jumala=paradoksi

Agneisti

Sarjassa "kristittyjen ristiriitaiset höpinät" ehdottomasti yksi hauskimmista helmistä on ajatus pelastuksesta. Aiheesta on olemassa kaksi eri kouluntaa:ne jotka ajattelevat hyvien tekojen lisäävän taivaaseen pääsyn mahdollisuutta, ja ne jotka kokevat pelastuksen olevan kokonaan Jessen ja hänen isukkinsa armosta kiinni-kumpikin käsitys on aivan yhtä skitsofreninen ja järjetön.

Tämän pistelaskentateorian heikkous piilee siinä että hyvyys ei ole vain kristittyjen puuhaa, kuten ei myöskään pahuus pakanoiden tai toisinuskovien. Jos hyvät teot olisivat taivaaseen pääsyn mitta, pääsijöiden joukossa olisi paljon muitakin kuin kristittyjä, ja moni kristitty itse jäisi pääsemättä. Sekös krissleeitä kismittäisi, ja siksi useimmat heistä taitavat kuulua tähän "jumalan armo pelastaa"-koulukuntaan.

Toisaalta, tämä "jumalan armo pelastaa"-ajatus ei tarjoa yhtään selvempää vaihtoehtoa-minusta oikeastaan paljon sekavamman. Päädymme ristiriitaan kristinuskossa:ihmisellähän piti olla vapaa tahto, jota oikein käyttäen ihminen päätyisi taivaan valtakuntaan;väärin käyttäen helvetin tuliin. Armoa kannattavat siis kumoavat tärkeän pilarin omassa uskossaan, luoden järkyttävän kokoisen paradoksin. Jos kaikki onkin vain jumalasta kiinni, olemme pelinappuloita, ilman omaa valinnanvapautta. Jos ei ole valinnanvapautta, ei ole myöskään syytä tai oikeutta palkita, saati tuomita.

Jos taivaaseen pääsy on kokonaan kiinni jumalasta, silloin kaiken logiikan mukaan kaikkien pitäisi päästä-siis jos jumala on täydellinen rakkaus niin kuin krisselit toitottavat. Jos taas vain osa pääsee, jumala ei ole täydellisen rakastava, vaan oman subjektiivisten mieltymystensä mukaan valikoiva vajavainen otus;diktaattori, joka suosii vain oman puolueen kannattajia. Sekin on yksi paradoksi lisää:jumalanhan täytyy olla itse kaikkitietävyys, oikeudenmuakisuus ja täydellisyys, että kristinusko toimisi.

Hauska asia on se että vapaa tahto kumoaa kaikkitietävän jumalan:jos ihmisellä on jumalasta riippumaton vapaa tahto, se merktisee ennustamatomuutta ja arvaamattomuutta. Eikös jumalan pitänyt tietää tasan kaiken, jokaisena maailmankaikkeuden hetkenä?

Jos juamala tietää kaiken, ihmisellä ei ole vapaata tahtoa, vaan jumalan tahto. Jos taas meillä on vapaa, jumalalle arvaamaton tahto, jumala ei tiedä kaikkea. Jos jumala ei tiedä kaikkea, onko hänellä oikeutta pitää suunnitelmansa salassa meiltä? Jso jumala ei tiedä kaikkea, onko hänellä oikeutta sanoa itseään täydelliseksi?

Jos jumala ei tiedä kaikkea, miksi kutsua häntä jumalaksi?

36

1540

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hengen pelastaja

      1) Sytytä pieni nuotio

      2) Ota järkesi käteen

      3) Heitä järkesi nuotioon

      Kun Jumala on nähnyt tämän uhrauksesi, avaa hän sinulle jumalaisen tietonsa portit.

      Sillä kuten Paavali sanoi, järkeville evankeliumi on hullutusta.

      Vain järjettömyys pelastaa.

      • Agneisti

        Samalla tavalla vaaleanpunaiset elefantien julistama totuus avautuu paremmin kun heittää järjen kaivoon.

        Samalla tavalla nalle puh herää eloon, kun heittää järjen kaivoon.

        Samalla tavalla voi olla hämähäkkimies, ja hyppiä katoilta alas, kun heitän vain järkeni kaivoon.

        Samalla tavalla sänkyni alla elää vuorenpeikko, kun vain ja ainoastaan heivaan järkeni kaivoon.

        Kuten huomamme, järjen kadottamine selkeyttää järjettömiä asioita, MUTTA EI TEE NIISTÄ TOSIA, SAATI TARPEELLISIA TAI ELÄMÄÄ EDISTÄVIÄ

      • hengen pelastaja
        Agneisti kirjoitti:

        Jos valitset vaaleanpunaiset elefantit, nalle puhin, hämähäkkimiehen tai vuorenpeikon, olet aika lailla yksin järjettömyytesi kanssa.

        Mutta kun valitset vanhan ja tunnetun uskontuotteen, esimerkiksi kristinuskon, niin saat tueksesi vahvan organisaation.

        Joukossa järjettömyys tiivistyy, ja joukon järjettömin saa kaupan päälle pyhimyksen kruunun.

    • jeesusteleva kiihkohihhuli ...

      Mikä mielestäsi on hyvä teko?

      Minkä luulet Raamatun mukaan olevan hyvä teko?

      • Agneisti

        Niin. Ei ole olemassa hyvää tai pahaa tekoa, koska hyvyys ja pahuus ovat kokonaan sidottu ihmisen yksilölliseen kokemuspohjaan.

        Kiitos että toit esille hyvän pointin. Yksi paradoksi jumalassa lisää.

      • vastaan kävelevä

        Puukottaa sinut sokeaksi.

        "Ei ole olemassa hyvää tai pahaa tekoa, koska hyvyys ja pahuus ovat kokonaan sidottu ihmisen yksilölliseen kokemuspohjaan. "

        Haluan kuulla nuo sanat sinulta sitten uudestaan, jooko?

        Tai sinä istut tuolissa ja taaksesi tulee mies, joka uhkaa lyödä sinua kirveellä päähänsä sanoen"Se mitä meinaan tehdä, ei ole hyvää eikä pahaa, se on vain sidottu minun kokemuspohjaani."

        Voit myös selitellä sitä tuomarille, jos sattuisit itse olemaan tekijä. "Ei tekoni ollut paha eikä hyvä, se vain johtui lapsuudestani."

        Jepjep.

      • Agneisti
        vastaan kävelevä kirjoitti:

        Kaikesta huoimatta hyvyys ja pahuus ovat vain ihmisyyteen kuuluvia illuusioita, jotka sijaitsevat ainoastaan päässämme-siinä muodossa jossa olemme ne oppineet kokemaan. Hyvin mahdollisesti minua kyllä vituttaisi jos saisin puukosta silmään, mutta mielipiteeni pahuudesta ei muuttuisi.

      • jeesusteleva kiihkohihhuli ...
        Agneisti kirjoitti:

        Niin. Ei ole olemassa hyvää tai pahaa tekoa, koska hyvyys ja pahuus ovat kokonaan sidottu ihmisen yksilölliseen kokemuspohjaan.

        Kiitos että toit esille hyvän pointin. Yksi paradoksi jumalassa lisää.

        Jos kuitenkin viitsisit edes yrittää vastata tähän:

        Minkä luulet Raamatun mukaan olevan hyvä teko?

        (Haluaisin myös muistuttaa, kaikki mikä sinusta tuntuu paradoksilta, ei todellisuudessa sitä välttämättä ole.)

      • stösseli
        vastaan kävelevä kirjoitti:

        Puukottaa sinut sokeaksi.

        "Ei ole olemassa hyvää tai pahaa tekoa, koska hyvyys ja pahuus ovat kokonaan sidottu ihmisen yksilölliseen kokemuspohjaan. "

        Haluan kuulla nuo sanat sinulta sitten uudestaan, jooko?

        Tai sinä istut tuolissa ja taaksesi tulee mies, joka uhkaa lyödä sinua kirveellä päähänsä sanoen"Se mitä meinaan tehdä, ei ole hyvää eikä pahaa, se on vain sidottu minun kokemuspohjaani."

        Voit myös selitellä sitä tuomarille, jos sattuisit itse olemaan tekijä. "Ei tekoni ollut paha eikä hyvä, se vain johtui lapsuudestani."

        Jepjep.

        Uskovaisten ongelma tuli juuri viestissäsi selkeästi esille.

        Jos George w. Bush uhkaa painaa nappia aloittaakseen ydinsodan hänen täytyy olla hyvä koska hän joka puheessa vetoaa Taikauskontojen rakentamiin jumaliin. Uskovaisen kokemuspohja: asia on hyvä. Ei uskovaisen kokemuspohja: asia on paha.

        Jep jep

        Oliskohan asia nyt mitenkään silviissii että aluksi on vain tekoja, myöhemmin se tiedetään oliko se hyvä vai paha.

        Meinaa siihenhän uskovaiset aina vetoaa tuhotessaan ja tappaessaa:"minä kun vakaasti USKOIN" että tekemäni teko on hyvääkin hyvempi ja kaikkien parhaaksi...ja aina pitää antaa anteeksi.

        Sori, minulta ei heru anteeksiantoa hihhuleille.

      • Agneisti
        jeesusteleva kiihkohihhuli ... kirjoitti:

        Jos kuitenkin viitsisit edes yrittää vastata tähän:

        Minkä luulet Raamatun mukaan olevan hyvä teko?

        (Haluaisin myös muistuttaa, kaikki mikä sinusta tuntuu paradoksilta, ei todellisuudessa sitä välttämättä ole.)

        "Minkä luulet Raamatun mukaan olevan hyvä teko?"

        Äärimmäisen ritiriitainen ja paradoksaalinen kirjanen. Vaikea sanoa mitään esimerkkiä kun raamattu taitaa olla maailman raamatunvstaisin kirja.

        Kymmenesä käskyssä kehotetaan olemaan tapamatta, mutta toisaalta toisissa kohdissa kehotetaan tappamaan. Vaikea mennä sanomaan.

        Taitaa olla niin että jokainen saa itse poimia ne kohdat jotka itselleen sopii. Niin sinäkin teet.

        "kaikki mikä sinusta tuntuu"

        Kyse ei olekaan tuntemuksesta, vaan todisteiden valossa tehdystä päätelmästä.

        Ja samat sanat sinulle, maailmankaikkeuden napaa leikkivälle hihhulile:kaikki mikä sinusta tuntuu todelta (jeesukset ihmeparanemiset jumalat) ei ole totta.

        Minun puolella on sentään todisteet. Sinulla vain mutu-tuntumasi.

        "Äärimmäisen ritiriitainen ja paradoksaalinen kirjanen."

        Minun mielestäni ei.

        "Taitaa olla niin että jokainen saa itse poimia ne kohdat jotka itselleen sopii."

        Minulle sopii kyllä kaikki Raamatun kohdat, toiset niistä on vain mielestäni tärkeämpiä.

        "(jeesukset ihmeparanemiset jumalat) ei ole totta."

        Millä perusteella Jeesus tai ihmeparanemiset eivät ole totta, koska sinä tai "johtajasi" ei ole niitä nähnyt?

        "Minun puolella on sentään todisteet. Sinulla vain mutu-tuntumasi."

        Olisikin, mutta aina vaan saan epätoivosia ja totuudettomia väitteitä, joilla koitat todistaa jotain.

        "Minun mielestäni ei. "

        Totta. Itsepetoksen hyviä puolia on että epätosi muuttuu todeksi.

        Raamattu on ja pysyy paradoksaalisena rusinapullakirjana. Raamattua ei voi noudattaa täydellisesti koska raamattu itse kumoaa omat ohjenuoransa:kymmenen käskyä sanoo ettei saa tappaa, mutta monessa kehotetaan tappamaan. Minulla on edelleen todisteet, sinulla vain uskottelusi, ja itsepetoksesi.

        "Millä perusteella Jeesus tai ihmeparanemiset eivät ole totta, koska sinä tai "johtajasi" ei ole niitä nähnyt? "

        Ne eivät ole totta koska niistä ei ole ainuttakaan todistetta, mutta toisaalta todisteita niitä vastaan löytyy. Ja mikähän vitun johtajani?

        "Olisikin, mutta aina vaan saan epätoivosia ja totuudettomia väitteitä, joilla koitat todistaa jotain."

        Ajatteletko noin REHELLISESTI JA TÄYSIN TOSISSASI, VAI ONKO TUO VAIN USKOTTELUA JOLLA PYRIT PITÄMÄÄN ITSEPETOKSEEN PERUSTUVAN HARHAMAAILMASI PYSTYSSÄ?

        Uskottelet itsellesi että minä ja argumenttini ovat epätoivoisia ja totuudettomia, jotta sinun ei tarvitsisi ottaa niitä vakavasti ja onnenmaasi pysyisi kasassa. Rehellistäkö? Ei vaan itsepetosta puhtaimmillan.

        Keskustelu sinun kanssa on vaikeaa, koska olet älyllisesi kolmivuotiaan tasolla oleva, itsepetoksessa elävä kiihkohihhuli. Turhauttavaa ja hermoja raastavaa hommaa, joten enpä

      • nyt ei
        Agneisti kirjoitti:

        "Minkä luulet Raamatun mukaan olevan hyvä teko?"

        Äärimmäisen ritiriitainen ja paradoksaalinen kirjanen. Vaikea sanoa mitään esimerkkiä kun raamattu taitaa olla maailman raamatunvstaisin kirja.

        Kymmenesä käskyssä kehotetaan olemaan tapamatta, mutta toisaalta toisissa kohdissa kehotetaan tappamaan. Vaikea mennä sanomaan.

        Taitaa olla niin että jokainen saa itse poimia ne kohdat jotka itselleen sopii. Niin sinäkin teet.

