pitäkää uudet autonne

kuumakille

Kun autovero ei näköjään laske edes pahalla, niin pitäkää autonne ja niistä saatavat verot.

Teen tästä lähtien näin: ostan Saksasta 10 vuotta vanhan volvon tai muun alhaisen vero-% auton, ajan vuoden ja dumppaan markkinalle sillä hinnalla kuin se menee. Jos menee halvalla niin hyvä.

Tämän jälkeen tilaan uuden, taas 10 vuotta vanhan. Ja taas myyn halvemmalla pois. Koko ajan on alla melko hyvä länsiauto, jonka arvo alenee max 4 ke vuodessa. Jos ostaisi uuden vastaavan, alenema olisi enemmmän (Kuitunen kuvittelee rassukka, että alenee 1 % kuukaudessa, mutta väärässä on), 70.000 autossa vähintään 10.000 euroa ensimmäisenä vuonna.

Jos samalla tavalla toimisi 30.000 ihmistä vuodessa, maa täyttyisi reilun 10 vuoden ikäisistä volvoista, joiden hinta laskisi minimiin. Silloin niitä kannattaisi ostaa niidenkin, jotka muuten ostaisivat muita autoja. Onhan 11 vuotta vanha Volvo 2.000 eurolla parempi diili kuin 11 vuotta vanha Corolla 12.000 eurolla. Vaikka Volvo olisi paremmin varusteltu, ruosteeton ja vähemmän ajettu.

Mitäs autokauppiaat tekisivät? Haukkuisivat tuontiautoilijoita keskustelupalstoilla köyhiksi ja tukehtuisivat 15.000 euron "arvoisten" 10-v Corolliensa ja Vectrojensa varastoihin. Ei muuta kuin hintaa alas. Mutta mitäpä käy vähän uudemmille, kun tuonti vaan jatkuu? Eipä osta kukaan 8-v Avensistakaan 20.000 ekellä. No, taas hintaa alaspäin.

Ennen pitkää saa pari vuotta vanhan Mersun hintaan Saksan hinta tuontikulut pieni vero. Ostaako kukaan uutta sen jälkeen? No ei.

Mutta ei toki muuteta autoveroa, ei. Nostetaan mieluummin, pitäähän budjetti saada toimimaan.

Kuulostaako tutulta? Näin on nimittäin käynyt, tosin laajemmassa mittakaavassa mutta saakelisti hitaammin kuin olisi pitänyt.

Ai miksikö hitaammin? Siksi, että tuontiauton veronmäärityksen perusteet saadaan niiltä kahdelta ainoalta taholta, joiden kannattaa estää yksityistuontia:
1) autoliikkeiltä
- vertailuarvo (pyyntihinta) ja
- prosentti (menköön miten sattuu), ja

2) tullilta
- tulkinta (nyt sanokaa kaikki vakavalla naamalla: "audi A6 2,7 automaattivaihteella ei ole yhteisöoikeuden tarkoittamalla tavalla samanlainen kuin Audi A6 2,7 manuaali, mutta harvinainen 2,5 turodiesel-Volvo on yhteisöoikeuden tarkoittamalla tavalla samanlainen kuin 2,7 turbodiesel-Mersu. Ai miksikö? No kun taulukosta löytyi Mersu, jossa on 2,7-litrainen turbodiesel, mutta 2,5 turbo-Volvoa ei ole tuotu maahan dieselinä) ja
- menettely (mitä enemmän arvoa ja prosenttia, sitä enemmän saa kiusata tuojia ja vetää rahaa valtiolle).

Miten tämä menetelmä voisi ylipäänsä olla olematta syrjimätön? Kenellä näyttötaakan pitäisi olla, Tullilla vai kansalaisella? Kummalla on paremmat mahdollisuudet näytön esittämiseen? Kummalla on pääsy yksityiskohtaisen tiedon lähteelle? Kumman menettely on täysin läpinäkyvää, Tullin vai hallintoalamaisen?

