Ikinä enää osta myyjäisistä arpoja

Ostin kulttuurikeskuksen myyjäisissä sellaiselta kiltinnäköiseltä käsitöitä kaupittelevalta tätiryppäältä ovensuussa "joka arpa voittaa" arvan, kun kovasti kaupittelivat.

Euron arvassa oli voittona ns. "joulukortti".

Rumassa tavallisessa kirjekuoressa oli sisällä ohut epämääräisenpunainen yksiosainen pahvinpalanen, jossa suurinpiirtein keskellä vinoon liimattuna 5 x 5 cm:n palanen jotain ihme tähtikangasta. Kortin reunoille oli puolihuolimattomasti sutaistu erittäin ohuella kiiltotussilla jonkinlainen viivantapainen, ei aivan koko matkalta edes näkyvissä.

Hävetkää, ahneet mummot! Ettäs kehtaatte kutsua tuollaista räpellystä arpajaisvoitoksi saatikka joulukortiksi!
41277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jospa ne eurot menee hyvään tarkoitukseen.

Äänestä

Arvokas kortti!

Äänestä

kättentöissähän on juuri se "ongelma" että juuri omin kätösin tehty työ (tässä tapauksessa kortti) on voinut tekijän itsensä mielestä näyttää todellakin hyvältä ja voi olla että jonkun muunkin.Tai se on voinut olla kovakin suoritus esim. jos tekijällä on esim juuri tuon vanhuuden tuoma jokin "vamma" En siis niin suorilta lähtisi päitä katkomaan, vaikka ymmärrän hyvin pettymyksenkin. Toivotaan että eurolla olisi kuitenkin enempi iloa sen saajalle kuin sillä voiton saaneelle.

Äänestä

minäkin voitin arpajaisista kortin. ei ole tarkoitus että kaikki voittavat pääpalkinnon, eihän silloin jäisi hyvään tarkoitukseen mitään?! Kaupan painetut kortitkin maksavat keskimäärin euron joten sait vaarmasti rahallesi vastinetta. Käsityö on käsityötä!
eiköhän kannattaisi ottaa joulumieli esille!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1234567 kirjoitti:

Ostin kulttuurikeskuksen myyjäisissä sellaiselta kiltinnäköiseltä käsitöitä kaupittelevalta tätiryppäältä ovensuussa "joka arpa voittaa" arvan, kun kovasti kaupittelivat.

Euron arvassa oli voittona ns. "joulukortti".

Rumassa tavallisessa kirjekuoressa oli sisällä ohut epämääräisenpunainen yksiosainen pahvinpalanen, jossa suurinpiirtein keskellä vinoon liimattuna 5 x 5 cm:n palanen jotain ihme tähtikangasta. Kortin reunoille oli puolihuolimattomasti sutaistu erittäin ohuella kiiltotussilla jonkinlainen viivantapainen, ei aivan koko matkalta edes näkyvissä.

Hävetkää, ahneet mummot! Ettäs kehtaatte kutsua tuollaista räpellystä arpajaisvoitoksi saatikka joulukortiksi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu