Lesket,miten olette selvinneet?

40vuotias leskinainen

Haluaisin kuulla kuulumisia lesket teiltä,miten olette selvinneet alkujärkytyksestä,taloudellisista asioista,syyllisyyden tunteista,surutyöstä ym...

Oletteko pystyneet aloittamaan uutta suhdetta miten pian,auttoiko se suruun kenties?

Kertokaapa kokemuksianne...

149

33321

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hemmo1970

      taloudelliseen tiukkuuteen joutuu varautumaan.
      siinä, missä ennen oli kaksi maksajaa, on nyt vain yksi.
      uusia menoja, puolison kuolemankin tiimoilta ilmeentyy, esim. itselläni lääke-lääkäri-sairaalakulut, sairasloma vaikuttaneet kovasti taloudelliseen tilanteeseen, tipahdin kelan sairaspäivärahalle.
      uutta rakkautta ei kannata aloittaa liian pian, se on vaan tunnesiirron tekemistä-
      uusia ystäviä voi kyllä löytyä.
      syyllisyys ei taida helpottaa, surutyön tekeminen kestää pitkään. suru ei lopu koskaan, ainoastaan muuttaa muotoaan, eikä ole niin näkyvää, ainakaan ulkopuolisille ihmisille.

    • leskimies

      Näin jälkeenpäin ajatellen ei voi kuin ihmetellä kuinka nopeasti pääsin jaloilleen ja aloin uuteen suhteeseen ja elämä normalisoitui.
      Seurustelemaan aloin jo 2 kk päästä vaimoni kuolemasta ja lapset (3kpl) sopeutuivat tosi nopeasti. Kohta 2.5 vuotta on mennyt ja pärjätään taloudellisesti tosi hyvin (vaimo ei ollut töissä), talo on maksettu, raskas ruumiillinen työ on muuttunut konttorihommiksi. Ainoa mikä antaa odottaa on uuden kumppanin kanssa yhteen muuttaminen (välimatka ja teini ikäiset lapset) mutta ehkä joskus.

      • Ihmeellistä,ihmeellistä

        Tosi nopeasti pääsit surustasi.Ja eikun
        uutta putkeen.Oletkohan osannut surra vaimoasi?
        Tai oletko välittänyt hänestä ollenkaan?
        Suuri kysymysmerkki??No joillakin ihmisillä
        ei ole tunteita.Että silleen.

      • poissa mielestä?
        Ihmeellistä,ihmeellistä kirjoitti:

        Tosi nopeasti pääsit surustasi.Ja eikun
        uutta putkeen.Oletkohan osannut surra vaimoasi?
        Tai oletko välittänyt hänestä ollenkaan?
        Suuri kysymysmerkki??No joillakin ihmisillä
        ei ole tunteita.Että silleen.

        Leskimiehet löytävät uuden naisystävän noin kahden vuoden sisällä leskeksi jäätyään.Naisella miesystävän "löytämiseen"? menee keskimäärin yli kaksi vuotta,jos löytyy sittenkään.
        Hivenen hätäiselle uusi suhde pari kuukautta puolison kuoleman jälkeen tuntuu,siinä ei ole suremiselle annettu aikaa,sillä pikasurua ei ole olemassa.
        Me taas "järkkäsimme" appiukolle treffit leskinaisen kanssa,kun anopin kuolemasta oli kulunut lähes kaksi vuotta.Nyt nämä kaksi leskeä viihtyvät keskenään.Tuntui pahalle,kun appiukko oli aina vaimonsa haudalla.Kun menimme appiukolle kylään,kieppasimme aina hautausmaan kautta,sillä appi oli lähes aina siellä,vaimonsa haudalla.

      • Ihmettelevä

        Kukin taaplaa tyylillään enkä halua syyllistää.
        Ihmetellä vaan täytyy...kahdessa kuukaudessa surutyö rakkaan kuolemasta ei ole edes alkanut, siinä eletään vielä järkytysvaihetta.

        Oliko rakkautta siis ollenkaan....

      • päläpälä

        mutta vielä sulle kolahtaa ja pahasti. Enkä usko , että lapsesi noin vain sopeutuivat sinun uuteen suhteeseen . Teillä kaikilla on surutyö tekemättä . Sinusta viis , mutta lastesi puolesta surettaa moinen tunteettomuus .

      • -nainen-
        Ihmeellistä,ihmeellistä kirjoitti:

        Tosi nopeasti pääsit surustasi.Ja eikun
        uutta putkeen.Oletkohan osannut surra vaimoasi?
        Tai oletko välittänyt hänestä ollenkaan?
        Suuri kysymysmerkki??No joillakin ihmisillä
        ei ole tunteita.Että silleen.

        Hei älä tuomitse toisen valintoja. Se mikä sopii sinulle ja minkä sinä katsot sopivaksi ajaksi suremiselle. Ei välttämättä toimi toisella.

        Esimerkiksi puolison vaikea pitkäaikainen sairaus ja siihen lopulta menehtyminen. On siis jo saattohoitoa ja opettelua, toisesta luopumiseen. Ja joskus se kuolema jopa voi olla helpotus, vainajan pitkään jatkuneille kärsimyksille.

        Missään ei sanota sitä aikaa, kuinka kauan on surtava. Vaan elämä jatkuu joka päivä. Ei elämä pysähdy kuin seinään suruajaksi. Jokainen itse tietää parhaiten sen ajan, jolloin hän on valmis uuteen suhteeseen.
        Eikä uuden suhteen aloittaminen tarkoita sitä, että edesmennyt läheinen olisi jotenkin ”unohtunut”.

      • Leskimies
        Ihmeellistä,ihmeellistä kirjoitti:

        Tosi nopeasti pääsit surustasi.Ja eikun
        uutta putkeen.Oletkohan osannut surra vaimoasi?
        Tai oletko välittänyt hänestä ollenkaan?
        Suuri kysymysmerkki??No joillakin ihmisillä
        ei ole tunteita.Että silleen.

        Helppo arvostella kun ei tiedä mitään asioista.
        Tiedätkö edes mitä merkitsee toisen ihmisen tuki surussa???
        Käydään kumpikin toistemme puolisoiden haudoilla yhdessä ja keskustellaan edesmenneistä puolisoista.
        Eilen kävin haudalla haravoimassa roskat pois ja vein kynttilän ja siistin kukat. Vaimon sisko ja sukulaiset myös kannustivat jatkamaan elämää mahdollisimman nopeasti, eli ns. turvaverkoston tuki on takana. Eikä edesmennyt vaimo unohdu ikinä.

      • pläää

        Luin viestisi,enkä voi ymmärtää että noin pian puolison kuoleman jälkeen täytyy ottaa uusi kumppani.
        Mahdoitko olla puolisosi kanssa edes kauan?
        Ja oot tainut mennä heti nuorena yhteen asumaan??
        Sanon samoin kun tällä palstalla joku toinenkin,että et tainut rakastaa puolisoasi kauheasti?
        Mä en ottaisi ainakaan heti uutta ihmistä,täytyy tehdä surutyö.
        Ja onneksi sulla on lapsia,elämä jatkuu!!!

      • Leskimies
        pläää kirjoitti:

        Luin viestisi,enkä voi ymmärtää että noin pian puolison kuoleman jälkeen täytyy ottaa uusi kumppani.
        Mahdoitko olla puolisosi kanssa edes kauan?
        Ja oot tainut mennä heti nuorena yhteen asumaan??
        Sanon samoin kun tällä palstalla joku toinenkin,että et tainut rakastaa puolisoasi kauheasti?
        Mä en ottaisi ainakaan heti uutta ihmistä,täytyy tehdä surutyö.
        Ja onneksi sulla on lapsia,elämä jatkuu!!!

        Mahtaa olla alkuperäinen kirjoittaja pettynyt kun tänne hyökkäsi moraalisaarnaajat, eihän tänne enään uskalla kirjoittaa yksikään leski omaa tapausta.
        Olen itsekkin miettinyt että olinko liian hätäinen mutta olen jutellut ja kirjoitellut asiasta muidenkin kanssa ja kuullut ettei tällä asialla ole mitään tekemistä rakkauteen edesmenneeseen vaimoon.
        Joillakin on voimakas läheisyydentarveja jotkut ovat nopeammin valmiita kuin toiset.
        En ole ainoa joka on toiminut nopeasti ja tiedoksi löytyy myös naisia jotka ovat alkaneet seurustella 2 kuukauden kuluttua.
        Onneksi meillä leskillä on oma foorumi johon ei onneksi pääse ulkopuoliset laukomaan kommentteja. Tervetuloa foorumiin kun olette oikeutettuja siihen (pääsyvaatimus on aika kova)
        Ps. yhdessä oltiin 21 vuotta.

      • leskeksi jääny
        -nainen- kirjoitti:

        Hei älä tuomitse toisen valintoja. Se mikä sopii sinulle ja minkä sinä katsot sopivaksi ajaksi suremiselle. Ei välttämättä toimi toisella.

        Esimerkiksi puolison vaikea pitkäaikainen sairaus ja siihen lopulta menehtyminen. On siis jo saattohoitoa ja opettelua, toisesta luopumiseen. Ja joskus se kuolema jopa voi olla helpotus, vainajan pitkään jatkuneille kärsimyksille.

        Missään ei sanota sitä aikaa, kuinka kauan on surtava. Vaan elämä jatkuu joka päivä. Ei elämä pysähdy kuin seinään suruajaksi. Jokainen itse tietää parhaiten sen ajan, jolloin hän on valmis uuteen suhteeseen.
        Eikä uuden suhteen aloittaminen tarkoita sitä, että edesmennyt läheinen olisi jotenkin ”unohtunut”.

        Tosiasiahan on, että kukaan ei voi sellainen tietää, millaista on hoitaa parantumatonta sairasta, itsehoidin miestäni vajaa 2v. kun pääsi pois kitumasta, onneksi voimme puhua asiat ja mitä hää halusi kun aikaa tulee, mut en jäänyt vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen, kaikki oli turvattu..
        En kyllä olisi vielä luopunut rakkaastani, mut tavallaan oli helpotus kun pääsi pois, yhdessä toivoimme, että pääsis kärsimästä, kun ei ollut paranemis keinoja.
        Eikä siinä ole mitään rajaa miten kauaa suree, aika tekee tehtävänsä, suru siirtyy taemmaksi, mut sydämmestä ei häviä koskaan.
        Käyn haudalla aika usein katsomassa.
        En kyllä ole vielä uuteen suhteeseen päätynyt,vaikka mieheni kuolemasta on aikaa kauan 2001 nukkui miun viereen aamuyöllä, minun on toistaiseksi ihan hyvä olla näin.
        Tukiverkosto on ollut mitä parhain, että on saanut käsitellä asiat ihan läpikotasin jokakantilta, mut kun ei vaihtoehtoja ollut ja se on tosiasia jokaisesta joskus on luovuttava, eihän täällä olla kuin lainassa.
        Jokainen tekee surutyötään omalla tavallaan,ei siinä ole mitään aika rajaa, jos joku tuntee että pitää olla joku, suonen sen hänelle, kaksin aina kaunihimpi, niinhän sitä sanotaan, ehkä joskus törmään jonkun kainaloon, mut kiirettä ei ole, se on mun tapani, kuunnellaan ja katsellaan, mitä tuleman pitää.
        Oikein hyvää syksyä kaikille ja LESKET ennenkaikkea pitäkää huoli itsestänne,kyllä elämä voittaa;=)

      • -nainen-
        leskeksi jääny kirjoitti:

        Tosiasiahan on, että kukaan ei voi sellainen tietää, millaista on hoitaa parantumatonta sairasta, itsehoidin miestäni vajaa 2v. kun pääsi pois kitumasta, onneksi voimme puhua asiat ja mitä hää halusi kun aikaa tulee, mut en jäänyt vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen, kaikki oli turvattu..
        En kyllä olisi vielä luopunut rakkaastani, mut tavallaan oli helpotus kun pääsi pois, yhdessä toivoimme, että pääsis kärsimästä, kun ei ollut paranemis keinoja.
        Eikä siinä ole mitään rajaa miten kauaa suree, aika tekee tehtävänsä, suru siirtyy taemmaksi, mut sydämmestä ei häviä koskaan.
        Käyn haudalla aika usein katsomassa.
        En kyllä ole vielä uuteen suhteeseen päätynyt,vaikka mieheni kuolemasta on aikaa kauan 2001 nukkui miun viereen aamuyöllä, minun on toistaiseksi ihan hyvä olla näin.
        Tukiverkosto on ollut mitä parhain, että on saanut käsitellä asiat ihan läpikotasin jokakantilta, mut kun ei vaihtoehtoja ollut ja se on tosiasia jokaisesta joskus on luovuttava, eihän täällä olla kuin lainassa.
        Jokainen tekee surutyötään omalla tavallaan,ei siinä ole mitään aika rajaa, jos joku tuntee että pitää olla joku, suonen sen hänelle, kaksin aina kaunihimpi, niinhän sitä sanotaan, ehkä joskus törmään jonkun kainaloon, mut kiirettä ei ole, se on mun tapani, kuunnellaan ja katsellaan, mitä tuleman pitää.
        Oikein hyvää syksyä kaikille ja LESKET ennenkaikkea pitäkää huoli itsestänne,kyllä elämä voittaa;=)

        Itse asiassa, se suurin suru onkin juuri sitä, kun joutuu toisesta luopumaan. Menettää hänet lopullisesti, ilman valinnan vapautta. Kukapa meistä olisi halunnut hyvistä hetkistä luopua.

        Kun kuolema on meitä koskettanut. Jäljelle jää vain loputtomalta tuntuva tyhjyys. Iltaisin nukkumaan mennessä, on ainoastaan tyhjä paikka vierellä. Ei ole enää sitä turvallista kättä, johon tarttua, hädän hetkellä. On ainoastaan hyvät muistot, joita onneksi ei kukaan voi meiltä pois ottaa.

      • Hyvä et on selvinnyt!!!
        Ihmeellistä,ihmeellistä kirjoitti:

        Tosi nopeasti pääsit surustasi.Ja eikun
        uutta putkeen.Oletkohan osannut surra vaimoasi?
        Tai oletko välittänyt hänestä ollenkaan?
        Suuri kysymysmerkki??No joillakin ihmisillä
        ei ole tunteita.Että silleen.

        Mitä pirua sä täälä ilkut???

        Eikö ole hyvä et on selvinnyt noin hyvin...pitäskö masentua ja se parempi!!!

      • Omaishoitaja
        pläää kirjoitti:

        Luin viestisi,enkä voi ymmärtää että noin pian puolison kuoleman jälkeen täytyy ottaa uusi kumppani.
        Mahdoitko olla puolisosi kanssa edes kauan?
        Ja oot tainut mennä heti nuorena yhteen asumaan??
        Sanon samoin kun tällä palstalla joku toinenkin,että et tainut rakastaa puolisoasi kauheasti?
        Mä en ottaisi ainakaan heti uutta ihmistä,täytyy tehdä surutyö.
        Ja onneksi sulla on lapsia,elämä jatkuu!!!

        Mieheni on lähes kasvi, ainoa toiminto minkä hän itse vielä tekee on se että avaa itse suunsa kun syötän häntä, pureskelee myös mutta ei mitää kovaa ruokaa.
        Hän on mennyt tuohon kuntoon alkoholismin seurauksena.
        Vaikka olen häntä lähes kymmenen vuotta hoitanut ei se tapahdu rakkaudesta vaan vastuuntunnosta.
        tunnen sääliä ja yritän helpottaa parhaani mukaan hänen elämäänsä.
        Surutyöt tuli tehtyä jo silloin kun aviomies joi, viina vei minulta miehen.
        Pitää ensin kävellä toisen ihmisen saappaissa ennenkuin voi antaa vankkoja mielipiteitä kuinka kauan pitää surra.
        Olen jo päälle kuudenkymmenen, olisin valmis aloittamaan uuden suhteen vaikka heti jos sopiva kohdalle sattuu.
        Mieheni joutuu kuitenkin laitoshoitoon
        lähiaikoina, hänen hoitonsa alkaa olla mahdotonta kotioloissa.
        Kyllä minä häntä ikävöin jos hän lähtee ennen minua, mutta en usko kovin suureen suruun.
        Sitä ei tiedä ennenkuin kokee.

      • sinä

        että lapsesi ovat jo unohtaneet äitinsä. Eivät raukat varmaan uskalla puhuakaan äitistään.Suosittelisi viemään perheneuvolaan, ennen kuin on liian myöhäistä. Sinulle ihan sama, mutta voi lapsi raukat.

      • Leskimies
        sinä kirjoitti:

        että lapsesi ovat jo unohtaneet äitinsä. Eivät raukat varmaan uskalla puhuakaan äitistään.Suosittelisi viemään perheneuvolaan, ennen kuin on liian myöhäistä. Sinulle ihan sama, mutta voi lapsi raukat.

        Ikähaarukka 13-20 vuotiaita. Vahva tukiverkko ympärillä esim. edesmenneen vaimoni sisko asuu 80 metrin päässä.
        Ei ole koskaan tullut mieleen että lasten pitäisi unohtaa äitinsä eivätkä unohda jos se minusta on kiinni.
        En viitsi enään vastailla sellaisten ihmisten kommentteihin jotka eivät tiedä asioista mitään.
        Onneksi joukossa oli sellaisiakin jotka tajuavat näitä asioita vai pitääkö sanoa että valitettavasti (tuskimpa kukaan havittelee leskeyttä).

      • ajatuksin
        Leskimies kirjoitti:

        Ikähaarukka 13-20 vuotiaita. Vahva tukiverkko ympärillä esim. edesmenneen vaimoni sisko asuu 80 metrin päässä.
        Ei ole koskaan tullut mieleen että lasten pitäisi unohtaa äitinsä eivätkä unohda jos se minusta on kiinni.
        En viitsi enään vastailla sellaisten ihmisten kommentteihin jotka eivät tiedä asioista mitään.
        Onneksi joukossa oli sellaisiakin jotka tajuavat näitä asioita vai pitääkö sanoa että valitettavasti (tuskimpa kukaan havittelee leskeyttä).

        onneksi olet saanut eläämääsi iloa ja voimaa.

