Olen pannut merkille, että kun suomessa puhutaan älykkyydestä ja sen mittaamisesta otetaan useimmiten referenssiksi Suomen Mensan sisäänpääsykriteerinään käyttämä kymmeniä vuosia vanha Cattel& Cattelin testi. En ole kyseistä testiä tehnyt, mutta tietojeni mukaan siinä painottuu nopeus. Kysymykset sinänsä ovat kai helppoja, mutta tavoitteena on saada lyhyessä ajassa mahdollisimman monta oikein. Mensan tavoitteena on testissään erottaa kaikkein älykkäin 2% kokonaisväestöstä. Tämä mielestäni edellyttää testin toimivuutta ja tarkkuutta nimenomaan tällä ”huippuälykkyyden” alueella. Pelkästään tekemällä muutamia Google-hakuja, löytyy kuitenkin viitteitä siitä, että kyseinen testi erottelee melko huonosti korkeita älykkyysosamääriä. Esimerkiksi ns. Power- testien, eli korkeita älykkyysosamääriä mittaamaan laadittujen testien laatija Paul Coojmansin tekemien tilastojen perusteella Cattelin testi erottelee huonosti korkeita ÄO.ta ja korreloi huonosti muiden älykkyystestien kanssa. Jos korrelaatio on huono, on riskinä tietysti se, että Cattelin testin perusteella jää Mensan ulkopuolelle sinne oikeasti oikeutettuja ihmisiä. En uskalla sanoa, voiko käydä myös toisin päin; eli voiko Mensan testin läpäistä vaikka monen muun testin tulokset eivät 2% parhaimmistoon oikeuttaiskaan? Tässä linkki kyseisille sivuille: http://paulcooijmans.lunarpages.com/p/gliaweb/stats/ . Ehkäpä Mensan pitäisi harkita käyttämänsä testin vaihtamista ja/tai muidenkin testien käyttöä sisäänpääsykokeissaan. Tiedän toki, että yhdistys ilmeisesti hyväksyy muitakin psykologin tekemiä standardoituja testejä, mutta niiden tekeminen on usein kallista ja harvalla on tietoa siitä, missä ja miten sellaisia voi suorittaa. Kysymys on mielestäni sikäli tärkeä, että Suomessa Mensa on ainakin tiedotusvälineissä älykkyysasioissa melkoinen auktoriteetti. Niinpä olisikin tärkeää että yhdistys on ajan hermolla myös ”tuotteensa”, eli älykkyyden ja sen testauksen suhteen.
Pitäisikö Mensan testausmenetelmiä parantaa?
Primal
243234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
eli käytännössä siitä, mitä uskomme älykkyyden olevan. On huvittavaa, että älykkyys nimenomaan identifioidaan ensiksi Mensan testissä suoriutumiseen, vaikka on olemassa useita eri tapoja testata älykkyyttä. Ensinnäkin on kysyttävä, onko älykkyys nimenomaisesti kykyä ratkaista oikein nopeasti helppoja tehtäviä. Jos on, silloin toki älykkyys voidaan mitata Cattell& Cattell-testeillä. Vielä vuosisadan vaihteen alkupuolella ei nopeutta pidetty älykkyyden testauksessa yksiselitteisesti merkitsevimpänä asiana. Nopeuden liittäminen älykkyyteen tuottaa hiukan outoja tuloksia. Esimerkiksi palkittu fyysikko Feynman ei aikoinaan läpäissyt Mensan testiä, vaikka hänen intelligensitasonsa ylitti reippaasti keskivertomensalaisen tason. Kyky omaksua monimutkaisia tietorakenteita edellyttää erittäin korkeaa älykkyystasoa, eikä sillä ole välttämättä nopeuden kanssa paljoakaan tekemistä.
Toiseksi, jos taas halutaan korostaa vaikeiden tehtävien ratkaisukykyä, silloin huomataan, että monet mensalaiset saavat vain keskinkertaisia tuloksia näistä testeistä. Mainittu Cooijmans on yksi näiden testien kehittäjistä, toinen tunnettu on Titan ja Mega-testin kehittäjä Ronald Hoefflin.
Vastaväiteet, mitä näihin vaikeisiin testeihin voidaan kohdistaa, ovat kahdenlaisia. Hyvä vastaväite on tietysti valvonnan puute. Mutta jos testi on tarpeeksi vaikea, silloin valvonnasta ei ole apua. Toinen vastaväite liittyy kulttuurisidonnaisuuteen, vaikeat testit kun edellyttävät tiettyä oppimiskykyä ja -tasoa. Tähän itse toteaisin, että jos mensalainen ei kykene oppimaan vaikeita asioita, hän ei oikeastaan ole kovin älykäs. Intelligenssi on nimenomaan kykyä oppia ratkaisemaan luovasti monimutkaisia asioita oman ja omaksutun tietämyksen avulla.
"Kyky omaksua monimutkaisia tietorakenteita edellyttää erittäin korkeaa älykkyystasoa, eikä sillä ole välttämättä nopeuden kanssa paljoakaan tekemistä. "
"Intelligenssi on nimenomaan kykyä oppia ratkaisemaan luovasti monimutkaisia asioita oman ja omaksutun tietämyksen avulla."
Näissä lainauksissa oli koko älykkyysmittauksen ongelmallisuus esillä.
Älykkyys ei ole kyky ratkaista yksittäisiä ongelmia mahdollisimman nopeasti. Sehän on opittavissa oleva asia, sitä voi harjoitella, ja älykkyys oletetaan synnynäiseksi ominaisuudeksi.
Älykkyys on kykyä "omaksua", siis oppia, uusia monimutkaisia ajatusrakennelmia.
"..kykyä oppia ratkaisemaan luovasti monimutkaisia asioita oman ja omaksutun tietämyksen avulla"
Siis "oppia ratkaisemaan", ei ratkaista ongelmia sitten kun oppiminen on tapahtunut.
Älykkyys on omaksumiskykyä ennemmin kuin ratkaisukykyä. Älykkyyttä voisi mitata vain vertaamalla ratkaisukykyä ennen tehtävätyypin tai aihealueen harjoittelua ja harjoittelun jälkeen. Näiden erotus on älykkyyttä.
Tosiasiaa ei muuta se, että tässä testissä voisi helposti huijata vastailemalla tahallisesti väärin testin ensimmäisessä osassa.
Siksi koko mensaan on asiallista suhtautua isolla varauksella.
että ihmisen mieli on ns. tyhjä taulu, vailla tietämystä. Älykkyystesti on silloin jonkin kokonaan uudenlaisen ongelman ratkaisemista ja koska mieli on puhdas aiemmasta tietämyksestä, sen älykkyystestissä saavuttama tulos on puhdasta älykkyyttä, oppimisesta ja aiemmasta tietämyksestä vapaata. Todellisuudessa jo älykkyystestauksen alussa opimme, miten tehtäviä tulee ratkaista ja testissä emme tee muuta kuin seuraamme tuota sääntöä mahdollisimman nopeasti.
Lasten matikkaopetus on kiinnostavaa. Siinä näemme, miten tehtävien ratkaisu tapahtuu hyvällä oppilaalla nopeasti, kun tietty ratkaisutapa on olemassa. On toisaalta mielenkiintoista seurata tilannetta, jossa sääntö (4:n kertotaulu 1-10) on jo opittu, mutta sitten opettaja kysyykin vastausta laskuun 4 X 11. Tähän vastaamiseen menee hyviltäkin matikkapäiltä aikaa. Onko nopein vastaaja älykäs, luova tai molempia: hän nimittäin soveltaa sääntöä vielä tuntemattomalle alueelle?
Tässä on yksi älykkyystestien ongelmista. Niiden ratkaisut eivät edellytä luovuutta, vaan säännön soveltamista. Luova älykkyys taas väistämättä vie ihmisen tuntemattomille alueille. Einsteinin, hitaan ajattelijan, se vei ajatuksiin, jotka vielä tänäkin päivänä tuntuvat erittäin hankalilta käsittää syvällisesti.
Tuo ajatus älykkyyden (ratkaisukyvyn) mittaamisesta on mielenkiintoinen. Jos henkilö A saa testin ensimmäisessä osassa 100 ja toisessa 140 pistettä ja B 50 ja 150 pistettä, B on älykkäämpi kuin A, sillä A:lla on jo tuo ratkaisukyky korkealla tasolla kun taas B omaksui paljon suuremman määrän tietoa testin kestäessä.
Mensa edustaa nopeaälyisiä ihmisiä, mutta nopeaälyisyys (nopea tehtävien ratkaisukyky) ei ole älykkyyden koko kirjo. On myös pohdiskelijoita, jotka pääsevät erilaisen lähestymistapansa vuoksi paljon pidemmälle kuin monet nopeaälyiset. Vaikka ihmisen kyky keskittyä monimutkaisten asioiden pohdintaan ja analysoida ongelmia edellyttää hyvin toisenlaista älykkyyttä, nämä kaksi älykkyyden muotoa voivat yhdistyä samassa persoonassa.
Lähinnä korostaisin ÄO- testien suhteen vanhaa viisautta, "tunne itsesi". Hitaan ajattelijan ei kannata kiusata itseään nopeustesteillä, vaan hän voi keskittyä omien ajatustensa kirkastamiseen ja selventämiseen.
Puhut Einsteinistä niinkuin olisitte olleet kavereita. Mistä ajatus Einsteinin hitaudesta on peräisin? Käsittääkseni kyseessä on myytti, samoin kuin jutut Einsteinin huonosta koulumenestyksestä.
asiat. Hän ei koskaan tehnyt äo-testiä, hän piti itseään hitaana ajattelijana ja hän inhosi kaikkea kilpailemista, mm. shakkia. Oma tulkintani on, että Einstein olisi saattanut hyväksyä S.J. Gouldin puheet älykkyystesteistä, koska Einsteinkin oli vasemmistolaisuuteen kallellaan. Sanoisin myös, että Einstein pitäisi asettaa älykkyyden standardiksi, eikä äo-testiä Einsteinin standardiksi.
Käytin kuitenkin Einsteiniä vain esimerkkinä ja symbolina. On samantekevää, mikä hänen nopeustestituloksensa olisi. Väitän vain, että on olemassa monenlaista älykkyyttä ja monenlaista loogis-matemaattisenkin älyn lentoa.
Sivumennen sanoen, Ilta-Sanomien leikkimielisessä älykkyystestissä vain hyvin harva mensalainen sai siitä täydet, vaikka vastausaikaa siihen on rajattomasti. Tämä voisi tukea olettamusta, että aika ei ole älykkyystestauksessa kovin merkitsevää, vaan intelligenssin syvyys. Jos vastausaika eliminoidaan merkitsevänä tekijänä, syntyy edelleenkin merkitseviä älykkyyseroja, jos tehtävät ovat loppupäässä sopivan vaikeita. Eli: ihminen on älykäs olento, mutta jotkut ovat älykkäämpiä (luovempia, lahjakkaampia) kuin toiset mittausperusteesta riippuen.
"Kyky omaksua monimutkaisia tietorakenteita edellyttää erittäin korkeaa älykkyystasoa, eikä sillä ole välttämättä nopeuden kanssa paljoakaan tekemistä."
Ei pidä paikkaansa. Tämäkyky vaatii kiinnostusta ko asiaan ja sitkeää puurtamista. Älyäkin jonkin verran.
"Älykkyys on kykyä "omaksua", siis oppia, uusia monimutkaisia ajatusrakennelmia."
Ei pidä paikkaansa. Älykkyys ei ole oppimista.
Älykkyys on täysin uusien ongelmien ratkomista.
Oppimista ja omaksumista voi harrastaa vaikkapa kouluissa tai kursseilla.
Itse mensan testissä joskus aikoinaan käyneenä, sanoisin että ko testi on nimenomaan nopeus testi.
Hyvin perusteellinen sellainen. Tehtäviä ja tehtävätyyppejä on niin paljon että testin jälkeen on todella tyhjä olo. Tehtävät ovat vuosikymmeniä vanhoja ja koeteltuja. Tulos on sitten raaka numero jota vastaan ei tee mieli änkyttää.
nopeutta? Ei pidä paikkaansa. Ei kyky ratkoa vaikeita ongelmia tarkoita, että se kyky olisi välttämättä kirjasta luettua. Usein jaetaan älykkyys ns. joustavaan älyyn (fluid intelligence) ja kiteytyneeseen älyyn (crystallized intelligence). Joustava tarkoittaa tätä mainittua kykyä luovasti ratkoa uusia monimutkaisia ongelmia.Sitä pidetään paljolti synnynäisenä. Kiteytynyt on ympäristön ja oppimisen tuloksena kumuloitunutta älyä. Esimerkiksi verbaalinen äly luetaan usein tällaiseksi. Käytännössä molemmat korreloivat yleensä keskenään eivätkä sulje toisiaan pois. Maailman yleisimmässä äo-testissä WAISsissa näitä molempia testataan. Uusimmassa WAIS-versiossa on myös nopeuskoe, jossa täytyy kopioida merkkejä paperille mahdollisimman nopeasti. Mensan Cattell-testi testaa ensisijaisesti nähdäkseni tätä faktoria. Tehtävien helppouden takia Cattell testaa korkeintaan toissijaisesti kykyä ratkaista monimutkaisia ongelmia, joka akateemisessa tutkimuksessa nähdään yleensä yleisälykkyyden, g-faktorin ytimenä. Cattelissa pinnat putoavat hitaudesta, eivät niinkään tehtävien vaikeuden aiheuttaman osaamattomuuden takia. Onneksi vaikeiden pähkinöiden ystävillekin on nykyään paljon päättelyn syvyyttä mittavia power-testejä, joissa voi oikeasti kokeilla kykyään ratkoa luovasti vaikeita ongelmia.
Kuka on mielestäsi parempi juoksija, satasen, 10 000 m tai maratonin olympiavoittaja? Entä kuka on paras shakinpelaaja, pikashakin, normaalishakin vai tehtäväshakin ELO-luvultaan korkein? Voidaanko näitä asioita edes verrata?
Kuka on siis älykkäin: se joka selviytyy nopeuteen liittyvässä kuviopäättelystä parhaiten, se joka saa laaja-alaisessa psykologisessa testauksessa korkeimman ÄO:n vai se, joka kykenee ratkaisemaan oikein hyvin monimutkaisia tehtäviä? Vai ovatko nämäkin vähemmän älykkäitä kuin se, joka keksii kokonaan jotakin uutta, vaikkapa differentiaalilaskennan?
Miksi mielestäsi oppiminen ei edellytä korkeaa älykkyyttä? Ovatko ylioppilaskirjoitukset niin helppoja, että kuka tahansa motivoitunut voisi saada kuusi laudaturia? Ainakaan tähänastiset tilastot eivät tue ajatusta. Kaikki hyvin älykkäätkään ihmiset eivät välttämättä saa kuutta laudaturia, vaikka miten yrittäisivät.
Miten suhtaudut seuraavaan testiin? Ensin tehdään tavallinen ÄO-testi. Sitten tehdään toisenlainen testi, jossa tehtävät ovat vaikeita, mutta jossa ei ole tiukkaa aikarajaa, vaikka testiin ei olekaan rajattomasti aikaa. Sitten vielä tehdään kolmas testi, jossa tekijöillä on paljon aikaa ja mahdollisuus käyttää lähteitä. Tehtävät ovat hyvin vaikeita, mutta eivät edellytä ennakolta tietyn alan tietoja.
Miten suhtaudut siihen, että usein ensimmäisen testin parhaimmistosta osa ei olekaan toisen testin parhaimmistoa ja että kolmannessa testissä menestyjistä osa ei myöskään ole ensimmäisen testin parhaimmistoa? Miksi vain nopeustestissä pärjääjät ovat hyvin älykkäitä, muut parhaimmistoon kuuluvat eivät - jopa siinä tapaukset, että ensimmäinen ja toinen testi sisältäisivät samantapaista päättelyä vaativia tehtäviä?
