Kaiken kaikkiaan Keminmaan päätöksenteosta sai eilen valtuustosalissa istunut todella omalaatuisen kuvan. Peloteltiin valtion miesten väliintulolla ja ettei tuolloin voi omat päätöksentekijät mitenkään sanoa mielipidettään tilanteessa. Miten se eroaa tästä tilanteesta, jossa konsultti oli sitonut ohjaustyöryhmän kädet niin tiukkaan, että mitään ei saanut säästö/leikkauspaketista muuttaa??? Eli valtion miesten sijasta kuntamme suuntaviivat leimasi kymppitonnin konsultti? Uskomatonta kuntalaisten ja kunnanvaltuutettujen aliarvioimista!
Muutama kourallinen (yllätys yllätys - KEPULAINEN!) urhea yritti tolkuttaa järkeä päähän lopulle napinpainajaporukalle, mutta yhtä tyhjän kanssa. Kaiken lisäksi heidän esityksensä olivat ihan järkeviä ja kannatettavia. Esityksensä kaatu äänin 23-12.
http://www.keminmaa.fi/kunta/paatos/uutissahke.htm
Pakettia runnoivat läpi kaikki vasemmistoliiton, keminmaan parhaaksi, kokoomuksen, sdp:n valtuutetut ja pari yksittäistä onnenonkijaa sekä tietenkin ohjaustyöryhmä. Näin se työkansa unhottuu! Mukana häärivät ennen niin punainen siivooja sekä pari kappaletta pääluottamusmiehiäkin. Puheenvuoroakaan eivät käyttäneet siitä, että edustamansa ammattiliiton ihmiset laitetaan kuuden vuoden pakkolomalle kolmen vuoden aikana! Kamala on kuristuspanta. Niskat oli enää ainoat, jotka näilläkin herroilla punaväriä edustivat!
Huippu oli, kun yksi ryhmäpuheenvuoron käyttäjä ilmoitti lukeneensa 30-sivuisesta opuksesta 12 sivua, ei ymmärtävänsä siitä juuri mitään, mutta äänestävänsä sen hyväksymistä. Kaiken lisäksi hän jaaritteli epämääräisiä asioita ammoisten aikojen alusta - piti kai jotain puhua, kun asiaa ei ollut. NÄIN MEITÄ JOHDETAAN!
Saa nähdä, kuinka kauan kunnan rattaat pyörivät näillä eväillä. Ennustan, että ei kauaa, mutta se kai on tarkoituskin. Toisaalta, tuskin valtion miehet tuon huonompaa tasapainottamisohjelmaa kirjoittavat - eivät ainakaan pane kunnan työntekijöitä kärsimään tilanteesta, jonka POLIITIKOT ovat saaneet aikaan!
Ihan selvästi näki, että tulevat virkapaketit mm. kunnanjohtaja, perusturvajohtaja jne. on jo runnottu sopimukseksi, kuten varmaan uuden kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajuudetkin. Siksi tiivistä on vasemmiston talustusnuorassa kulkevien porukoiden toiminta. Mutta samalla niin läpinäkyvää. Eräskin valtuutettu edustaa avointa päätöksentekoa, ja salailee kuntalaisilta olennaisia asioita viimeiseen asti. Todella AVOINTA toimintaa! Huh huh!
lehtereillä istunut!

Vastaukset 9
Vanhimmat
Meidänn kunta täällä Pohjoisessa Tornion pohjoispuolella kieltäytyy julkaisemasta kunnanvaltuuston ja hallituksen esityslistaa jotta kiinnostuneet voisivat etukäteen nähdä ja kiinnostua heitä koskevista asioista.
Pelkäävät varmasti että tulisivat lehtereille ja näkisivät kuinka niitä asioita siellä käytännössä hoidetaan ja kuka sanoo mitäkin.
Omat lehmät siellä on vain ojassa kaikilla ja sitä he pimittelevätkin.
esityslistoja ei ole pakko julkaista etukäteen, pöytäkirjat on. Jotkut kaupungit ja kunnat julkaisee molemmat, mutta siltihän pöytäkirjoissa ei ole kaikkea kirjattuna.
ja -tapaa sekä avoimuutta edustaa valistaa kuntalaisiaan etukäteen, ei tietenkään salaisista pykälistä, mutta muuten. Tässäkin ns. sivistyskunnat erottuvat joukosta.
tiedoton2
Kirjoittaja vaikuttaa istuneensa päätöksentekijänä valtuustossa niin katkeralta toi soppa kuulosti. Valtuustossahan päätettiin vain henkilökunnan 2 viikon lomautuksista/vuosi, jolla säästetään suuremmilta irtisanomisilta. Lisäksi suojatyöpaikkoja on syytäkin kunnissa tarkastella, niitä on joka kunnassa ja samoin palveluja. Keskusta esitti rohkeasti veroäyriksi 20,75. Se oli rohka esitys ja varmaan heillä on tietoa, että kuntalaisilta on helppo ottaa vähän enemmänkin veroa, pääasia että opettajia ja kunnan virkamiehiä ei lomauteta. Näyttää koostuvan keskustaryhmä aika pitkälle kunnasta palkkaa nauttivasta ryhmästä. HYI HYI.. TAAS KESKUSTALAISET KUNNAN PALKKALISTOILLA OLEVAT VIRKAIHMISET OMAA ETUA AJAMASSA. Liedakkalan koulusta tuli hyvä esitys Keskustalta. Mitäs me maalaiskouluilla tehdään kun eihän niihin riitä edes oppilaita. Kiinni vaan niin säästöä syntyy. Maulassakin kuulemma opettaja hoitaa kunnan luottamustehtäviä työajalla ja oppilaita opettaa kouluavustaja. Mitenkähän se laki tähän sanoo?
olla nostamassa veroäyriä vieläkin enemmän, lehtereiltä kun sitä ei voi tehdä. Harkitsen kyllä vakavasti ryhtymistä ehdokkaaksi seuraavissa vaaleissa. JA PUOLUE EI TULE OLEMAAN KESKUSTA! Yllätys yllätys???