        Miksi pitää toisten herjata ja panetella leskimiestä,
        jolle elämään on annettu muutakin kuin, itkua ja hampaitten kiristelyä.
        Lapsilla on aina oma äiti ja äidillä on oma lapsi, ja sitä ei kukaan toinen korvaa maanpäällä
        eläessämme.Mutta se toinen voi antaa tukea sekä
        hyvää ystävyyttä vaikeisiin hetkiin.

        Surua voidaan käsitellä monella eri tavalla,
        mutta itsesääliin ja suruun ei tarvitse jäädä
        "vollaamaan" vuosiksi.

        Voihan puolisot keskustella eläissään, miten toinen jatkaa omaa elämää, kun toisesta aika jättää.
        Olen toiselle puoliskolle sanonut, kun tuhkat
        olet heittänyt mereen, silloin olet vapaa
        minun maallisesta vaatekerrasta.
        Voit nostaa katseen tulevaisuuteen ja uusiin
        tuuliin. Samoin teen minä, jos jään tänne vikaksi

        Miksi luterilainen oppi vaatii suruaikaa ja
        "vollaamista".Oisko mukana opeissa alistamista
        ja pakannallisuutta.
        Eiköhän suru ole jokaisen henkilökohtainen tunne
        ja olotila sekä siitä toipuminen.

      • Mummoni

        Kun mummoni kuoli, ukkini oli löytänyt jo ennen mummon kuolemaa itsellensä uuden "nuoremman" naisen. Kuukausi myöhemmin mummoni kuolemasta, ukkini jutui sairaalaan. Siellä oli kauniita rakkaus kortteja uudelta naikkoselta. Eli tuskinpa vaimoaan rakasti...ikävä juttu, mutta totuus..

      • nuori leski
        Leskimies kirjoitti:

        Mahtaa olla alkuperäinen kirjoittaja pettynyt kun tänne hyökkäsi moraalisaarnaajat, eihän tänne enään uskalla kirjoittaa yksikään leski omaa tapausta.
        Olen itsekkin miettinyt että olinko liian hätäinen mutta olen jutellut ja kirjoitellut asiasta muidenkin kanssa ja kuullut ettei tällä asialla ole mitään tekemistä rakkauteen edesmenneeseen vaimoon.
        Joillakin on voimakas läheisyydentarveja jotkut ovat nopeammin valmiita kuin toiset.
        En ole ainoa joka on toiminut nopeasti ja tiedoksi löytyy myös naisia jotka ovat alkaneet seurustella 2 kuukauden kuluttua.
        Onneksi meillä leskillä on oma foorumi johon ei onneksi pääse ulkopuoliset laukomaan kommentteja. Tervetuloa foorumiin kun olette oikeutettuja siihen (pääsyvaatimus on aika kova)
        Ps. yhdessä oltiin 21 vuotta.

        hei,

        haluaisin todellakin päästä jakamaan kokemuksia sinne minne moralisoijat eivät pääse, kertokaa minulle miten se tapahtuu!

      • Leskimies
        nuori leski kirjoitti:

        hei,

        haluaisin todellakin päästä jakamaan kokemuksia sinne minne moralisoijat eivät pääse, kertokaa minulle miten se tapahtuu!

        Mulla oli vaikeuksia päästä rekisteröitymään winkut sivuille kun piti olla kaikki messengerit sun muut toiminnassa.
        Lähdin etsimään ihan googlesta sanalla winkut ja etsin sitä kautta reitin. Joku muu tietää varmasti helpomman reitin mutt itselläni se oli aika vaikeaa. Jos haluat niin voin välittää winkkujen sivuille avunpyynnön niin joku neuvoo helpon reitin. Pistä sähköposti osoite niin neuvot tulevat perille.

      • ***
        Leskimies kirjoitti:

        Mulla oli vaikeuksia päästä rekisteröitymään winkut sivuille kun piti olla kaikki messengerit sun muut toiminnassa.
        Lähdin etsimään ihan googlesta sanalla winkut ja etsin sitä kautta reitin. Joku muu tietää varmasti helpomman reitin mutt itselläni se oli aika vaikeaa. Jos haluat niin voin välittää winkkujen sivuille avunpyynnön niin joku neuvoo helpon reitin. Pistä sähköposti osoite niin neuvot tulevat perille.

        http://fi.msnusers.com/browse.msnw?catid=155

        Klikkaa "winkut", sieltä pääsee tarvittaessa luomaan tilin ja sitten anomaan jäsenyyttä

      • huh huh
        Ihmeellistä,ihmeellistä kirjoitti:

        Tosi nopeasti pääsit surustasi.Ja eikun
        uutta putkeen.Oletkohan osannut surra vaimoasi?
        Tai oletko välittänyt hänestä ollenkaan?
        Suuri kysymysmerkki??No joillakin ihmisillä
        ei ole tunteita.Että silleen.

        Kaikesta päätellen et ole leski! Lienetkö kokenut läheisen menetystä. Kuinka voit edes kuvitella, että puolison unohtaa siinä vaiheessa kun on valmis jatkamaan elämää?? Olet kuule pahasti metsässä! Kyllä sitä rakasta puolisoa ei unohda koskaan, eikä suru katoa tai häviä minnekään, koskaan! Onnellinen se, joka noinkin pian löytää uutta valoa elämään, ja joku tosiaan kiskoo takaisin elämänraiteille.. Et usko miten pahalta kirjoituksesi tuntui, olen menettänyt mieheni alle 30 vuotiaana kaksi kuukautta sitten. Ja koskaan en häntä unohda tai lakkaa rakastamasta! Vaikka mielessä on kovasti myös uusi suhde. Olenkin välillä sanonut, että kaltaistesi "tietäjien" tulisi toimittaa se virallinen ohje suremiseen ja surusta selviytymiseen meille, jotka oikeasti olemme tässä tilanteessa. Se kato helpottais, kun vois siitä aikataulukosta tarkistaa, että milloin mitäkin voi tehdä.. Voi hyvänen aika, pyydän kuule, että katso peiliin ja mieti tosiaan sitä, kuinka voit edes kuvitella, että edesmenneen puolison kukaan unohtaisi.. Tai että rakkaus edesmenneeseen puolisoon mitattaisiin sillä, kuinka pitkään kulkee surukaavussa tukka silmillä ja masentuneena.. Ehei! Se on vaan pakko jatkaa elämää ja se hyvä jos se onnistuu. Mutta sinunlaisesi kommentoijat saavat yleensä tuntemaan, että elämä ei kuitenkaan saa jatkua.. Ja sama kaikille muillekin leskimiehen "tuominneille". Hävetkää! Se mikä toiselle on hyväksi, ei olekaan toiselle, ja meidän tulee kunnioittaa jokaisen yksilöllisyyttä! Mielestäni näillä palstoilla kannattaisi kommentoida vasta sitten kun tietää mistä puhuu.. Aika usein täällä pahoitetaan jo ennestään surua kokevan mieli entisestään..Toivottavasti ymmärrät ja otat opiksesi.

      • sopisi ympäristölle...
        Hyvä et on selvinnyt!!! kirjoitti:

        Mitä pirua sä täälä ilkut???

        Eikö ole hyvä et on selvinnyt noin hyvin...pitäskö masentua ja se parempi!!!

        ....paremmin. Läheiset ja ystävät tuntisivat itsensä tärkeiksi, kun saisivat tukea surun syövereissä kituvaa töistä pitkällä sairauslomalla olevaa leskeä. Se ei vaan käy kaikille, että puolison poismenosta joku selviää omillaan.

      • Hmmm...
        Ihmeellistä,ihmeellistä kirjoitti:

        Tosi nopeasti pääsit surustasi.Ja eikun
        uutta putkeen.Oletkohan osannut surra vaimoasi?
        Tai oletko välittänyt hänestä ollenkaan?
        Suuri kysymysmerkki??No joillakin ihmisillä
        ei ole tunteita.Että silleen.

        No en tietenkään osaa samaistua leskien asemaan kun en semmoinen ole mutta väkisin tuli ajatus siitä että miksi ei voisi löytää uutta suhdetta ja jatkaa elämäänsä jos kaikki tuntuu hyvältä ja menee hyvin ?

        Helpostihan tuo onnistuu ihan vain tavallisien pikaerojenkin jälkeen joissa on kuitenkin paljon enemmän odotettavissa exän kanssa kanssakäymistä.

      • .
        Omaishoitaja kirjoitti:

        Mieheni on lähes kasvi, ainoa toiminto minkä hän itse vielä tekee on se että avaa itse suunsa kun syötän häntä, pureskelee myös mutta ei mitää kovaa ruokaa.
        Hän on mennyt tuohon kuntoon alkoholismin seurauksena.
        Vaikka olen häntä lähes kymmenen vuotta hoitanut ei se tapahdu rakkaudesta vaan vastuuntunnosta.
        tunnen sääliä ja yritän helpottaa parhaani mukaan hänen elämäänsä.
        Surutyöt tuli tehtyä jo silloin kun aviomies joi, viina vei minulta miehen.
        Pitää ensin kävellä toisen ihmisen saappaissa ennenkuin voi antaa vankkoja mielipiteitä kuinka kauan pitää surra.
        Olen jo päälle kuudenkymmenen, olisin valmis aloittamaan uuden suhteen vaikka heti jos sopiva kohdalle sattuu.
        Mieheni joutuu kuitenkin laitoshoitoon
        lähiaikoina, hänen hoitonsa alkaa olla mahdotonta kotioloissa.
        Kyllä minä häntä ikävöin jos hän lähtee ennen minua, mutta en usko kovin suureen suruun.
        Sitä ei tiedä ennenkuin kokee.

        Elän sellaista tilannetta että tiedän mieheni kuolevan jonain lähivuosina, tai kuukausina.
        Hän sairastaa parantumatonta sairautta, johon ei ole mitään hoitoa,kuolema on varma.
        Olen kaksi vuotta tehnyt surutyötä, luopumista aviomiehestä, lastenne isästä.

        Ei voi kenenkään kohdalla sanoa mikä on oikea aika surra tai aloittaa uusi suhde.
        Yksinäisyyshän on voinut jatkua jo kauankin vielä toisen eläessä.

      • leski 19 v
        Leskimies kirjoitti:

        Ikähaarukka 13-20 vuotiaita. Vahva tukiverkko ympärillä esim. edesmenneen vaimoni sisko asuu 80 metrin päässä.
        Ei ole koskaan tullut mieleen että lasten pitäisi unohtaa äitinsä eivätkä unohda jos se minusta on kiinni.
        En viitsi enään vastailla sellaisten ihmisten kommentteihin jotka eivät tiedä asioista mitään.
        Onneksi joukossa oli sellaisiakin jotka tajuavat näitä asioita vai pitääkö sanoa että valitettavasti (tuskimpa kukaan havittelee leskeyttä).

        omasta elämästään päättää itse.jos voi olla onnellinen,miksi pitäisi koko vanhuusikäkin olla yksin.minäkin kokeilin uutta onnea,ei se kestänyt,teille onnea uuteen,ei kannata täältä kysellä omaa ratkaisua

      • coeurbrisee
        sopisi ympäristölle... kirjoitti:

        ....paremmin. Läheiset ja ystävät tuntisivat itsensä tärkeiksi, kun saisivat tukea surun syövereissä kituvaa töistä pitkällä sairauslomalla olevaa leskeä. Se ei vaan käy kaikille, että puolison poismenosta joku selviää omillaan.

        Itse sain masennuksen ja melkein olen siitä selvinnytl. Ei se kaikkien mielestä ole suotavaa. Mutta eipä noita tukijoitakaaan ole tungeksinut...Uusi "poikaystävä" on joittenkin mielestä sekaantunut kuvioihin ylimääräisenä. Minun oletettiin elävän elämääni yksin, olenhan sentään jo yli 40-vuotias.

      • ikävä
        Ihmeellistä,ihmeellistä kirjoitti:

        Tosi nopeasti pääsit surustasi.Ja eikun
        uutta putkeen.Oletkohan osannut surra vaimoasi?
        Tai oletko välittänyt hänestä ollenkaan?
        Suuri kysymysmerkki??No joillakin ihmisillä
        ei ole tunteita.Että silleen.

        jäin yksin 5 päivää ennen joulua ja ikävä on suuri .miten te muut olette swelvinneet.

      • jk
        coeurbrisee kirjoitti:

        Itse sain masennuksen ja melkein olen siitä selvinnytl. Ei se kaikkien mielestä ole suotavaa. Mutta eipä noita tukijoitakaaan ole tungeksinut...Uusi "poikaystävä" on joittenkin mielestä sekaantunut kuvioihin ylimääräisenä. Minun oletettiin elävän elämääni yksin, olenhan sentään jo yli 40-vuotias.

        masennuin jo kauan sitten

      • tuutikki55
        Hyvä et on selvinnyt!!! kirjoitti:

        Mitä pirua sä täälä ilkut???

        Eikö ole hyvä et on selvinnyt noin hyvin...pitäskö masentua ja se parempi!!!

        Mistä näitä idiootteja oikein tulee...antaa toisten surra suruaan niin paljon ja missä vaan...mitä se on sulta pois

      • Ritva-Orvokki
        nuori leski kirjoitti:

        hei,

        haluaisin todellakin päästä jakamaan kokemuksia sinne minne moralisoijat eivät pääse, kertokaa minulle miten se tapahtuu!

        Sellaisee foorumiin minäkin haluaisin jossa ei haukuta eikä mollata!

    • Leskimies

      En tiedä oliko tuossa viestiketjussa montakaan leskeksi jäänyttä.
      Itse huomasin että vieraille ei voi puhua tietyistä asioista, eikä surua voi täysin käsitellä yksin. Huomasin myös että uudella kumppanilla oli vielä 2 vuoden jälkeen asioita joita ei ollut käsitellyt ennen kuin minun kanssa.
      Eikä mulla itsellä jäänyt suruaika 2 kuukauteen vaan kyllä se jatkui toista vuotta.
      Sama juttu lasten kohdalla, nuoremmat kouluikäiset keskustelevat keskenään ja tietenkin myös meidän vanhempien kanssa asioista joista ei voi puhua muiden kanssa.
      Mitenkä sitten esimerkki lapsille, kumpi on parempi vaihtoehto, eristäytyä muista ja käpertyä suruun vai näyttää lapsille että elämä jatkuu eikä isotkaan tapahtumat saa lamaannuttaa.
      Mielestäni lapseni ovat henkisesti erittäin hyvinvoivia, voidaan keskustella äidistään avoimesti käydään haudalla jne. Yksi hyvä mittari on koulumenestys, he pärjäävät todella hyvin eli ovat luokkansa parhaimmasta päästä

      • ihmeellistä...

        Ihmeellistä on tosiaan ihmisen tie.Olen menettänyt lapseni vuosi sitten,mutta siitä
        ei pysty toipumaan koskaan.En vertaa mitään
        mutta on niin ihmeellistä,että ihminen
        pystyy niin äkkiä uuteen suhteeseen.
        Maailma pysähtyy kokonaan,täytyy miettiä kauan
        miten tästä eteenpäin..Joillakin se on helppoa
        toisille vaikeaa.Sinulle helppoa.

      • ***
        ihmeellistä... kirjoitti:

        Ihmeellistä on tosiaan ihmisen tie.Olen menettänyt lapseni vuosi sitten,mutta siitä
        ei pysty toipumaan koskaan.En vertaa mitään
        mutta on niin ihmeellistä,että ihminen
        pystyy niin äkkiä uuteen suhteeseen.
        Maailma pysähtyy kokonaan,täytyy miettiä kauan
        miten tästä eteenpäin..Joillakin se on helppoa
        toisille vaikeaa.Sinulle helppoa.

        nuori nainen. Leski olen ollut vasta 2,5 kk enkä ole aloittanut (enkä vähään aikaan aloitakaan) uutta suhdetta. Kuitenkin ymmärrän jos joku tässä tilanteessa haluaa uuden suhteen nopeasti aloittaa. Olisihan se helpompi tehdä surutyötä jos olisi rinnalla joku vahva ihminen joka vetäisi takaisin elämään kun meinaa hukkua suruun. Itse en uutta suhdetta kuitenkaan vielä pysty aloittamaan.

        Uuden suhteen aloittaminen ei tarkoita että olisi unohtanut kuolleen rakkaan tai ettei olisi häntä rakastanut. Surutyötään vielä alkumetreillä tekevän kanssa seurustelu kuitenkin vaatii uudelta kumppanilta todella paljon.

      • Harras Lepo
        *** kirjoitti:

        nuori nainen. Leski olen ollut vasta 2,5 kk enkä ole aloittanut (enkä vähään aikaan aloitakaan) uutta suhdetta. Kuitenkin ymmärrän jos joku tässä tilanteessa haluaa uuden suhteen nopeasti aloittaa. Olisihan se helpompi tehdä surutyötä jos olisi rinnalla joku vahva ihminen joka vetäisi takaisin elämään kun meinaa hukkua suruun. Itse en uutta suhdetta kuitenkaan vielä pysty aloittamaan.

        Uuden suhteen aloittaminen ei tarkoita että olisi unohtanut kuolleen rakkaan tai ettei olisi häntä rakastanut. Surutyötään vielä alkumetreillä tekevän kanssa seurustelu kuitenkin vaatii uudelta kumppanilta todella paljon.

        Hyvin sanottu, ei suremisen pituus ole yhteydessä rakkauden määrään. Järkytys ja lamaannus menee nopeasti ohi ja sitten kykenee taas normaaliin elämään. Sitten voi rauhassa hiljakseen tehdä sitä surutyötä loppuun, ilman dramatiikkaa. Joillekin tuosta suremisesta tulee monumentti jolla osoitetaan rakkauden suuruutta. Mutta jossain vaiheessa siitä surusta pitää uskaltaa luopua. Surusta luopuminen ei merkitse että mennyt olisi unohdettu tai että rakkaus olisi ollut merkityksetöntä. Elämäähän tässä eletään, ei kuolleilla saa olla valtaa meihin. Jaksamista sinne, itseltä lähti isäpuoli 2,5 kk sitten.

      • toinen nuori naisleski
        *** kirjoitti:

        nuori nainen. Leski olen ollut vasta 2,5 kk enkä ole aloittanut (enkä vähään aikaan aloitakaan) uutta suhdetta. Kuitenkin ymmärrän jos joku tässä tilanteessa haluaa uuden suhteen nopeasti aloittaa. Olisihan se helpompi tehdä surutyötä jos olisi rinnalla joku vahva ihminen joka vetäisi takaisin elämään kun meinaa hukkua suruun. Itse en uutta suhdetta kuitenkaan vielä pysty aloittamaan.

        Uuden suhteen aloittaminen ei tarkoita että olisi unohtanut kuolleen rakkaan tai ettei olisi häntä rakastanut. Surutyötään vielä alkumetreillä tekevän kanssa seurustelu kuitenkin vaatii uudelta kumppanilta todella paljon.

        haluaisitko kertoa enemmän tilanteestasi? kuinka nuori olit jne? ja kiitos,lohduttaa kuulla toisen lesken suusta että se helpottaa jos löytää toisen vahvemman rinnalleen, minä olen löytänyt enkä ikinä olisi selvinnyt kaikesta ilman häntä. ja tämä ei tosiaankaan liity mitenkään kuolleeseen puolisooni jota edelleen kaipaan ja rakastan.

      • ***
        toinen nuori naisleski kirjoitti:

        haluaisitko kertoa enemmän tilanteestasi? kuinka nuori olit jne? ja kiitos,lohduttaa kuulla toisen lesken suusta että se helpottaa jos löytää toisen vahvemman rinnalleen, minä olen löytänyt enkä ikinä olisi selvinnyt kaikesta ilman häntä. ja tämä ei tosiaankaan liity mitenkään kuolleeseen puolisooni jota edelleen kaipaan ja rakastan.

        Olen 22-vuotias, 8 kk ikäisen tytön äiti. Mieheni kuoli äkillisesti, 24-vuotiaana, tämän vuoden heinäkuussa. Millainen on oma tilanteesi?

      • tiiamaria69
        *** kirjoitti:

        Olen 22-vuotias, 8 kk ikäisen tytön äiti. Mieheni kuoli äkillisesti, 24-vuotiaana, tämän vuoden heinäkuussa. Millainen on oma tilanteesi?

        itse olen 40 vuotias nainen ja jäin avoleskeksi 38 vuotiaana.avomieheni kuoli liikenne onnettomuudessa 37 vuotiaana.oletko miten selvinnyt nämä vuodet tyttäresi kanssa.itse olen selvinnyt ihmeen hyvin vaikka välillä tuleekin tunne että,tekisi mieli iskee päätä seinään ja onneksi on olemassa ihanat vanhemmat,veli ja ystävät jotka jaksavat kuunnella minua

    • mutta

      Työkaverini, hehkeä 50-vuotias nainen jäi leskeski vuosi sitten. Mies kuoli lyhyen sairauden jälkeen. Taloudelliset asiat oli jo kunnossa. Nyt hänellä on jo uusi ystävä jonka kanssa ovat juuri muuttamassa yhteen. Mulle tuli jotenkin mieleen että hän viettää nyt uudestaan nuoruuttaan. Sellasta kujerrusta välillä ollut kun olen vahingossa sattunut puhelua kuulemaan.

    • Alkuperäinen vastaa ja kiit...

      Kiitoksia kaikille,surua kokeneille ja siitä TIETÄVILLE!

      Tsemppiä kaikille meille,joita suru on koetellut...

      Tässä se nähdään,miten erilailla tätä surutyötä tehdän eikä kukaan tule koskaan ehkä täysin valmiiksi eli asiaa eletään itsekkin hautaan asti.

      Se on hyvä että uusi suhde tulee silloin kun siihen on valmis,joku aiemmmin joku myöhemmin ja joku ei koskaan...älkäämme siis tuomitko toista jos uusi suhde on myös terapiasuhde...Voimia kaikille!

      • Miuqu

        Te kaikki, jotka päätitte yksisilmäisesti tuomita Leskimiehen, HÄVETKÄÄ. Menkää itseenne ja kasvakaa aikuisiksi. Todella käsittämätöntä, sydämetöntä tuollainen. EI OLE OLEMASSA OIKEAA TAPAA SURRA. Jokainen tekee parhaansa omien lähtökohtiensa pohjalta. Rakkaus ei voi koskaan olla paha asia. Jos se tulee elämään nopeasti edellisen jälkeen, niin se tulee. Piste.

    • Minä vain

      No, jopas on kommentteja...

      En tuomitse heitä, jotka voivat aloittaa suhteen aika piankin puolison kuoleman jälkeen. Onhan näitä tietäjiä ja kommentoijia joka lähtöön. Se on nähty.

      Minusta vaan tuntuu, että se on miehille helpompaa. En tiedä. Varmaan riippuu ihmisestä.
      Mutta, jos pääsee sillä tavalla jatkamaan elämää ja uusi kumppani antaa elämälle merkitystä, niin ilman muuta niin on elettävä. Jokainen tietää sen sisimmässään.

      Surulle on kuitenkin muistettava antaa aikaa ja on saatava surra rauhassa vaikka uusi ihminen olisikin rinnalla. Se siis vaatii paljon uudelta kumppanilta, mutta jos molemmat on / olisivat leskiä, niin molemmat tukisivat toisiaan ja pääsisivät yhdessä eteenpäin.

      Edesmennyttä kumppania saa ja pitääkin rakastaa lopun elämää. Ja hänen kuva saa olla pöydällä vaikka ikuisesti...

      Jaksamista sureville!

    • leski 49v

      Mieheni nukahti viereeni yllättäen 1,5 v sitten. Oli kyl ollut sairautta ja työkyvyttömyyseläkkeellä, mut kaiken piti olla ihan ok. Sokki oli ihan totaalinen.
      Maailmani musteni kerta heitolla. En pystynyt enään mihinkään.Kielsin jotenkin kaiken tapahtuneen ja elin niin, kuin olisin joku "ulkopuolinen tarkkailija" koko hommassa. Ehkä se oli mun ainoa tapa selvitä rakkaani menetyksestä.
      Olen pätkätöissä, onneksi tulee edes pieni eläke, muuten ei ehkä rahani riittäisi omakotitalon pitämiseen, jonka mieheni rakensi meidän perheelle.
      Onneksi ei ollut mitään syyllisyyttä, sit ois jo varmaan mennyt järki.
      Surutyö jatkuu aina vaan. Ois ihanaa jos ois vierellä se joku joka ymmärtää, mut miten sen jonkun joka ymmärtää vois löytää. Ei niin mitenkään.
      Sorry,tää oli vissiin tarkoitettu nuorille. En ole vielä löytänyt ikäisteni sivuja.(aloittelija)

      Aikuisten oikeesti toivoisin, ettei kukaan koskaan joutuisi kokemaan tätä tuskaa.

      Yritetään kuitenkin kaikki elää!!

      • .....

        olet vielä itsekin.

      • Minä vain...

        Ihan oikealle palstalle kirjoitit. Täällä kirjoittelee sekä nuoret että vanhat...ja sitä paitsi et todellakaan ole vanha!!! Nuori ihminen, jolla on vielä elämä edessä.

        Voin kuvitella olosi, myös minulla on kova suru ja ikävä!!! Äidilläni on varmasti ihan vastaavanlainen tunne kuin sinulla. Silti toivoisin, että äitini ei jäisi yksin loppu elämäksi vaikka hän en halua ketään vierelleen....

        Isääni rakastin valtavasti ja rakastan häntä edelleen, sen parempaa isää ei voi olla. Ja vanhempien avioliitto oli "täydellinen" jos sellaista on olemassa, mutta rakkautta heidän liitostaan ei puuttunut. Silti mietin ja huolehdin äidin voinnista...joten sen takia toivoisin hänelle jossakin vaiheessa elämää sielun kumppania, joka olisi kokenut saman kohtalon (vain sellainen voi ymmärtää, koska tällainen vaatii kypsyyttä ja ymmärrystä uudelta kumppanilta, mutta painotan, on varmasti poikkeuksia...)

        Voimia ja jaksamista sinulle oikein kovasti!

      • leski 49v
        Minä vain... kirjoitti:

        Ihan oikealle palstalle kirjoitit. Täällä kirjoittelee sekä nuoret että vanhat...ja sitä paitsi et todellakaan ole vanha!!! Nuori ihminen, jolla on vielä elämä edessä.

        Voin kuvitella olosi, myös minulla on kova suru ja ikävä!!! Äidilläni on varmasti ihan vastaavanlainen tunne kuin sinulla. Silti toivoisin, että äitini ei jäisi yksin loppu elämäksi vaikka hän en halua ketään vierelleen....

        Isääni rakastin valtavasti ja rakastan häntä edelleen, sen parempaa isää ei voi olla. Ja vanhempien avioliitto oli "täydellinen" jos sellaista on olemassa, mutta rakkautta heidän liitostaan ei puuttunut. Silti mietin ja huolehdin äidin voinnista...joten sen takia toivoisin hänelle jossakin vaiheessa elämää sielun kumppania, joka olisi kokenut saman kohtalon (vain sellainen voi ymmärtää, koska tällainen vaatii kypsyyttä ja ymmärrystä uudelta kumppanilta, mutta painotan, on varmasti poikkeuksia...)

        Voimia ja jaksamista sinulle oikein kovasti!

        kirjoituksestasi! On mieltä lämmittävää huomata, et
        täällä jaksetaan ja halutaan tsempata muita, vaikka
        itselläänkin on surua.

        Toivotaan, et aurinko paistaa vielä joskus kaikille sureville.
        Jotenkin se tuntuu itsestä vielä jotenkin epätodennäköiseltä. Mut aika näyttää.
        Pidä äidistäsi huolta edelleen, vaikka uskon ettei
        tarvitse sinua tuollaisesta edes muistutta.

        Kaikkea hyvää Sinulle ja koko teidän surevalle perheelle!!!!

      • Minä vain
        leski 49v kirjoitti:

        kirjoituksestasi! On mieltä lämmittävää huomata, et
        täällä jaksetaan ja halutaan tsempata muita, vaikka
        itselläänkin on surua.

        Toivotaan, et aurinko paistaa vielä joskus kaikille sureville.
        Jotenkin se tuntuu itsestä vielä jotenkin epätodennäköiseltä. Mut aika näyttää.
        Pidä äidistäsi huolta edelleen, vaikka uskon ettei
        tarvitse sinua tuollaisesta edes muistutta.

        Kaikkea hyvää Sinulle ja koko teidän surevalle perheelle!!!!

        Minulla tuli mieleeni...että olisitkohan halunnut kirjoitella sähköpostia äitini kanssa? Teillä olisi varmaan paljon jaettavaa. Asutko missäpäin Suomea? Pohjoisessa, etelässä? Ihan miltä sinusta tuntuu...

      • leski 49v
        Minä vain kirjoitti:

        Minulla tuli mieleeni...että olisitkohan halunnut kirjoitella sähköpostia äitini kanssa? Teillä olisi varmaan paljon jaettavaa. Asutko missäpäin Suomea? Pohjoisessa, etelässä? Ihan miltä sinusta tuntuu...

        vois.Olisi tosi "piristävää" vaihtaa ajatuksia saman kokeneen ihmisen kanssa.
        Olen kyl onnekas, et ympärilläni on läheisiä ja ystäviä jotka ovat jaksaneet kuunnella, mut nyt tuntuu etten viitsisi aina "vaivata" heitä ja purkaa pahaa mieltäni heille.
        Asun etelä-suomessa.
        Miten saisin äitisi osoitteen?

      • Minä vain
        leski 49v kirjoitti:

        vois.Olisi tosi "piristävää" vaihtaa ajatuksia saman kokeneen ihmisen kanssa.
        Olen kyl onnekas, et ympärilläni on läheisiä ja ystäviä jotka ovat jaksaneet kuunnella, mut nyt tuntuu etten viitsisi aina "vaivata" heitä ja purkaa pahaa mieltäni heille.
        Asun etelä-suomessa.
        Miten saisin äitisi osoitteen?

        Mukava juttu! Äitini asuu Pohjois-Suomessa ja itse asun myös etelässä. Tässä äitini osoite: [email protected]

      • leski 49v
        Minä vain kirjoitti:

        Mukava juttu! Äitini asuu Pohjois-Suomessa ja itse asun myös etelässä. Tässä äitini osoite: [email protected]

        Kiitos sinulle. Otan kyllä yhteyttä pikapuolin!

      • Leski 2007

        MInunkin mieheni kuoli yllättäin, sydänkohtaukseen, ei voi sanoa että nukahti. Vieläkin näen flashbackejä siitä kaikesta, yrityksistäni ja ambulanssimiesten elvytyksestä jne. Ulkopuolisena tarkkailijana oleminen on tuttua, mielenhäiriö, kävin lähellä psykoosia ja sairastuin masennukseen. Terapiassa aina kyselivät, olenko taas tarkkaillut itseäni ulkopuolelta.
        En saa mitään eläkettä ja talostammekin jäi lainat maksamatta. Onneksi olen työssä ja saanut lainaa lyhennettyä. Onneksi omakotitalon pitäminen ei niin paljon maksa.
        Surutyö jatkuu.
        Nuoria tässä vielä ollaan.

    • L-eski -58

      Juttu meni osapuilleen näin jos tiukkaan tiivistän.

      Vaimoni kuoli yllättäen ollessamme 32v.

      Kahdesta ensimmäisestä viikosta en vieläkään muista kuin pikku pätkiä.

      Itseni syyttely kesti muutamia kuukausia ja jatkui ajoittaisena parisen vuotta.

      Taloudellisesti ei ollut mitään hätää. Vakinainen työ plus perhe-eläkkeet plus vakuutukset.

      Uusi suhde alkoi vasta 5 vuoden kuluttua jolloin suru oli jo hyvin hallinnassa.

      Nyt siitä on jo 16 vuotta aikaa, yhteinen lapsemme aikuinen mutta aina välillä, varsinkin tiettyjä, melankolisia kappaleita kuullessa muistot palaavat vahvoina ja kyynel saattaa nousta silmäkulmaan.

    • nuori leski

      hei,

      ehdin kirjoittaa vain lyhyesti, mutta haluan sanoa että alkushokku kestää kauemman kuin itse tajuaa, minulla se kesti noin kolme kuukautta jonka aikana en itseasiassa ollut musertunut, vaan pikemminkin koin ettei mikään tunnu miltään.. tai en osaa selittää.. kyyneleet oli hukassa. mieheni kuolema oli hyvin traaginen, pitkään sairasti ja kärsi nuorena vaikean lopun kuollen tehohoitoon. meillä on pieni lapsi jonka vuoksi on vain pakko jatkaa, vaikka se kuulostaa kuinka kliseeltä. useimmat vain olettaa että he tietävät paremmin miten suru suretaan jne..

      paperiasiat veivät minulta kaikenkaikkiaan yhdeksän kuukautta, ja ne on niin hankalia ja epäreiluja etten edes jaksa selittää. helpottaa jos on naimisissa.

      minä löysin uuden ihmisen rinnalleni melko pian, oikeastaan kävi niin että vanhan tutun kanssa välit pikkuhiljaa lämpenivät. kaikki tuki kannattaa ottaa vastaan, ja minä olisin ollut totaalisen yksin ilman tämän ihanan ihmisen tukea. kaikki eivät sitä tietenkään ymmärrä, mutta kaikista tärkeintä on se mitä itse tuntee.

      toivon kaikille leskille paljon voimia, ja kaikesta huolimatta iloa elämään. pystyn kuvittelemaan miltä teistä tuntuu. toki jokaisen suru ja tilanne on ihan oma. mutta miehen menettäneenä vain pystyn tämän sanoa.

    • Surusilmä70

      http://nuoretlesket.fi/ Tässä linkki uudistetuille nuorten leskien sivuille.Minua on ainakin auttanut näiden elämäni vaikeimpien 2 vuoden aikana korvaamaton vertaistuki,jota olen saanut.Elämä jatkuu.Mutta niin kovin toisenlaisena...

      • Surusilmä70

        Eli tuossa ed viestissäni oli se linkki :-)

      • 54 v miesleski

        Minulle tärkeimmät surunlievittäjät ovat olleet läheiset ja vertaistuki. Lisäksi syksyllä tapasin keskustelutaitoisen naisystävän. Hänen tukensa oli ulkopuolisena ihmisenä minulle erityisen tärkeä. Nyt olen selviytynyt yksin harrastusten (liikunta) ja työn merkeissä. Ulkopuolinen kuuntelija ja ymmärtäjä oli minulle hyvin tärkeä.
        Poikani 22v ja 29v eivät hyväksyneet naisystävääni. Onko teillä leskillä tällaisesta vastaavaa kokemusta?

      • leski_011007
        54 v miesleski kirjoitti:

        Minulle tärkeimmät surunlievittäjät ovat olleet läheiset ja vertaistuki. Lisäksi syksyllä tapasin keskustelutaitoisen naisystävän. Hänen tukensa oli ulkopuolisena ihmisenä minulle erityisen tärkeä. Nyt olen selviytynyt yksin harrastusten (liikunta) ja työn merkeissä. Ulkopuolinen kuuntelija ja ymmärtäjä oli minulle hyvin tärkeä.
        Poikani 22v ja 29v eivät hyväksyneet naisystävääni. Onko teillä leskillä tällaisesta vastaavaa kokemusta?

        Olen jäänyt leskeksi 1.10.07 ja olimme 36 vuotta avioliitossa. Meillä on tytär syntynyt -76 ja kaksi lapsenlasta. Surussani ovat auttaneet ystäväni ja sukulaiseni. Tyttäreni sanoo hyväksyvänsä jos löydän uuden ystävän mutta en usko että niin hyvää löytyisi kuin hänen isänsä. Tosiasiassa en ole hakemassakaan ketään koska en ole vielä päässyt mitenkään hänen kuolemansa ohi.
        surunlievityksenä ovat olleet sukulaiset ja varsinkin e-mail ystävät jotka ovat aina läsnä.