Vaikeiden tehtävien ratkaisukykyä testataan vaikkapa koulussa, ja kyky seisoo todistuksessa. Ei kultuuri- tai koulutussidonnainen nopeuteen perustuva testi, joka kyllä myös vaikeutuu testin edetessä on hyvä. Ei pyörää tarvitse keksiä uudestaan, vaikka niin monen mieli siihen palaa - Siis, että älykkyyttä olisi se missä he ovat lahjakkaita. Kirjoituksia tietenkin löytyy laidasta laitaan, kuten lahjojakin.
mutta sitä voi parannella. Siitähän tässä on kysymys. Jos olet sattunut vilkaisemaan lasten matematiikkaa (esim. 2 lk.), olet huomannut, että lisätehtävissä on Mensan testin kaltaisia kuviopäättelysarjoja. Se siitä kulttuurivapaasta ÄO-testauksesta. Vaikka emme käytä kuvioita yhtä paljon kuin matemaattisia tai kielellisiä symboleja, kuviopäättelytkin ovat osa kulttuurista perintöämme.
Näin ollen, kannatan vahvasti kulttuurisidonnaista ÄO-testausta, johon voidaan liittää kaikki ne osa-alueet, jotka voidaan testata. Näin saataisiin luotettava kuva henkilön älykkyydestä, vaikka sosiaalinen älykkyys jäisikin testauksen ulkopuolelle. Katson myös, että vain laaja-alainen testi voi eliminoida sen vaihtoehdon, että Mensan testistä läpipäässyt onkin älykäs idiootti, joka vain saattuu ymmärtämään tietyllä tavalla kuvioiden logiikkaa. Älykäs idiootti ei sen sijaan kykene hallitsemaan ÄÖ:n kannalta olennaisia lahjakkuuden osa-alueita keskimäärin paremmin kuin 98 prosenttia väestöstä. Olen valitettavasti huomannut, että joissakin nettikeskusteluissa Mensan jäseneksi ilmoittautunut ei käytännössä osaa tuottaa edes yksinkertaisia argumentteja, ja jos hän todella on Mensan jäsen, silloin - Houston, we have a problem. Kaikkihan me haluamme vaalia älykkyyden pyhää lehmää.
Ei kai mensalaisetkaan ole mitään sademiehiä, vaikka ehkä muulla tavoin ovatkin rajoittuneita. Testiälykkyys on eri asia kun arkielämän älykkyys. Miksi älykkyyttä pitäisi testatakaan, sillä kyllä sen älykkyyden näkee muutenkin ihmisestä, jos se on näkyäkseen.
Ei älykkyys sulje pois juuri mitään. Miksi siis mensalaisten pitäisi olla jotenkin normaalista poikkeavan rajoittuneita? Meitä on kaikenlaisia, Mensassa ja sen ulkopuolella.
Mensassa parasta on minusta porukka: sen kanssa voi keskustella melkein mistä vaan ja siinä porukassa on yleensä hyvin hauskaa. Ei tarvitse ensin miettiä asiaa ja sitten sitä, miten keskustelukumppanin saisi ymmärtämään asian.
Nämä kiinnostavat tuttavuudet ovat minulle Mensan parasta antia. Ei se, että menestyin yhdessä testissä paremmin kuin useimmat muut.
Mensassa ei vertailla omia tuloksia, eikä ylpeillä niillä. Ei ole tarvetta ja jos olisi, siinä porukassa itseään älykkäämpään törmää huomattavasti todennäköisemmin kuin muualla.
yliopiston verkkokeskustelussa, siellä joka toinen tyyppi oli huippuälykäs, ja monet eivät osanneet edes tavata oikein sanaa "intelligence". Tämä tuntui minusta täysin mahdottomalta, sillä se on vastoin koko älykkyyden olemusta. Älykäs ihminen oppii kaiken aikaa, tahtomattaankin, eikä voi olla oppimatta myös lukemaan ja kirjoittamaan. Kielen hienoudet ovat asia erikseen, mutta en näe mitään syytä miksei älykäs voisi myös kirjoittaa hyvin (esim. Kylävaara). Tiedän kyllä lukihäiriöt, mutta mahdollisuus, että suuri osa tietyn chatin älykkäistä kärsisi lukihäiriöistä on aika teoreettinen.
Mensalaiset kertovat olevansa älykkäitä ihmisiä. Miksei siis asiaa voisi testata käytännössä, laaja-alaisen testi avulla? Kyseinen testi toimisi päinvastoin kuin useimmat tieteelliset testit, se etsisi poikkeuksia säännön sijaan.
Uskon, että valtaosa mensalaisista on aidosti älykkäitä, mutta mukaan mahtuu myös noita arkikielen "testiälykkäitä" ja ehkä tuhannen jäsenen joukkoon kuuluu "idiot savant"-persoonakin.
Minä hyväksyn täysin jaottelun älykäs/ testiälykäs. Jos kerran Mensa testaa nimenomaan yleisälykkyyttä ja rinnastaa sen termiin "älykäs", on suorastaan pakko, että jokainen mensalainen on tässä mielessä älykäs. Älykäs ihminen taas osaa lukea, kirjoittaa ja laskea ja ennen muuta, ajatella. Ne eivät ole erityislahjakkuutta vaativia asioita. Testiälykkään ei tarvitse osata yhtään mitään, riittää kun hän pärjää tietyssä testissä hyvin. Testiälykkyys on kuitenkin vain pieni osa koko älykkyyden laajasta kentästä.
