Väitetään, että joskus on koko maapallolla, siis napa-alueetkin mukaan lukien ollut trooppinen ilmasto. Ja merien vesien lämpötila on ollut pohjia myöten n. 20 astetta kun se nykyisin on pohjalla n. 0 astetta.
Miten (mukamas) ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta melskaajat tämän selitätte? Silloin kun oli näin lämmintä ei ollut teollisuutta kun ei ollut ihmisiäkään.
Eikä maapallo myöskään muuttunut Venus-planeetaksi.
Lämpimät ja kylmät on aina vaihdelleet ja tulevat aina vaihtelemaan. Turhaa vouhkausta tämä nykyinen
Ennen on ollut paljonkin
11
639
Vastaukset
- liian nopea
Nyt muuttuu liian nopeasti. Tilanne ei enää ole hallittavissa ja voi johtaa Venus-ilmiöön vielä nykynuorten ja -lasten elinaikana.
- Folio Mulder
Mutta eiköhän ole typerää väittää, ettei ihminen vaikuta raapimalla maanpintaa sileäksi, saastuttamalla ilmakehää ja vesistöjä -kaikkea yleensäkin, ilmastoon?
Kuka muu kuin umpimaterialisti tai markkinatalouskaahaaja uskaltaa väittää, ettei ihminen vaikuta ilmastoon? Jos puhutaan uskomisesta, niin kyllä uskon mieluummin lisäksi tutkijoihin, jotka ovat yksimielisesti sitä mieltä, että ihminen on syypää nykyisiin rajuihin muutoksiin.- yksimielisiä
kuin pakosta. Ilmastonmuutoksesta on tehty ja tullut nykyajan mantra, jota vastaan kukaan tutkija ei voi olla vaikka mieli tekisi.
Menee maine ja apurahat ja tutkimusrahat ja voipi tyssääntyä yleneminen ja kaikki muukin kiva.
- miksuh.
On, maapallon lämpötila on ollut korkeampi kuin nykyään, mutta mitä sitten?
"Miten (mukamas) ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta melskaajat tämän selitätte? Silloin kun oli näin lämmintä ei ollut teollisuutta kun ei ollut ihmisiäkään."
Tiedätkös kun sillon myöskin niiden samojen, nytkin ongelmana olevien, kasvihuonekaasujen pitoisuus ilmakehässä on ollut korkeampi kuin nykyään. Siitä on olemassa kiistattomat todisteet. Myöskin meren pinta on ollut lämpiminä jopa parisenkymmentä metriä korkeammalla kuin nykyään.
Kyse nykyisessä nopeasssa ihmisen aiheuttamassa lämpenemisessä on tästä. Kasvihuonekaasut, kuten hiilidioksidi, on ollut todella kauan sitoutuneena fossiilisiin poltoaineisiin. Se tarkottaa, että ne sitoutuneet kaasut on ollut poissa ilmakehästä ja siis poissa lämmittämästä maapalloa. Fossiiliset polttoaineet on muodostunut vuosituhansien ja vuosimiljoonien kuluessa aiemmin eläneistä kasveista ja muista eliöistä. Nämä eliöt sitoi elinaikanaan itseensä suuren määrän ilmakehän hiilidioksidia. Ihminen on fossiilisia polttoaineita polttaessaan vapauttanut niihin polttoaineisiin sitoutununeita kasvihuonekaasuja ilmakehään niin nopeasti, että vastaavaa ei ole maapallolla ennen koettu. Siksi ilmasto lämpeneekin nyt nopeammin kuin mitä on ennen koettu.
Maapallon ilmastossa on tottakai aina tapahtunut luonnollistakin vaihtelua, mutta ne vaihtelut on pitkäaikaisia, ne luonnolliset muutokset ei ole edes läheskään yhtä nopeita kuin nykyinen ilmaston muutos. Ilmasto ei muutu luonnostaan yhtä voimakkaasti kuin nyt. Noin suuret muutokset ei tapahdu luonnostaan muutamassa vuosikymmenessä tai edes vuosisadassa.
Maailman öljy ja kaasuvarat on hiipumassa. Tottakai öljyä on vielä mutta suurin osa maailman öljyvaroista on poltettu taivaan tuuliin muutaman ihmissukupolven aikana. Parissa sadassa vuodessa on poltettu ne polttoainevarat, joiden muodostumiseen meni miljoonia vuosia. Se tarkottaa myös sitä, että on vapautettu ilmakehään yhtäpaljon kasvihuonekaasuja kuin eliöihin sitoutui miljoonien vuosien kuluessa. Se polttoaineisiin sitoutunut hiilidioksidi jne on nyt ilmakehässä, koska ihminen ne kaasut on sinne syytänyt.
Luonnollista hiilidioksidin sitoutumista tapahtuu kokoajan, mutta mitä se on verrattuna siihen mitä ehti sitoutua sinä aikana mikä kului niiden jo poltettujen fossiilisten polttoaineiden muodostumiseen? Ei yhtään mitään. Luonto ei yksinkertasesti ehdi sitoa niitä ihmisen vapauttamia kasvihuonekaasuja yhtä nopeasti kuin sitä vapautuu.
"Eikä maapallo myöskään muuttunut Venus-planeetaksi."
Kukaan ei ole väittänyt, että maapallo olisi nyt muuttumassa venusplaneetaksi. Ei sen edes tarvitse muuttua, että elinolosuhteet käy ihmiselle ja suurelle osalle maapallon elämää kestämättömiksi.
Kasvihuoneilmiö kuitenkin toimii täsmälleen samoin sekä maassa, että venuksella.
"Lämpimät ja kylmät on aina vaihdelleet ja tulevat aina vaihtelemaan. Turhaa vouhkausta tämä nykyinen "
Kuten sanoin, luonnolliset vaihtelut ei tapahdu niin nopeasti kuin miten ilmaston muutos nyt etenee.- hyvä ettei
silloin kun edellinen jääkausi päättyi ja alkoi sulamisvaihe ollut tiedotusvälineitä. Mikä kamala meteli ja huoli ja möykkä olisi noussut kun olisi yht'äkkiä huomattu että pohjois-Euroopan jäätiköt ovat alkaneet sulaa.
Olisi riittänyt päivittelijöitä ja erilaisia risupartoja taivastelemassa ja miettimässä päät punaisina saisiko sen jotenkin estettyä.
Oliko kuitenkaan mitenkään paha asia että ilmasto lämpeni sulattaen jäätiköt. Merten pinnat nousivat ja kaikkinensa maapallo muuttui elämälle suotuisammaksi eikä päinvastoin. Itse elän ainakin paljon mieluisammin nykyisessä ilmastossa kuin jääkauden aikaisessa.
- aapeka
Vauh, nytkös sen keksit!;D Joo, kyllä on ollut tiedossa tuo seikka. Olet varmaan avannut jonkun kirjan:D
Ilmasto, aivan kuten maapallo muutenkin, on muuttunut monin tavoin vuosimiljoonien kuluessa. Aikaisemminkin ilmaston muutoksien aiheuttajina ovat olleet ilmakehän kaasujen (mm. nk kasvihuonekaasut) pitoisuuksien muutokset.
Aivan kuten nimimerkki "miksuh" totesikin, ihmiset ovat nyt vapauttaneet lyhyessä ajassa paljon fossiilisiin aineisiin sitoutunutta hiilta ilmakehään, ja tämä ainakin osaltaan vaikuttaa ilmaston muuttumiseen. On melko luultavaa, että kasvihuonekaasujen lisääminen ilmakehään lämmittää ilmastoa, jos samoin on tapahtunut ennenkin!
Alkuperäisen kannattaisikin miettiä, mistä johtui mainitun ajankohdan "lämpimyys", siis mitkä asiat tuolloin vaikuttivat ilmastoon?
Lisäksi haluaisin todeta, että luultavasti pahimmat ja todellisimmat ilmastonmutoksen ongelmat tulevat olemaan
-muutoksen nopeus (me voimme kaikki kokea sen muutamissa/kymmenissä vuosissa, jopa)
-pakolaisuus,konfliktit
-ruoan-ja energiantuotannon ongelmat, vesipula
Eli ihmiset eivät ehdi sopeutua siihen. Mistähän suomalainen sitten leipänsä kaivaisi, kun maapallon meret lämpenisivät 20 asteisiksi?- lue enemmän
niin luulet vähemmän. Olisi hyvä jos sinäkin avaisit jonkun kirjan tai vaikka kaksikin. Vai tiedätkö nämä asiat ihan luonnostaan, niinkun syntymälahjana.
Ilmasto on ennenkin lämmennyt nopsaan. Jotkut tutkijat väittää joskun jääkauden jälkeen joillain Grönlannin alueilla vuotuisen keskilämmön nousseen n. 50 vuodessa n. 20 astetta.