    • tassukat ja tintti

      Huhtikuussa tulee vuosi täyteen kun jäin yksin,rakkaani menehtyessä tapaturmassa työpaikalla.Kaikki on ollut suunnattoman raskasta ja onnetonta koko elämä piti aloittaa alusta.Välillä tuntuu ettei voimia ole mihinkään ja toisinaan ei tunnu miltään

    • masentunut edelleen

      Yli puolitoista vuotta avoleskenä ja odotan vieläkin että mun rakas astuu ovesta sisään ja kysyy missä sen kulta on. Yritän unohtaa mutta ei se noin vaan onnistu. Mä olen vaan sen verran voimaton että haluan juoda itseni uneen ettei tarvi ajatella mitään. Sori ettei musta ole apua sulle.

    • Ikäväonkaipuu

      Toivoisin että tästä keskustelusta löytyisi vertaistukea vaikka viimeisin kirjoitus onkin aika kauan sitten kirjoitettu-uudempaan otan mielelläni osaa jos löytyy neuvoja.

      Mieheni kuoli 18.6. nukkuessaan kotona nuoremman lapsemme sänkyyn. Hän kuorsasi kovasti ja minä nukuin lasten makkarissa, nuorempamme halusi jäädä sohvalle nukkumaan mun selän taakse kun katsoin elokuvaa edellisenä iltana ja sai luvan. Joten koukattuani meidän sängyn kautta huomasin ettei tätä kuorsausta estä edes korvatulpat korvissa ja menin lapsen sänkyyn nukkumaan. Mieheni tuli johonkin aikaan aamuyöllä herättelemään mua ja kysymään että pääseekö viereen nukkumaan-totesin siihen ettei me kaksi isoa ihmistä siihen sänkyyn mahduta yhdessä joten minä menen sitten meidän sänkyyn...Hän kyllä totesi viimeisinä minulle sanomina sanoinaan että kyllähän me tähän mahdutaan...ja aika harvinaisella lempeällä äänellä jota silloinkin hetken ihmettelin mutta ajattelin että hän oli ottanut muutaman liikaa tai unen pöpperössä.
      Aamupäivällä pojat tuli sanomaan keittiöön että iskä ei nyt ihan oikeasti hengitä-hän tykkäsi nukkua puolillepäivin. Minä tottakai totesin että älkää nyt puhuko potaskaa tottakai hengittää ei vain nyt kuorsaa. Jotenkin lasten ilmeistä näin että nyt on tosi kyseessä ja juoksin tönimään miestä hereille mutta pulssia ei tuntunut ja siitä alkoi tämä kauhuelokuva-nopeasti puhelin keittiöstä hätänumeroon heitin luurin sivuun ja aloin antamaan ensiapua painelu-tekohengitys ja samalla huusin että täällä on eloton mies tulkaa äkkiä ja osoitteet ja kaikki. Muksut komensin avaamaan ovet valmiiksi auki sisälle ja sitten tienvarteen vahtimaan ettei ambulanssi mene ohi meidän talosta.
      Nyt on kuukausi kulunut.
      Ensimmäiset viikot sumussa, onneksi äitini ja hyvät ystävät ovat auttaneet.
      Nyt olen jo löytänyt vertaistukea täältä netistä mutta leskien keskustelut ovat vielä minulta hukassa-enhän vielä edes tunnusta olevani leski...ainoa tavara minkä olen pois laittanut on hammasharja ja siihenkin oli apu-ajatuksena että sehän olis pitänyt muutenkin vaihtaa.
      Kovasti voimia kaikille saman kokeneille-puolison menetys on seuraavana lapsen menetyksen jälkeen...meilläkin oli kaksi taivasvauvaa joista molemmista on ultrat tallella-onneksemme saimme kaksi ihanaa poikaa joiden vuoksi olen kyennytpitämään itseni suht kasassa läheisten tuella.

      Ottaisin mielelläni vastaan linkkejä missä lesket keskustelevat-jos en ihan vielä olekaan valmis aktiivisesti juttelemaan niin voisin ainakin seurata sivusta kunnes olen valmis osallistumaan itse.

      Voimia kaikille surussa eläville ja jo siitä eteenpäin selvinneille-teidän apunne on mittaamaton meille jotka olemme vasta alkutaipaleella elämässä eteenpäin jk.

      • toinen leski

        Netissä on palsta nimeltä "Nuoret lesket", siellä on saman kokeneita ja sinne pääsee keskustelemaan kirjautumalla. Siellä on kaikenikäisiä vastikään leskeytynetä ja jo pidemmän aikaa leskenä olleita.

      • puolivuotta leskenä

        syvä osanottoni mielettömältä tuntuvaan asiaan,sitä voi vain kuolla ilman mitään ennakkovaroitusta.Olen pohtinut oman mieheni äkillisen kuoleman jälkeen tiesikö hän kuolevansa,oliko mitään tuntemusta asiaan mitä tulee tapahtumaan,mutten ole saanut siihen vastausta,vaikka vakaasti uskon ihmisen vaistoavan lähdön olevan lähellä.Toinen kysymys on ollut mielessä että miten näin voi tapahtua miten ihminen voi elää täyttä elämää ja sitten vaan kuolla ,nähtävästi voi ja näin ajateltuna paras lähtijälle,paras läheisille kukaan ei tiedä tulevasta,kuolema vaan tapahtuu ja tänne jäävät jatkavat elämää ja elävät yhä unelmia ja tulevaisuutta kohti,sillä kuollut ihminen haluaa että elämä jatkuu meillä muilla,sillä elämä itse on niin ainutlaatuinen ettei sitä kannata tuhlata mihin vain,tottakai jokainen suree tavallaan ja oman aikansa mutta jossain vaiheessa elämän kuuluu jatkua ja suru kulkee mukana niin kauan kun täällä taivalletaan.Siunausta jokaiselle läheisensä menettäneelle.

      • sivusto

        Minäkin toivotan sinut tervetulleeksi keskustelemaan sivustolle: www.nuoretlesket.fi. Sivusto vaatii rekisteröitymisen.

      • ikäväonkaipuu
        sivusto kirjoitti:

        Minäkin toivotan sinut tervetulleeksi keskustelemaan sivustolle: www.nuoretlesket.fi. Sivusto vaatii rekisteröitymisen.

        Kiitos linkistä, ja osanotoista. Kirjauduin ja odottelen vahvistusta sivustolta.
        Tämäkin päivä alkaa olla illassa...toivottavasti ensi yönä saisin nukuttua, viime yö oli jo parempi kuin pari edellistä vaikka pitkälle yli puolenyön valvoskelinkin-kun viimein nukahdin nukuin sikeästi aamuun asti ja lapsetkin nukkuivat pitkään...oli aika luksusta.
        Voimia kaikille, näin nämä päivät vain kuluvat yksi kerrallaan eteenpäin.

      • paulova
        ikäväonkaipuu kirjoitti:

        Kiitos linkistä, ja osanotoista. Kirjauduin ja odottelen vahvistusta sivustolta.
        Tämäkin päivä alkaa olla illassa...toivottavasti ensi yönä saisin nukuttua, viime yö oli jo parempi kuin pari edellistä vaikka pitkälle yli puolenyön valvoskelinkin-kun viimein nukahdin nukuin sikeästi aamuun asti ja lapsetkin nukkuivat pitkään...oli aika luksusta.
        Voimia kaikille, näin nämä päivät vain kuluvat yksi kerrallaan eteenpäin.

        minulla hieman yli kuukausi aikaa miehen kuolemasta. hän oli aika nuori, nukahti vain juhannusaatto yönä. Ja ei enää ikinä herännyt

      • 1_3
        paulova kirjoitti:

        minulla hieman yli kuukausi aikaa miehen kuolemasta. hän oli aika nuori, nukahti vain juhannusaatto yönä. Ja ei enää ikinä herännyt

        Toivon sinulle voimia tähän päivään ja myös huomiseen. Minä menetin rakkainpani äkillisesti 5kk sitten. Päivä kerrallaan eteenpäin yritetään selvitä.

      • 60+
        toinen leski kirjoitti:

        Netissä on palsta nimeltä "Nuoret lesket", siellä on saman kokeneita ja sinne pääsee keskustelemaan kirjautumalla. Siellä on kaikenikäisiä vastikään leskeytynetä ja jo pidemmän aikaa leskenä olleita.

        Olen kuullut vain tuosta nuoret lesket, mutta mihin me yli 60 v. lesket voisimme kirjoitella/kokoontua?

      • leski 2007
        1_3 kirjoitti:

        Toivon sinulle voimia tähän päivään ja myös huomiseen. Minä menetin rakkainpani äkillisesti 5kk sitten. Päivä kerrallaan eteenpäin yritetään selvitä.

        Näillä sivuilla kokoontuu tuoreita leskiä ja jo kauemmin leskenä olleita. Monilla on lapsia ja monilla ei. Nuoret lesket kokevat helposti itsensä orvoiksi sururyhmissä jne, koska siellä osallistujat ovat pääsääntöisesti heitä paljon vanhempia ja niinpä elämäntilanteet, ongelmat ja kokemukset eivät kohtaa. Vertaistukea ei synny, jos ryhmässä vain yhdellä on pieniä lapsia.

        www.nuoretlesket.fi on yksittäisen nuoren lesken perustama sivusto.

        Jos vanhemmat lesket haluavat oman sivustonsa, sen he mieluusti voivat itse perustaa.

      • surupilvi
        leski 2007 kirjoitti:

        Näillä sivuilla kokoontuu tuoreita leskiä ja jo kauemmin leskenä olleita. Monilla on lapsia ja monilla ei. Nuoret lesket kokevat helposti itsensä orvoiksi sururyhmissä jne, koska siellä osallistujat ovat pääsääntöisesti heitä paljon vanhempia ja niinpä elämäntilanteet, ongelmat ja kokemukset eivät kohtaa. Vertaistukea ei synny, jos ryhmässä vain yhdellä on pieniä lapsia.

        www.nuoretlesket.fi on yksittäisen nuoren lesken perustama sivusto.

        Jos vanhemmat lesket haluavat oman sivustonsa, sen he mieluusti voivat itse perustaa.

        Jäin leskeksi 48-vuotiaana tammikuussa -09. Mieheni sairasti muutaman kuukauden, josta viimeisen kuukauden sairaalassa tietoisena ettei parane eikä pääse enää kotiin. Hän tiesi että elinaikaa on jäljellä muutama viikko, meidän yhteinen aikamme loppuu. Se oli kauheaa. Suru on valtava, helpottaako tämä koskaan. Olen ihmetellyt keskustelua uuden suhteen aloittamisesta. Se on niin henkilökohtainen asia, se ei todellakaan kuulu muille. Luulen että jokainen tuntee itse sydämessään koska on valmis uuteen suhteeseen. Itse en siihen vielä kykene ja voihan olla etten kykene enää koskaan. Suru on niin kokonaisvaltaista ja ikävä niin kova. Voimia teille kaikille rakkaanne menettäneille.

      • tellervo4
        surupilvi kirjoitti:

        Jäin leskeksi 48-vuotiaana tammikuussa -09. Mieheni sairasti muutaman kuukauden, josta viimeisen kuukauden sairaalassa tietoisena ettei parane eikä pääse enää kotiin. Hän tiesi että elinaikaa on jäljellä muutama viikko, meidän yhteinen aikamme loppuu. Se oli kauheaa. Suru on valtava, helpottaako tämä koskaan. Olen ihmetellyt keskustelua uuden suhteen aloittamisesta. Se on niin henkilökohtainen asia, se ei todellakaan kuulu muille. Luulen että jokainen tuntee itse sydämessään koska on valmis uuteen suhteeseen. Itse en siihen vielä kykene ja voihan olla etten kykene enää koskaan. Suru on niin kokonaisvaltaista ja ikävä niin kova. Voimia teille kaikille rakkaanne menettäneille.

        Mitä sinulle kuuluu,tänään? Itse leskenä nyt 3kk, leukemia tuli puolisooni. Olen ihan loppu!

    • coeurbrisee

      jäin leskeksi 41-vuotiaana. Mieheni kuoli aivan yllättäen sänkyymme, sydänkohtaukseen. Shokki oli valtava, muisti ja järki meni.

      Ekan yön loppujen lopuksi vietin suljetulla osastolla, seuraavat sukulaisissa, sen jälkeen sain ystäviä yöseuraksi.

      Kuusi viikkoa pois töistä sairaslomalla, posttraumaattinen oireyhtymä, paniikkihäiriöitä, ahdistusta ja sitten masennus. Enpä paljon muista ensimmäisistä viikoista, paitsi että suru oli niin voimakas, että se sattui fyysisesti. Vähän helpotti, kun huusi talon alakerrassa niin paljon kuin keuhkoista lähti.

      Talous tietty romahti, kun ei saa leskeneläkettä alle 50-vuotiaana, kun ei ole yhteisiä lapsia ja asuntolainaakin vielä paljon maksamatta. Mutta pankissa voi sopia pienemmästä lyhennyserästä. Onhan se kallista maksaa kaikki yksin, mutta jotenkin siitä selviää ja jos ei selviä, niin aina voi ajatella, että se kaikkein pahin on jo tapahtunut - mitään pahempaa ei voi enää tapahtua.

      En tiedä miksi koen syyllisyydentunteita, mutta niin vain on, vaikka ambulanssimiehet sanoivat, että tein kaiken juuri niin kuin pitääkin, enempää en olisi voinut tehdä. Joku aika kuoleman jälkeen, pääni teki tepposet ja "näin" mieheni, joka kysyi, miksi minä vielä elän!

      Jotenkin siitä kaikesta vain selviää ja aloitin uuden suhteen 9 kuukautta mieheni kuoleman jälkeen. Edelleen rakastan miestäni, sillä tavalla on totta, että rakkaus voi olla ikuista. HÄn oli minun sielunkumppanini ja suuri rakkauteni. Mutta ei minun silti tarvitse olla yksin, yksinolo isossa talossa ei tosiaankaan sovi minulle, eikä mielenterveydelleni.

      Uusi suhde auttoi kovasti minua nousemaan masennuksestani ja käsittelemään suruani.

      Nämä ovat kovasti henkilökohtaisia juttuja , mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle.

      Tee niinkuin itsestäsi hyvältä tuntuu, loopujen lopuksi enää ei ole muuta tärkeää, kuin että sinä selviät jotenkin. Voimia surussasi, kuuntele itseäsi.

      • rhh

        ryhmähenkivakuutuksen, sillä miehesi oli varmaan työelämässä. Siihen sinulla on oikeus ja voi olla vieläkin mikäli aikaa ei ole kulunut liikaa.Jokin raja lienee minkä sisällä sitä on haettava ,mutta kuullut että jopa kolmen vuoden jälkeen voi hakea.

    • jmp35

      Vertaistukiryhmä, spr:n tukemaa..

    • Leskimies

      Viimeeksi kun kirjoitin tähän ketjuun sain aika paljon paheksuntaa ja moitteita, sain kyllä myös puolustavia kirjoituksiakin.
      Osa väitti viisaasti että aikainen seurustelun aloittaminen kostautuu ja lapset voivat pahoin.

      Voin kertoa nyt 3 vuotta myöhemmin että olen edelleen saman kumppanin kanssa, lapset voivat hyvin ja voimme lasten kanssa puhua heidän äidistään täysin avoimesti niinkuin olemme puhuneet koko ajan.
      Minkäänlaista takapakkia eikä romahdusta jota nämä viisaat ennustivat ei ole tullut.
      Lapset ovat sosiaalisesti ulospäin suuntautuneita, heillä on hyviä harrastuksia ja opinnot sujuvat ja omaakin elämää aloiteltu (vanhemmat pojat).

      Edelleenkin annan uusille leskille saman neuvon kuin silloin tehkää niinkuin teistä tuntuu hyvältä, älkää ajatelko muiden tunteita ja toiveita. Tehkää niinkuin näette hyväksi.

      Olen myös kuullut juttuja siitä miten leskeksi jääneen miehen äiti tulee pitämään taloon järjestystä ja ikäänkuin aika pysähtyy ja äidistä tulee se vaimon korvike. Mielestäni tämä on pahin mahdollinen tilanne.

      • magda,iisa

        hieno homma et olet jatkanut elämää lastenkin takia.itsekin olen leski poikani jäi leskeksi 2vuotta sitten jäi pienet lapset 2poikaa ja löysi rinnalleen ihmisen joka oli menettänyt miehensä
        hänellä 3lasta nyt yhteensä5.yhdessä vievät lapsia eteenpäin. eikä ole unohtaneet omaa äitiään eikä toiset
        isää.sanovat et nyt meillä on äiti ja isä.
        lapset ovat niin ihania.
        luin kirjoituksesi ja oli kyllä tosi ihanaa et olit löytänyt rinnalle ihmisen.

    • uyukg

      ainakin selvisi niin, että alkoi suhteeseen mieheni kanssa. Pitäisikö minun nyt sääliä tuota naista joka miehensä menetti?? anteeksi vain mutta ei onnistu!

      • yksin minäkin

        Olen kohta puolisen vuotta sitten jäänyt leskeksi. Olen tutustunut nuoret lesket sivustoihin, mutta tuntuu, että kaikki painottuu siihen, että on myös lapsia. Lapsia me emme koskaan saaneet.

        Tunteistani en tällä hetkellä ota kunnolla itsekkään selvää, muuta kuin että ikävä on kova ja tällä hetkellä kaikesta huolimatta on helpompi hengittää...

      • *nina
        yksin minäkin kirjoitti:

        Olen kohta puolisen vuotta sitten jäänyt leskeksi. Olen tutustunut nuoret lesket sivustoihin, mutta tuntuu, että kaikki painottuu siihen, että on myös lapsia. Lapsia me emme koskaan saaneet.

