mikä vialla kun läheiset pitää normaalina mut työkaverit mielenvikaisena/outona? olen 26-v. tyttö ja saanu kuulla työpaikoissa siit etten moikkaa, en osaa kysyä neuvoa enkä istu samas kahvipöydäs, yms. kommentteja siit et olen liian hiljanen ja ettei tää oo mikään suojatyöpaikka ja hämmästyneitä ilmeitä et ai osaaks sä puhuukin jne. eli ihmiset yrittää pakkososialisoida mua töis. ahdistun suunnattomasti kommenteista ja eristäydyn entist enemmän. olin kesällä 2 kk sairaalahoidossa vasten tahtoa kun rupesin kelaamaan et pitäiskö mun tappaa itteni kun kelaan kaikkeen tyhmää. lääkärien määritelmä oli psykoosi ja ne käski syömään lääkkeitä, mut ei ne lääkkeet mun mielestä mitään auta ja avohoito tuntu ihan tyhmältä kun vaan hoin et onhan mul asiat sillai hyvin kun on mies ja muutama hyvä kaveri mutku työelämäs ei oikeen pärjää. joskus on töis "haukuttu" assiks, mut ei se ny mun mielest muhun päde sen suhteen et muual ku töis olen suht koht sosiaalinen ja aika puhelias. Kotona olen lähinnä pirttihirmu ja saan raivareita jos mies koskee väärään aikaan, häiritsee tiskaamista jne. Mieheni mukaan mun pitäis osata pitää puoleni töissä kun olen kuulemma ihan tavallinen rasittava valittava ämmä joka lyö miehille luun kurkkuun ja kiukuttelee aina kaikesta, mut kun töis en tahdo saada sanaa suustani kenenkään kanssa, oli sit työkaverit miehiä tai naisia, enkä ees pysty tekemään samaan aikaan jotain jos joku tulee puhumaan mulle, ku on pakko lopettaa tekeminen et pystyy keskustelemaan. ja hakeudun töihin minkä oppii päiväs ettei tarttis olla riippuvainen muista ku en kestä sitä. onkohan mul joku persoonallisuushäiriö tai jotain, ku en oikeen itte tajua mitä tekemistä töissä viihtymisellä on työtehtävien hoitamisen kans? itte oon sitä mieltä et hanttihommis riittäis et hoitaa hommansa hyvin oli sit luonteeltansa mimmonen hyvänsä... onko muilla nuorilla vastaavia ongelmia?
mielenterveys ja työ
miumaumiu
4594
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olen tosin jo yli 40 v. Käytöstäni on myöskin kummasteltu, kun en ole sosiaalinen ja istu kahvipöydässä höpöttämässä. Ed. työpaikassa vietin tauot yleensä yksikseni taukopaikassa, enkä mennyt ruokalaan, missä kaikki muut olivat. No siitähän sain kummasteluja perääni, itse ajattelin, että , kun hoidan työni kunnolla, niin tauolla saan tehdä, mitä haluan. On henkisesti rasittavaa istua kahvipöydässä sanomatta sanaakaan. Koskaan ei ole osunut ymmärtäjää kohdalle, sitä ihmistä, joka oli hyväksynyt minut sellaisena, kuin olen.
Olen nyt työtön, käytän mielialalääkkeitä ja käyn silloin tällöin keskustelemassa psykologin kanssa. Ehkä se elämä tästä joskus helpottaa. Tsemppiä sinullekin!
tuntuuks sust typerältä syödä lääkkeitä sen takia et vaan on oma ittensä? siis jos sun ongelmat on pelkästään työasioista lähtöisin eikä itte tunne itteensä hirmu erilaiseks ellei muut kommentoi.. mul ei ollu mielialalääkkeitä ku ne oli jotain psykoosin estoon joitten ois kuulemma pitäny selkiyttää ajatuksia. itte en huomannu ittessäni yhtään mitään eroa söin sitten lääkkeitä tai en. en kerta kaikkiaan tajua miten pilleri voisi poistaa päätä vaivaavia ajatuksia. must on ainakin paljon parempi puhua asiansa jonkun kanssa vaik kuulostaiskin ehkä oudolta. yks mun kaveri kyl kerran suuttu muhun oikeen kunnolla, kun valitin työkavereista, jotka vittuili mun epäsosiaalisuudesta. kerroin meinaan samaan syssyyn et mult oli kysytty onks tääl kivaa ja olin vastannu et ei töis oo koskaan kivaa. se mun kaveri meinaa oli sitä mieltä et jos mä itte käyttäydyn noin ni se on ihan oikeen et muut ilmasee mulle sen ettei ne pidä musta. luulen kyl et valtaosa ihmisistä on samaa mieltä mun kaverin kans asiasta, mut en sit tiedä. voi olla et mä vaan oon jauhanu kaikille lähimmille ihmisille niin kauan täst töissä viihtymättömyydestä, et ne ei jaksa enää kuunnella.. mut toivotaan et säkin löydät viel joskus ties työelämään ja jonkun "kivan" työpaikan mis päivät olis siedettäviä!
voimakkaisiin pms-oireisiin ja masennukseen, itkuisuuteen. Eivät lääkkeet muuta minun epäsosiaalisuuttani, en varmaankaan käyttäytyisi työpaikalla eri tavalla kuin ennen.
Sehän se onkin, kun nykyään pakotetaan siihen sosiaalisuuteen, vaikkei kaikki sitä halua. Ei se normaali ystävällisyys muita kohtaan edes riitä. Minäkään en oikein löydä paikkaani työelämässä, mutta tiedän että olen ihan terve järjeltäni. Tämä yhteiskunta sen sijaan ei ole.