        "kaikki mikä sinusta tuntuu"

        Kyse ei olekaan tuntemuksesta, vaan todisteiden valossa tehdystä päätelmästä.

        Ja samat sanat sinulle, maailmankaikkeuden napaa leikkivälle hihhulile:kaikki mikä sinusta tuntuu todelta (jeesukset ihmeparanemiset jumalat) ei ole totta.

        Minun puolella on sentään todisteet. Sinulla vain mutu-tuntumasi.

        kaaliin mene. Että Jumala on sen sellaiseksi halunnut. Ateisti pitää mielellään järkeilyään absoluuttisena totuutena, vaikka ihmisen järki ja logiikka parhaimmillaankin lienee lähempänä absoluuttista nollaa.
        21 Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa; mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa, ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle."
        22 Juudas, ei se Iskariot, sanoi hänelle: "Herra, mistä syystä sinä aiot ilmoittaa itsesi meille etkä maailmalle?"
        23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
        24 Joka ei minua rakasta, se ei pidä minun sanojani; ja se sana, jonka te kuulette, ei ole minun, vaan Isän, joka on minut lähettänyt.
        25 Tämän minä olen teille puhunut ollessani teidän tykönänne.
        26 Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
        27 Rauhan minä jätän teille: minun rauhani-sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.
        28 Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.
        29 Ja nyt minä olen sanonut sen teille, ennenkuin se on tapahtunut, että te uskoisitte, kun se tapahtuu.
        30 En minä enää puhu paljoa teidän kanssanne, sillä maailman ruhtinas tulee, ja minussa hänellä ei ole mitään.

      • Agneisti
        nyt ei kirjoitti:

        Poista itsesi tästä maailmasta ja tee jälkipolvien elämä vähän paremmaksi.

      • jeesusteleva kiihkohihhuli ...
        Agneisti kirjoitti:

        "Minun mielestäni ei. "

        Totta. Itsepetoksen hyviä puolia on että epätosi muuttuu todeksi.

        Raamattu on ja pysyy paradoksaalisena rusinapullakirjana. Raamattua ei voi noudattaa täydellisesti koska raamattu itse kumoaa omat ohjenuoransa:kymmenen käskyä sanoo ettei saa tappaa, mutta monessa kehotetaan tappamaan. Minulla on edelleen todisteet, sinulla vain uskottelusi, ja itsepetoksesi.

        "Millä perusteella Jeesus tai ihmeparanemiset eivät ole totta, koska sinä tai "johtajasi" ei ole niitä nähnyt? "

        Ne eivät ole totta koska niistä ei ole ainuttakaan todistetta, mutta toisaalta todisteita niitä vastaan löytyy. Ja mikähän vitun johtajani?

        "Olisikin, mutta aina vaan saan epätoivosia ja totuudettomia väitteitä, joilla koitat todistaa jotain."

        Ajatteletko noin REHELLISESTI JA TÄYSIN TOSISSASI, VAI ONKO TUO VAIN USKOTTELUA JOLLA PYRIT PITÄMÄÄN ITSEPETOKSEEN PERUSTUVAN HARHAMAAILMASI PYSTYSSÄ?

        Uskottelet itsellesi että minä ja argumenttini ovat epätoivoisia ja totuudettomia, jotta sinun ei tarvitsisi ottaa niitä vakavasti ja onnenmaasi pysyisi kasassa. Rehellistäkö? Ei vaan itsepetosta puhtaimmillan.

        Keskustelu sinun kanssa on vaikeaa, koska olet älyllisesi kolmivuotiaan tasolla oleva, itsepetoksessa elävä kiihkohihhuli. Turhauttavaa ja hermoja raastavaa hommaa, joten enpä

        "mutta monessa kehotetaan tappamaan."

        Mihin kohtaan viittaat tässä tapauksessa esim?

        "mutta toisaalta todisteita niitä vastaan löytyy."

        Mitä todisteita?

        "Ja mikähän vitun johtajani?"

        He joita uskot, joiden perusteella päätät, mikä on totta.

        "Ajatteletko noin REHELLISESTI JA TÄYSIN TOSISSASI"

        Kyllä.

        "Keskustelu sinun kanssa on vaikeaa, koska olet älyllisesi kolmivuotiaan tasolla oleva, itsepetoksessa elävä kiihkohihhuli. Turhauttavaa ja hermoja raastavaa hommaa, joten enpä"

        :)

        Sinun kanssa keskustelu on taas kuin yrittäisi saada sokean näkemään. Ei auta vaikka sokea kuulisi mitä näet, kun itse asiaa sokea ei kuitenkaan näe.

        "Sinun kanssa keskustelu on taas kuin yrittäisi saada sokean näkemään. Ei auta vaikka sokea kuulisi mitä näet, kun itse asiaa sokea ei kuitenkaan näe."

        Tähän ei voi sanoa muuta kuin haista pitkä ja erittäin pahalle haiseva vittu. Tajuaisit mikä törkeys tuollainen kommentti on! Sinä itsepetoksessa ja omaksi mielihyväksi keksimissä itsekeskeisissä saduissa elävä hihhuli koet olevasi joku simlien avaaja!! Sinä joka pahan kerran sekoitat todellisuuden ja henkilökohtaisen mielihyvän, koet valistavasi muita tosiasioilla! Tiedoksesi sanon, että koska sinä et ole maailmankaikkeuden napa, ei todellisuus ja sinun kokema mielihyvä ole sama asia.

        Luepa aloitukseni ja tällä kertaa, ja ihan AJATUKSELLA!! Se nimittäin todistaa kristinuskon typeryyden, mahdottomuuden ja paradoksaalisuuden-kuten myös sen että olet itsepetoksessa elävä tyhmä itserakas ihminen. Vain itserakas ihminen on valmis manipuloimaan todellisuutta omaa napaa miellyttävään muotoon:"Jeesus rakastaa mua! Ku mä kuolemn mä meen ikuisix ajoiks rakkaan jumalan luo. Mä elän niiku ikuisesti ku mä oon maailman napa ja tärkee olento!"

        Kerrohan, miksi kaikki maailman uskomukset ovat uskojalleen edullisia? Kukaan ei koskaan usko olevansa vihattu, tuhoon tuomittu kusipää. Sinäkin olet omissa uskomuksissasi tärkeä ja rajattomasti rakastettu olento. Tämähän johtuu kokonaan siitä että sinä omassa itserakkaudessasi olet omat kuvitelmasi omaksi mielihyväksesi keksinyt!!

        Sinä et tätä satujesi kahleiden takia tajua mutta elät harhoissa, ja satuilusi vituttaa niitä jotka eivät elä saduissa, ja yrittävät parhaansa mukaan herättää teitä märistä unistanne, tehdäkseen maailmasta vähän paremman paikan. Vittulainen sentään että laittoi taas vituttamaan okein olan takaa :D:D

        "Tajuaisit mikä törkeys tuollainen kommentti on!"

        Harmi, että totuus satuu noin pahasti, ettet edes vaivautunut vastaamaan näihin:

        "mutta monessa kehotetaan tappamaan."

        Mihin kohtaan viittaat tässä tapauksessa esim?

        "mutta toisaalta todisteita niitä vastaan löytyy."

        Mitä todisteita?

        "Kukaan ei koskaan usko olevansa vihattu, tuhoon tuomittu kusipää."

        Ei vai, kristinuskossahan juuri tunnustetaan oma viallisuus ja tuhoontuomittavuus ja sen uskon mukaan on mahdollista saada anteeksi ja yrittää uudelleen elää paremmin.

        "Sinäkin olet omissa uskomuksissasi tärkeä ja rajattomasti rakastettu olento."

        Minun uskon mukaan yhtä rakastettu kuin sinä, koska sinulle olisi tarjolla sama kohtelu, jos niin haluat.

        Keskustelu sinun kanssa on täysi mahdottomuus, koska olemme älyllisesti liian kaukana tosisitamme. Minun on vaikea saada viesitäni perille koska itserakas typeryytesi luo läpipääsemättömän muurin. Olen huomannut että sinulle on turha mitään sanoa, koska olet päättänyt että olet oikeassa, etkä siksi ota järkeä vastaan. Sinut on aivopesty huolella, ja se näkyy. Itsekritiikkiin et pysty ollenkaan. Satusi on muka absoluuttinen totuus, ja sitä kritisoivat pahansuopia sättijöitä-tai niin sinä ainakin satujasi suojellaksesi haluat ajatella.

        Ymmärrätkö edes mitä sanoin aloituksessani? Luepa se ihan ajatuksella läpi, ja mieti satumaailmojasi uudestaan. Tajua että jumalasi on mahdottomuus. Todistin sen aloituksessa, joten eikö ole sinun tehtävä rehellisenä ihmisenä lukea aloitukseni ajatuksella, ja miettiä onko satumaailmoissasi jotain korjattavaa?

        Luin puulle puhuisi.

        "Ymmärrätkö edes mitä sanoin aloituksessani? Luepa se ihan ajatuksella läpi, ja mieti satumaailmojasi uudestaan. Tajua että jumalasi on mahdottomuus. Todistin sen aloituksessa, joten eikö ole sinun tehtävä rehellisenä ihmisenä lukea aloitukseni ajatuksella, ja miettiä onko satumaailmoissasi jotain korjattavaa?"

        Luin kyllä aloituksesi,olen myös lukenut aikaisemmat vastaavat kirjoituksessi, olen myös muistaakseni keskustellut niistä kanssasi.

        En ole kuitenkaan keskustellut tai miettinyt satumaailmoistani, koska niitä minulla ei ole. Olen kuitenkin pyrkinyt keskustelemaan Raamatun sanomasta, mutta olet liian keskittynyt satumaailmoihisi, etkä selvästi osaa sielä pysähtyä miettimään asioita tai edes kysymyksiäni.

        Olen kuitenkin myös miettinyt Raamattua, ymmärränkö sen oikein, onko sielä jotain huonoa, tai väärää. Mielestäni, kaikista ateistien yrityksistä huolimatta, Raamattu on edelleen vakavasti otettava antisatukirja.
        Samalla kun olette koittaneet tappaa uskoani, olette vain vahvistaneet käsitystäni Raamatun totuudenmukaisuudesta, koska perusteluiden taso on ollut onneton.
        Sinäkin koitat kumota Raamatun sanomaa, vaikka et edes tunne sitä.

        "Olen kuitenkin myös miettinyt Raamattua, ymmärränkö sen oikein"

        Miten vitussa voi ymmärtää oikein raamattua!!!????!?!? Tällä hetkellä kaikilla kristinuskon haaroilla on oma käsitys raamatusta, kuten myös jokaisella kristityllä erikseen, KOSKA RAAMATTU ON RUSINAPULLAKIRJA, JOSTA JOKAINEN POIMII NE KOHDAT JOTKA ITSEÄÄN MIELLYTTÄä. JOKAINEN TULKITSEE SITÄ JUURI NIIN KUIN ITSEÄ KIINNOSTAA.

        Kerro kuinka tämä itsestäänselvä fakta voi olla niin vaikea käsittää!!? Raamattua ei voi ymmärtää koska raamattu on maailman raamatunvastaisin kirja!!

        Ja miten voit edes uskoa että niin TULKINNANVARAISESTA SATUKIRJASTA kuin raamattu voisi löytyä elämän selittävä totuus!!?? TAJUATKO MITÄ TULKINNANVARAINEN TARKOITTAA!!?? SE TARKOITTAA SITÄ ETTÄ TOINEN IHMINEN VOI SANOA ETTÄ BANAANI EDUSTAA RYHMÄSEKSIÄ, KUN TAAS TOISEN MIELESTÄ BANAANI EDUSTAA SANANVAPAUTTA. KUMPIKAAN EI OLE OIKEASSA, VAAN KYSEESSÄ ON KUMMANKIN HENKILÖKOHTAINEN TULKINTA BANAANISTA. JOTEN KUINKA HELVEISTTÄ VOIT TOSISSASI LUULLA ETTÄ RAAMATUSTA LÖYTYY ELÄMÄN SELITTÄVÄ TOTUUS??? (tietenkin sikis koska olet aivopesty, itsekritiikkiin kykenemätön narsistinen hihhuli)

        "Mielestäni, kaikista ateistien yrityksistä huolimatta, Raamattu on edelleen vakavasti otettava antisatukirja."

        Ei ole, vaan ristiriitaisia, nykypäivään verrattuna alkeellisten ja tyhmien ihmisten oletuksia sisätlävä satuteos. Tajuatko??!?

        "Samalla kun olette koittaneet tappaa uskoani, olette vain vahvistaneet käsitystäni Raamatun totuudenmukaisuudesta, koska perusteluiden taso on ollut onneton. "

        MITÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄH!!!!!?======??

        Sinä et snonut tuota!! Satuihin kritiikittömästi uskova aivoton hihhuli ei juuri sanonut että perustelujen taso on onneton!! JA RAAMATUN SATUJEN PERUSTELU ON SINUSTA PILVISSÄ!??!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!?!

        Olet aivoton, jääräpäinen, itsekeskein, itsepetoksessa elävä itserakas hihhuli.

        Onneksi uskonnot on tuomittu häviämään kunhan ihminen kehittyy vähän pidemmälle. Niitäaioja odotellessapitää vain kestää teidän aasien paskaa.

        "JOKAINEN TULKITSEE SITÄ JUURI NIIN KUIN ITSEÄ KIINNOSTAA."

        Jos sinä teet niin, ei se tarkoita, että muut niin välttämättä tekisi.

        "Raamattua ei voi ymmärtää koska raamattu on maailman raamatunvastaisin kirja!!"

        Sinun mielestäsi tai ehkä sinä et voi ymmärtää.

        "Ei ole, vaan ristiriitaisia, nykypäivään verrattuna alkeellisten ja tyhmien ihmisten oletuksia sisätlävä satuteos. Tajuatko??!?"

