Millaisista systeemeistä täysin uudelleenkäytettävä avaruuslaukaisujärjestelmä on koottava?
Vaiheita on oltava vähintään 2 ja ne eivät saa tuhoutua.
Lentoonlähdössä voi olla apuna iso määrä superjumbon suihkumoottoreita tai jotain vastaavanlaisia ehkä vedyllä käyviä, jotka sammuvat 10...15 kilometrissä ja tippuvat pois yhdessä tai useammassa osassa, liitääkseen liitovarjolla tietokoneohjatusti järveen tai mereen tai lentokentälle.
Superjumbon moottorien sijasta tai ohella voi harkita sr-71 blackbirdin moottorien kaltaisia moottoreita, jotka sammuvat ja tippuvat 20...30 kilometrissä ja 3 machissa.
Voi vielä harkita NASA:ssa kehitteillä ollutta hypersoonista moottoria joka pystyisi 5...10 machiin.
Toinen kysymys on kannattaisiko alusyhdistelmä nostaa 6...12 kilometriin valtavalla potkurikoneella, joka lähtee lentokentältä ja tiputtaa avaruusaluksen kuin 1000 tonnia painavan ohjuksen. Sellainen potkurikone pitäisi suunnitella erikseen ja voi olla, että jokunen lentokenttä vaatisi lisää asfalttia.
Isoin kuljetuskonetyyppi nostaa 100 tonnia, mutta niissä onkin ruuma, ne on haluttu peruskentille sopiviksi ja niille on haluttu sen verran nopeutta ettei miehistön tarvitse nukkua pitkällä lennolla.
"avaruuspudottajan" täytyy vain pysyä ilmassa. Sillä olisi myös kuljetuskäyttöä ruokasäkkien ja laskuvarjolastien pudotuksessa.
Ehkä alusyhdistelmässä lähin mitä voisi sanoa avaruuslentokoneeksi olisi ykkösvaihe, joka ehkä alkuun myös hypersoonisten moottorien avulla nostaisi yhdistelmän ilmakehän ulkopuolelle ja sitten rakettien avulla antaisi suuren murto-osan kiertoratanopeudesta. "Avaruuslennokki" voisi olla osuvampi nimitys, koska siihen ei tietenkään tarvita ihmistä ohjaamaan.
Jos alusyhdistelmä lähtee Ranskan Guyanasta, niin ykkösvaihe irtautuu jossain Atlantin tai Afrikan yllä ja laskeutuu ehkä Kenian turistilentokentälle tai Diego Garcian tukikohtaan Intian valtamerellä, sukkulamaisesti liitäen. Tämä on vain minun pikaista arveluani. Tai ehkä siinä ei ole siipiä ja se laskeutuu liitovarjolla.
Ykkös- ja kakkosvaiheessa kaikkien etureunojen pitää olla teräviä, jotta ei synny turhaan kuumentavaa paineennousua.
En ole kuullut mistään kaavasta pinnan kohtauskulman ja kuumuuden yhteydelle, mutta ehkä sellainen on. Ehkä 30 astetta jyrkempi kulma estää kiertorataosan lämpösuojien huoltotarpeen joka ikisen avaruuslennon jälkeen...
Nykyisen sukkulan muoto on outo. En tiedä mitä aerodynaamista hyötyä on siipien tylpistä etureunoista, mutta tylpästä nokasta ei luulisi olevan hyötyä, se vain lisää lämpötiilien menekkiä. Voisiko olla, että sukkulan tylppä kärki on seurausta lämpötiilitehtaan lobbarien aiheuttamasta korruptiosta?
Vaiheita on oltava vähintään 2 ja ne eivät saa tuhoutua.
Lentoonlähdössä voi olla apuna iso määrä superjumbon suihkumoottoreita tai jotain vastaavanlaisia ehkä vedyllä käyviä, jotka sammuvat 10...15 kilometrissä ja tippuvat pois yhdessä tai useammassa osassa, liitääkseen liitovarjolla tietokoneohjatusti järveen tai mereen tai lentokentälle.
