Käsitin siis että androidi on robotti, mutta kyborgi on ihmisen (orgaanismi)ja robotin (tekniikka ympätty ihmiseen)yhdistelmä. Näin karkeasti selitetynä.

Kyllähän sokea kanakin jyvän löytää ja wikipedia osuu vahingossa osittain oikeaan. :-) Mutta jopa tuossa wikipediajutussakin kerrottiin muuan olennainen asia, jota tiivistelmäsi ei mainitse: androidi on _ihmisen kaltainen_ robotti – ja siis toistaiseksi ja vielä kauan vain kuvitelmaa (ei edes suunnitelmaa). Kaltaisuus tarkoittaa tässä etenkin ulkonaista samankaltaisuutta kuten ihmisen muotoa ja liikkumistapaa. Tässä onkin yksi syy siihen, että androidit pysyvät vielä kauan vain kuvitelmina. On yksinkertaisesti turhan hankalaa rakentaa ihmisen tavoin kävelevä robotti, kun robotin tehtävät voidaan toteuttaa paremmin muutoin ja kun ihmisen rakentamassa ympäristössä paljon yksinkertaisempi liikkumistapakin toimii. Ajatellaanpa vaikka nykyisiä siivous- ja ruohonleikkausrobotteja – mitä järkeä olisi tehdä niistä sisäkön tai puutarhurin näköisiä? Edes tieteiskuvitelmien robottiarmeijat eivät ole realistisia: miksi taistelurobotti olisi ihmisen muotoinen? Kaksijalkaisuus on varsin huono ratkaisu mm. vakauden kannalta, jos jaloilla liikkumiseen on päädytty.
Sana "androidi" on nykyaikainen muodostelma, joka on koottu kreikankielisistä aineksista. Sen alkuosa "andro-" ei, toisin kuin väitettiin, suinkaan tarkoita yksinomaan miestä, vaan se vastaa lähinnä englannin sanaa "man", joka voi tarkoittaa sekä ihmistä yleensä (esimerkiksi jumalien tai eläinten vastakohtana) että miestä.
Kyborgi taas varsinaisesti tarkoittaa olentoa, jossa _laajamittaisesti_ yhdistyy biologisia (ei välttämättä ihmisen) ja kyberneettisiä rakenteita. Sekin on kuvitelmaa, mutta jos pudotetaan pois määrite "laajamittaisesti", voidaan tietysti kyborgiksi kutsua vaikkapa ihmistä, joka on kytketty munuaiskoneeseen tai jolla on sydämentahdistin. Sellaisena sana vain ei ole kovin käyttökelpoinen.
0Äänestä
Gumanoidi
Eikös tuo Juri Vladimirovitš ole jo aika androidin näköinen tuossa kuvassa? http://ru.wikipedia.org/wiki/Андропов,_Юрий_Владимирович
Nuoremmille palstalaisille tiedoksi: Andropov oli Konstantin Ustinovitš Tšernenkon edeltäjä Neukkulanmaan pomona. Molemmat olivat lyhytaikaisia ”valtaan vanhana ja raihnaisena” -tapauksia Brežnevin ja Gorbatšovin kausien välissä 1980-luvun alkupuolella.
0Äänestä
Ääneenlaskija
Kun Kekkonen valittiin viimeisen kerran presidentiksi vuonna 1978, oli eräässä lehdessä juttua iäkkäistä vaalilautakunnista ja -toimitsijoista; yli 80-vuotiaitakin oli ollut ääniä laskemassa. Tätä paheksuttiin: presidentiksi käy kahdeksankymppinenkin, mutta kyllä ääntenlaskijoiden sentään jo täytyisi olla nuorempia...
0Äänestä
-stein
Frankenstein, maailman kuuluisin androidi?
0Äänestä
sana......
Bioroidi. Keinotekoinen elollinen olento tai biologinen androidi.
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
http://fi.wikipedia.org/wiki/Androidi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kyborgi
Käsitin siis että androidi on robotti, mutta kyborgi on ihmisen (orgaanismi)ja robotin (tekniikka ympätty ihmiseen)yhdistelmä. Näin karkeasti selitetynä.
Kyllähän sokea kanakin jyvän löytää ja wikipedia osuu vahingossa osittain oikeaan. :-) Mutta jopa tuossa wikipediajutussakin kerrottiin muuan olennainen asia, jota tiivistelmäsi ei mainitse: androidi on _ihmisen kaltainen_ robotti – ja siis toistaiseksi ja vielä kauan vain kuvitelmaa (ei edes suunnitelmaa). Kaltaisuus tarkoittaa tässä etenkin ulkonaista samankaltaisuutta kuten ihmisen muotoa ja liikkumistapaa. Tässä onkin yksi syy siihen, että androidit pysyvät vielä kauan vain kuvitelmina. On yksinkertaisesti turhan hankalaa rakentaa ihmisen tavoin kävelevä robotti, kun robotin tehtävät voidaan toteuttaa paremmin muutoin ja kun ihmisen rakentamassa ympäristössä paljon yksinkertaisempi liikkumistapakin toimii. Ajatellaanpa vaikka nykyisiä siivous- ja ruohonleikkausrobotteja – mitä järkeä olisi tehdä niistä sisäkön tai puutarhurin näköisiä? Edes tieteiskuvitelmien robottiarmeijat eivät ole realistisia: miksi taistelurobotti olisi ihmisen muotoinen? Kaksijalkaisuus on varsin huono ratkaisu mm. vakauden kannalta, jos jaloilla liikkumiseen on päädytty.
Sana "androidi" on nykyaikainen muodostelma, joka on koottu kreikankielisistä aineksista. Sen alkuosa "andro-" ei, toisin kuin väitettiin, suinkaan tarkoita yksinomaan miestä, vaan se vastaa lähinnä englannin sanaa "man", joka voi tarkoittaa sekä ihmistä yleensä (esimerkiksi jumalien tai eläinten vastakohtana) että miestä.
Kyborgi taas varsinaisesti tarkoittaa olentoa, jossa _laajamittaisesti_ yhdistyy biologisia (ei välttämättä ihmisen) ja kyberneettisiä rakenteita. Sekin on kuvitelmaa, mutta jos pudotetaan pois määrite "laajamittaisesti", voidaan tietysti kyborgiksi kutsua vaikkapa ihmistä, joka on kytketty munuaiskoneeseen tai jolla on sydämentahdistin. Sellaisena sana vain ei ole kovin käyttökelpoinen.
Eikös tuo Juri Vladimirovitš ole jo aika androidin näköinen tuossa kuvassa?
http://ru.wikipedia.org/wiki/Андропов,_Юрий_Владимирович