Että siinä sinulle miettimistä ja mallia lämpötilan nousuista. Taidetaan olla vielä aika tavalla jäljellä siitä vauhdista joten nuku yösi rauhassa ilmaston suhteen. - aapeka
lue enemmän kirjoitti:
niin luulet vähemmän. Olisi hyvä jos sinäkin avaisit jonkun kirjan tai vaikka kaksikin. Vai tiedätkö nämä asiat ihan luonnostaan, niinkun syntymälahjana.
Ilmasto on ennenkin lämmennyt nopsaan. Jotkut tutkijat väittää joskun jääkauden jälkeen joillain Grönlannin alueilla vuotuisen keskilämmön nousseen n. 50 vuodessa n. 20 astetta.
Että siinä sinulle miettimistä ja mallia lämpötilan nousuista. Taidetaan olla vielä aika tavalla jäljellä siitä vauhdista joten nuku yösi rauhassa ilmaston suhteen.No onhan tuossa muutama kirja tullutkin luettua... Kyllä aiemminkin, jopa ihan lähiaikoina ilmasto on Suomessakin muuttunut hyvin nopeasti. Veiksel-jääkauden päättyessä 11 590 vuotta sitten (huom. ilmoitetaan 10v tarkkuudella:D!)ilmasto lämpeni noin 7 astetta noin kymmenessä vuodessa. Tuosta mainitsemastasi Grönlannin lämpenemisestä minulla ei ole tietoa, mutta se lienee sitten tapahtunut samoihin aikoihin.
Mitähän tuollainen muutos tekisi nykyiselle suomalaiselle elämäntavalle? Tai koko maailman tilanteelle? Kun jo nyt on ihmisillä ongelmia keskenään sekä ympäristönsä suhteen...
Itse muutoksessa ei sinänsä ole mitään absoluuttista "pahaa", maapallo muuttuu ja tulee aina muuttumaan, mutta ihmiselle se todennäköisesti aiheuttaa "pikku" hankaluuksia -vähintäänkin!
Ps. Onko sinulla, tai muilla tietoa mikä aiheutti Veiksel-jääkauden päättymisen, ja tuon mainitsemani äkillisen lämpenemisen? Olen siitä hiukan etsiskellyt tietoa, mutta ei vielä ainakaan ole tärpännyt... - ihmisistä
aapeka kirjoitti:
No onhan tuossa muutama kirja tullutkin luettua... Kyllä aiemminkin, jopa ihan lähiaikoina ilmasto on Suomessakin muuttunut hyvin nopeasti. Veiksel-jääkauden päättyessä 11 590 vuotta sitten (huom. ilmoitetaan 10v tarkkuudella:D!)ilmasto lämpeni noin 7 astetta noin kymmenessä vuodessa. Tuosta mainitsemastasi Grönlannin lämpenemisestä minulla ei ole tietoa, mutta se lienee sitten tapahtunut samoihin aikoihin.
Mitähän tuollainen muutos tekisi nykyiselle suomalaiselle elämäntavalle? Tai koko maailman tilanteelle? Kun jo nyt on ihmisillä ongelmia keskenään sekä ympäristönsä suhteen...
Itse muutoksessa ei sinänsä ole mitään absoluuttista "pahaa", maapallo muuttuu ja tulee aina muuttumaan, mutta ihmiselle se todennäköisesti aiheuttaa "pikku" hankaluuksia -vähintäänkin!
Ps. Onko sinulla, tai muilla tietoa mikä aiheutti Veiksel-jääkauden päättymisen, ja tuon mainitsemani äkillisen lämpenemisen? Olen siitä hiukan etsiskellyt tietoa, mutta ei vielä ainakaan ole tärpännyt...Tuli porukkaa etelästä tänne jääkautiseen pohjolaan ja alkovat polttaa viluissaan niin peijoonin isoja nuotioita että ne lämmittivät ilman kokonansa.
Jäätkin sitten suli ihan vallan kokonansa, perskuta.
- lämpenemisen seu-
rauksena ovat roskapuhetta. Elämä tykkää lämpimästä ei kylmästä.
Kummassako on monipuolisempi eliöstö ja kasvisto, Amazonin sademetsissä vaiko pohjolan tundralla?
Ei tule sukupuuttoja vaan elämä suorastaan räjähtää kukoistukseen ja tulee uusia lajeja tavattomasti.- tyy kuitenkin
olla. Joukkosukupuuttopuheet on turhaa kohkausta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399112Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737816Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605454William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542305Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62071Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821705Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191651Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921388Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4351318Stefusika räkättää
kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä801190