En tiedä olenko liian kiltti, herkkä vaiko tyhmä ?
Vai kenties kaikkea niitä ?
Olin nimittäin eräällä pikkupaikkakunnalla farmaseuttina noin nelisen vuotta- nyt toisin olen pääkaupunkiseudulla.
Minä pidän ja pidin ihmisten auttamisesta, mutta olen siitä saanut pikkuhiljaa tarpeekseni. Monta kertaa olin apteekissa vanhojen mummojen ja erityisesti raskaana olevien naisten "psykologi" ja kuuntelija. Minusta tuli monen asiakkaan kanssa hyvä tuttu ja sain kiitosta apteekkariltakin, mutta palkka ei tosin noussut.
Koska minulla ei ole lapsiakaan eikä hirveästi elämää työelämän ulkopuolella, aloin entistä enemmän elää asiakkaideni kautta- he tulivat jopa vapaa-aikaani, ja toisaalta nautinkin siitä. Muistan kuinka olin monellekin asiakkaalle kuin pikkulääkäri, joka tuotteiden myymisen ohella neuvoin millaisen lääkärin vastaanotolle kannattaa mennä tai millaista lääkemuotoa kannattaa pyytää lääkäriltä jne. Useasti mietin jopa rva Niemisen sairautta viikonloppunakin ja toivoin, ettei hänellä olisi mitään vakavaa.
Jotenkin minun oli vain vaikea sanoa ei oireilevalle ihmiselle. En halunnut tuottaa pettymystä ja minua suoraan sanottuna kävi sääliksi nämä sairaat ihmiset enkä myöskään halunneet heidän kärsivän. En tiedä mistä se johtuu, mutta minusta tuntuu pahalta tuottaa toiselle pettymys. Ehkä en myöskään kestä toisen vihaa, en tiedä ? Joka tapauksessa minusta tuli näisen mummojen kanssa sen verran läheinen ystävä/ tuttava, että vaihdoimmepa jopa numeroita.
Vuosi sitten tulin pk-seudulle töihin ja minulla oli eräs ongelma johon tarvitsin kipeästi apua. Koska minulla ei ole juuri tuttavia, turvauduin sitten näihin mummoihin ja vanhoihin asiakkaisiin, niin miten kävi.
Suurimmaksi osaksi eivät muistaneet tai eivät olleet enää muistavinaan minua. Monille ihmisille kerroin tarinani ja kyllä he sen mieluusti kuuntelivat, mutta eivät he minua auttaneet, vaikka olisin ollut valmis maksamaan avusta. Monilla vastaus oli mene seurakunnalle, kysy sukulaisiltasi jne. Useimmilta en saanut edes ainuttakaan rohkaisun sanaa, tukea, lohdutusta tai edes halausta, vaan olen heillä lähes kuin ilmaa.
En oikein ymmärrä tätä vieläkään. Mitä mieltä olette, onko ihmisellä oikeus olla auttamatta?
Minä kun olen aina ymmärtänyt niin, että hädässä olevaa on aina pyrittävä auttamaan jos vain voi.
Vai tarvitseeko tosiaankaan auttaa ? Olenko minä liian kiltti vaiko liian tunteellinen etten osaa kieltäytyä vaikka toinen apua tarvitsisi?
Suoraan sanottuna tunnen itseni tyhmäksi ja petetyksi, sillä nämä asiakkaat kyllä tietävät että jos lupaan jotakin sen kyllä teen- esimerkiksi olisin tarjonnut avusta rahaa. Lisäksi useimmilla näistäkin asiakkaista on hyvät suhteet, että kyllä he olisivat pystyneet minua auttamaan, jos olisivat halunneet.
Kiitos mielipiteistänne !
Vai kenties kaikkea niitä ?
Olin nimittäin eräällä pikkupaikkakunnalla farmaseuttina noin nelisen vuotta- nyt toisin olen pääkaupunkiseudulla.
Minä pidän ja pidin ihmisten auttamisesta, mutta olen siitä saanut pikkuhiljaa tarpeekseni. Monta kertaa olin apteekissa vanhojen mummojen ja erityisesti raskaana olevien naisten "psykologi" ja kuuntelija. Minusta tuli monen asiakkaan kanssa hyvä tuttu ja sain kiitosta apteekkariltakin, mutta palkka ei tosin noussut.
Koska minulla ei ole lapsiakaan eikä hirveästi elämää työelämän ulkopuolella, aloin entistä enemmän elää asiakkaideni kautta- he tulivat jopa vapaa-aikaani, ja toisaalta nautinkin siitä. Muistan kuinka olin monellekin asiakkaalle kuin pikkulääkäri, joka tuotteiden myymisen ohella neuvoin millaisen lääkärin vastaanotolle kannattaa mennä tai millaista lääkemuotoa kannattaa pyytää lääkäriltä jne. Useasti mietin jopa rva Niemisen sairautta viikonloppunakin ja toivoin, ettei hänellä olisi mitään vakavaa.
Jotenkin minun oli vain vaikea sanoa ei oireilevalle ihmiselle. En halunnut tuottaa pettymystä ja minua suoraan sanottuna kävi sääliksi nämä sairaat ihmiset enkä myöskään halunneet heidän kärsivän. En tiedä mistä se johtuu, mutta minusta tuntuu pahalta tuottaa toiselle pettymys. Ehkä en myöskään kestä toisen vihaa, en tiedä ? Joka tapauksessa minusta tuli näisen mummojen kanssa sen verran läheinen ystävä/ tuttava, että vaihdoimmepa jopa numeroita.