Superjumbon moottorien sijasta tai ohella voi harkita sr-71 blackbirdin moottorien kaltaisia moottoreita, jotka sammuvat ja tippuvat 20...30 kilometrissä ja 3 machissa.
Voi vielä harkita NASA:ssa kehitteillä ollutta hypersoonista moottoria joka pystyisi 5...10 machiin.
Toinen kysymys on kannattaisiko alusyhdistelmä nostaa 6...12 kilometriin valtavalla potkurikoneella, joka lähtee lentokentältä ja tiputtaa avaruusaluksen kuin 1000 tonnia painavan ohjuksen. Sellainen potkurikone pitäisi suunnitella erikseen ja voi olla, että jokunen lentokenttä vaatisi lisää asfalttia.
Isoin kuljetuskonetyyppi nostaa 100 tonnia, mutta niissä onkin ruuma, ne on haluttu peruskentille sopiviksi ja niille on haluttu sen verran nopeutta ettei miehistön tarvitse nukkua pitkällä lennolla.
"avaruuspudottajan" täytyy vain pysyä ilmassa. Sillä olisi myös kuljetuskäyttöä ruokasäkkien ja laskuvarjolastien pudotuksessa.
Ehkä alusyhdistelmässä lähin mitä voisi sanoa avaruuslentokoneeksi olisi ykkösvaihe, joka ehkä alkuun myös hypersoonisten moottorien avulla nostaisi yhdistelmän ilmakehän ulkopuolelle ja sitten rakettien avulla antaisi suuren murto-osan kiertoratanopeudesta. "Avaruuslennokki" voisi olla osuvampi nimitys, koska siihen ei tietenkään tarvita ihmistä ohjaamaan.
Jos alusyhdistelmä lähtee Ranskan Guyanasta, niin ykkösvaihe irtautuu jossain Atlantin tai Afrikan yllä ja laskeutuu ehkä Kenian turistilentokentälle tai Diego Garcian tukikohtaan Intian valtamerellä, sukkulamaisesti liitäen. Tämä on vain minun pikaista arveluani. Tai ehkä siinä ei ole siipiä ja se laskeutuu liitovarjolla.
Ykkös- ja kakkosvaiheessa kaikkien etureunojen pitää olla teräviä, jotta ei synny turhaan kuumentavaa paineennousua.
En ole kuullut mistään kaavasta pinnan kohtauskulman ja kuumuuden yhteydelle, mutta ehkä sellainen on. Ehkä 30 astetta jyrkempi kulma estää kiertorataosan lämpösuojien huoltotarpeen joka ikisen avaruuslennon jälkeen...
Nykyisen sukkulan muoto on outo. En tiedä mitä aerodynaamista hyötyä on siipien tylpistä etureunoista, mutta tylpästä nokasta ei luulisi olevan hyötyä, se vain lisää lämpötiilien menekkiä. Voisiko olla, että sukkulan tylppä kärki on seurausta lämpötiilitehtaan lobbarien aiheuttamasta korruptiosta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sukkulahan ei lennä ilmakehään palatessaan nokka edellä, vaan pohja edellä. Jarrutukseen käytetään siis mahdollisimman suurta pinta-alaa ja siihen kohdistuvaa ilmanvastusta. Jos hyvin aerodynaaminen alus lentää terävä nokka edellä, ei ilmakehän jarrutusefektistä ole hyötyä. Lähdössä terävä nokka olisi tietysti parempi.
Noin muuten, yksi ehkäpä hyvä tapa avaruusaluksen kiihdyttämiseen maasta olisi tehdä helvetin iso lentokone, joka kuljettaa avaruusaluksen mahdollisimman korkealle ja suureen nopeuteen, ja tämä lentokone lähetettäisiin matkaan jonkinlaiselta magneettikiskolta. Kisko voisi kulkea ensin jotain tasankoa pitkin ja kiivetä sitten ylöspäin jonkin vuoren rinnettä. Yhdistelmän nopeudeksi saataisiin kiihdytettyä muutama sata km/h kiskolla. Kun kisko loppuisi, jatkaisi lentokone noin 10-20 km korkeuteen ja esim. 2-3000 km/h nopeuteen, jolloin avaruusalus irroitettaisiin ja se jatkaisi siitä eteenpäin omilla rakettimoottoreillaan.
