Mitä on kiinalaisten schezuan kastike?

Chinece Chick

Hei, tietääkö kukaan mitä on se kiinalaisissa ravintoloissa oleva schezuan kastike? Mitä se sisältää ja miten sitä voisi tehdä itse kotona? Tykkään siitä mausta ihan hirveästi joten olisi kiva saada samanlaista tehtyä myös kotosalla. Monet ovat
kuulleet kastikkeesta, mutta kukaan ei tunnu tietävän mitä se pitää sisällänsä.

15

33516

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Wei Hai Wei

      Ei se ole yksi ja ainoa kastike, vaan variaatioita on yhtä monta kuin tekijöitäkin. Toki joitakin peruspiirteitä löytyy, kuten ennen kaikkea chili, eli kyse on tulisesta kastikkeesta. Muuten itse kastikepohja on melko samankaltainen kuin muut kiinalaiset kastikkeet, siis kananlientä, sipulia, soijakastiketta, inkivääriä, riisiviiniä, valkosipulia, maissitärkkelystä. Mutta tosiaan voidaan sitten vielä maustaa lukemattomilla muilla makuaineilla, esim. sesam-öljy, tähtianis jne.
      Neuvon googlaamaan, niin löytyy takuulla reseptejä, joita voi itse soveltaa. Ongelmana on vain, että tuo nimi kirjoitetaan niin monella eri tavalla (varsinkin eri kielissä), että kannattaa hakusananakin kokeilla useaa versiota.

      • Chinece Chick

        Tuota, myydäänkö sitä peruskastiketta missään suoraan pullossa? Eli oisko näissä eksoottisten makujen kaupoissa esim. kyseistä tököttiä myytävänä?

      • Wei Hai Wei
        Chinece Chick kirjoitti:

        Tuota, myydäänkö sitä peruskastiketta missään suoraan pullossa? Eli oisko näissä eksoottisten makujen kaupoissa esim. kyseistä tököttiä myytävänä?

        En usko että löytyy pullosta - juuri koska ei ole kyse varsinaisesta erillisestä kastikkeesta samalla tavalla kuin jokin osterikastike, hoisin-kastike, mustapapukastike tai satay-kastike. Muita "pullokastikkeita" ovat mm. hapanimelä kastike ja chilikastike, mutta niitäkin on monenlaisia keskenään erimakuisia. Sechuanilaisuus on ruoanlaittotapa, peräisin Sechuanin maakunnasta. Sen keskeisin tunnusmerkki on tulisuus. Eli kyse on sechuanilaiseen tapaan tehdystä tulisesta ruoasta (tulisuuskin on suhteellista, ainakin täällä meillä), jossa sitten on jokin muu peruskastike, joka siis vaihtelee. Erillistä "sechuanilaista kastiketta" ei sinällään ole olemassakaan; korkeintaan jonkin länsimaassa toimivan kiinalaiskokin fantasiaruokalistalla.

      • Chinese Chick
        Wei Hai Wei kirjoitti:

        No, miksi se sama (shezuan) mönjä maistuu joka ikisessä kiinalaisravintolassa ympäri suomen ihan samalle? Luulenpa että tekevät samalla kaavalla kaikki, eli ostavat jostain tukusta samaa kastiketta alustaksi.

      • Wei Hai Wei
        Chinese Chick kirjoitti:

        No, miksi se sama (shezuan) mönjä maistuu joka ikisessä kiinalaisravintolassa ympäri suomen ihan samalle? Luulenpa että tekevät samalla kaavalla kaikki, eli ostavat jostain tukusta samaa kastiketta alustaksi.

        En viitsi enää jankata kanssasi.

