Jääkarhut häviämässä?

Sam.

11

353

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • miksuh.

      Mitä ihmeen tekemistä sillä on minkään kanssa mistä tiedemies on kotoisin? Ei yhtään mitään.

      Se nyt on päivän selvää, että jääkarhu on vaarassa kuolla sukupuuttoon pohjoisen merijään sulaessa. Jääkarhu viettää suurimman osan elämästään meren jäällä ja saalistaa ruokansa sieltä jäältä.

      Jääkarhu on hyvä uimaan, mutta se pystyy olemaan sukelluksissa enintään kaksi minuuttia. Hylkeet taas pystyy sukeltamaan jopa 20min ajan, joten jääkarhulla ei ole juuri mahdollisuuksia ottaa vikkeliä hylkeitä kiinni uimalla tai sukeltamalla.

      Jääkarhu saalistaakin jäällä makailevia hylkeitä, sekä hylkeitä jotka tulee hengittämään jäässä olevien hengitysreikien kohdalle. Useimmiten jääkarhut vaanivat jäällä hengitysreikien kohdalla tai piilossa jäälohkareiden takana. Aina välillä jääkarhu saattaa hyökkätä vedestä jäällä auringossa makailevan hylkeen kimppuun. Sillon jääkarhu ui melkein kokonaan veden alla, vain kuono veden yllä. Viimeiset metrit se sitten ui kokonaan veden alla ja hyppää suoraan vedestä jäälle hylkeen kimppuun.

      Jääkarhu siis saalistaa meren jäällä. Kun jäätä ei ole ne on vaarassa kuolla nälkään ja lopulta jopa sukupuuttoon.

      • miksuh.

        Viimevuosina on löydetty yhä enemmän hukkuneita jääkarhuja. Jääkarhu on hyvä uimaan, mutta kun mannerjäätiköiden ja siitä irronnet jäälautat sulaa välimatkat jäälautoilta toisille käy liian pitkiksi jopa jääkarhuille. On arveltu, että jään sulaminen aiheuttaa jääkarhujen vähenemisen seuraavan sadan vuoden aikana 50% - 100%. Eli jääkarhu voi kuolla sukupuuttoon jo seuraavan sadan vuoden aikana.

      • Sam.
        miksuh. kirjoitti:

        se että sinä luet noita "junk science" juttuja. Mailman tehokkain sää tietokone pystyy arvioimaan säätietoja vain noin viikon eteenpäin. Miten ihmeessä joku pystyy arviomaan koko maapallon säätilanteen muka satavuotta eteenpäin?
        On todettu todellisten tiedemiesten avulla että pohjois ja etelänavan jääpeite on kasvussa.
        Voisit myöskin lukea sen liitteenä olevan artikkelin siinä ensimmäisessä viestissäni niistä jääkarhuista.

      • miksuh.
        Sam. kirjoitti:

        Viitisisitkö olla levittelemättä noita valheitasi?

        "se että sinä luet noita "junk science" juttuja."

        Sulla ei ole kyllä yhtään mitään varaa puhua tommosia. Suurin ongelma tässä on se, että sinä uskot kaikenmaailman roskasivustoja joilla levitetään täysin perättömiä väitteitä.

        " On todettu todellisten tiedemiesten avulla että pohjois ja etelänavan jääpeite on kasvussa."

        Täyttä valhetta, toi on täysin perätön väite. Tommoset puheet on niinn paksua soopaa ettei mitään rajaa.

        " Voisit myöskin lukea sen liitteenä olevan artikkelin siinä ensimmäisessä viestissäni niistä jääkarhuista."

        Kyllä minä sun linkkejäsi vilkasin ja niissä ei kyllä ole totuuden tippaakaan.

        esille noita tietolähteitäsi. Nämä ilmaston muutokset ovat täysin normaaleja. Lehdet ja mediat vain paisuttelevat asioita levikin takia. Tällaiset uutisoinnit toistavat itseään aina noin 20-30 vuoden välein.

      • yghuojip

        Mitenkähän ne silloin lämpökauden aikana pärjäsivät? Jääkarhu on kuitenkin fiksu otus ja syö lähes mitä tahansa, joten eiköhän se kuitenkin pärjää ilman jäitäkin.

      • esitelmän mutta

        uhohdit pääasian. Kuka jääkarhuja tarvii ja mihin? Saavat mennä, luonto karsii heikot jotka eivät muutoksia kestä.

        On täältä hävinny mammutit ja villasarvikuonot ja jättiläislaiskiaiset ja muut superelukat mutta so what. Eipä ole tainnut maailma kaatua ympäri sen takia.

      • jäjitä
        yghuojip kirjoitti:

        Mitenkähän ne silloin lämpökauden aikana pärjäsivät? Jääkarhu on kuitenkin fiksu otus ja syö lähes mitä tahansa, joten eiköhän se kuitenkin pärjää ilman jäitäkin.

        grogilasiinsa niinku me muutki. Karhu on viisas eläin.

      • exmerenmies

        miksuh.lle vähän miettimistä.

        " Tim Flannery is one of Australia's best-known scientists and authors. That doesn't mean what he says is correct or accurate. That was clearly demonstrated when he recently ventured into the subject of climate change and polar bears. Climate change is threatening to drive polar bears into extinction within 25 years, according to Flannery. That is a startling conclusion and certainly is a surprising revelation to the polar bear researchers who work here and to the people who live here. We really had no idea ".

        Tim Flannery ei ole tiedemies, hän on muinaisten nisäkkäiden tutkija.
        " Timothy Fridtjof Flannery, (born 28 January 1956) is an Australian mammalogist, palaeontologist, environmentalist and global warming activist ".

        Enviromentalist ja activist eivät ole tiedemies arvoja. Kuka vaan asiasta kiinnostunut voivat olla näitä, ilman mitään koulutusta. Tim Flanneryn toteen käyneet ennustukset eivät toteutuneet. Vuonna 2007 hän ennusti, että Sydneyssä ja Brisbanessa ei enää koskaan sada tarpeeksi vettä, jotta näiden kaupunkien padot täyttyisivät. Sen jälkeen, 2011 molemmat padot ovat täyttyneet, Sydneyn pato, Warragamba, tullut yli kahdesti. Meren pinta nousee. Tim Flannery ei edes itse usko tähän väitteeseensä, sillä hän on ostanut talon läheltä vesirajaa. Jos Flannery sanoo, että jääkarhut kuolevat sukupuuttoon, taitaa käydä päinvastoin. Niin hyvä tiedemies hän on. Ja vielä, ei ole mitään väliä sillä, missä tämmöinen hihhuli asuu, hänen tieteelliset väitteensä ovat täyttä roskaa.

    • ++++++++

      Siinä taas hyvä esimerkki mainitusta tieteenvastaisesta huuhaa-roskasta. Et kai lapsellinen häirikkö ihan oikeasti usko tuollaiseen roskaan?

      • olet pelle

        Miksi nostelet näitä vanhoja ketjuja?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9097
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7784
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5408
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2292
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2069
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1698
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1646
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1381
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      434
      1310
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1186
    Aihe