        Sinun mielestäsi.

      • Agneisti
        jeesusteleva kiihkohihhuli ... kirjoitti:

        "JOKAINEN TULKITSEE SITÄ JUURI NIIN KUIN ITSEÄ KIINNOSTAA."

        Jos sinä teet niin, ei se tarkoita, että muut niin välttämättä tekisi.

        "Raamattua ei voi ymmärtää koska raamattu on maailman raamatunvastaisin kirja!!"

        Sinun mielestäsi tai ehkä sinä et voi ymmärtää.

        "Ei ole, vaan ristiriitaisia, nykypäivään verrattuna alkeellisten ja tyhmien ihmisten oletuksia sisätlävä satuteos. Tajuatko??!?"

        Sinun mielestäsi.

        Sinun mielestäsi ei ole pätevä argumentti. Se on aivoton uskisargumentti.

        "Jos sinä teet niin, ei se tarkoita, että muut niin välttämättä tekisi."

        Ähh. miten olet noin aivoton? Kyllä, jos lukisin raamattua, tulkitsisin sitä niin kuin itse halua. Sinä tulkitset raamattua niin kuin itse haluat. Katolilaiset tulkitsevat raamattua niin kuin itse haluavat. Luterilaiset tulkitevat raamattua niin kuin itse haluavat. Ortodoksit tulkitsevat .

        Tämä ei ole minun mielipiteeni vaan FAKTA. Miten voit sanoa "jos sinä teet niin, ei se tarkoita, että muut niin välttämättä tekisi" kun kyse ei ole siitä mitä minä teen vaan faktasta? Miksi sorrut itsepetokseen?

        "Sinun mielestäsi tai ehkä sinä et voi ymmärtää."

        Voihan vittu. Kaikkea voi tietenkin "ymmärtää". Mutta minä puhunkin nyt ymmärtämisestä enkä "ymmärtämisestä". Kysymys:miten tulkinnanvaraista satuteosta voi ymmärtää? Tietenkin sinä voit ymmärtää sitä niin kuin ite haluat, mutta mitään oikeata tapaa ei ole. Jos luulet että on, elät itsepetoksessa ja typeryytesi luomassa harhassa.

        "Ei ole, vaan ristiriitaisia, nykypäivään verrattuna alkeellisten ja tyhmien ihmisten oletuksia sisätlävä satuteos. Tajuatko??!?"

        Kyllä:minun mielestäni, mutta kuten totesin jo, sinun mielestäsi on yhjä argumentti. Minä voin sanoa sinun jessesitäsi ja muista harhoistasi sinun mielestä, mutta sen lisäksi annan TODISTEITA.

        Se että sanon raamattua ristiriitaiseksi, ei ole minun ielipiteen arassa oleva asia, vaan fakta. Raamatusta löytyy useita toisensa kumoavia kohtia, jotka tekevät siitä KIISTATTA ristiriitaisen. Tietenkin voi taas turvautua itsepetokseen ja uskotella ettei näin ole. Mutta kerro, mitä ideaa on elämässä jos sen viettää kusettaen itseään? itse en näe mitään järrkeä itsepetoksessa, kun voisi elää todellisuudessa.

        "Sinä tulkitset raamattua niin kuin itse haluat."

        Minä haluan tulkita Raamattua oikein ja totuuden mukaisesti, teenkö minä sinun mielestäsi myös niin? (Perustelut?)

        "mutta sen lisäksi annan TODISTEITA."

        Olet tähän mennessä antanut todisteita vain siitä, ettet sinä ymmärrä Raamattua, etkä pysty todistamaan Raamatun ilmoituksen olevan valhetta.

        "Raamatusta löytyy useita toisensa kumoavia kohtia, jotka tekevät siitä KIISTATTA ristiriitaisen."

        Tiedän, että Raamatussa on sinun mielestäsi ristiriitaisia kohtia.
        Ymmärrän, jos Raamattu tuntuu ristiriitaiselle, pitäähän se sisällään useiden ihmisten todistukssen. Olisi oikeasti aika outoa, jos se olisi ateistisen yksiselitteinen ja yksiulotteinen.
        Olisi myös hämmästyttävää jos se tuntuisi ateisteilta selkeältä, koska useimmiten atestit lukevat sieltä noin kymmenen ateistin valitsemaa kohtaa, jotka on mielivaltaisesti yhdistelty.

        Mielestäni Raamattu on kuitenkin hämmästyttävän selkeä ja johdonmukainen.

        "Mutta kerro, mitä ideaa on elämässä jos sen viettää kusettaen itseään? itse en näe mitään järrkeä itsepetoksessa, kun voisi elää todellisuudessa."

        Älä sitten enää elä itsepetoksessa.

        " mutta sen lisäksi annan TODISTEITA. "

        Koska?

        "Minä haluan tulkita Raamattua oikein ja totuuden mukaisesti, teenkö minä sinun mielestäsi myös niin? (Perustelut?)"

        Huomaan kuinka teille itserakkaille hihhuleille tekee vaikeata käsittää ettette ole maailmankaikkeuden napa.

        Ymmärrä jo, että vaikka kuin oikein ja totuudenmukaisesti yrität jotain tulkita, se on ja pysyy sinun henkilökohtaisena tulkintana. Koska jokaisella on oman mielen manipuloima tulkinta raamatusta, on silkka mahdottomuuss että raamatusta löytyisi elämälle totuus-sieltä köytyy vain se "totuus", jonka omassa subjektiivisuudessasi sieltä tahdot löytää.

        Eli lyhyesti sanottuna:miten voit löytä totuuksia niin tulkinnanvaraisesta satukokoelmasta kuin raamattu? Sama kuin yrittäisit löytää totuuksia Mona Lisa-taulusta. Jokainen tulkitsee taulun niin kuin itse tulkitsee. Ei sieltä mitään totuuksia(siis totuus-sanan varsinaisessa eikä raiskatussa mielessä) kuitenkaan löydä.

        "Olet tähän mennessä antanut todisteita vain siitä, ettet sinä ymmärrä Raamattua, etkä pysty todistamaan Raamatun ilmoituksen olevan valhetta."

        Kerrohan tähän väliin ikäsi. Koska olisi helpottavaa tietää että raivoan 5-vuotiaalle enkä kenties kolmekymppiselle.

        Ensinnäkin, RAAMATTUA EI EDELLEENKÄÄN VOI YMMÄRTÄÄ OIKEIN TAI VÄÄRIN KOSKA SE ON TULKINNANVARAINEN SATUTEOS. Tuo on silkkaa paskapuhetta ja maailman aivottomin argumentti että "et ymmärrä". EI RAAMATTUA VOI YMMÄRTÄÄ KOSKA SE ON HELVETTI SOIKOON TULKINNANVARAINEN.

        Ja mitä todistamiseen tulee, esim. tämän viestiketjuan aloitukseni todistin melko aukottomasti jumalasi paradoksaalisuuden. Jo helvetti soikoon nyt viitsisit lukea sen niin kenties jo tajuaisit.