      • DÄsä
        Wei Hai Wei kirjoitti:

        En viitsi enää jankata kanssasi.

        http://www.recipecenter.com kirjotahan sinne searchiin et Szechuan tai Szechuan chicken tai vastaavaa nii jo löytyy reseptit

      • SergeyPRKLE
        Chinece Chick kirjoitti:

        Tuota, myydäänkö sitä peruskastiketta missään suoraan pullossa? Eli oisko näissä eksoottisten makujen kaupoissa esim. kyseistä tököttiä myytävänä?

        itse ostin maarianhaminasta itämaisia ruokia myyvästä kaupasta. Mutta Viking Linen laivoilla myydään "Viking Line Food garden" kastikesarjaa jossa sitä on myös paljon halvemmalla. Se Viikkarin kastike on pirun hyvää eikä maksa kuin 2€ pullo josta riittää kuudelle.

    • Peppi

      Hyvin varustetuista kaupoista saa ostaa kyseistä kastiketta.

      "Wok’n Roll Szechuan kastike 100 g

      Kiinassa maakunnalliset erot ruokakulttuurissa ovat suuria. Läntisellä alueella on vallalla sichuanilainen keittiö, joka tunnetaan tulisista mauista ja monimutkaisista ruoanlaittotavoista.

      Käyttövalmiit Wok’n Roll kastikkeet on pakattu käytännöllisiin 100 g pusseihin, joista riittää kahden henkilön kerta-annokseen. Lisäksi tarvitset vain lihaa ja/tai kasviksia. Wok’n Roll Szechuan kastikkeen avulla loihdit kätevästi maukkaan kiinalaisen aterian.

      Ainekset: Szechuan tahna 33% (sokeri, salottisipuli, vesi, valkosipuli, auringonkukkaöljy, thai kalakastike, mungpapu, kuivattu chili), vesi, sokeri, sipuli, auringonkukkaöljy, suola, väkiviinaetikka, punainen chilijauhe, muunneltu tapiokatärkkelys, happamuudensäätöaine: E262 ja E330"

      • K5000

        ko. kastike on ainka lössöä. mielenkiintoista on että melkeinpä missään länsimaisessa tuotteessa tai länsimaissa sijaitsevasta ravintolasta en ole löytänyt Sichuan-tyylisiä ruokia jotka olisivat oikeasti tulisia ja ennen kaikkea joissa käytettäisiin yhtä maakunnan tunnusmerkkiä, sichuan-pippuria.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Pippuriruutapuu

        varsin jännä ehkä skidisti neilikan ja "metallin" makuinen marja, joka turruttaa suuta hieman, ei kuitenkaan sinällään polta, kuten chili.
        Pekingissä käydessäni (Sichuanin ruoka kovassa huudossa) varmasti noin joka neljännessä annoksessa mitä rafloissa pöytiin tilattiin oli ko. tavaraa.

      • Anonyymi
        K5000 kirjoitti:

        Vastasit itse itsellesi. Peking ravintola aleksis kiven kadulla käyttää szechuanin pippuria monessakin ruuassa. Suomen parhaimpia ja vanhimpia kiinalaisia ravintoloita - suosittelen suuresti

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastasit itse itsellesi. Peking ravintola aleksis kiven kadulla käyttää szechuanin pippuria monessakin ruuassa. Suomen parhaimpia ja vanhimpia kiinalaisia ravintoloita - suosittelen suuresti

        Sitten sieltä saa varmaan rakinlihaakin? Eikö noita kastikkeita keitetä myös rakkien luista, kiinalaisethan käyttää kaiken tarkkaan. Löytöeläintaloista voisi hakea hylättyjä ja tietysti piikille viedyt pitäisi ottaa hyötykäyttöön. Omistajille olisi varmasti elämys syödä oma lemmikki, olisivat sitten yhtä.

        Kannattaisi maksaa rakeista, monet toisi itse ja myös irtorakit katoaisi.

    • Kiinanruoka

      Schezuanin pippuri, kiinalaiset kuivatut chilipalot sekä öljy ovat aivan oleelliset. Pähkinät, purjosipuli,Inkivääri ja valkosipuli, kuullotettuna kaikki ...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4138
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      27
      3019
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1338
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      901
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe