Jogurtin ystäville...

nannaa_

Kannattaa kokeilla soijajogurtteja, jotka ovat täysin kasvisperäisiä ja kolesteroolittomia!!
Sana soija voi hirvittää joitakin, mutta minun mielestäni maku ei eroa tavallisesta jogurtista, on jopa parempikin. Hyviä ovat myös soijavanukkaat.

9

1838

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Allergia.

      Ovat varmasti hyviä vaihtoehtoja, mutta pakko silti varoittaa mahdollisia soija-allergikkoja. En ole koskaan aiemmin ollut millekään ruoka-aineelle allerginen, kärsin ainoastaan eläin/siitepölyallergiasta, mutta kun vuosi sitten maistoin soijamaidosta tehtyä jogurttia, sain järkyttävän allergiakohtauksen. Huulet turposivat, oli vaikea hengittää, nenä alkoi vuotaa verta ja keho tuli täyteen ihottumaa, menin samantien terveyskeskukseen ja lääkäri sanoi että usein soija-allergiaa todetaan henkilöillä, joilla on myös siitepölyallergiaa. Enpä olisi ennen voinut kuvitellakaan, että olen soijatuotteille noin pahasti allerginen. Nyt jälkeenpäin olen saanut tietää, että myös parilla muulla tutulla on sama soija-allergia ja heilläkin on lisäksi siitepölyallergia.

    • JariJo

      Kevyet herkut... katsokaapas niiden soijajogurttien ravintosisältö, aika paljon lisätty sokeria.

      Kolesterolittomuus ei ole etu eikä haitta, elimistö osaa valmistaa kolesterolia itsekin.

      • SP9

        Ihan maukkaita ovat - tai jos ei muuta niin erilaisia. Mita tulee makeutettuihin versioihin niin sama niihin patee kun mihinka tahaansa Valion maustettuun jogurttiin, elikka niihin on lisatty sokeria/makeutusaineita jne.

        Kun itse joskus tulee vaihtelun vuoksi hankittua k.o. jogurttia niin suosin maustamatonta Alpron natural soyaa (oikohan tuon niminen?). Sisaltaa myos omega rasvahappoja jne. Joten jos nyt ollaan oikein terveellisia niin osta tata ja lisaa mausteet itse.

    • jugurttia

      Mä maistoin tänään tollasen soijajugurtin ja ihan hyvää oli mutta omaa suosikkiani en vaihda. Nimittäin ProFeel-jugurtti. Siinä on melkein puolet vähemmän kaloreita kun tossa soijavaihtoehdossa, lisäks hiilareita ja rasvaa vähemmän, muita suunnilleen saman verran. Ja varsinkin siinä ananaksen makuisessa on tosi paljon sitä ananasta. Mä rakastan ja lämmöllä suosittelen kaikille!

      • ProFeel on 1

        Itse valitsin ProFeelin jogurtit niiden vähäisen kaloripitoisuuden takia. Myöskin se, että näihin jogurtteihin on lisätty kalsiumia ja kuitua, tekee niistä suosikkejani. Kaikissa kolmessa maussa on paljon hedelmänpaloja. *nam*

        Juon myös ProFeelin rasvatonta maitoa. Makuun kesti pari päivää tottua, mutta luulen, että suurimmat sopeutumiset vaati itse pakkaus. Ravintokuitu auttaa todella pitämään nälän kurissa.

        Hinta näissä tuotteissa on kyllä turhan korkea. Yli euro litrasta maitoa voi olla monelle iso kynnys ostaa.

      • Kiril
        ProFeel on 1 kirjoitti:

        syntyi kun hain maatilalta aitoa maitoa ja käytin juurena Bulgarian jugurttia. Kaikki maitorasvat tallella eikä mitään lisättyä ainetta.

      • namis
        Kiril kirjoitti:

        syntyi kun hain maatilalta aitoa maitoa ja käytin juurena Bulgarian jugurttia. Kaikki maitorasvat tallella eikä mitään lisättyä ainetta.

        Miten eu-Suomessa voi hakea maatilalta oikeaa maitoa? Olen aina kuvitellut että edes itse tilallinen ei saa mennä sorkkimaan sitä vaan maito lypsetään koneellisesti eikä siihen kosketa käsin ja se menee tankkiin josta haetaan tankkiautolla.

      • ...
        namis kirjoitti:

        Ja tosi harvalla on mahdollisuus menna maatilalle hakemaan yhtaan mitaan.

      • Maalta tullut
        namis kirjoitti:

        Miten eu-Suomessa voi hakea maatilalta oikeaa maitoa? Olen aina kuvitellut että edes itse tilallinen ei saa mennä sorkkimaan sitä vaan maito lypsetään koneellisesti eikä siihen kosketa käsin ja se menee tankkiin josta haetaan tankkiautolla.

        Kyllä siinä maitotankissa on ihan avattava luukku jonka kautta tuoretta maitoa saa nostettua vaikka kannulla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe