apua, mitä rosolliin suolakurkun sijasta, ei saa olla etikkaa

Olen sulfiitille herkistynyt ja en voi käyttää joulurosollissani etikkaa. Mikä olisi vaihtoehto suolakurkulle rosollissa, joudun jo itse keittämään punajuuret etikan takia, siis koska valmiit on säilötty etikassa. Jos keillä jollakin on hyvä resepti niin otan sen mielelläni vastaan:) kiitos!
61092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

omenaa?

Äänestä
  • on monia. Meidän perheen perinteiseen on aika kuulunut hapan omena.

    Alkuperäiselle: Entä jos jätät kurkun vain pois? Tuore kurkku taas voisi tuoda salaattiin raikkaan sävähdyksen. Tuo omena on myös hyvä idea, jos se ei normaalisti rosolliisi kuulu.

    Värin vuoksi voisit myös tehdä niin, että korvaatkin sipulin ja suolakurkun purjolla.

    Äänestä

  • moi vaan kaikille

    myrttisen suolakurkut on parhaita.
    t:mikko s.

    Äänestä

Voi Ansku! Miksi kuvittelet, että SUOLAkurkussa on etikkaa? ETIKKAkurkuissa on, ja HERKKUkurkuissa. Mutta venäläistyyppisissä SUOLAkurkuissa tai niiden kaltaisissa VALKOSIPULIsuolakurkuissa EI OLE ETIKKAA, ei yksinkertaisesti SAA OLLA, koska etikalla niiden valmistusmenetelmä ei toimi.
Parhaita ovat aidot venäläiset suolakurkut, jotka tehdään MAITOHAPPOKÄYMISELLÄ. Se ei onnistu, jos lisätään etikkaa. Monissa S-Marketeissa löytyy Marjex Oy:n toimittamia aitoja venäläisiä suolakurkkuja, jotka ovat MAAILMAN PARHAITA!Myös Eestin Herkut -nimisessä virolaisia elintarvikkeita myyvissä kaupoissa (kaksi H:gissä, yksi Vantaalla, yksi Raumalla - tai Porissa?)on virolaisia HAPUKURK eli HAPANKURKUT -nimisiä säilykekurkkuja lasipurkissa. Korvikkeeksi käyvät esim. Myrttisen valkosipulisuolakurkut (saa kaikista marketeista), joskin ovat turhan pehmeitä. Kaikista näistä mainituista PUUTTUU ETIKKA, joten hyvää makua on sitäkin enemmän.
Hyvää joulua!

Äänestä
  • Siis Ansku kiittää ja kumartaa:) Tämmöstä se sitten on kun joutuu epäileen kaikkea, mutta käynpä ensitilassa tsekkaamassa paikalliset marketit josko sitä "suolakurkkua" löytys.

    Joulunodotusta sinne jonnekkin!

    Äänestä

  • Ansku vaa kirjoitti:

    Siis Ansku kiittää ja kumartaa:) Tämmöstä se sitten on kun joutuu epäileen kaikkea, mutta käynpä ensitilassa tsekkaamassa paikalliset marketit josko sitä "suolakurkkua" löytys.

    Joulunodotusta sinne jonnekkin!

    Hei, isäni omistaa kyseisen yrityksen ja takaan, että ei ole etikkaa ja maku on paljon parempi kun etikkakurkuissa. Eihän niitä suolakurkuiksi edes voi kutsua :D Aitoa venäläistä suolakurkkua ei voita mikään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ansku etikaton kirjoitti:

Olen sulfiitille herkistynyt ja en voi käyttää joulurosollissani etikkaa. Mikä olisi vaihtoehto suolakurkulle rosollissa, joudun jo itse keittämään punajuuret etikan takia, siis koska valmiit on säilötty etikassa. Jos keillä jollakin on hyvä resepti niin otan sen mielelläni vastaan:) kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu