Luin jostain TIEDE-lehdestä, että REM-unen aikana ihminen on halvaantunut, eli silloin kun ihminen näkee unta, niin sen lihakset eivät toimi. Miten sitten voi olla mahdollista, että kerran pienenä näin unta potasta ja siinä unessa menin istumaan sen potan päälle ja vahingossa kusinkin sänkyyn? :D
Miten on mahdollista?
6
503
Vastaukset
- jupsjups
No minä näin joskus pienenä unta, jossa minulla oli jotain tärkeää asiaa äidille. No äiti ei sitten meinannut millään kuulla, joten huusin kovempaa. Lopulta huusin tietenkin sitten äitiä ääneen.
- paiskasin
painajaisunessa kaukosäätimen yöpöydältä lattialle.
täyttä puppua, ei lihakset mihinkään halvaudu.
- rekisteröitymätön
Joskus aivot eivät toimi , kuten kuuluisi.
Unennäön aikana olemme yleensä liikuntakyvyttömiä: tämä on suojakeino - muutenhan, kun unessa teemme jotain, tekisi kroppamme sen oikeasti ja voisimme satuttaa itseämme.
Aina mekanismi ei toimi, kuten olet itsekin huomannut. Mm. unissakävely on vastaava tilanne, jossa REM- unen aikana onkin tahdonalainen lihaksisto käytössä. Päinvastainen tilanne taas on unihalvaus, jossa ihminen herää, mutta lihaksisto pysyy halvaantuneena.
Aivomme ovat mutkikkaat ja alttiita virhetilanteille.
Syy voi olla geneettinen: unissakävely on aika usein periytyvää. Se esiintyy usein yhdessä unihalvauksen kanssa: toisinsanoen ihmisillä, joilla esiintyy unihalvausta esiintyy tavallista useammin unissakävelyä ja toisinpäin. Unissakävelyn ja unihalvauksen todennäköisyyttä lisää syvä väsymys, alkoholin tai muiden kemikaalien (vaikkapa rauhoittavat lääkkeet, väsyttävät antihistamiinit, nukahtamislääkkeet, jotkin kipulääkkeet ja psyykenlääkkeet) käyttö ja psykologiset tekijät, kuten stressi. Lapsilla unissäkävelyä ja unessa vuoteenkastelua esiintyy aikuisia useammin, koska aivot ovat vasta kehittymässä. Myös teini-iän hormonihyräkkä voi aiheuttaa (unentarve lisääntyy, mutta nukkuminen useinkaan ei, joten nukkumaan mennään todella väsyneenä ja uni on syvää) lisääntynyttä unissakävelyä.
Itsekin olen joskus laskenut alleni nukkuessani (näin unta, että menin vessaan...), koska olin ottanut väsyttävän antihistamiinin. Ja olin silloin jo yli kahdenkymmenen (hieman nolotti, vaikka kuinka tiesi, mistä se johtuu). Mieheni kävelee usein unissaan, kuten teki äitinsäkin ja myös poikamme kävelee unissaan paljon. Aika jännää joskus kun kaksi tyyppiä harhailee talossa öiseen aikaan :).- laiskatyhmäsaamaton
Kysyn vielä tässä samalla, että onko sille lihasten äkkinäiselle rentoutumiselle mitään nimeä? Siis kun menee nukkumaan ja on jo melkein nukahtamaisillaan, niin äkkiä herää säikähtäen. Sehän jostuu siitä, että lihakset rentoutuvat? Joten onkohan sillä mitään nimeä niin kuin esim. unihalvauksella?
- rekisteröitymätön
laiskatyhmäsaamaton kirjoitti:
Kysyn vielä tässä samalla, että onko sille lihasten äkkinäiselle rentoutumiselle mitään nimeä? Siis kun menee nukkumaan ja on jo melkein nukahtamaisillaan, niin äkkiä herää säikähtäen. Sehän jostuu siitä, että lihakset rentoutuvat? Joten onkohan sillä mitään nimeä niin kuin esim. unihalvauksella?
Hypnagoginen myoklonus. Suomenkielistä nimeä en tiedä. :) (ameriikankiellellä hypnagogig myoclonus löydät enemmän tietoa) Vastaava säpsy, mutta herätessä, on sitten hypnopompinen myoklonus (hypnopompic myoclonus).
- titap
Minä olen aikuisenakin nelikymppisenä nähnyt jotain epämiellyttävää unta. Unessa vain en voi liikkua minnekään. Kun aikani yritän, saan riuhtaistua itselleni nykäyksen ja siihen minä aina herään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190