        Tunteistani en tällä hetkellä ota kunnolla itsekkään selvää, muuta kuin että ikävä on kova ja tällä hetkellä kaikesta huolimatta on helpompi hengittää...

        Minä jäin leskeksi alkuvuodesta. Minäkin rekisteröidyin tuolle sivustolle mutta se ei taida olla oikein minua varten. Tuntuu siltä, että tietyt ihmiset kirjoittelevat toisilleen siellä vuodesta toiseen.

    • smaari

      Jäin leskeksi v.2007 ja vaikeata on vieläkin asioiden kanssa. Mieheni sairastui v.2004 kurkkusyöpään ja tutkimuksissa selvisi että hänellä oli myös useita kasvaimia aivoissa. Jotka olivat tutkimusten mukaan olleet siellä useita vuosia. Taistelua elämästä kesti 3 vuotta. Se aika raastoi sieluni tyystin. Minulla oli henkisenä tukena diakonissa joka oli aivan ihana, koin hänet enkeliksi elämässäni silloin. Ihmettelin taistelumme viimeisenä kuluvana kuukautena miksi en saa enkeliini yhteyttä. Sain häneltä tekstiviestin; Mielestäni sinun tulee saada tietää, että valitettavasti minäkin sairastan syöpää...! Soitin välittömästi hänelle, olin shokissa,
      enkelillänikin syöpä. Itkimme hysteerisenä puhelimessa. Ne olivat jäähyväisistä ikimuistettavat. Hän oli koko ajan kulkenut käsi kädessä mieheni kanssa kohti kuolemaa. Urhoollisesti taistelin ja kuljin mieheni rinnalla loppuun asti. Mieheni kuoli maanantaipäivänä ja enkelini seuraavana maanantaina. Koko elämäni romahti, menetin kaiken ; rakkainpani, yritykseni ja sen mukana työni. Taloudellisesti putosin tyystin. Aikaa tuosta on kulunut 2,5vuotta. Olen taistellut päästäkseni jaloilleni jälleen ja se on vaikeaa. Niin vahvaa ihmistä ei ole luotu maailmaan etteikö hän apua tarvitsisi. Minulta menisi viikko tähän tarinaan jos kaiken kertoisin, mutta vaikeaa se on. Keskustelen kanssasi mielelläni, sillä tiedän kuinka vaikeaa siitä selviytyminen on.

      • apu rahaa

        muistakaa työpaikan ryhmä henkivakutus jos olette työelämässä sieltä saa lapset ja leski iän mukaan korvausta
        pytäkää hautaustoimitolta nevoja he antaa kaavakeet jos ovat ammatin taolla

      • Noin.
        apu rahaa kirjoitti:

        muistakaa työpaikan ryhmä henkivakutus jos olette työelämässä sieltä saa lapset ja leski iän mukaan korvausta
        pytäkää hautaustoimitolta nevoja he antaa kaavakeet jos ovat ammatin taolla

        Ei kaikkien tyehtosopimuksiin kuulu ryhmähenkivakuutukset, ne ovat alakohtaisia.
        Tosin aika moneen henkivakuutus kuuluu.

        Mitä tulee henkivakuutuksen anomiseen niin jos on unohtanut hakea niin se kyllä onnistuu myöhemminkin.
        Itse hain 4 vuotta myöhässä ja juttelin Retron kanssa tästä myöhästymisestä ja mahdollisesta takarajasta niin he sanoivat etteivät ole vielä hylänneet yhtään hakemusta sen takia että on tullut myöhässä.
        Periaatteessa 10 vuotta alkaa olla takaraja kun saatavat vanhenee muutenkin.

        Ja mitä tulee hakemukseen niin se haetaan siitä vakuutusyhtiöstä jossa työnantajalla oli kuolinhetkellä hankivakuutukset, sieltä ne siirretään sitten Retroon (yleensä).

      • leski-07
        Noin. kirjoitti:

        Ei kaikkien tyehtosopimuksiin kuulu ryhmähenkivakuutukset, ne ovat alakohtaisia.
        Tosin aika moneen henkivakuutus kuuluu.

        Mitä tulee henkivakuutuksen anomiseen niin jos on unohtanut hakea niin se kyllä onnistuu myöhemminkin.
        Itse hain 4 vuotta myöhässä ja juttelin Retron kanssa tästä myöhästymisestä ja mahdollisesta takarajasta niin he sanoivat etteivät ole vielä hylänneet yhtään hakemusta sen takia että on tullut myöhässä.
        Periaatteessa 10 vuotta alkaa olla takaraja kun saatavat vanhenee muutenkin.

        Ja mitä tulee hakemukseen niin se haetaan siitä vakuutusyhtiöstä jossa työnantajalla oli kuolinhetkellä hankivakuutukset, sieltä ne siirretään sitten Retroon (yleensä).

        Syksyllä 2007 perustetulla www.nuoretlesket.fi -sivustolla on tietoa puolison kuoleman jälkeisistä käytännön kuvioista.

        Tulkaa mukaan kehittämään sivustoa, purkamaan mieltä ja pohtimaan yhdessä. Sivuilta löytyy tietoa myös paikallisista vertaistukiryhmistä ja tapahtumista (kts tapahtumakalenteri)

        20.9.2009 perustettiin valtakunnallinen järjestö Suomen Nuoret Lesket ry.

      • pilkun viilaaja
        apu rahaa kirjoitti:

        muistakaa työpaikan ryhmä henkivakutus jos olette työelämässä sieltä saa lapset ja leski iän mukaan korvausta
        pytäkää hautaustoimitolta nevoja he antaa kaavakeet jos ovat ammatin taolla

        Niin, nimenomaan, jos edunjättäjä oli työelämässä kuollessaan. Ei lesksen työssäololla ole merkitystä.

    • Minä se vaan

      8 kk aikaa mennyt.
      Jotenkuten tässä alkaa pääsemään jaloilleen. Tunnepuolikin on alkanut toimia normaalisti luulisin.

      En ole uutta kumppania löytänyt, ystäväni kyseli viikonloppuna samasta asiasta.
      No kerroin, että olen melko nirso ja tietyt asiat pitää täyttyä.

      Sanoi, että ei sun kannata olla nirso olet yksin vanhanakin tuota menoa.
      En minä mitään mahdottomuuksia vaadi kuitenkaan, joten jos ei löydy niin ei löydy.

      Lueskelin jonkun raivonpuuskan tuolta, että leski oli vienyt miehen...joo-o pitää tulla tänne palstalle sitten riehumaan.
      Tapasin vanhan naispuolisen kaverini 5 vuoden jälkeen sattumalta (ei olla pidetty yhteyttä, kun hänen piti tehdä katoamistemppu). Hyvin tultiin toimeen ja hauskaa oli. Seuraavana päivänä paukahti sitten mieleen, että hemmetti hänhän täyttää lähes kaikki muut vaatimukset paitsi hän seurustelee. Nyt sitten lähettelee minulle niitänäitä tekstiviestejä ja laitan samaa liirum laarumia takaisin.

      Ei minulla ole aikomusta muiden suhteita mennä sotkemaan, minä vaan tarkkailen taustalla.
      Mielestäni jos on hyvät vaatimukset jne. keksinyt, niin miksi niistä pitäisi joustaa pätkääkään?

      Ja ylipäätänsä jos jos joku ns. vie toiselta kumppanin, niin eikös siinä vaiheessa jokin ole jo pielessä?

      Yksi ystäväni (nainen) pyytelee syömään baariin jne. ja yleensä kun hänellä menee huonosti ukkonsa kanssa. No eräällä kerralla oli luonani ja noita asioita jutteli, vihjaili että mitäs jos palattais yhteen...en kommentoinut mitään vaan laitoin hänelle sohvalle tyynyt ja peitot ja menin nukkumaan. Juuri ym. takia olen hänet potkaissut pellolle aikanaan.

      No melkoista myllerrystä jos noita asioita alkaa miettimään. Ainiin taloudellinen tilanne pa, mutta ensivuonna pitäis rahaa olla.
      Tulipas naputeltua melko paljon, kauniita unia.

      • Tyttönen12345

        Menetin kihlattuni tuossa n. 3 viikkoa sitten. Eli en ole oikeastaan leski mutta, kyllä tämä on vaikea ja raskas tilanne menettää rakas ihminen. Mutta päivä kerrallaan, pikku hiljalleen, niin kyllä siitä yli pääsee, mutta tietysti ei koskaan kokonaan. Katselin tossa noita kirjotuksia, että jokainen tekee surutyönsä omalla tavallaan ja pääsee yli eri aikaan kuin muut ja jatkaa elämäänsä. Se on kaikkien oma asia. Omalla kohdallani se ei onnistus koska, sydäntä raastaa jatkaa eteenpäin näin nopeasti. Minulla kerkesi olemaan itsetuhoisia ajatuksia, muttaa osaan päästä niistä niin että menen ihmisten ilmoille ym. että saa muuta ajateltavaa. Koittakaa kaikki lesket pärjätä, joku päivä (toivon niin) näemme rakkaamme jossain paremmassa paikassa.. Kaikki ihmiset lähtevät ajallaan täältä.

      • Leski09
        Tyttönen12345 kirjoitti:

        Menetin kihlattuni tuossa n. 3 viikkoa sitten. Eli en ole oikeastaan leski mutta, kyllä tämä on vaikea ja raskas tilanne menettää rakas ihminen. Mutta päivä kerrallaan, pikku hiljalleen, niin kyllä siitä yli pääsee, mutta tietysti ei koskaan kokonaan. Katselin tossa noita kirjotuksia, että jokainen tekee surutyönsä omalla tavallaan ja pääsee yli eri aikaan kuin muut ja jatkaa elämäänsä. Se on kaikkien oma asia. Omalla kohdallani se ei onnistus koska, sydäntä raastaa jatkaa eteenpäin näin nopeasti. Minulla kerkesi olemaan itsetuhoisia ajatuksia, muttaa osaan päästä niistä niin että menen ihmisten ilmoille ym. että saa muuta ajateltavaa. Koittakaa kaikki lesket pärjätä, joku päivä (toivon niin) näemme rakkaamme jossain paremmassa paikassa.. Kaikki ihmiset lähtevät ajallaan täältä.

        Hyvä Tyttönen12345, älä kiirehdi millään asioilla. Sinulla on menetyksestä niin lyhyt aika vasta, että et ole shokkivaiheesta varmastikkaan vielä selvinnyt. Suru ja tuska ovat hyvin paljon läsnä elämässäsi tällä hetkellä ja varmasti vielä pitkäänkin. Itselläni surussa on auttanut yrittäminen pysyä jotenkin edes tässä normaalissa elämässä mukana, eli käyn voimieni mukaan töissä, minulla on lemmikki joka vaatii minulta huomiota paljon päivittäin.
        Kirjoitit, että sinulla on ollut myös itsetuhoisia ajatuksia. Olethan saanut ammattiapua suruusi?

        Minun aviomieheni teki itsemurhan alkukesästä. Muistan sen varmasti lopun ikääni kun minulta usein kysyttiin, että oletko miettinyt/ajatellut itsemurhaa. "No totta hitossa se on mielessä pyörinyt, sillähän tavalla rakas aviomieheni kuoli. Luonnotontahan se olisi jos en miettisi. Mutta en mä itseäni oo ajatellu tappaa", vastasin sitten kaikille näille kyselijöille. Sain kuulla siitä, että palasin töihin muka liian aikaisin. Itse halusin yrittää mahdollisimman pian paluuta töihin ja ensimmäinen paluu onnistuikin hyvin. Sitten koitti kesäloma, lomalta paluu ja sen jälkeen taas ongelmat. Sitten oltiin taas hetki sairaslomalla. Sen jälkeen olinkin töissä jo 3kk ennen seuraavaa sairaslomaa, miltä olen vast'ikään palannut töihin.

        Hyvä tyttönen, anna itsellesi aikaa surra. Elä tunteesi lävitse nyt, älä myöhemmin. Kaikella on aikansa, myös uudella mahdollisella kumppanilla. Sanoin minäkin vielä pari kk sitten, että en mä miestä elämääni kaipaa ja tällä hetkellä elämääni kuuluu myös uusi mies. Voimia sinulle kovasti ja kaikille muillekkin.

      • S68
        Tyttönen12345 kirjoitti:

        Menetin kihlattuni tuossa n. 3 viikkoa sitten. Eli en ole oikeastaan leski mutta, kyllä tämä on vaikea ja raskas tilanne menettää rakas ihminen. Mutta päivä kerrallaan, pikku hiljalleen, niin kyllä siitä yli pääsee, mutta tietysti ei koskaan kokonaan. Katselin tossa noita kirjotuksia, että jokainen tekee surutyönsä omalla tavallaan ja pääsee yli eri aikaan kuin muut ja jatkaa elämäänsä. Se on kaikkien oma asia. Omalla kohdallani se ei onnistus koska, sydäntä raastaa jatkaa eteenpäin näin nopeasti. Minulla kerkesi olemaan itsetuhoisia ajatuksia, muttaa osaan päästä niistä niin että menen ihmisten ilmoille ym. että saa muuta ajateltavaa. Koittakaa kaikki lesket pärjätä, joku päivä (toivon niin) näemme rakkaamme jossain paremmassa paikassa.. Kaikki ihmiset lähtevät ajallaan täältä.

        Hei tyttönen,minä menetin avomieheni viikko sitten ja tosi vaikeaa vieläkään ymmärtää että niin on käynyt,yöt ja aamut ovat kaikkein pahinta aikaa.Päivällä jotain yrittää touhuta niin ei aina muistu suru mieleen.Koitetaan jatkaa elämäämme päivä kerrallaan,kun jaksetaan suoriutua päivittäisistä rutiineista niin se jo auttaa asiaa.Töihin en vielä itse kykene menemään mutta sekin aika vielä tulee.Hyvää kevään jatkoa sinulle tyttönen ja kyllä me tästä selvitään.

      • 37v
        S68 kirjoitti:

        Hei tyttönen,minä menetin avomieheni viikko sitten ja tosi vaikeaa vieläkään ymmärtää että niin on käynyt,yöt ja aamut ovat kaikkein pahinta aikaa.Päivällä jotain yrittää touhuta niin ei aina muistu suru mieleen.Koitetaan jatkaa elämäämme päivä kerrallaan,kun jaksetaan suoriutua päivittäisistä rutiineista niin se jo auttaa asiaa.Töihin en vielä itse kykene menemään mutta sekin aika vielä tulee.Hyvää kevään jatkoa sinulle tyttönen ja kyllä me tästä selvitään.

        Minunki mieheni kuoli viikko sitten hiihtoladulle.Maailma romahti täysin koska- meillä ei ollut lapsia ja aina olimme yhdessä.Kaikki asiat tuntuvät merkitsömiltä.Yölllä kuuntelen rakkaani hengitystä ei kuulu.Aamulla ylös noustessa itken kovasti tuntuu että rakkaani sanoo älä itke ei ole mitää hätää .Pitää jaksaa ilman rakasta

        .

    • leskentytär

      Tässä kirjoitan sellaisen kommentin,että jos sinulle jäi lapsia niin....toivottavasti he saavat apua.siis ihan keskusteluapua,että ymmärtävät missä isä on.Ja saavat purkaa tunteitaan jne.
      Taloudellisti voi olla tiukkaakin....joku leskeneläke taitaa olla (jonka menettää jos avioituu uudelleen)
      Suru tuskin häviää koskaan....

    • coeurbrisee

      Tänään tasan 3 vuotta rakkaani kuolemasta.
      Ensimmäinen puoli vuotta - helvetillistä tuskaa, kipu menetyksestä tuntui myös fyysisesti. Laihduin 10 kg, melkein lakkasin olemasta, sairastuin masennukseen, huusin yksin talossani, mielenterveysongelmia, paniikkioireita, PTSD ym
      9 kk , aloitin uuden suhteen, masennus helpottui.
      Masennus tuli takaisin jonkin ajan kuluttua.
      Syyllisyyden tunne painoi alussa, näin hallusinaatioita, mieheni ilmestyi pukuhuoneeseemme...vaikka ambulanssihenkilökunta hoki minulle: sinä teit kaiken oikein, enempää ei oisi voinut tehdä...
      Talous: onneksi olen töissä, nyt elätän uuden poikakaverini. En saa leskeneläkettä.

      • metsämaa

        Suru ja kaipuu vieläkin vaikka aikaa jo 10 vuotta!

      • e...
        metsämaa kirjoitti:

        Suru ja kaipuu vieläkin vaikka aikaa jo 10 vuotta!

        pitkä aika, mullakin se on jo kestänyt muutamia vuosia pidempään :)

    • kaisujouppi

      koska leskeys ei näy ulkopuolelle, lähestyn leskien tukiryhmiä ja keskustelupalstoja..

      olen valokuvaaja ja osallistun suomalaisen kuvajournalismi lehden työpajalle, jossa vuoden ajan paneudutaan itse valitsemaan yhteiskunnalliseen asiaan.

      olen valinnut aiheekseni leskien yksinäisyyden.
      päättötyönäni käsittelin nuorten naisten masennusta myös kuvasarjalla joka oli esillä Image-lehdessä ja kolmessa eri näyttelyssä.

      etsin kuvattavia läheltä pääkaupunkiseutua (itse olen järvenpäästä). olen saanut yhteydenottoja nuoret lesket ry.n kautta, mutta kuvattavat eivät vielä riitä. tarkoituksena on ottaa kaksi kuvaa. kasvokuva ja miljöökuva.
      miljöökuvasta keskustellaan ja sovitaan yhdessä, ajatuksena olisi että jokainen leski kertoo oman arkisen asian jossa yksinäisyys tuntui eniten puolison kuoleman jälkeen. ja sitten ammennetaan siitä kuva jossa leski on myös.

      uskon että projekti tuo enemmän esille leskien yksinäisyyttä ja saattaa sitä "positiiviseen" valoon. kuvista ei ole tulossa masentavaa/synkkää kokonaisuusta. dokumentaarista kuvaa, mutta toivottavasti niissä näkyy myös pilkahdus paremmasta huomisesta tai ylihuomisesta..

      yhteyttä minuun saa parhaiten s.postilla kaisujouppi(at)hotmail.com
      nettisivuillani on kansiossa "4" masentuneet nuoret -projektista kuvia, halukkaat voivat katsoa kuviani ja kuvaustyyliäni sieltä. sivut löytyvät osoitteesta www.kaisujouppi.com

      kerron projektista mielellään lisää!