Nykyinen raakaa voimaa käyttävä laukaisutapa on hyötysuhteeltaan huomattavasti tuota kuvailemaani huonompi.
Jopas hienon ja käänteentekevän avaruusraketin esititte. Noin hienoja emme ole ymmärtäneet, kun nuo lobbarit ohjaavat suunnittelumme päin seiniä.
Tulkaa meille suunnittelijoiksi.
" muutama sata km/h kiskolla."
Ei kannata, kun kiertoratanopeus on 27000km/h, ja korkeus yli 150km.
5km vuori voisi _ehkä_ olla käytettävissä, mutta lentokone voisi nousta 10 kilometriin.
Yrittäkääpä ymmärtää se, että nykyisellään muutaman ensimmäisen sekunnin aikana kulutettavasta polttoaineesta suurin osa menee loppumatkalla tarvittavan polttoaineen kuljettamiseen ja kiihdyttämiseen. Siksi nuo alkukiihdytyskiskot ja lentokone eivät olisi suinkaan turhia.
Nyt avaruussukkula lähtee paikaltaan merenpinnan tasolta. Jos se lähtisi 20 km korkeudella 2000 km/h lentävän lentokoneen selästä, olisi tarvittavan polttoaineen määrä huomattavasti pienempi, vaikka äkkiä ajatellen niin ei luulisikaan.
Kun se sukkula irtoaa siitä 2000 km/h kiitävästä lentsikasta, niin vielä on kiihdytettävää jäljellä vielä noin 15 x 2000 km/h ennenkuin päästään kiertoradalla tarvittavaan nopeuteen noin 30.000 km/h.
Mahtaako olla kannattavaa rakennella hirmuisia lentokoneita, jotta säästettäisiin 6-7 % nopeuden kiihsytystarpeesta. Eipä se ilmakehän läpäisikään taida onnistua yksinkertaisemmin tai vähemmällä energialla lentsikan selässä körötellen, kuin omin voimin pystysuoraan siitä läpi vain tunkien.
Et siis ilmeisesti ymmärtänyt sitä, että 6-7 % säästö alkumatkan kiihdytyksessä säästäisi polttoainetta huomattavasti enemmän kuin 6-7 %.
Yritä nyt ymmärtää se, että ensimmäiseen 6-7 % kiihdytykseen tarvittavasta polttoaineesta iso osa kuluu sen aikana ja loppumatkalla tarvittavan polttoaineen kuljettamiseen ja kiihdyttämiseen. Jos se kulutus voidaan jättää pois, on säästö huomattavasti enemmän kuin 6-7 %. Eli polttoaineen kulutus avaruusaluksen kiihdyttämisessä kiertoradalle ei ole lineaarinen tapahtuma, vaan erittäin logaritminen. Puoleen väliin päästäessä polttoaineesta ei ole käytetty 50 % vaan perstuntumalla esim. noin 90 %. Vastaavasti 6-7 % päästäessä polttoaineesta ei ole käytetty 6-7 % vaan perstuntumalla esim. noin 40%.
on oikeasti tosissaan paljonkin tutkimuksia ja suunnitelmia käyttää ilmalaivoja avaruusmatkailuun.
Jos jotain ammutaan massasingolla kiertoradalle, niin kiihdytyksessä koettavat g-voimat on senverran hurjat että ihminen ei niitä kestä.
Riittävän suuret geet alkavat tekemään sisäisiä vammoja kun elimet hajoavat oman painonsa alla, aivot puristuvat kasaan... yms hauskaa.
Tavaraa kiertoradalle pystyisi ampumaan massasingolla.
Jätkä on ilmeisesti lukenut tieteen kuvalehteä?
Ettei suurin osa tekstistä olis plagioitu sieltä?
Mitään en väitä totean vain.