Eihän tuo ollut kuin alkua tuo nosto. Kaiken lisäksi valtionveroa alennetaan, joten veronmaksajalle tuo korotus oli -0. Näin luki lehdessä. Kai luet muutakin kuin Kansan Tahtoa?
Eihän kirjoitus katkera ollut, ei sinne päinkään. Miksi olisikaan ollut? En ole kuntatyöntekijä, tosin puolisoni on, mutta en senkään takia ole katkera, että hänelle lätkäistiin kahden viikon loma kolmelle seuraavalle vuodelle - kyllä me pärjätään! Onpahan koti siistinä, kun puolisolla kerrankin aikaa siivota. :))
Lisäksi ihmettelen vanhaa äitiäni, joka tk:ssa makaa, että hän saisi asianmukaisen hoidon vanhuutensa päivinä. Jos sieltä laitetaan väkeä mäelle ja samalla loput pakkolomautetaan, ruljanssihan pyörii ympäri vuoden, kun kaikkia EI VOI pakkolomauttaa samaan aikaan, eihän?
En todellakaan ole katkera, mutta silloin tuskastuin, kun järkipuhe ei näyttänyt uppoavan kuulijoihin. Nyt asia jo enemmän huvittaa - nyt ymmärrän opettajiakin hiukan paremmin, jos järkipuhe ei uppoa yleisöön. Niemelä puhui enemmän kuin asiaa. Ei todellakaan omasta puolestaan, eikös mies ole jäämässä kohta eläkkeelle? Eikä edes sanojensa mukaan ole OAJ:n jäsen, kuulinko sen oikein?
Kukaan ei uskokaan sinun olevan 3. polven kepulainen, noin ei puhuisi aatemaailmalleen lojaali henkilö - kyllä punaväri loistaa aika pahasti läpi kommenteistasi. Jos ei syntymälahjana saatu, niin myöhemmin tarttunut.
lehtereillä istunut
Toivottavasti tuolla mainitsemallasi koululla on monia opettajia, muuten tekstisi alkaa lähennellä laittomuuden rajoja.
Kannattaa olla varovainen näiden poliitikkojen kanssa, tässä henkilö saattaa olla, mikäli mainitsemasi koulu on pieni, turhan helposti tunnistettavissa ja näin viestin kirjoittaja ottaa aikamoisen vastuun. Minä poistaisin nopsaan, jos olisi minun kirjoituksiani. Näin tämän miltei samanlaisen tekstin jossain muuallakin.
Kunnallisissa ja julkisissa luottamustehtävissä toimivilla on siihen muuten ihan laillinen oikeus ja sitä kautta tietenkin työnantajankin suostumus. Käsittääkseni esimiehelle pitää hyvissä ajoin tiedottaa menoistaan sijaisen palkkaamiseksi. Joten ole huoletta, eiköhän viimeistään esimies olisi ko. luottamusmiestä asiasta huomauttanut.
Mikäs kouluavustajasta huonon sijaisen tekee?
Eikös sinun pitäisi mennä joukkoon mukaan ja tuoda omat kantasi vahvasti esille eikä jupista näillä foorumeilla? Hyvä kun joku menee ja tekee, minua ei politiikka kiinnosta pätkääkään. Enempi tuo juridiikka.
Rikoslaki
24 luku
9 § (9.6.2000/531)
Kunnianloukkaus
Joka
1) esittää toisesta valheellisen tiedon tai vihjauksen siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa, taikka
2) muuten kuin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla halventaa toista,
on tuomittava kunnianloukkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.
HUPS!
tulikohan moka?
Eipäs tullut moka tai kunnianloukkaus. Tosiasiahan on, että sivistystoimenjohtajan on hankittava sijaiseksi pätevä opettaja, jotta lain kohdat toteutuu lasten opetuksesta. Opettajahan ei voi mitään runsaille poissaoloilleen eikä vastaa oppilaiden oppimisesta vaan kaikesta vastaa hänen esimiehensä.
käytäntöjä, koska sivistystoimenjohtaja ei hanki sijaisia, vaan opettajan lähin esimies eli rehtori. Hän myös vastaa päivittäisestä toiminnasta koulun tasolla sekä vastaa oikeudellisesti tapahtuneesta. Kannattaa jatkossa kysyä meiltä asianomaisilta, ettei levitä mutu-tietoa.
Sivistystoimenjohtajan vastuu astuu kuvaan siinä vaiheessa, kun tulee kyseenalaiseksi ko.päivittäisten toimintojen sujumattomuus.
Mikään laki ei vaadi ottamaan ns. pätevää sijaista koulupäivän ajaksi eikä se juuri missään päin Suomea olisikaan mahdollista pätevien sijaisten puuttuessa. Siinä on myös lyhyissä sijaisuuksissa esim. ylioppilailla mahdollisuus harjoitella ja koittaa, olisiko heistä ammattiin.
3. rehtori takavasemmalla
Ihan sama kuka hommaa pätevän sijaisen kunhan ilmoittelet hyvissä ajoin esimiehellesi menoistasi, että pätevä sijainen saadaan hommattua. Lapset ja heidän tarvitsema opetus pitäisi olla etusijalla niin opettajalla kuin muillakin päättäjillä ja sen jälkeen vasta muut.