        "Tiedän, että Raamatussa on sinun mielestäsi ristiriitaisia kohtia."

        Voi vittu! Kun ei ole kyse minun mielipiteestä vaan FAKTASTA!

        Esim:ensin snaotaan älä tapa, ja monessa kohtaa kehotetaan tappamaan. Miten voit tosissasi väittää että tuo ei ole ilmiselvä ristiriitä satukokoelmassa nimeltä raamattu? Kerrataan vielä:älä tapa, mutta kuitenkin tapa. Ristiriita. Ymmärrätkö? Sanotaan kahta asiaa jotka kumoa toisensa. Tajuatjos?

        "Olisi oikeasti aika outoa, jos se olisi ateistisen yksiselitteinen ja yksiulotteinen."

        totuus on yleensä yksiselitteinen. Ristiriitaiset sadut itsepetosta vaativia, ja ristiriitaisen sekavia.

        "Olisi myös hämmästyttävää jos se tuntuisi ateisteilta selkeältä, koska useimmiten atestit lukevat sieltä noin kymmenen ateistin valitsemaa kohtaa, jotka on mielivaltaisesti yhdistelty."

        ja tiedätkö mitä? Raamattu on sinun mielestä aivan yhtä sekava paksa kuin minustakin. Sinulla on vain tarpeeksi pokkaa kusettaa itseäsi luulemaan että se olisi selkeä, koska aivopestynä krisselinä teet kaikkesi että pysyt omassa maailmassasi keskipisteenä, jumalan rakkaudessa rypevänä mahtiolentona. Eikö ole jännää kuinka uskosi perustuu oyhtaaseen itserakkauteen?

        "Mielestäni Raamattu on kuitenkin hämmästyttävän selkeä ja johdonmukainen."

        Pelkkää itsepetoksessasi tuottamaa uskotelua, jonka avulla itse pidät ullä omaa harhamaailmaasi. On hämmästyttävää kuinka hyvin ihminen voi kusettaa itseään.

        "Älä sitten enää elä itsepetoksessa. "

        Hauskaa miten tuolla kommentillasi edistät itsepetostasi:et vastaa kysymykseen vaan kierrät se uskottelemalla että minä olisin se joka elää itsepetoksessa.

        "Koska?"

        Koska todisteet kertovat todellisuudesta. Jos raiskaa, manipuloi tai sulkee silmänsä todisteilta, on harhassa elävä itserakas narsistikusipää.

        "Koska jokaisella on oman mielen manipuloima tulkinta raamatusta, on silkka mahdottomuuss että raamatusta löytyisi elämälle totuus-sieltä köytyy vain se "totuus", jonka omassa subjektiivisuudessasi sieltä tahdot löytää."

        Ensinnäkin, olen sitä mieltä, että Raamatussa on aika vähän tulkittavia asioita. Kaikki merkittävät asiat on sielä ihan kirjaimellisesti minun mielestäni.
        Itse asiassa, minun mielestäni Raamatussa on vähän tulkittavaa, koska suurin osa on selitetty Raamatussa, eikä tarvitse alkaa tulkitsemaan.

        "Koska olisi helpottavaa tietää että raivoan 5-vuotiaalle enkä kenties kolmekymppiselle."

        Olen vanhempi kuin 19v.

        "EI RAAMATTUA VOI YMMÄRTÄÄ KOSKA SE ON HELVETTI SOIKOON TULKINNANVARAINEN."

        Naurettava väite mielestäni. Jokaista asiaa voi pitää tulkinnanvaraisena tässä maailmassa, siitä huolimatta jokaista asiaa voi myös ymmärtää.

        "Ja mitä todistamiseen tulee, esim. tämän viestiketjuan aloitukseni todistin melko aukottomasti jumalasi paradoksaalisuuden. Jo helvetti soikoon nyt viitsisit lukea sen niin kenties jo tajuaisit."

        Viestiketjun aloitus todistaa vain sen, ettet tunne Raamatun ilmoitusta Jumalasta, etkä ymmärrä sitä.

        "Esim:ensin snaotaan älä tapa, ja monessa kohtaa kehotetaan tappamaan."

        Kerroppa nyt vielä mihin kohtaan viittaat tappokäskyllä?

        Okei. Tässä vähän kirjaimellisuutta. Ei jätä tulkitsemisen varaa, joten muistahan kivittää mahdolliset neitsyytensä menettäneet tyttäret:

        5. Moos. 22:13-21 "Jos joku on ottanut vaimon ja yhtynyt häneen, mutta sitten hylkii häntä ... ja sanoo: Minä otin tämän naisen vaimokseni, mutta kun ryhdyin häneen, en tavannut hänessä neitsyyden merkkiä. (20) Jos syytös on tosi, jos tytössä ei tavattu neitsyyden merkkiä, silloin vietäköön tyttö isänsä talon ovelle, ja kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi."

        "Olen vanhempi kuin 19v."

        Ai niin monta vuotta! Kohta voit jo näyttää karusellin pitäjälle ikäsi ilman varpaita.

        Ei ihan tosissan, luulin että olet jotain 12. Aika järkyttävää kuulla että olet minua vanhempi.

        "Naurettava väite mielestäni. Jokaista asiaa voi pitää tulkinnanvaraisena tässä maailmassa, siitä huolimatta jokaista asiaa voi myös ymmärtää."

        Naura vain viimeiset aivosolusi pellolle.

        Perkele soikoon raamattu on tulkinnanvarainen, joten se sinun ymmärrys on kokonaan omaa keksintöäsi, eikä jokin kaikkia koskeva globaali totuus. Luulisi että yli 19 v. tajuasi. Oletko jotenkin jälkeenjäänyt kenties?

        "Viestiketjun aloitus todistaa vain sen, ettet tunne Raamatun ilmoitusta Jumalasta, etkä ymmärrä sitä."

        Tämä kommentti varmisti että olet joko 12 vuotias, tai jälkeenjäänyt aikuinen. VITTULAINEN KUN OLEN JO TUHAT KERTAA SANONUT ETTÄ RAAMATTUA EI VOI YMMÄRTÄÄ KOSKA SE ON TULKINNANVARAINEN SATU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

      • jeesusteleva kiihkohihhuli ...
        Agneisti kirjoitti:

        "Minä haluan tulkita Raamattua oikein ja totuuden mukaisesti, teenkö minä sinun mielestäsi myös niin? (Perustelut?)"

        Huomaan kuinka teille itserakkaille hihhuleille tekee vaikeata käsittää ettette ole maailmankaikkeuden napa.

        Ymmärrä jo, että vaikka kuin oikein ja totuudenmukaisesti yrität jotain tulkita, se on ja pysyy sinun henkilökohtaisena tulkintana. Koska jokaisella on oman mielen manipuloima tulkinta raamatusta, on silkka mahdottomuuss että raamatusta löytyisi elämälle totuus-sieltä köytyy vain se "totuus", jonka omassa subjektiivisuudessasi sieltä tahdot löytää.