Cattel & Cattel on testattu hyvin ja toimii hyvin. Se on edelleen hyvä. Mensa voisi käyttää muitakin, jos ne olisivat parempia.
Ensimmäiset tehtävät ovat helppoja, viimeiset ei.
Maailman älykkäintä ihmistä ei ehkä pysty arvioimaan tarkasti tällä tai millään muullakaan testillä, koska testiä ei ole voitu testata sopivalla verrokkiryhmällä, koska sellaista ei ole olemassa. Meille muille se käy.
ja nyt siellä käytetään RPT:ä. Näköjään Cattell& Cattell ei ole edes mensalaisten omassa keskuudessa 'paras' testi.
Mensalaisia on maailmassa n. 100 000. Joka toinen Mensan testissä käynyt voinee liittyä jäseneksi, en tiedä kuinka moni näistä liittyy. Mensan testin tekijöiden määrää ei tästä siis saada selville. Nyt kiinnostaa, miten tuo Mensan testi voi olla paras, jos sen ottajat ilmeisestikin ovat keskimääräistä älykkäämpiä jo muutenkin. Miten siis testin perusteella voidaan väittää, että testi jakaa ihmiset oikealla tavalla normaalijakauman mukaan.
Cattell & Cattell on varmaan standartisoitu muiden testien perusteella. Stanford-Binetin (tai WAISin) lienee tehnyt huomattavasti suurempi määrä ihmisiä kuin C&C:n (ja ennen muuta koko väestöä edustava populaatio), joten jos etsitään parasta testiä, sen pitäisi olla testi joka kaikkein tarkimmin erottelee jyvät akanoista.
Toisaalta, vaikka C&C olisikin tarkka, se ei voi olla sitä Mensan testin ottaneiden perusteella, vaan sen tarkkuus täytyy olla perua sen korrelaatioista muihin testeihin. Tällä perusteella on helppoa todeta, että erilaisia älykkyyden faktoreita testaava testi on vähintään yhtä hyvä tuon ÄO:n mittaamisesta kuin kuviopäättelytesti.
Palaisin vielä avauksessa esittämiini älykkyyden määrittelyn ja mittauksen ongelmiin. Olen kakkospostauksen kirjoittajan kanssa yhtä mieltä siitä, että kyse on pohjimmiltaan filosofisesta ongelmasta: Onko älykäs ihminen sellainen joka tekee poikkeuksellisen nopeasti helppoja tehtäviä, vai sellainen joka kykenee ratkomaan vaikeita ja monimutkaisia ongelmia niiden vaatimassa ajassa? Vaiko kenties jotain ihan muuta? Monopolia tässä määrittelyssä ei ole onneksi toistaiseksi kenelläkään, ei edes Mensalla tai sen jäsenillä, vaikka moni niin mediaa seuratessaan saattaakin erehtyä ajattelemaan. Alla on ajatusten herättäjäksi tunnetun älykkyystutkijan Arthur R. Jensenin kirjasta ”Bias in Mental Testing” poimittu pätkä nopeuden merkityksestä älykkyyttä testattaessa. Sitaatti on pitkä, mutta laitan sen kuitenkin tähän koska se antaa mielestäni hyvää tutkimukseen perustuvaa tietoa asiasta.
"The effect of the time limit on test scores should be known for every timed test. However, this information is commonly lacking in test manuals. Investigations have shown that, when the items are evenly graded in difficulty and have plenty of “top” (i.e., very difficult items), and the test is not too long for the time available (i.e., the fast students can finish although they reach their difficulty ceiling before the end of the test), giving subjects additional time beyond the prescribed time limit adds very little to the score and has little effect on the rank order of subjects’ scores. Studies of the Otis IQ test illustrate this nicely (Cronbach, 1960, p. 222). The Otis Verbal IQ test has a time limit of 30 minutes. When subjects are allowed an extra 15 minutes (i.e., 50 percent more time), they increase their total score an average of 1.5 percent. This Otis Non-Verbal IQ test allows 20 minutes; when subjects are given an extra 30 minutes (i.e., 150 percent more time), they increase their scores an average of 1.7 percent. The Henmon-Nelson IQ test has a time limit of 30 minutes; giving subjects an extra 20 minutes (i.e., 67 percent more time) increases their scores an average of 6.3 percent.
If the increase in score leaves unaltered the subject’s rank order, the speed factor is of little importance. That is, the time or speed factor does not contaminate the scores with some ability or trait extraneous to what the test attempts to measure, in this case, intelligence. Usually the correlation between strictly timed and leniently timed administration is as high as the reliability of the test. When the correlation between the two timed conditions falls significantly below the reliability, the recommended time limit should be viewed with suspicion. It means that the speed factor is given too much weight in the test scores, when what we really want to measure is mental power rather than some kind of “personal tempo” factor. The personal tempo factor actually has little if any correlation with intelligence. E.L. Thorndike (1927, pp. 400-401) tried to determine the correlation between speed and altitude. To measure speed he used a large number of quite easy items and recorded the time that subjects required to complete a given number of such easy items without error. To measure altitude he gave subjects a succession of items steeply graded in difficulty; the altitude score was the difficulty level beyond which the subject failed 50 percent or more of the items. The correlations between the measure of speed (the reciprocal of time) and of altitude averaged about .40 in several groups (about .46 when corrected for attenuation).