    • ketju on

      tämä, viisaita neuvoja.

    • myrskylyhty11

      Heippa.
      Menetin ensimmäisen kerran suuren rakkauteni 32 vuotiaana. Jäin yksin lapsiemme kanssa, meillä oli uusperhe, minun ja hänen lapset. Tein raakaa surutyötä lähes 6 vuotta. Pohdin elämää ja kuolemaa, kasvoin ihmisenä, hain terapia-apua, olin välillä valmis jäämään lumihankeen kun en enää jaksanut eteenpäin, mutta sinnittelin ja jaksoin lastemme takia.

      Elämäniloni ei millään halunnut tulla takaisin. Olen aina ollut hyvin vilkas, naurava, puhelias ja eloisa ihminen, mutta 15 vuotta elin aina vähän surullisena. En näitten 15 vuoden aikan tuntenut rauhaa ja rakkautta.

      Tapasin uuden rakkauden, aivan sattumalta. Rakastuimme, huumaannuimme ja elimme täyttä elämää. Kerkesimme olla yhdessä 3 vuotta, kaksi vuotta asuimme yhdessä. Se oli tulta ja tappuraa, elämä täynnä rakkautta, riitoja, sopimista, intohimoa, hellyyttä ja kaikki mitä rakkauteen kuuluu. Kun vihdoinkin uskalsin antautua taas rakkauden pauloihin, rakastuminen ja rakkaus ovat kaksi eri asiaa. Kun on rakastunut se ei vielä ole niin vakavaa, mutta kun rakastaa ja muuttaa yhteen niin sitoutuu taas myöskin menetyksen tuskaan. Ja niin minulle tapahtui.

      Menetin häntä kaksi kuukautta sitten kuolemalle. Se oli täydellinen shokki. En voinut uskoa sitä todeksi. Minulta ei voida viedä toistamiseen rakastani. Mutta niin siinä kävi. Nyt olen 50 kymppinen. Olen tällä viikolla alkanut työni uudestaan sairasloman jälkeen. Minussa jyllää viha, suru, tuska, kaipaus ja helvetti tietää mitä kaikkea sisälläni myllää. Mutta uutta on se että tällä kertaa olen vihainen. Aivan, koen että minua on kohdeltu väärin. Olen vihainen kuolemalle ja miehelleni joka jätti minut tänne yksin.

      Tiedän että tällä kertaa selviän helpommin tästä surusta, tunnen sen. Vaikka tuska ja kaipaus ovat yhtä suuret niin olen jo vanhemi ja olen joutunut pohtimaan näitä asioita jo niin paljon. Ja mieheni josku sanoi minulle että muista, viimekädessä olemme aina yksin. Ja niinhän se on, tiedän että tulen tapaamaan häntä kun minun aikani koittaa. Mutta nyt aion olla kun Felix lintu ja nousta tuhkasta. Tuntuu kun minua olisi nyt tarpeeksi poltettu roviolla, nyt olen puhdas ja minulla on uusi valkoinen sivu edessäni jonka saan täyttää niillä asioilla millä haluan. Ja aion juuri elää elämäni niin kuin haluan.

      Ja te moraalitantat, jos ei teillä ole muuta sanottavaa kun omat katkerat mielipiteenne siitä kuinka pian joku on löytänyt uuden rakkauden ja kumppanin, niin pitäkää mölyt mahassa ja vääntykööt kasvoihinne vielä enemmän katkeria juonteita.

      Sen minä sanon että elää minä aion. Minulla ei ole enää varaa itsesääliin, en enää jaksa enkä halua jäädä sinne pohjattomaan suruun, se tulee ja menee mutta en aio viljellä sitä. Haluan nauraa, itkeä, tuntea tuulen kasvoillani, juoda kahvia puutarhassani ja kuulla lintujen laulun ja tuntea auringon lämmön. Haluan taas olla nainen, haluan tuntea. Varmasti minulla tulee olemaan rakastaja, en tiedä kuinka vakavaa, mutta haluan rakastella ja nauraa, haluan herätä aamulla tukka pörröisenä ja juoda aamukahvit kumppanin kanssa. En anna periksi, haluan elää vaikka minua välillä koetellaan.

      Välillä jo nyt tuntuu että voisin lähteä naisporukalla ruotsinlaivalle ja tanssia ja juhlia huomisesta piittaamatta. Ja kenelläkään ei ole siihen mitään sanottavaa, miten minä aion elämäni elää. Jos sitten kaivelen kukkapenkkejäni tai tanssin koko yön viinipullo kädessäni, tai rakastelen ventovieraan kanssa niin se on piru vie minun elämäni, ja jos niin haluan tehdä niin olen sen arvoinen.

      Moraalitantat ja harakat eivät ole pitkään minun elämässäni. Koska minun surussani on kyse henkiinjäämisestä. Minulla ei ole varaa leikkiä ajatuksella etten jaksa, koska se on kuin varjo takanani, enkä anna sen ohittaa minua.

      Sanon teille kaikille jotka olette menettäneet rakkaan kumppanin ja sänkykaverin. Tehkää niin kuin teistä tuntuu, älkää välittäkö muista jotka arvostelevat teitä, heittäkää ne pihalle, ottakaa joka asiasta joka voi helpottaa teidän tuskanne kiinni, ei ole väärää eikä oikeata, jos tuntuu että haluatte kokeilla toisen sukupuolen tukea ja läheisyyttä, niin siitä vaan, pääasia että pikku hiljaa löydätte uudestaan uskon elämään.

      Ja voin lohduttaa teitä, jos se nyt on lohtu, että jos kerran löytää rakkauden voi löytää sen toisenkin kerran, kokemuksesta tiedän, ja ehkä minä vielä löydän kolmannen kerran. Aika näyttää, mutta elää aion. Tehkää tekin samoin. Älkää antako periksi ja älkää katkeroituko, koska se vie teiltä elämänlaadun ihan kokonaan.

      Muistakaa, jos ette uskalla elää ette voi saadakaan mitään, minulle meinas käydä niin, en meinannut uskaltaa antaa rakkauteni, ja tämä ihana 3 vuotta olisi jäännyt kokematta ja elämättä.

    • jk

      olen selvinyt aika heikosti taloudelisesti

    • jk

      aika heikosti olen selvinnyt taloudelisti

    • jk

      aika heikosti olen selvinnyt taloudelisti

      • Oliviatar643

        joku pelle tällä palstalla? vai miksi niin monta kertaa sama viesti?

    • jk

      en ole selvinnyt talloudelisti kovinkaan hyvin

    • leski 2004

      Hei!
      Luin viestejänne.Ajattelin,kun leskeksi jää,eihän voi 4:n seinän sisälle jäädä.Mitä sitten,että toinen löytää 2kk päästä ystävän,toinen 2v,tai 4v päästä,pääasia,että löytää ja elämä jatkuu.
      Ensinnä alkuun,kuinka jaksat,niin menehän Kelalle ja pyydä neuvoa,että sinä saat kaikki tarvitsemsi tuet,lapset saavat eläkettä(valtionkonttori mahdollisesti,Kela,)
      Itsellesi leskeneläke(kysyhän kelalta,mitä muuta,ehkä leskeneläke valtonkontori,tai joku muu.
      Paperisota aikamoinen.
      Toki,mitä kysyit tuleehan se tulotaso tippumaan,kuten joku kertoi,ennen,maksajia kaksi,nyt yksi,tuet tasapainoittava toki sitä soupeutusta.
      Eipä,muuta,kuin jaksamista.

      • leski42

        Hei!
        Olen samaa mieltä, elämän on jatkuttava.Itse olen ollut leskenä vasta muutaman kuukauden, mutta olen päättänyt pärjätä...muuta vaihtoehtoa ei ole.

        Paperihommia on tosiaan paljon ja vaatii paljon voimia selvitä niistä. Välillä olen itkenyt, kun kaikki jäi mulle...toisaalta olen ajatellut että kaippa tällä leskeksi jäämisellä on joku tarkoitus ja ehkä mulle on vielä jotain ihanaa tarjolla elämäs...
        Tällä hetkellä tunnen ajoittain ihan älyttömän syvää yksinäisyyttä! Vaikka on lapset ja ystäviä,tukijoukkoja, kukaan heistä ei voi korvata sitä paikkaa vierelläni jonka mieheni jätti.
        Toivoisin joskus löytäväni ihmisen johon rakastun ja jota kohtaan tuntisin samaa ihanaa kipinää jota meillä oli...en vain jaksaisi odottaa kauaa...olen malttamaton sielu :)
        Kukin suree tavallaan, mutta olkaamme kaikin iloisia kun joku kanssasisar tai veli löytää elämäänsä taas iloa ja onnea! Se on sallittua ja suotavaa...Auringonpaistetta elämäänne!

      • leski11
        leski42 kirjoitti:

        Hei!
        Olen samaa mieltä, elämän on jatkuttava.Itse olen ollut leskenä vasta muutaman kuukauden, mutta olen päättänyt pärjätä...muuta vaihtoehtoa ei ole.

        Paperihommia on tosiaan paljon ja vaatii paljon voimia selvitä niistä. Välillä olen itkenyt, kun kaikki jäi mulle...toisaalta olen ajatellut että kaippa tällä leskeksi jäämisellä on joku tarkoitus ja ehkä mulle on vielä jotain ihanaa tarjolla elämäs...
        Tällä hetkellä tunnen ajoittain ihan älyttömän syvää yksinäisyyttä! Vaikka on lapset ja ystäviä,tukijoukkoja, kukaan heistä ei voi korvata sitä paikkaa vierelläni jonka mieheni jätti.
        Toivoisin joskus löytäväni ihmisen johon rakastun ja jota kohtaan tuntisin samaa ihanaa kipinää jota meillä oli...en vain jaksaisi odottaa kauaa...olen malttamaton sielu :)
        Kukin suree tavallaan, mutta olkaamme kaikin iloisia kun joku kanssasisar tai veli löytää elämäänsä taas iloa ja onnea! Se on sallittua ja suotavaa...Auringonpaistetta elämäänne!

        Itse olen ollut leskenäneljä kk ja pärjättävä on.
        Vaihtoehdot on kyllä silloin vähissä, kun tulee aika jolloin virastot lähettävät kirjekuoria, että teidän tulee ilmoittaa tämä ja tuo asia siinä ajassa. Meinaa kynnyt loppua sormista. Puolisolla oli sellainen paikka rinnalla, ettei sitä kukaan täytä, vaikka siihen joskus tulisi uusi rinnalle.
        Joulu on edessä. Tulen kaipaamaan yhteisiä hetkiä.

    • Täh ?

      Mistä ihmeen "syyllisyyden tunteista" ? Oletko jotenkin syyllinen siihen, että toinen kuoli ? Vai tunnetko syyllisyyttä siitä, että sait jäädä tänne vielä ja toisen oli mentävä pois ?

      Älä turhaan, yksikään mieäskään ei tee niin, että ovat ne kuitenkin jossain asiassa oikeassakin.

    • wio-la

      Juhannuksena mun rakkaan poismenosta tulee vuosi. Ja kun valo lisääntyy, niin ikävä tulee koko ajan kipeemmäksi. Mies hoiti aina taloudelliset asiat, oli yrittäjä ja siinä mulle soppaa olikin lusikoitavaksi. Yrityskumppani yritti käyttää tietämättömyyttäni hyväksi, asianajajan välityksellä saatiin ei nyt reilu mutta lähes kohtuullinen ratkaisu. Siis surutyö kyllä viivästyi, kun oli monenlaista murehdittavaa. Voimana ja tukena mulla on ollut aikuiset lapset, ja lapsenlapset sekä pari hyvää ystävää ja työtoverit. Uutta ihmissuhdetta... en tiedä, ehkä elän loppuelämäni yksin, ehkä jotain voi tulla elämääni, eihän sitä voi etukäteen tietää! On tämä kovaa viiskymppisenä ekan kerran elämässä itsenäistyä! Mutta olen siinä jo huomannut asioita, joista nautinkin. Juuri nyt surettaa, kuinka moni yhteinen tuttu kääntää selkänsä, ei kuolema leskestä tartu enkä vie kenenkään miehiä.Ehkä en voi elääkkään niitä uomia mitä yhdessä totuttiin koemaan, vaan pitää etsiä omia. Risteilyjä olen jo kokeillut, mutta tämän kaiken keskellä voimat on vielä vähissä, pahoilla mielin olen palannut.
      Ja kyllä se syyllisyyskin aluksi oli tuttua, olisinko voinut tehdä jotain, jumalaksi muuttua. Mutta pakko hyväksyä sekin, että mieheni eli omanmittaisensa ja näköisensä elämän. Täysillä alusta loppuun, eikä osannut jarrutella, vaikka kunto olisi sitä vaatinut. Niin kai munkin pitää tehdä, vielä en kyllä tiedä millanen se mun mittainen loppuelämä on, aika näyttää.

    • Taivaspari

      Minäkin olen leski, enkä osaisi kuvitellakaan ketään toista sille paikalle, joka oli niin kauan hänen paikkansa.
      Olenkin ihmetellyt, kun niin moni alkaa niin pian etsiskellä uutta.
      En arvostele, tai tuomitse ketään. kuten moni on jo täällä sanonut: Kukin tavallaan.
      Ihmettelen vaan.
      Olisihan se elämä helpompaa jonkun kanssa, koska on elämänsä parillisena tottunut elämään, mutta en vaan voi kuvitellakaan ketään muuta sille paikalle.

      • ismoh4

        on aikaa jo 2kk nyt vast akaa sattuun

    • Valoa kohti

      Meitä leskiä on monenlaisia, niinkuin on ihmisiäkin. Itse jäin leskeksi 3 v, 1 kk, 9 päivää sitten, kun mieheni pitkän sairauden jälkeen kuoli. Kaksi ensimmäistä vuotta menivät kuin sumussa, olisin vain halunnut mieheni mukaan. Nyt alkaa jo selkeästi helpottaa. Suru etääntyy, pehmenee, sen reunat pyöristyvät. Osaan jo iloitakin kodista, ympäröivästä luonnosta, siitä että olen terve.

      Mielelläni ottaisin mieheni takaisin - jos mahdollista - mutta olen huomannut, että yksinelämisessä on hyvätkin puolensa. Olen jo päässyt pahimman surun yli, paremmalle puolelle.

      Meillä oli hyvä liitto ja olen jo ikäihminen (yli 60), joten en kaipaa rinnalleni uutta ihmistä. Silti ymmärrän heitä, jotka siihen pystyvät. Olemme yksilöitä, toiset kaipaavat läheisyyttä ja kosketusta enemmän kuin toiset. Jos olisin 20 vuotta nuorempi, niin ehkäpä minäkin kaipaisin vielä läheisyyttä, kosketusta, turvallista rinnalla kulkijaa arjen iloissa ja suruissa - kukapa tietää.

      Rohkeutta ja voimia teille kaikille kohdata omanäköisenne tulevaisuus, joko yksin tai uuden kumppanin kanssa.

    • ismoh4

      en oo nuori leski ikää onn 66 mut ikävä on hirve

      • seikku59

        miten olet selviytynyt?

      • leski12

        jos on takana pitkä tai vähemmän pitkä yhteiselo, niin puolison poistuminen rinnalta lopullisesti on aina kova kokemus. Ei ikävä ikää katso. Vähän varttunneempana yksinjäämisen kokee ehkä totaalisempana. Täytin juuri 60 v. ja puolisoni kuoli 5 kk sitten. Yhdessä oltiin 24 v. Tänäänkin kun tulin kotiin kesäteatteria katsomasta, niin koin surullisena miehen poissaolon retkeltä, olin yksin joukossa. tyhjään kotiin saapauminen on kamalaa, ei ole ketään jonka kanssa jakaa tämän päivän kokomuksia.

    • seikku 59v

      jäin 5 kk sitten leskeksi. ikävä on kova, tämä totaalinen yksinäisyys on kamalaa. Onhan mulla lapsi ja lapsenlapset, mutta heillä on oma elämä. Mulla ei nyt ole jutturaveria iltaisin. kaikki perhejuhlat ovat vaikeita, kun olen yksin niissä.

      • Niinpä....

        Sitten jotkut moraalisoivat jos alkaa katsella uutta kumppania.
        Minulle oli tuttu myös tuo yksinäisyyden tunne, ei sitä voi korvata jollakin kaverilla.

        Nyt minulla on ollut reilu 8 vuotta uusi kumppani ja olen miettinyt monta kertaa että olisinko edes hengissä ilman häntä.
        Olisin varmasti uppoutunut työhön, yrittäjä kun olen.

      • minn3

        Hei! Mieheni kuoli 7 kk.sitten. Minulla on samanlaisia ajatuksia kuin sinullakin...se yksinäisyys ja tyhjyys vaikka on lapsia ja lapsenlapsi ja ystäviäkin, mutta ne eivät voi korvata miestäni. Haluaisin kuulla miten olet selvinnyt nyt kun aikaa on kulunut ?

      • jok4
        minn3 kirjoitti:

        Hei! Mieheni kuoli 7 kk.sitten. Minulla on samanlaisia ajatuksia kuin sinullakin...se yksinäisyys ja tyhjyys vaikka on lapsia ja lapsenlapsi ja ystäviäkin, mutta ne eivät voi korvata miestäni. Haluaisin kuulla miten olet selvinnyt nyt kun aikaa on kulunut ?

        hei, siitä selviää.
        Mieheni poismenosta on kaksi vuotta raskaita aikoja on mutta kukaan ei voi korvata poismennyttä. Hyvät muistot auttaa ja se että varmaan he jotka jättivät meidät tänne selviytymään toivovat että, meillä on kaikki hyvin eli sillä olen itse mennyt pitkälle teen asioita niin kuin olisimme yhdessäkin tehneet niin tulee hyvä mieli ja voi näyttää sinne jonnekkin että pärjään.

