöntä.
keksiä tähän OMIN sanoin jotain yksinkertaisempaa esimerkkiä, jotain, jota kuka tahansa voisi ajatella.
Itse uskon vanhaan sanontaan: Jos ymmärrät itse täysin jonkin asian, niin voit saada kenet tahansa ymmärtämään tämän asian. Vaikeutta tässä tuottaa lähinnä oma ymmärrys.
Onko vaikeaa? Veikkaanpa että on.
oli tällainen puolileikillinen, pöh, vaikkapa pohdiskelu?
Feynmannin sanonta...