Vuosi sitten tulin pk-seudulle töihin ja minulla oli eräs ongelma johon tarvitsin kipeästi apua. Koska minulla ei ole juuri tuttavia, turvauduin sitten näihin mummoihin ja vanhoihin asiakkaisiin, niin miten kävi.
Suurimmaksi osaksi eivät muistaneet tai eivät olleet enää muistavinaan minua. Monille ihmisille kerroin tarinani ja kyllä he sen mieluusti kuuntelivat, mutta eivät he minua auttaneet, vaikka olisin ollut valmis maksamaan avusta. Monilla vastaus oli mene seurakunnalle, kysy sukulaisiltasi jne. Useimmilta en saanut edes ainuttakaan rohkaisun sanaa, tukea, lohdutusta tai edes halausta, vaan olen heillä lähes kuin ilmaa.
En oikein ymmärrä tätä vieläkään. Mitä mieltä olette, onko ihmisellä oikeus olla auttamatta?
Minä kun olen aina ymmärtänyt niin, että hädässä olevaa on aina pyrittävä auttamaan jos vain voi.
Vai tarvitseeko tosiaankaan auttaa ? Olenko minä liian kiltti vaiko liian tunteellinen etten osaa kieltäytyä vaikka toinen apua tarvitsisi?
Suoraan sanottuna tunnen itseni tyhmäksi ja petetyksi, sillä nämä asiakkaat kyllä tietävät että jos lupaan jotakin sen kyllä teen- esimerkiksi olisin tarjonnut avusta rahaa. Lisäksi useimmilla näistäkin asiakkaista on hyvät suhteet, että kyllä he olisivat pystyneet minua auttamaan, jos olisivat halunneet.
Kiitos mielipiteistänne !
Vastaukset 11
Vanhimmat
sille, että sinulla on vahva myötäelämisen kyky ja halu auttaa kanssaihmisiä. Erittäin ihailtava piirre! Ehkä sinun olisi kuitenkin hyvä miettiä keinoja, millä vedät paremmin rajaa siihen, milloin hoidat työtäsi ja milloin olet vapaalla? Olet varmasti auttanut monia ihmisiä pelkästään kuuntelemalla ja antamalla heille omaa aikaasi, mutta tällä toiminnalla helposti keräät myös ympärillesi ihmisiä, jotka eivät kykene toimimaan vastavuoroisesti. Kun sinulla on vaikeuksia, he ovatkin ihan neuvottomia ja ehkä jopa haluttomia auttamaan, koska ovat tottuneet jo tiettyyn roolijakoon. Toivottavasti sinulla on ystävyyssuhteita omasta takaa, joissa vastavuoroisuus ja asioiden jakaminen toimivat molempiin suuntiin. Vaali niitä :)
palkka.
Minä aivan sivullisena henkilönä sain tekstistäsi paljon ajateltavaa itselleni.
Kiitos!
Sinä vaikutat hyvältä ihmiseltä. Olen kateellinen, mutta iloinen siitä, että teitä vielä löytyy.
... se nimittäin, että useimmat immeiset, niin mummot kuin muutkin, ovat kyllä itse kuuntelijaa vailla. Ja he osaavat haistaa, kuka on sopivan kiltinoloinen, että kannattaa yrittää. Eli apua ja empatiaa ollaan ottamassa, mutta siihen se jääkin.
Ei niitä oikeesti kiinnosta sun juttus. Ne ovat valmiit unohtamaan sinut piankin. Kunhan saivat omaa mieltään hetken aikaa purkaa.
Joten olepa varovaisempi. Älä ryhdy sosiaalitoimistoksi. Vastapalvelusta saat hakea.
Luota vain hyviin ystäviin.
Lue esimerkiksi:
Valtavaara: Kiltteydestä kipeät
Huusko: Hallintaa vai huolenpitoa
Kohtaamisen taito on hyvä teoa. Opettaa omien rajojen löytämistä.
Ihminen tavattavissa.
ota käyttöön uusi työimago.
Muuta hiukan ulkonäköä ja opetele vähän etäisempi ote asiakkaisiin. Vaikka oletkin palveluammatissa, voit olla ammatillisesti viileähkö olematta silti epäkohtelias. Ystävällinen pitääkin olla, mutta säilyttää tietty etäisyys silti.
Itse sain varmuutta silmälaseista. Melko tummasankaiset, ja huomaan heti olevani jotenkin "virallisempi" niiden takana. Sulla on rahaa, voit laittaa vaikka vahvuudettomat "työlasit"...
Sait nokillesi , mutta älä sure, se vaan vahvistaa sua. Olen varma, että pääset kaiken yli vielä.
No tuollaisia enemmistö ihmisistä on...! Valitan...omia ongelmia on "helppo" puhua ympäriinsä, mutta ei monikaan jaksa kuunnella taas muiden ongelmia.
palvelualalla ja mm.hoitoalalla jos joutuu "pulaan" oman ystävällisyyden/empaattisuuden takia. Olet hieno ja lämmin ihminen,mutta asiakkaiden kanssa ei ole hyvä ystävystyä tai ryhtyä liian tuttavalliseksi, koska sinä et siihen ole palkattu ja kuten olet huomannut, sellainen kuluttaa sinun voimavarojasi ihan liikaa.
Ole ystävällinen ja palvelualtis, mutta sensijaan että kuuntelisit kaikkien vuodatukset, neuvo heidät mieluummin oikeaan osoitteeseen apua saamaan. Hyvää jatkoa sinulle.