    • hoi-ta-ja

      Mieheni kuoli vajaa kuukausi sitten. Lyhyen aikaa sairastettuaan häneltä löytyi laajalle levinnyt syöpä, jolle ei voitu mitään. Sairaalassa ehti olla vajaan kuukauden. Tähän liittyy vielä, että minulta löytyi rintasyöpä viime marraskuussa, joka leikattiin tammikuun alussa. Olen nyt järjestänyt hautajaiset ja niiden jälkeen tulee sitten vielä perunkirjoitukset. Ja itsellä tietysti nämä syöpähoidot , ensin solunsalpaajat kolmen viikon välein kesään asti ja sitten sädehoito. Kyllä pikkusen tuntuu, että yhdelle perheelle annettiin nyt vähän liikaa. Ap:n kysymys oli taloudellisesta selviämisestä, leskeneläkehakemuksen jätin viime viikolla, aikansahan siinä menee ennen kuin rupeaa pyörimään. Itse olen nyt sairaslomalla, eli työnantaja maksaa minulle tällä hetkellä 2/3 normipalkasta, että en oikein tiedä pärjäämisestä. Hyvää kevättä kaikille, koitetaan pärjäillä.

    • Valoa kohti

      Mieheni kuolemasta alkaa olla 5 vuotta. Meillä ei ole lapsia, joten jäin totaalisen yksin. Ensimmäiset kaksi vuotta menivät kuin mustassa sumussa - halusin vain mieheni mukaan.

      Meillä oli hyvä liitto ja olen onnistunut kääntämään yhteisten vuosien valoisat muistot kantavaksi voimaksi. Ihan itsestään se ei käynyt, vaan siihen tarvittiin luja päätös selvitä surusta ja rakentaa omanäköinen, mahdollisimman hyvä ja seesteinen loppuelämä uudelta pohjalta. Omasta mielestäni olen siinä onnistunut.

      Yksinäisinä vuosina olen oppinut enemmän kuin olisin ikinä voinut etukäteen uskoa. Osaan huoltaa ruohonleikkurin ja vaihtaa siihen öljyt ja uuden tulpan tai suodattimen, tyhjentää paisuntasäiliön, tarkistaa auton nesteet ja tarvittaessa niitä lisätäkin. Renkaita en ole vielä uskaltanut itse edes yrittää vaihtaa, mutta tarkoitus on opetella sekin.

      Yksinelämisessä on paljon hyviäkin puolia. Voin tehdä ihan mitä haluan ja silloin kun haluan, ei tarvitse ottaa huomioon toisen toiveita, ei tarvitse tehdä kompromisseja. Tänäpäivänä voin rehellisesti sanoa, että voin hyvin ja olen onnellinen ihminen. Iloitsen auringosta, pidentyneestä päivästä, lintujen äänistä ja siitä että olen terve.

      Mieheni toki ottaisin takaisin joka hetki, jos se olisi mahdollista, mutta en etsi enkä kaipaa rinnalleni uutta kumppania. Olen jo 66-vuotias ja elän seesteistä, tasapainoista elämää itseni ja ympäristöni kanssa. En missään tapauksessa tuomitse tai paheksu niitä, jotka etsivät itselleen uuden kumppanin. Me ihmiset olemme yksilöitä - kaikki eivät osaa elää yksin.

      Olen kirjoittanut tänne viimeksi reilu vuosi sitten. Nyt olen tulevaisuuden suhteen paljon vahvempi ja varmempi.

    • rakkaus nyt

      Jäin leskeksi kolme vuotta sitten. Meillä oli hyvä avioliitto takana, saimme kumpikin siinä olla omia yksilöitämme, kumminkin toistamme tukien. Mieheni sairasti kolme viimeistä vuotta mutta, hän kuoli yllättäen aivan eri sairauteen kun mikä perussairautensa oli.

      Mieheni kuoleman seuraaminen oli rankaan. Neljä viikkoa ensin pelkäsin, siten odotin ja siten rukoilin hänen kuolemaa. Pelkäsin mennä sairaalaan mutta vielä hirveämpää oli lähteä sieltä pois. Meillä teini-ikäiset lapset kotona joten myös he tarvitsivat minua. Kuolema oli odotettu mutta kumminkin pelätty vieras.

      Heti mieheni kuoleman jälkeen minua auttoi se että tein mahdollisimman paljon itse, eli hautajaisjärjestelyt, etsin netistä arkkukukkiin ja suruvihkoon kukka-asetelmien mallit, tein kuolinilmoitukset, etsin muistovärssyä monta päivää että löysin just miehelleni sopivan, suunnittelin muistotilaisuuteen ohjelman ym. En kokenut eläke ym. muiden lomakkeiden täyttöä mitenkään haasteelliseksi, eläke alkoi tulla tosi nopeasti.

      Hoitolaskut, hautajaisjärjestelyt, hautakiven sain maksettua sillä rahalla mikä sain vakuutuksesta (työtekijäinhenkivakuutusrahasto). Heti hautajaisten jälkeen joudun teettämään taloomme mittavan remontin, jouduin ottamaan lainaa, lisäksi oli kaikenmoista vastoinkäymistä. Selvisin kaikesta, minua auttoi rakkaat sukulaiset ihan pyytämättä. En ollut koskaan ennen älynnyt miten rakas heille olin ennekuin surun ja vastoin käymisten hetkellä, heille olen tosi kiitollinen kaikesta tuesta. Myös työ, tekeminen ja liikunta auttoi, ei jäänyt aikaa asioiden turhaan vatvomiseen. Työt aloitin viikkoa ennen mieheni hautajaisia, vaikka pelotti niin hyvin se meni. Pelkäsin ihmisten kohtaamista mutta, sekin on tehtävä ennemmin tai myöhemmin ja sitä ei pidä pitkittää ettei siitä kasva ylitsekäymätöntä asiaa. Lempi sanontani onkin tulee ei saa jäädä makaamaan.

      Miehelläni ja minulla oli yhteistä elämää 32 vuotta, oli 48 kun jäin leskeksi. Eräs tuttavani kysyi mieheni kuoleman jälkeen että puhuimmeko asiat selviksi ennen hänen kuolemaa (mieheni ei tiennyt missään vaiheessa että kuolisi, vaan oli tajuttomana koko ajan). Olin tosi ällistynyt hänen kysymyksestään enkä voinut muuta vastata kuin että, meillä ei ollut mitään selvitettävää eikä anteeksi pyydeltävää puolin tai toisin. Elämä pitää elää siten, ettei tarvitse jälkeenpäin huonoa omaatuntoa tuntea ja surra tekemättömiä asioita. Rakastin miestäni ja hoidin häntä, matkustelimme ja vietimme aikaa yhdessä.

      Seurustelemaan aloin vuosi mieheni kuoleman jälkeen ja pidän itseäni onnekkaana kun sain uuden suhteen. Luulen että ihminen joka on elänyt hyvän ihmissuhteen on avoin myös uudelle suhteelle ja joka on tuntenut suuren surun osaa olla onnellinen uudesta suhteesta. Yritän tässä uudessakin suhteessa elää siten ettei tarvitse huomenna surra sitä mitä tänään tuli tehtyä tai sanottua. Arvosta toista niin sinuakin arvostetaan, rakkaus kantaa yli vaikeidenkin aikojen.

      • hoi-ta-ja

        Hyvää kevättä sinulle nimimerkki "rakkaus nyt". Kirjoitat viisaita sanoja♥

    • EMW

      Menetin äitini ollessani 16v. Isäni meni aika äkkiä uudelleen naimisiin, ja ajoi minut tieheni, tosin olisin lähtenyt muutenkin täysi-ikäisenä. Isäni ei kanssa tainnut äitiäni paljon surra, oli ehkä helpottunut kun sai vapaasti hölmöillä.... Nyt menetin oman vaimoni, syövän vuoksi. Kaipaan häntä ja en voi kuvitellakaan että menisin uudelleen naimisiin tai edes avoliittoa ajattelisin! Takana on yksi avoliitto josta lapsiakin ja yksi avioliitto, joka oli onnellisempi kuin ikinä voisi kuvitellakaan! Meidät oli todella tarkoitettu toisillemme ja uskon että tapaamme jälleen kun aika on kypsä. Ihmettelen kovin teitä jotka kykenette uuteen suhteeseen muutaman kuukauden jälkeen! Taidatte olla narsisteja?

    • Tuula

      Eipä tulisi mieleen haukkua toisia narsisteiksi vain siksi, että löytävät uuden kumppanin. Ettet vaan itse olisi narsisti, EMW, kun noin ajattelet.

      Parisuhteita ja avioliittoja on sekä hyviä että huonoja, niinkuin itsekin kokemuksesta tiedät, kun kerran sinulla on lapsia aiemmasta avosuhteesta.

      Hylkäsitkö lapsesi ja lastesi äidin, kun parisuhteeseen tuli arki ja aloit katsella ympärillesi sillä silmällä, josko löytyisi uusi nuorempi, kauniimpi, fiksumpi tai muuten vaan tarpeisiisi sopivampi kumppani?

      Ei kannattaisi tuomita muita, kun et itsekään voi omalta kohdaltasi varmasti sanoa, mikä on tilanteesi vaikka viiden vuoden päästä. Luulenpa, että sinullakin on silloin jo uusi kumppani. Jos vaimosi oikeasti rakasti sinua, niin aivan varmasti hän tahtoisi sinun olevan onnellinen ja löytävän rinnallesi uuden rinnallakulkijan. Ei uuden kumppanin löytäminen tarkoita sitä, että kuollut vaimo jäisi pois mielestä.

      Ihminen on siitä merkillinen olento, että sydämeen mahtuu monta oikeata, aitoa rakkautta. Yksi kerrallaan, monta peräkkäin. Ja hyvä niin, ihmistä ei ole tarkoitettu yksin eläjäksi.

    • EMW

      En hyljännyt lapsiani. Ja siitä arjesta, se oli tullut jo kauan sitten ja lasteni äiti se vasta narsisitinen luonne onkin! En olisi tuota liittoa solminutkaan, mutta isäksi tuleminen oli minulle niin iso asia, että millään muulla ei siinä vaiheessa ollut enää merkitystä.

      Lisäksi olin jo luopunut toivosta ja uskosta, että koskaan tapaisin sitä oikeaa. Lapseni täyttivät kaiken sen tyhjyyden, mitä tuolloisessa parisuhteessani oli. Meissä jokaisessa on narsistisia piirteitä, mutta joillakin ne ovat niin hallitsevia ettei muulla ole mitään merkitystä.

      Olet aivan oikeassa tuossa mitä sanot vaimoni toivomuksesta, mutta kun hän sen minulle esitti, tuntui kuin hän ei olisi ollenkaan käsittänyt mitä hän minulle merkitsi. Tuntui niin julmalta kuulla hänen sanovan:"löydät uuden rakkauden ja jatkat elämääsi". Ymmärrän kyllä, että se on mahdollista teidän muitten mielestä, mutta minulle se ei ole sitä. Kun vaimoni kanssa sovimme hänen hautapaikastaan ja kerroin että minä haluan tulla haudatuksi samaan hautaan, silloin hän tuntui käsittävän ensi kerran että hän todella oli minulle elämäni rakkaus.

    • ä..ti

      Syöpään kuolevan lapseni puolisolla oli jo seuraaja katsottuna. Vajaa kolme vuotta kuolemasta, jo kaksi lasta.

    • rakkaus nyt

      Narsismia harva meitä tunnista itsestään, moni on kyllä tunnistavinaan se toisessa jopa ventovieraassa ihmisessä. Narsismin läsnäolosta itsessään voi jotain vihjeitä saada omasta ystäväpiiristään. Yleensä narsistilla ei ystävyys suhteet vuosikymmeniä kestä, samoin välit sukulaisiin ovat monesti menneet.

      Omat lapseni (20 v. tyttö ja 21 v. poika) sanoivat puoli vuotta isänsä kuoleman jälkeen että, olisi kiva jos äiti löytäisi poikaystävän. Vaikka seurustelen tiiviisti nyt niin siltikin molemmat lapseni asuvat edelleen kotona viikonloput (opiskelevat), matkustamme ja vietämme aikaa yhdessä myös kolmisin. Nyt lapseni ovat muuttamassa pois ja kotimme myydään ja lapset saavat isänsä osan kauppahinnasta. Minä aloitan tavallaan kaiken alusta uudessa kodissa uuden ystäväni kanssa. Lapseni ovat tyytyväisiä kotimme myyntiin, vaikka ovat asuneet koko elämänsä samassa talossa. Olisin lesken oikeudella saanut jäädä asuntooni en kuminkaan halua tehdä sitä, vaikka se minulle taloudellisesti olisi suotuisampi. Meillä on ollut uuden ystäväni kanssa alusta asti selvää ettemme yhdessä asu nykyisessä kodissani. Kun muutamme yksiin sen täytyy mielestämme olla uusi koti kummallekin.

      Ikuista rakkautta, puhumattakaan kuoleman jälkeisestä emme edesmenneen mieheni kanssa puolin tai toisin vannoneet, siitä huolimatta rakastimme toisiamme. Ehkä se meidän rakkaus oli vaan niin arkista, kaikkine iloineen ja suruineen. Olin viisitoista kun kävimme seurustelemaan ja tuon suhteen aikana minusta kasvoi aikuinen ja meistä tuli parhaat ystävät. Myös minun isäni kuoli ollessani lapsi, joten olen ollut nuoresta saakka tietoinen että elämä on arpapeli, mitä tahansa voi sattua silmänräpäyksessä, joten vannomatta paras.

      En tunne huonoa omaa tuntoa vaikka en käy edesmenneen mieheni haudalla viikoittain. Mieheni sisarukset pitävät edelleen yhteyttä minuun, he ovat kutsuneet minut ja uuden rakkaani sukujuhliin ja olemme viettäneet juhannusta yhdessä niin kuin aina ennenkin.

      Jokaisen suru on yksilöllistä, jokaisella meistä on ollut omalle elämälle yksilölliset lähtökohdat jotka on muovanneet meistä niitä persoonia joita me nyt olemme. Se rakkaus jota elävää kohtaan tuntee ei ole poissa kuolleelta, niin minä uskon. Mennyttä ei voi muuttaa, ainoastaan tulevaa. Vaikka elän uutta suhdetta, ei rakkaus mieheeni ole hävinnyt se on vain muuttanut muotoaan.

    • calr62

      Hei vaan. Olen tuore leksi. Kaikki kaatuu päälle! Talous on sillai kunnossa, että mä olen eläkkeellä, mä oon 50v. Mulla on ollu 4 kpl aivohalvauksia ja vaimo pelasti mun kuolemalta. Ja nyt ei tule uni silmään. En pysty alottamaan uutta suhdetta, en pitkään aikaan, jos koskaan?!

    • Taivaspari

      Ei se elämässä eteenpäin meno leskeksi tultua tarkoita mielestäni välttämättä uutta parisuhdetta. Elämässä on muutakin. On luonnollista, että hyvin nuoret lesket pariutuvat vielä myöhemmin uudelleen, mutta tällaiset vanhemmat eivät usein osaa enää kuvitellakaan elävänsä jonkun muun kanssa, kun pitkäaikainen kumppani on poissa.
      Minä miellän edelleen itseni edesmenneen mieheni vaimoksi ja haluaisin hänen luokseen, kun aikani on lähteä täältä.

    • Tähdet6

      Hei! Kirjoitan nyt tänne kun keinot on lopussa tässä yksinäisyydessä. Kerron tässä nyt oman tarinani.
      Oikeastaansuru alkoi jo vuonna 2011 kun mieheni sairastui aivohalvaukseen. Vasen puoli halvaantui. Onneksi puhekyky jäi. Mutta alkoi sairaala kierre. Oli pyörätuoli potilas. Viimeiset neljä kk hoitokodissa. Vuosi 2014 oli synkkä. Äitini kuoli tammikuussa,mieheni kuoli huhtikuussa siinä välissä itselläni selkäleikkaus. Luulin, että kun siitä selviän, niin elämä jatkuu, suuresta surusta huolimatta. Näin ei mennyt. Syyskuussa itselleni todettiin MS tauti.
      Siksi kerron tämän, koska en tavallaan ehtinyt suremaan äitiä ja miestäni. Kamppailin oman sairautenikin kanssa. Muutto toiselle paikkakunnalle tähdetJoten nyt minulle tuli se suru ja valtava ikävä. Raastavaa tämä yksinäisyys. Oli sentään neljänkymmenen avioliitto takana. Ymmärrän kyllä uuden suhteen. Koska entinen on aina sydämmessä. Ja toivottavasti vielä itsekin löydän vielä rakkauden.

      • leskimies_12v

        Moni paasaa tuosta uuden suhteen ja suruajan jäämisestä yms.
        Minun kohdalla kävi niin että uusi kumppani auttoi surutyössä, ehkä hän kävi itsekkin surutyön läpi kun oli 2 v aiemmin jäänyt leskeksi.

        Uusi suhde on parhaimmillaan tukipilai jonka turvin voi hoitaa surua.

    • elämääelämää

      Olen elänyt yksin (ilman aikuissuhdetta) lapsen kanssa. Jäin yksin 40-vuotiaana. Pian 15 vuotta takana. Lapsi menee rippikouluun ensi viikolla. En osaa ajatellakaan elämääni mitään / ketään. Tämä on minun tieni. Eläkkeelle jääminen on kai seuraava jonkinlainen rajapykki elämässäni. Mutta senkin olen oppinut, ettei siitäkään voi olla varma. Melkein pelottaa sanoa mitään ääneen. Eämän perusolemus on se, että kaikki on epävarmaa. Kukaan ei tätä kerro, esim. koulussa ei puhuta, opeteta, kodeissa ei puhuta, ei opeteta.

      Jokainen vuorollaan, yksin, ihmettelee elämän edessä.

      Olen muuttunut. En ole sama ihminen enää. Olen selvinnyt, vaikka useasti olen ollut tilanteessa, jossa olen luullut, etten tästä ja tästä enää selviä. Aina vain jotenkin selviää.

      Kaikella on ja oli aikansa.

    • Leskis

      Hammasta purren,kirjaimellisesti.Miehen kuolemasta hieman yli vuosi,yksinäisyys on pahinta.Hädässäni turvauduin entiseen miesystävääni,kuvitellen hänen tukevan minua,mutta kyllä exät on exiä eli 'apu' tosiasiassa vain hyväksikäytön yritys.

    • Tarinani

      Rakkaani syntyi 1202 1951 nukkui pois 1202 2016.Hänellä oli harvinainen syäpä,yksi miljoonasta sairastuu tähänSyäpä todettiin v 2012 kaikkea ei saatu pois.Hoidolla pyrittiin tilanne pitämään vakaana.Kolme vuotta menikin aika hyvin ja pyrimme elämään "normaalia" elämää.Hoidot syöpälinikalla kyllä saneli aika paljon elämämme rytmiä.Se ei kuitenkaan haitannut tärkeintä oli että rakkaani oli hengissä.Joulukuussa 2015 saimme tietää,että syäpä on levinnyt.Viimeiset sanani olivat hänelle Tiedäthän että rakastan sinua yli kaiken,hän vastasi joo,otin kädestä kiinni ja toivotin hyvää matkaa ja hän nukkui pois.Ikävä,kaipaus ja suru on kauhea.Onneksi minulla on ihania ystäviä ja paras ystäväni menetti rakkaansa vuosi sitten ja hänen kanssa on niin hyvä puhua,koska tiedämme miltä tuntuu menettää rakkaansa.Olen koittanut viettää "normaalia"elämää,nii kuin rakkaani toivoi.Helppoa ei ole ollut ja välillä tuntui,etten selviä tästä suuresta surustani.Päivä kerrallaan mentävä ja tunteet käytävä läpi itkien ja tuskaani "huutaen" Vaikka olen viettänyt mukavia pv ja iltoja ystävien kanssa se suru ja tuska iskee ,kun kotiin tulen.Rakkaani oli elämäni rakkaus,menimme nuorena naimisiin,toukokuussa olisi tullut 44 täyteen.Rakkaani sanoi usein,kyllä sinä pärjäät....
      Ja mitenkä olen selvinnyt. ..Itkien huutaen tuskaani ja pakko mennä vain eteenpäin päivä kerrallaan.

    • eisiinämuuauta

      Totta.Itkeä pitää niin kauan kunnes itkettää,jonka jälkeen on 'puhdistunut' olo fyysisestikin -eli itku on terveellisempää kuin itkemättömyys.Selviää ainakin hetken matkaa taas eteenpäin.
      Edesmenneelllä mummollani oli myös sama syntymä- ja kuolinpäivämäärä;se ei liene varsin yleistä?

    • Emily12

      Hei,

      Jäin leskeksi heinäkuussa 2015.Avopuolisoni kuoli silloiseen kotiimme aamulla juuri ollessaan laittamassa vaatteita päälle.Parantumaton rytmihäiriö.Ikää 44v.Muistan ambulanssihenkilökunnan,poliisin ja hautaushenkilökunnan -harmaan sumuverhon takaa. Ensimmäiset kuukaudet menivät sumussa.Palasin töihin ja alussa tein vajaata viikkoa. Lääkkeitten avulla pystyin nukkumaan ja opettelin syömään uudelleen. Nyt kun aikaa on kulunut reilu vuosi,olen lähellä burn out:a.Hukutin tuskani töihin ja unohdin pitää itsestäni huolta.Tuntuu välillä siltä,että ei jaksakaan pitää huolta.Olisi äärimmäisen mukavaa jos lähipiiri ymmärtäisi että suruni voi viedä paljon aikaa.Että he jaksaisivat kuunnella vaikka akuutein hätä on ohi.Joku totesi että leski kulkee surun laaksossa.Ja varjo on pitkä.Toivoisin,että löytäisin samanhenkisen keskustelukumppanin Pirkanmaan seudulta.Olen lapseton 42v.nainen.

    • Vaari10

      Tää prosessi on niinsanotusti "vaiheessa", saa nähdä, kuinka kauan. Vaimoni kuoli viime kesänä taisteltuaan sitä ennen yli viisi vuotta syöpää vastaan. Taistelussa oli sekä hyviä että huonoja jaksoja. Olimme olleet yhdessä yli 35 vuotta ja kasvaneet jotenki kiinni toisiimme, että tuntuu jotenkin vain puolikkaalta kaikki hommat.
      Nyt on pyhäinpäivän ilta ja radiosta juuri kuuntelin hengellisen musiikin toivekonserttia, jossa useaan kertaan mainittiin, että nyt muistamme poismenneitä läheisiämme. Minä muistelen kipeästi poismennyttä vaimoani joka päivä. Kävin tänään hänen haudallaan ja havaitsin, että sehän on jonkinlainen lohduttautumisrituaali.
      Teen hyvin paljon erilaisia vapaaehtoistöitä, jotka antavat välillä jotain uutta ajattelemista, mutta kun tulen kotiin, olen taas aivan yksin.
      En tiedä, pystyisinkö enää rakentamaan uuden suhteen kehenkään. Se ehkä kuitenkin toisi sisältöä elämään, joka on nyt päivästä toiseen vähän yhdentekevää

    • sinikki12

      Olen 69 vuotias . Mieheni sairasti parkinsonin tautia yli kymmenen vuotta. Hän kuoli 47-vuotishääpäivänämme 14 kuukautta sitten kotonamme. Olin omaishoitajana useita vuosia, uuvuin välillä ja kiukkusinkin kun luulin että tilanne vaan vaikeutuu vuosien myötä.
      Sitten kun loppu tuli yllättäen, en ikinä olisi uskonut että tämä yksinääminen on näin vaikeaa, syyllisyydentunteet näin kovia. Kyllä se on niinkuin puolikas olisi revitty irti omasta ruumiista. Viikonloppuina ja pariskuntien seurassa kaikki yksinäisyys vielä korostuu.
      Kuitenkin, huomaan että hiukan on jo helpompaa kuin vuosi sitten kun alkoi uusi kierros. Sanotaan että aika auttaa. Ehkä tämä on sitä uusien juurien kasvattelua ja oman minän löytämistäkin. Tapasin rakkaani 18- vuotiaana. Koko elämämme on ollut erittäin perhekeskeistä, viisi yhteistä lasta ja kolmetoista lastenlasta.
      Nyt olen menossa seurakunnan sururyhmään. Olen edelleen kuin metsään eksynyt lapsi, jospa saisin siellä vertaistukea ja selkeyttä elämäni ratkaisuihin.

      • Anonyymi

        Tuli 11 kk aikaa, kun menetin vaimon, en ole toipunut oikein mitenkään, kaikki tuntuu turhalta ja synkältä, en tiedä, miten tästä, en oikein liiku ihmisten keskellä, sekin ahdistaa, miettii,mitä on tehnyt, että hänelle piti näin käydä, kysymys on vain miksi, yksin olo on kuin rangaistus, en tiedä, miten saisin voimia lähteä ihmisten keskelle

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuli 11 kk aikaa, kun menetin vaimon, en ole toipunut oikein mitenkään, kaikki tuntuu turhalta ja synkältä, en tiedä, miten tästä, en oikein liiku ihmisten keskellä, sekin ahdistaa, miettii,mitä on tehnyt, että hänelle piti näin käydä, kysymys on vain miksi, yksin olo on kuin rangaistus, en tiedä, miten saisin voimia lähteä ihmisten keskelle

        Isän hautajaisten jälkeen. Väsymys iski, heräsin aamuun. Joskus 50-luvulla hankittu tyyny tuntui kovalta korvaa vasten. Menin keittiöön ja laitoin vedenkeittimen päälle. Kävin katsomassa äitiä, hän nukkui vielä. Katsoin kotimaista elokuvaa DVD:ltä. Ostin sen tulomatkalla. Aina kun katson elokuvaa muistan paluumme hautajaisista, yli 300 km.

        Huoneeni, asuntomme pölyttyi hiljalleen. Huoneet täynnä surua. Äidin hiljainen itku.Isän vuoteelle äiti keräsi isän tavaroita. En muista mitään koko ajasta, olin vain kotona.

        Ikävä, hirveä ikävä. Äiti odotti isää kotiin. Hän sulki pois isän kuoleman. Pitkä avioliitto. Äidin fyysiset kivut, särkylääkkeitä.

        Raskaita päiviä. Rakkaus ei koskaan lopu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuli 11 kk aikaa, kun menetin vaimon, en ole toipunut oikein mitenkään, kaikki tuntuu turhalta ja synkältä, en tiedä, miten tästä, en oikein liiku ihmisten keskellä, sekin ahdistaa, miettii,mitä on tehnyt, että hänelle piti näin käydä, kysymys on vain miksi, yksin olo on kuin rangaistus, en tiedä, miten saisin voimia lähteä ihmisten keskelle

        Hieman samanlaisissa tunnelmissa päivät seuraavat toisiaan Miheni menehtyi tämän vuoden helmikuussa. Toki meidän lapsemme pitävät yhteyttä jatkuvasti, mutta se jokapäiväinen rakas puuttuu viereltä. On paljon yksinäisiä hetkiä, vaikka lähtee kodin ulkopuolellekkin ei sieltä aina löydä puhekaveriakaan ja sitten katselee kateellisena muita. Ja tietysti tämä totaalinen pimeys ja joulun lähestyminen lisäävä yksinäisyyden tunnetta. Monenlaisia tunteita on tullut koettua ja välillä hieman masennuskin iskee. Toivottavasti aurinko paistaisi ja ainakin hieman auttaisi tässä ikävässä ja kaipuussa.

    • Anonyymi

      Itse jäin leskeksi reilu vuosi sitten. Mieheni kuoli syöpään. Sairauden aikana opin elämästä hyvin paljon. Meillä oli hyviä hetkiä ja ne saa kantamaan. Vien usein kynttilän haudalle. Pidän pienen hiljaisen hetken.

      Surua voi elää ilon kautta. Surrakkin pitää. Minusta riisuttiin kaikki turha pois miehen sairauden aikana. Siksi elämäni on nyt hyvin ainutlaatuista. Olen edelleen yksin, mutta en yksinäinen. Minulla on ystäviä ja työ.

      Kaipaan puolisoani valtavasti. Hän elää sydämessäni, vasemmassa eteisessä.

      • Anonyymi

        13:44 anonyymi

        Minulla sama juttu. Sain myös vihat niskaani, vaikka rahat meni lapsille. Ei minulle.

    • Anonyymi

      Jäin leskeksi melkein päivälleen 14 vuotta sitten. Siihen aikaan on mahtunut monenlaista, aluksi tietysti lohdutonta surua, vähitellen taas iloakin. Suurin järkytys on ollut kuolleen, minulle rakkaan aviopuolisoni sukulaisten suhtautuminen minuun ja vielä pari vuotta sitten tapahtunut hirveä haukkuminen perunkirjoituksen tiimoilta. Leski saattaa joutua kokemaan hillitöntä perinnönahneutta ja painostusta. Tämä tekee surulliseksi vieläkin.

      Sitä minä ketjussa hiukan ihmettelen, että niin monella on surun keskellä tarve löytää kiireesti uusi kumppani. Itse en ole ollenkaan kokenut kumppanin puutetta, sellaiselle ei oikeastaan ole tilaa elämässäni. Harrastuksia on ja muutama kissa ilona. Näillä mennään!

      • Anonyymi

        Siinäpä se.
        Ihmiset ovat erilaisia.
        Itse jäin leskeksi reilu 15v sitten.
        En ole yksineläjätyyppiä, lisäksi olen yrittäjä.
        Jälkeenpäin olen miettinyt että jos en olisi löytänyt rinnalleni niin ikään leskeksi jäänyttä olisin varmaan tappanut itseni työllä.
        Kavereita ei ole, ei ole ollut kouluaikojen jälkeen eikä ole vieläkään.

        Eli en ymmärrä tuota arvostelua uudesta kumppanista.
        Voisiko asian kääntää niin että jotkut haluavat velloa siinä surussa, se on eräänlainen sairaus, elämä jää entiseen kiinni.

        Eteenpäin oli mentävä myös lasten takia.
        Lapset ovat löytäneet paikkansa yhteiskunnasta ja ovat perheellisiä nuorinta lukuun ottamatta.
        Äsken kävi keskimmäisen lapset kylässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinäpä se.
        Ihmiset ovat erilaisia.
        Itse jäin leskeksi reilu 15v sitten.
        En ole yksineläjätyyppiä, lisäksi olen yrittäjä.
        Jälkeenpäin olen miettinyt että jos en olisi löytänyt rinnalleni niin ikään leskeksi jäänyttä olisin varmaan tappanut itseni työllä.
        Kavereita ei ole, ei ole ollut kouluaikojen jälkeen eikä ole vieläkään.

        Eli en ymmärrä tuota arvostelua uudesta kumppanista.
        Voisiko asian kääntää niin että jotkut haluavat velloa siinä surussa, se on eräänlainen sairaus, elämä jää entiseen kiinni.

        Eteenpäin oli mentävä myös lasten takia.
        Lapset ovat löytäneet paikkansa yhteiskunnasta ja ovat perheellisiä nuorinta lukuun ottamatta.
        Äsken kävi keskimmäisen lapset kylässä.

        En minä arvostele enkä moiti ketään uudesta kumppanista, vaan - kuten sanoin - ihmettelen, ihmettelen sitä, että se on melkein päällimmäinen ja kiireellisin asia.
        On tietysti hienoa, että löytää nopeasti toisen ihmisen. Mutta siis ihmettelen, että niin monelle se on melkein tärkeintä. Saanen ihmetellä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En minä arvostele enkä moiti ketään uudesta kumppanista, vaan - kuten sanoin - ihmettelen, ihmettelen sitä, että se on melkein päällimmäinen ja kiireellisin asia.
        On tietysti hienoa, että löytää nopeasti toisen ihmisen. Mutta siis ihmettelen, että niin monelle se on melkein tärkeintä. Saanen ihmetellä?

        Juu et arvostele mutta "imettelet" jopa niin voimakkaasti että sanoit sen useita kertoja.
        Itse olin alle 40v leskeksi jäätyäni, olin ollut parisuhteessa reilu 20 vuotta.
        Mulla oli ja on elämää edessä ainakin saman verran.
        Ihan tosi. olisiko sinun hämmästys pienempi jos olisin jäänyt loppuelämäksi yksineläjäksi?

        Etsin myös aikoinaan määritelmää suruajasta, yllätys yllätys, kyseistä määritystä ei löydy.
        Miksi ei löydy määritelmää suruajasta?
        Olisiko niin että sillä ei ole oikeasti mitään merkitystä?

        Sain kritiikkiä puolisoni äidiltä, tosin hän joutui samaan tilanteeseen pari vuotta myöhemmin.
        Yllätys vain, uutta kierroksessa jo muutaman viikon jälkeen.

        Olen antanut monille ohjeita että tehkää miten itsestä tuntuu hyvältä, älkää tehkö asioita muiden mieliksi.

        Voit ihmetellä itseksesi mutta täällä kun väität ettet arvostele mutta ihmettelet kovasti kertoo se että arvostelet muita ja aika voimakkaasti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu et arvostele mutta "imettelet" jopa niin voimakkaasti että sanoit sen useita kertoja.
        Itse olin alle 40v leskeksi jäätyäni, olin ollut parisuhteessa reilu 20 vuotta.
        Mulla oli ja on elämää edessä ainakin saman verran.
        Ihan tosi. olisiko sinun hämmästys pienempi jos olisin jäänyt loppuelämäksi yksineläjäksi?

        Etsin myös aikoinaan määritelmää suruajasta, yllätys yllätys, kyseistä määritystä ei löydy.
        Miksi ei löydy määritelmää suruajasta?
        Olisiko niin että sillä ei ole oikeasti mitään merkitystä?

        Sain kritiikkiä puolisoni äidiltä, tosin hän joutui samaan tilanteeseen pari vuotta myöhemmin.
        Yllätys vain, uutta kierroksessa jo muutaman viikon jälkeen.

        Olen antanut monille ohjeita että tehkää miten itsestä tuntuu hyvältä, älkää tehkö asioita muiden mieliksi.

        Voit ihmetellä itseksesi mutta täällä kun väität ettet arvostele mutta ihmettelet kovasti kertoo se että arvostelet muita ja aika voimakkaasti.

        Ihmettely ja arvostelu ovat kyllä ihan eri asioita!
        Ihmettely voi olla ihailuakin.

    • Anonyymi

      Kelalesket vastaa vain, jos kysytään. Sen jäljiltä järkytetään jatkuvasti.

    • Anonyymi

      Vaikea selvitä. Niin vähän aikaa miehen kuolemasta. Nyt pitäisi hävittää hänen vaatteensa, ja kaikki turha ja tarpeeton häneen liittyvä. Uskomatonta - näin vain ihminen katoaa ja hänen keräämänsä muistot. Ja minkä minä säästän - tulee perikunta ja hävittää minun jälkeeni.

      Mitä me oikein keräämme ja säästämme ja mihin? Yksi päivä ja me vain katoamme. Surullista.

    • Anonyymi

      Kyllä kaikilla puolisonsa menettäneillä on hyvin samanlainen kokemus - se tyhjyys on pahinta ja se ikävä, kun kohtaa lopullisuuden. Ei sitä kukaan, joka ei ole sitä kokenut, voi sitä edes kuvitella.

    • Anonyymi

      Moni leski hypäää parissa kuukaudessa uuden ihastuksen pauloihin, niin teki psykologi Tommy Helstenkin.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7464

    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2156

    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1827

    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372

    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1277

    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241

    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1220

    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1151

    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081

    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe
    TietosuojaselosteKäyttöehdotEvästeasetuksetSäännöt