        Eli lyhyesti sanottuna:miten voit löytä totuuksia niin tulkinnanvaraisesta satukokoelmasta kuin raamattu? Sama kuin yrittäisit löytää totuuksia Mona Lisa-taulusta. Jokainen tulkitsee taulun niin kuin itse tulkitsee. Ei sieltä mitään totuuksia(siis totuus-sanan varsinaisessa eikä raiskatussa mielessä) kuitenkaan löydä.

        "Olet tähän mennessä antanut todisteita vain siitä, ettet sinä ymmärrä Raamattua, etkä pysty todistamaan Raamatun ilmoituksen olevan valhetta."

        Kerrohan tähän väliin ikäsi. Koska olisi helpottavaa tietää että raivoan 5-vuotiaalle enkä kenties kolmekymppiselle.

        Ensinnäkin, RAAMATTUA EI EDELLEENKÄÄN VOI YMMÄRTÄÄ OIKEIN TAI VÄÄRIN KOSKA SE ON TULKINNANVARAINEN SATUTEOS. Tuo on silkkaa paskapuhetta ja maailman aivottomin argumentti että "et ymmärrä". EI RAAMATTUA VOI YMMÄRTÄÄ KOSKA SE ON HELVETTI SOIKOON TULKINNANVARAINEN.

        Ja mitä todistamiseen tulee, esim. tämän viestiketjuan aloitukseni todistin melko aukottomasti jumalasi paradoksaalisuuden. Jo helvetti soikoon nyt viitsisit lukea sen niin kenties jo tajuaisit.

        "Tiedän, että Raamatussa on sinun mielestäsi ristiriitaisia kohtia."

        Voi vittu! Kun ei ole kyse minun mielipiteestä vaan FAKTASTA!

        Esim:ensin snaotaan älä tapa, ja monessa kohtaa kehotetaan tappamaan. Miten voit tosissasi väittää että tuo ei ole ilmiselvä ristiriitä satukokoelmassa nimeltä raamattu? Kerrataan vielä:älä tapa, mutta kuitenkin tapa. Ristiriita. Ymmärrätkö? Sanotaan kahta asiaa jotka kumoa toisensa. Tajuatjos?

        "Olisi oikeasti aika outoa, jos se olisi ateistisen yksiselitteinen ja yksiulotteinen."

        totuus on yleensä yksiselitteinen. Ristiriitaiset sadut itsepetosta vaativia, ja ristiriitaisen sekavia.

        "Olisi myös hämmästyttävää jos se tuntuisi ateisteilta selkeältä, koska useimmiten atestit lukevat sieltä noin kymmenen ateistin valitsemaa kohtaa, jotka on mielivaltaisesti yhdistelty."

        ja tiedätkö mitä? Raamattu on sinun mielestä aivan yhtä sekava paksa kuin minustakin. Sinulla on vain tarpeeksi pokkaa kusettaa itseäsi luulemaan että se olisi selkeä, koska aivopestynä krisselinä teet kaikkesi että pysyt omassa maailmassasi keskipisteenä, jumalan rakkaudessa rypevänä mahtiolentona. Eikö ole jännää kuinka uskosi perustuu oyhtaaseen itserakkauteen?

        "Mielestäni Raamattu on kuitenkin hämmästyttävän selkeä ja johdonmukainen."

        Pelkkää itsepetoksessasi tuottamaa uskotelua, jonka avulla itse pidät ullä omaa harhamaailmaasi. On hämmästyttävää kuinka hyvin ihminen voi kusettaa itseään.

        "Älä sitten enää elä itsepetoksessa. "

        Hauskaa miten tuolla kommentillasi edistät itsepetostasi:et vastaa kysymykseen vaan kierrät se uskottelemalla että minä olisin se joka elää itsepetoksessa.

        "Koska?"

        Koska todisteet kertovat todellisuudesta. Jos raiskaa, manipuloi tai sulkee silmänsä todisteilta, on harhassa elävä itserakas narsistikusipää.

        "Ei jätä tulkitsemisen varaa, joten muistahan kivittää mahdolliset neitsyytensä menettäneet tyttäret:"

        Tiedoksesi, en ole juutalainen, vaan kristitty, joten seuraan Jeesuksen opetusta.

        5. Moos. 22:13-21 "Jos joku on ottanut vaimon ja yhtynyt häneen, mutta sitten hylkii häntä ... ja sanoo: Minä otin tämän naisen vaimokseni, mutta kun ryhdyin häneen, en tavannut hänessä neitsyyden merkkiä. (20) Jos syytös on tosi, jos tytössä ei tavattu neitsyyden merkkiä, silloin vietäköön tyttö isänsä talon ovelle, ja kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi."

        Ensinnäkin, kivitys eli murha tuomion anto ei ole laki, vaan mahdollinen seuraus kun on rikkonut sääntöjä. Ei siis ole pakko kivittää.

        Toinen asia, ehkä kuulostaa saivartelulta, mutta tappaminen ja rangaistuksen antaminen ei periaatteessa ole sama asia.

        Onhan esim. USA:ssa kielletty tappaminen ja siitä seuraa rangaistus, joka voi olla kuolemanrangaistus.

        Jos otetaan Raamatusta koko se kohta, voidaan huomata eräs mielenkiintoinen asia.

        13. Jos joku on ottanut vaimon ja yhtynyt häneen, mutta sitten hylkii häntä
        14. ja esittää häntä vastaan perättömiä syytöksiä ja saattaa hänet pahaan maineeseen ja sanoo: 'Minä otin tämän naisen vaimokseni, mutta kun ryhdyin häneen, en tavannut hänessä neitsyyden merkkiä',
        15. niin tytön isä ja äiti ottakoot ja tuokoot tytön neitsyyden merkin kaupungin vanhimmille, porttiin.
        16. Ja tytön isä sanokoon vanhimmille: 'Minä annoin tyttäreni vaimoksi tälle miehelle, mutta hän hylkii häntä.
        17. Ja katso, hän esittää häntä vastaan perättömiä syytöksiä sanoen: Minä en tavannut tyttäressäsi neitsyyden merkkiä. Mutta tässä on tyttäreni neitsyyden merkki.' Ja he levittäkööt vaatteen kaupungin vanhinten eteen.
        18. Silloin kaupungin vanhimmat ottakoot sen miehen ja kurittakoot häntä. Ja he määrätkööt hänelle sakkoa sata hopeasekeliä annettavaksi tytön isälle, sentähden että hän saattoi Israelin neitsyen pahaan maineeseen.
        19. Ja hän olkoon hänen vaimonsa; hän älköön hyljätkö häntä koko elinaikanansa.
        20. Mutta jos syytös on tosi, jos tytössä ei tavattu neitsyyden merkkiä,
        21. silloin vietäköön tyttö isänsä talon ovelle, ja kaupungin miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi, koska hän teki häpeällisen teon Israelissa, harjoittaen haureutta isänsä kodissa. Poista paha keskuudestasi.

        Mielenkiintoista on, että jos mies siis ensin väittää, ettei joku ollut neitsyt, syytetty voi tuoda "neitsyyden merkin" kaupungin vanhimmille ja osoittaa syytökset valheeksi. Jos "merkkejä" ei ole, miksi syytetty lähtisi tuomaan jotain merkkejä ja esittämään, voisihan vain olla välittämättä syytöksistä, jos ei pysty todistamaan niitä valheeksi ja siten elää.
        On kyllä ihan mielenkiintoista, miten asia oltaisiin silloin todistettu ja tutkittu. Jo sillä perusteella on vaikea kuvitella miten joku saisi tuomion.

        Sanoisin tuota aika merkityksettömäksi säädökseksi "älä tapa"-käskyyn verrattuna myös siksi, että se ei ole varsinainen Jumalan käsky, vaan Mooseksen kirjassa annettu sääntö, miten toimia, jos on tapahtunut jotain.

        Keskusteleminen raamatusta aivopestyjen krisseleiden kanssa on sama kuin yrittäisi puhua lämpöpatterin kanssa maailmantaloudesta.

        Kuten jo moneen kertaan olen sanonut, sinä, kuten jokainen joka raamattua ohjenuoranaan pitää, tulkitsee sitä niin kuin itselleen sopii.

        "Tiedoksesi, en ole juutalainen, vaan kristitty, joten seuraan Jeesuksen opetusta."

        Melkoisen surullista kuinka aikuinen ihminen voi olla noin vajaa. ja jos olisit juutalainen, kivittäisit, koska kaukana historiassa kirjoitetussa satukirjassa niin sanotaa, niinkö. Yleensä aikuinen ihminen ei tarvitse ohjekirjaa elämälleen, vaan ymmärtää elämän häilyvyyden.

        Ei voi muuta kuin ruokoilla ihmiskunnan ja koko planeettamme puolesta. Kuulemma 95% maailman väestöstä on teikäläisiä, aivot narikassa sählääviä aivokääpiötä.

        On järkyttävää kuinka yli 19 vuotia voi olla noin jälkeenjäänyt, ja vielä vuonna 2006 Suomessa! Toivon ettet ole jossain kovin merkittävässä virassa, pilaamassa monien elämää.

      • eromme
        stösseli kirjoitti:

        Uskovaisten ongelma tuli juuri viestissäsi selkeästi esille.

        Jos George w. Bush uhkaa painaa nappia aloittaakseen ydinsodan hänen täytyy olla hyvä koska hän joka puheessa vetoaa Taikauskontojen rakentamiin jumaliin. Uskovaisen kokemuspohja: asia on hyvä. Ei uskovaisen kokemuspohja: asia on paha.

        Jep jep

        Oliskohan asia nyt mitenkään silviissii että aluksi on vain tekoja, myöhemmin se tiedetään oliko se hyvä vai paha.

        Meinaa siihenhän uskovaiset aina vetoaa tuhotessaan ja tappaessaa:"minä kun vakaasti USKOIN" että tekemäni teko on hyvääkin hyvempi ja kaikkien parhaaksi...ja aina pitää antaa anteeksi.

        Sori, minulta ei heru anteeksiantoa hihhuleille.

        "Sori, minulta ei heru anteeksiantoa hihhuleille."

        Ja taas tuo Bush... Eikö mene jakeluun, etteivät kaikki kristityt pidä hänen toimiaan oikeutettuina?
        Jos Bush painaisi nappia, hänen tekonsa olisi vastoin Jeesuksen opetuksia, on jo nyt.

        Anteeksantamattomuus on armottomuutta. Ilmankos et pysty uskomaan Jumalaan, joka armahtaa katuvan syntisen. Sinä et armahtaisi?

      • Sinä
        Agneisti kirjoitti:

        Poista itsesi tästä maailmasta ja tee jälkipolvien elämä vähän paremmaksi.

        Raamattua soimaat jos et kerran usko?
        Luulis olevan samantekevää?

    • vaivata

      Päätään ja yrittää järkeillä näitä asioita,ihmisen nupissa ei ole kapasiteettia käsitellä näitä asioita.
      Mulle riittää pelkkä usko,sen näkee sitten loppupeleis oliko vedätystä vai ei.
      Joka tapauksessa elämän laatu on parempaa ja mieli tyyni ja rauhallinen kun on uskossa.

      • Agneisti

        Voi kuinka väärässä oletkaan.

      • Minkä suhteen
        Agneisti kirjoitti:

        Voi kuinka väärässä oletkaan.

        Kyllä mun ajatukset on ihan oikeassa mun ajatuksien suhteen!?

      • Agneisti
        Minkä suhteen kirjoitti:

        Kyllä mun ajatukset on ihan oikeassa mun ajatuksien suhteen!?

        Olet väärässä sen suhteen että ei tarvitsisi vaivata päätään näillä asioilla, ja että olisi hyvä vain niellä sadut ilman mitään kritiikkiä. Tässä olet pahasti väärässä.

      • Sadut
        Agneisti kirjoitti:

        Olet väärässä sen suhteen että ei tarvitsisi vaivata päätään näillä asioilla, ja että olisi hyvä vain niellä sadut ilman mitään kritiikkiä. Tässä olet pahasti väärässä.

        En ole koskaan lukenut raamattua tai käynyt kirkossa eikä ole miltään taholta painostettu mihinkään.
        Musta se nyt on vain ihan luonnollista kun katselee vähän tätä maailmankaikkeutta,niin jotain sellaista tässä on takana mistä meillä ei ole aavistustakaan.

      • Agneisti
        Sadut kirjoitti:

        En ole koskaan lukenut raamattua tai käynyt kirkossa eikä ole miltään taholta painostettu mihinkään.
        Musta se nyt on vain ihan luonnollista kun katselee vähän tätä maailmankaikkeutta,niin jotain sellaista tässä on takana mistä meillä ei ole aavistustakaan.

        "Musta se nyt on vain ihan luonnollista kun katselee vähän tätä maailmankaikkeutta,niin jotain sellaista tässä on takana mistä meillä ei ole aavistustakaan."

        Olenko jotain muuta joskus väittänyt?

        Ei se että katsoo maailmaa järjen lasit päässä meinaa etten ihmettelisi. Mutta en ymmärrä miksi ihmettelyn tarvitsee johtaa epäloogisuuteen. Totta, että ihmisen tajunta on rajallinen emmekä siksi voi kaikkea ymmärtää, mutta mikä on se polku joka vie ihmisen epäloogisuuteen? Ihmetellä voi loogisestikin, eikä aina sillä "Oo!! Pyhä henki lennättää lintua"-tyylillä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9112
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      373
      7816
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      160
      5454
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2305
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2071
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1705
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1651
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1388
    9. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      435
      1318
    10. Stefusika räkättää

      kun on viikon ollut kuivilla ja poliisi puhalluttaa just silloin. Muutoin olis jääny kiinni. Ja sekös sikamiestä hirnuttaa. Ällö ukko ja vielä ällömmä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      80
      1190
    Aihe