valossa
– Kuopiolainen ylilääkäri kanteli apulaisoikeusasiamiehelle ei-lääketieteellisesti perusteltavissa olevista ympärileikkauksista koska ”ympärileikkaus perinnäistavan vuoksi on tarpeetonta, traumatisoivaa ja jopa vaarallista”. Kyse on myös lasten oikeuksien loukkaamisesta kulttuuri-identiteetin varmistamiseksi.
Juutalaiset ympärileikkaavat poikalapsensa 8 päivän ikäisenä ja islaminuskoiset useimmiten 7-vuotiaina. He ovatkin maailman sotaisinta väkeä.
– ”Jos jonkun jumala vaatii puolustuskyvyttömien poikien (usein myös tyttöjen) sukuelinten viiltelyä ja silpomista, niin mitäpä tässä voi muuta tehdä, kuin toivoa, että järki ja rakkaus joskus voittaisivat tällaiset jumaluudet”, lääkäri Länsimies toteaa Lääkärilehteen taannoin kirjoittamassaan artikkelissa.
Pieni katkelma aiheesta (TRANSACTIONAL ANALYSIS JOURNAL, Volume 29, Number 3, pages 215-221,July 1999.)
Ajatus, että circumcisio voi aiheuttaa ongelmia myöhemmässä elämässä ei ole uusi. Freud (1916-1917/1933) oletti kirjoituksessaan ahdistuksesta ja viettielämästä (s. 86-87), että kastraatiopelkojen, neuroosien ja circumcision välillä saatta olla yhteys:
Uskotaan, että esihistoriallisena aikana mustasukkaiset ja julmat isät kastroivat poikiaan ja että circumcisio, jota esiintyy myös primitiivisten kansojen puberteettiriiteissä, on selvä jäänne siitä ... Meidän on pidettävä kiinni siitä, että kastraatiopelko on yksi yleisimpiä ja vahvimpia motiiveja torjunnalle ja siten kaikelle neuroosialttiudelle. Tapausten analysointi joissa circumcisio, ellei jopa castratio, oli suoritettu pojille masturbaatiota seuranneena rangaistuksena (hyvin yleinen käytäntö anglo-amerikkalaisessa yhteisössä) on selvästi varmentanut käsityksiämme. (pp. 86-87)
Freudin käsitys oli aikaansa edellä ja se oli syvässä ristiriidassa yleiseen käsitykseen “ettei vauva ole vielä juurikaan vihannesta tietoisempi… oikeastaan ei vielä mistään tietoinen" (Goldman, 1997, p.7). Näin ajatteli Pennsylvanian nimekäs lapsispesialisti 1895 ja vielä viisi vuotta myöhemmin vastasyntynyttä pidettiin yhä kyvyttömänä kaikkeen muuhun kuin syömiseen, liikkumiseen, itsemiseen ja nukkumiseen (Spock, 1946, in Goldman, 1997, p.7).
Kun Freudin ajatus kohdistui neuroosien syntyyn niin ehkä parempi tapa ajatella asiaa on liittää circumcisio traumaan, josta tiedämme enemmän. Tiedämme myös, että vastasyntynyt on varsin älykäs vaikka se tuskin pystykään erottamaan circumcisiota castratiosta.
Traumamallissaan Pomeroy (1995) esittää mitä trauma on, mitten se tapahtuu ja miten psyykemme reagoi siihen. Hän kuvaa kolme tasoa, joita käytetään torjumaan uhkaavia kokemuksia: (1) relationaaliset keinot, jotka muodostuvat rajoista ja siteistä, jotka turvaavat luotettavalla tavalla yksilön ja yhteisön yhteyden; (2) taistelu, pako ja jäädytys mekanismit, jotka käynnistyvät aivojen limbisen systeemin kautta; ja (3) shokki mekanismi (myös limbisen osan käynnistämä mutta ilman emotionaalista kontrollia (pp. 90-93).
Hän painottaa, että kun emotionaaliset aivot saavat hälytyksen kaiken kattavasta uhasta, sen puolustusnekanismit käynnistyvät. Tunneaivot reagoivat joko taistelu-pako, jäädytys tai shokki mekanismeilla (p. 92).
Circumcisiossa relationaaliset keinot eivät ole vauvan ulottuvilla. Seuraava taso, taistelu-pako mekanismi ei myöskään ole hänen käytettävisään sillä hän on toimenpiteen suorittajien otteessa. Se mitä jää on shokkimekanismi, jossa keskushermoston valtaa pelko, raivo ja lopulta halvaantuminen ja hajoaminen, dissosiatio; tama on hänen viimeinen keinonsa kontrolloida keskushermoston korkeaa ylikiihotusta, joka voisi muuten johtaa kuolemaan.
Kun katsoo videonauhoja circumcisiosta voi tämän kaiken havaita selvästi silmällä. Ns. "tyyneys" circumcision jälkeen on dissociatiotila mikä seuraa kaikkialle tunkeutuvaa kipua ja pelkoa eikä mikään rauhallinen relaxatio.
Van Howe (1996) kirjoittaa kliinisessä tutkimuksessaan: "Vastasyntyneet pojat reagoivat circumcisioon selvällä hapenkäytön laskulla ja cortisolitulvalla [kertoo vahvasta adrenaliini noususta], valvetilan laskulla, kohonneella vagaalisella jännitteellä ja alentuneella vuorovaikutuksella toimenpiteen jälkeen. Kaikki nämä heikentävät sidosta äidin ja vauvan välillä mikä on tärkeä rintaruokinnan kannalta" (p. 431).
Heijastaessaan tämän varhaisen traumakokemisen aikuisen elämään Emerson (1991), lasten varhaisten perinataalisten traumojen spesialisti ja edelläkävijä, sanoo, että perinataali trauma (kuten circumcisio) johtaa "vihaan ja raivoon, jotka edistävät heikon itsetunnon kehitystä, syyllisyyttä, häpeää, väkivaltaa ja voimattomuuden valtaan jäämistä."]
http://video.google.com/videoplay?docid=-14954177057052 66672&q=circumcision
järkyttävää..... ja että vielä joidenkin uskonto ja jumala vaativat tällaista lasten rääkkäämistä ! Kyse on rikoksesta lasta ja ihmisyyttä kohtaan.
Lääketieteellinen ympärileikkaus on kokonaan eri asia ja se tehdään aina puudutuksessa. Sille on myös perusteet, esim. fimoosi.
http://www.cirp.org/library/psych/rhinehart1/
http://www.cirp.org/library/psych/
http://www.circumstitions.com/Restore.html
circumcisiosta uuden
2
395
Vastaukset
- PeruuttamatonOperaatio
Ympärileikkaus on peruuttamaton operaatio, jossa poistetaan esinahan sisälehti sekä ulkolehti kokonaan, myös frenulum poistetaan. Tämän jälkeen terska on tietysti aina esillä, eikä sitä poistettua kudosta voida enää ikinä palauttaa. Ei edes ihonsiirto tule kysymykseen, koska esinahka on ihan omanlaistaan ihoa, jota ei muualla ole. ÄLÄ SIIS IKINÄ SUOSTU YMPÄRILEIKKAUKSEEN, vaan kokeile edes ensin venyttelyä, se auttaa suurimmalle osalle esinahkaongelmista kärsiviä!!!
Tuolla on hyvät ohjeet kuvien kera, ne voi ladata vaikka omalle koneelle. Venyttele, venyttele ja venyttele, näin vältyt tältä peruuttamattomalta operoinnilta! Lääkärit väittää operaatiota harmittomaksi pikku nipsaisuksi, kuitenkin siitä on valtavasti "asiaankuuluvia haittoja", joista ei etukäteen hiiskuta sanallakaan. Itse olen parannellut näitä lääkäreiden mukaan "ympärileikkauksen normaaleja jälkitiloja" jo 15 vuotta, eikä loppua näy.
http://esarinvenytys.webs.com/
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391