This correlation suggests that the time that subjects require for the easy items that they all can do is not measuring the same thing as the number of steeply graded items that persons can get right without time limit. In other words, it indicates the presence of a speed factor that is independent of a power or altitude factor as a source of variance in test scores. The correlation of about .40 does not necessarily mean that the speed factor is correlated at all with the altitude factor, because the items used to measure speed still had some low level of difficulty so that these items were not a pure measure of the speed factor. We know that the average time required per item is correlated with the item's difficulty.
One can measure a speed factor in almost pure form only by divesting the timed task as completely as possible of any cognitive difficulty whatever. The Making X’s Test is such a device. Subjects are asked to make X’s in rows of “boxes,” 300 “boxes” in all, with a time limit of 3 minutes. The subject’s score is the number of X’s he makes in this time. There are highly reliable individual differences. It was found in large samples of children 9 to 12 years of age that scores on this speed test had low but significant correlations (averaging about .20) with a general intelligence factor determined from timed tests (Jensen, 1971a). The factor common to both the speed test (Making X’s) and the timed intelligence tests may be motivation, as it is generally believed that motivation affects speed but not power. Speeded tests composed of many easy items have been shown to reflect motivation much more than untimed or liberally timed “power” tests. As Guilford (1954, p. 369) notes in reviewing this evidence, “Thus, speed conditions where items are not very easy open the door to many uncontrolled determiners of individual differences in scores.”
In what is probably the best experimental study of the matter, the correlation between subjects’ speed scores and power scores, when difficulty level and response accuracy were controlled, is close to zero for all kinds of test items."
Jensenin ajatukset ovat siis ristiriidassa usein tälläkin palstalla esitetyjen, tekisi mieleni sanoa mutuun ja petuun perustuvien ajatusten kanssa, joiden mukaan älykkyyttä tai ns. g-faktoria parhaiten mitataan nopeutta painottavilla helpoilla kuviopäättelytehtävillä. Mitä tulee testien kulttuuri- ja koulutusvapauteen, on mielestäni outoa, että helposti vain Cattellin testistä puhutaan sellaisena, vaikka on muitakin kuviotestejä, joiden tekemisessä koulussa opittujen asioiden osaamisella tai muistamisella ei ole merkitystä. Tälläinen on esimerkiksi Raven’s Progressive Matrices. Toiseksi, kulttuurivapauden edellytys ei ole se, että tehtävät ovat kuviopäättelyä, vaan esimekiksi numeroista ja sanoista saa varsin hyvin tehtyä testejä joissa koulutustausta ei paljoakaan merkitse. Sana-analogiatehtävistä saa tehtyä sellaisia, jonka vain vaikkapa yksi tuhannesta ihmisestä saa oikein, vaikka käytetyt sanat eivät haukea tai vasaraa hankalampia olisikaan. Vastaavasti numerosarjatehtäviä voi olla vaikeusasteeltaan kaikenlaisia ilman että niiden logiikan keksimiseen vaadittaisiin matemaattisesti muuta kuin plus- ja miinuslaskujen hallintaa.
Niin, testejä ja niissä painottuvia kykyvaatimuksia on tosiaan monenlaisia. Ongelmaa tässä moninaisuudessa ei sinänsä mielestäni ole. Monen mieli palaa varmaankin puolustamaan yhden ainoan oikean testin älykkyystestauskäsitystä, mutta se lienee inhimillistä. Ongelmia kuitenkin syntyy ja uuden kehittymistä haittaa millä tahansa alalla kun rummutetaan vain yhtä totuutta ilman, että vanhoja käytäntöjä suostutaan kriittisesti tarkastelemaan ja niistä rakentavasti keskustelemaan.
Mensalla on täsmälleen sama oikeus edustaa kaikkia älykkäitä ihmisiä kuin veronmaksajien keskusliitolla verotettuja tai KOK:lla olympiaurheilua. Älykkäät ihmiset eivät ole äänestäneet Mensan testien paremmuudesta, vaan Mensa on vain ottanut itselleen oikeuden edustaa älykkäitä. Se, joka tohtii arvostella Mensan testejä, voi olla vain psykologin koulutuksen omaava, sillä muutoin ao. henkilö (jos esiintyy julkisesti) saa osakseen 'happamia sanoi kettu pihlajanmarjoista' -reaktion. Tällainen henkilö ei siis ole Mensan edustajien mukaan tarpeeksi älykäs. Myös Mensaa arvostelevat psykologit pyritään taivuttelemaan normaaliin etujärjestötapaan Mensan puolelle.
Älykkyystestien kantaisänä oli reaktiotesti, jossa tiettyihin ärsykkeihin piti vastata nopeasti. Jos vastasi, oli älykäs. Tuo nopeusfaktori (X-testin osoittamalla tavalla) edustaa vastaavalla tavalla älykkyyttä. Olisi kiintoisaa tehdä testiä, joka koostuisi pelkästään vaikeista tehtävistä ja niille olisi annettu tietty keskiaika, jonka kuluessa ne pitää ratkaista. Voihan olla, että älykäs henkilö kuluttaa liiaksi aikaa helppojen tehtävien tekemiseen (ja niiden tarkistamiseen) niin että vaikeisiin jää liian vähän aikaa. Tällaisia mentaalista kykyä mittaavia testejä on toki olemassa, mutta niiden tilastollisesta luoettavuudesta on vaikeaa saada tietoa. Psykologian tutkijat eivät ilmeisesti kovin innokkaasti ole kehittämässä testejä, jotka mittaisivat luotettavasti 1/100 ylittävää älykkyystasoa, joten vastuu näiden testien kehittämisestä jää tieteen ulkopuolisille toimijoille.