Lisätäänpä listalle vielä seuraavat:
- elv peritään de facto vain yksityistuojilta
- palautuskorko alle käyttelytilien korkojen, eli palautusten seisominen on hyvä bisnes valtiolle
- pakkovakuutus jo satamassa
- valitusprosessin alkaminen vie 3 vuotta

Voiko joku todella vakavalla naamalla väittää, että menettely kokonaisuutena arvioiden EI ole syrjivä, ja että sillä EI peritä tuotavasta autosta enempää veroa kuin maassa jo olevassa on jäljellä?

Voiko joku väittää, että menetelmä kaikkine piirteineen yhdessä ei tosiasiallisesti ole tuontitullia vaikutuksiltaan vastaava menettely?

Väitän, että ihminen voi täyttää seuraavista kolmesta enintään kaksi:
- sanoa, että menettely on ok.
- olla järjissään.
- olla rehellinen.

2

454

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Liian pitkä tilitys, en jaksanut lukea. Turha aihe muutenkin.

      Ei ketään oikeasti kiinnosta muualta tänne rahdatut vanhat autot ja niiden verotus. Autot ovat uutenakin niin halpoja, että ei ole mitään syytä haalia tänne muiden hylkäämiä raatoja.

      Noitahan saa kaupasta uutena, takuut voimassa eikä tarvitse arvailla, montako kierrosta mittaria ruuvattu ja onko koskaan öljyjä vaihdettu.


      Master Eq

      • Visa Gold

        kun
        olet noin vieraantunut tavallisen suomalaisen veronmaksajan realimailmasta!
        Oletko sinäkään koskaan kuullut/nähnyt päättäjien perustelevan autoilun verotusta kansalaisten TODELLISILLA TARPEILLA ja/tai realistisilla TALOUDELLISILLA EDELLYTYKSILLÄ ja JÄRKEVÄLLÄ KULUTUSKÄYTTÄYTYMISELLÄ??
        No, älä välitä - en ole minäkään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Uskallanko vielä kaivata sinua?

      Siitä on niin kauan aikaa. Harmi, kun kaikki meni niin kuin meni. Elämässä oli aika raskasta silloin, ja näen sen sinun
      Ikävä
      28
      4553
    2. Heippa mies......

      Milloin rakastellaan vai odotetaanko vielä 10 vuotta?
      Ikävä
      71
      3174
    3. Uskallatko katsoa pitkään silmiin

      kaivattuasi, jos olette samassa tilassa? Alkaako sydän jyskyttää, jos katseet jumittuvat? Pelkäätkö ulkopuolisten huomaa
      Ikävä
      81
      3101
    4. Jani Mäkelä ihmettelee työministeri Satosen matkaa Aasiaan hoitajia rektyroimiseksi sieltä Suomeen.

      https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/cfba6abc-f871-4ce2-b327-41aa5819934c Kokoomus on lähtenyt omin päin ilman hallitus
      Maailman menoa
      308
      2557
    5. Elämäni rakkaus

      Olet aina ollut ja luultavasti niin pysyykin 😘
      Ikävä
      41
      2212
    6. Huomenta rakas

      Olet varmasti jo työn touhussa. Ahkera alfamies kun olet. 😅❤️
      Ikävä
      54
      2161
    7. Hymyilyttää

      Kun mietin, että kun vielä kohdataan, niin nauretaan tälle meidän palstasuhteelle 😅. Ihanaa päivää sulle mies. Olet mi
      Ikävä
      21
      1361
    8. Missä meetwursti on keksitty?

      Tapasin hiljattain erikoisen rouvan Prisman leikkelehyllyjen välissä pälyilemässä. Kun tulin kohdalle, rouva alkoi raivo
      Ruoka ja juoma
      12
      1326
    9. Oletko surullinen

      Pahoillaan, pettynyt vai jotain muuta
      Ikävä
      45
      1265
    10. Riku Rantala OUT, Matti Rönkä IN - Hengaillaan visailuohjelmaan astuu kova nimi: "Olen kasvanut..."

      Matti Rönkä jäi eläkkeelle yli 30 vuoden työuran jälkeen loppuvuodesta 2024. Uutistenlukija-toimittaja-kirjailija ei kui
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1177
    Aihe