Syy, minkä vuoksi Mensa ei kiinnitä mitään huomiota älykkyyden psykologiseen tutkimukseen, on tietysti inhimillinen. Omaa oksaansa ei kannata sahata. On parempi uskoa nopeuden merkitykseen älykkyyden määrittämisessä kuin markkinoida kokonaan uudenlaista ajatustapaa. Nopeusfaktorin avulla saadaan suuret massat kuurnittua pois ja luotua myyttinen maine omalle järjestölle. Toisaalta, powertesteissä ongelmana saattaisi olla se, ettei jakauma olisi kovin tasainen. 90 prosenttia ihmisistä ei saisi tehtävistä kuin muutaman oikein, jolloin vaikutelma ihmisten älyllisten kykyjen jakautumisesta olisi varmaan yhtä 'epädemokraattinen' ja 'elitistinen' kuin Mensallakin. Normaalijakauma olisi lähinnä 'jääkiekkomaila'.
Aina on hyvä muistaa sekin, että suurin osa älykkäistä ihmisistä (olkoon rajana sitten mikä hyvänsä) ei ole koskaan käynyt älykkyystesteistä, vaan pitävät parhaimpana älykkyystestissä omassa elämässä suoriutumista. Minulle älykkyys liittyy ihmisen persoonallisuuden kokonaisuuteen, johon kuuluvat eriasteiset kyvyt, myös muisti ja 'tunneäly' ovat osana älykästä persoonaa. Mutta makuja on monenlaisia ja hyvä niin.
on suunnilleen samaa kuin munan ja kanan suhteen määritteleminen. Älykkyys ja kulttuuri ovat sidoksissa toisiinsa kuin häntäänsä syövä käärme. Kiinnitin huomiota aiemmin siihen, että jo alakoulussa nähdään Mensan testien kaltaisia kuviopäättelytehtäviä, joiden kautta opitaan, miten ne tulee ratkaista. Seuraa sarjaa: esim. viisi kuviota, jossa on 1-2 liikkuvaa osaa ja pitää päätellä, mikä tulee kuudenteen kuvioon. Näitä tehtäviä harjoitellaan vähemmän kuin kieliä tai matematiikkaa, mutta millään lailla tuntemattomia ko. tehtävät eivät kulttuurissamme elävälle ole.
Toisaalta, mitä kuviopäättelytehtävät voisivat merkitä kulttuurimme ulkopuolella oleville? Eivät ehkä yhtään mitään tai sitten niissä havaittaisiin jokin muu logiikka. Samoin on älykkyyden laita. Meidän kulttuuripiirimme on hämmästyttävän laaja, tekniseen informaatioon painottunut ja tässä kulttuurissamme älykäs ihminen kykenee ratkaisemaan kulttuuriimme sisäisesti liittyviä probleemeja. Jos ihminen ei kuulu kulttuuriimme, hän luonnollisesti näyttäytyy meidän silmissämme tyhmänä, koska ei osaa ratkaista yksinkertaisiakaan probleemeja, olivatpa ne päättelytehtäviä tai oikean maailman teknisiä ym. ongelmia.
Jotta älykkyystesti voisi olla kulttuurivapaa, sen pitäisi olla kaikkien ihmisten ymmärrettävissä samalla tavalla. Tämä on mahdotonta. Vaikka määrittelisimme älykkyyden kyvyksi ratkaista ongelmia, ongelmat ovat eri kulttuureissa kovin erilaisia. Älykäs bushmanni kykenee löytämään ruokaa mistä hyvänsä ja siinä on hänen älykkyystestinsä, mutta hän ei välttämättä näe mitään mieltä yrityksessä ratkaista nopeasti jokin kuviopäättelytehtävä. Jopa itse logiikan säännöt, sellaisena kuin me ne miellämme, voivat olla hänelle tuntemattomat tai vailla mieltä olevat.
Nopeus älykkyyden osatekijänä voi olla meille, erittäin nopean teknisen yhteiskunnan jäseninä (ajaessani autoa suuressa kaupungissa minun täytyy osata tehdä nopeasti ratkaisuja jne.) mielekäs, mutta toisenlaisessa todellisuudessa eläville mieletön. Toisaalta, meidänkin kulttuurissamme on asioita, joita ei voi ratkaista nopeasti (esim. vaikeat matemaattiset probleemit) tai ollenkaan (filosofian ja teologian suuret kysymykset), joten tilaa on myös pohtivalle ja jopa luovalle älykkyydelle. Em. ajattelu, joka edellyttää suurta älykkyyttä, ei hyödy mitään nopeudesta, vaan se vaatii täsmällisyyttä ja näkemystä sekä luovuutta.
Mikä olisi testaamiseen parempi kuin Cattell&Cattell?
Lisäksi testaus pitäisi pystyä tekemään parissa tunnissa.
Luulen, että Mensa voisi vaihtaa testin, JOS parempi löytyisi. Nykyinen on kyllä hyvin testattu.
Ei Mensa yritä edustaa älykkäitä, vaan omia jäseniään.
Tunneäly on omituinen käsite. Mensa ei kiellä puhumasta siitäkään, saahan maailmassa puhua mistä vaan ja väittää mitä vaan.
Mensa kelpuuttaa aikamoisen joukon testejä hyväksyttyjen testien joukkoon. Cattell on vain yksi monista. Eiköhän "paras" ÄO-testi ole sellainen, joka testaa kognitiivista suoriutumista, jossa syntyy selkeä normaalijakauma ja jota on käytetty suurien joukkojen testaamiseen. Ei siis liian vaikea, eikä liian helppo. Käytetäänkö testissä vain kuvioita tai myös lukuja ja kirjaimia on mielestäni tuloksen kannalta samantekevää. Luvut ja kirjaimet (sanat) kuitenkin liittävät testin selkeämmin arkielämän suoriutumiseen. Lisäksi ne eliminoivat sen mahdollisuuden, että jollakin ihmisellä on kuvioiden suhteen "erityislahjakkuus".
edustaminen Mensalle olisikin, kun sen jäseniä on n. 2000 ja 1/50 sakkiin kuuluvia Suomessa n. 100000. Sen lisäksi, että Mensa edustaa jäseniään, se edustaa myös omaa käsitystään älykkyydestä ja Suomessa lisäksi Cattell & Cattell-testiä. On huomautettava, että sikäli kuin psykologit ylipäätään ovat kiinnostuneita älykkyyden tutkimuksesta, he tutkivat enemmänkin persoonallisuutta ja lahjakkuutta.
Älykkyyden tutkimuksessa kaikki hyvät ideat ovat tervetulleita. Johonkin tiettyyn älykkyys/lahjakkuusmalliin ei kannata liikaa sitoutua, vaan on etsittävä jatkuvasti uusia tapoja ymmärtää älykkyyttä. Tunneäly, vaikka ensin vaikuttaakin hieman oudolta käsitteeltä, kuvaa kuitenkin joidenkin ihmisten persoonallisuudessa vaikuttavia piirteitä suht. osuvasti. Eiköhän esim. edellinen presidenttimme ollut tunnehuippuälykäs, vaikkei noissa mitattavissa kognitiivisissa taidoissa kenties ylläkään aivan huippuluokkaan.
Tunneälystä syntyi aikamoinen kalabaliikki Mensan ja eräiden tunneälykkäiden välille taannoin. Hyvä, että oma asenteesi on noin liberaali. Lohdullista on myös ajatella, että ihminen noin lajina on joka tapauksessa sangen älykäs, vaikka yksilöiden kesken olisikin merkittäviä eroja. Ehkä tärkeämpää olisi etsiä ihmisen älykkyyden yhteisiä tekijöitä kuin noita erottavia.
tuo "kuvioiden suhteen erityislahjakkuus".
Onhan niin, että osaa ihmisistä viehättää enemmän kuvataide, osa on kiinnostuneempi numeroiden kanssa leikkimisestä.
Itseäni kiinnostavat eniten sanat. Joku yksittäinen uusi sana voi olla niin mielenkiintoinen, että sitä jää miettimään pitkäksikin aikaa. :)
Pystyn siis parhaiten ja nopeimmin tulkitsemaan asioita sanojen kautta, koska minua eniten kiinnostava asia on lukeminen. Harjoitus tekee mestarin.
Kuvioiden tulkitsiminen vaatii enemmän aikaa, koska en ole siinä mitenkään harjaantunut. Myöskään numeroiden katselu ei herätä suurta innostusta eli hitaaksi menisi ajatusten voima...
tarkemmin, jotta sen sisältämästä totuudesta voitaisiin päästä selville. Oletus sinänsä tuntuu järkevältä, koska myös muilla kognitiivisten taitojen osa-alueilla on lahjakkuuseroja. Arkkitehdin luulisi selviävän kuviopäättelystä helpommin (ainakin niistä kuutiotehtävistä), koska hän jo työkseen käsittelee erilaisia kolmiulotteisiin tiloihin liittyviä ongelmia. Toisaalta, tähän vaaditaan erityistä lahjakkuutta, synnynnäistä kykyä tilojen hahmottamiseen.
Japanilaisten ja kiinalaisten on sanottu selviävän kuviopäättelystä helpommin, koska heillä on kuvakirjoitusjärjestelmä. Tätä ajatusta tukevat myös sinänsä kyseenalaiset rotujen ÄO-tutkimukset. ÄO-testeihin voi myös valmistautua harjoittelemalla niille tyypillisiä tehtäviä: tämä parantaa tulosta jonkin verran.
Kaikki tunnustavat sen, että on olemassa erityistä matemaattista ja kirjallista lahjakkuutta. Lahjakkuus on kuitenkin ÄO-mittauksissa kirosana silloin kun puhutaan erityisestä g-tekijästä, jonka sanotaan olevan kuviopäättelytehtävistä suoriutumisen taustalla. Itse katsoisin, että kaikki lahjakkuuden osa-alueet vaativat älykkyyttä, mutta että 'puhtaan älykkyyden' suodattaminen 'pelkästä lahjakkuudesta' on hyvin kiemurainen asia. Jopa loogisuuskin vaatii lahjakkuutta. Tunnustan mielelläni, että monet hyvin lahjakkaat ihmiset ovat myös hyvin älykkäitä ja päinvastoin, vaikka tietty lahjakkuusprofiili vaihtelee älykkäiden ihmisten välillä suuresti. Kirjallisesti lahjakkaan ihmisen ei varmasti tarvitse hävetä myöskään omaa ÄO:taan, mikäli se sitten ylipäätään on tällaiselle ihmiselle kovin tärkeä asia.