täytekakun pohja

Kuka antaisi hyvän täytekakkupohja-ohjeen joka onnistuu aina eikä lätsähdä ja repeile. Mistä nuo edellä mainitut johtuvat? Kiitos etukäteen.
71566
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hei!
tämä ohje on toiminut minulla aina.
Kuohkea pohja tarvitsee yhtä paljon munia,sokeria ja jauhoja:
4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1 dl peruna- ja 1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

jauhot ja leivinjauheet sekoitat yhteen, ennen kuin lisäät muna-sokerivaahtoon.
Kohtuullinen lämpö(175-180 astetta) ja n. puoli tuntia uunissa.Anna kakun vilvoitella hetki ja leikkaa jäähtyneenä.
Onnistut varmasti!

Äänestä

ja helppo:

1 lasi sokeria
1 lasi munia
1 lasi vehnäjauhoja
halutessasi laitat puolet vehnäjauhoja
ja puolet perunajauhoja
sekoitat niiden joukkoon 2 tl leivin-
jauhetta

Munat ja sokeri vaahdoksi.
Lisää joukkoon keskenään sekoitetut
kuivat aineet.
Älä enää vatkaa vaan sekoita varovasti.

Pitäisi kyllä onnistua. Samalla ohjeella teen myös kääretorttupohjan. Siihen laitan aina sitä perunajauhoa mukaan.
En osaa sanoa mistä kysymäsi viat johtuvat. Ehkä pohja ei ole ollut keskeltä kypsä jos se kerran lätsähti.
Ei muuta kuin leipomisen iloa kaikille!

Äänestä
  • sokeria voi vähentää lähes puoleen eli reilu 1/2 lasia riittää eikä tule niin tahmea ja raskas pohja(nousee kevyemmin) eikä tartu vuokaan yhtä paljon

    Äänestä

Sokerikakun lätsähtäminen johtuu yleensä siitä, ettei munasokerivaahtoa ole vatkattu tarpeeksi (pitää olla väriltään melkein valkoista) ja / tai jauhot on sekoitettu vaahtoon liian kovakouraisesti. Itse laitan jauhot annoksina siivilän kautta ripotellen vaahdon päälle (estää möykkyyntymisen ja sekoittuvat paremmin). Sitten kääntelen ne varovasti taikinalastalla vaahdon joukkoon. Mahdollisimman vähän sekoitusta enää tässä vaiheessa niin ei lässähdä. Ja pelti / vuoka varovasti uuniin.
Myös väärä paistolämpötila saattaa aiheuttaa ongelmia.

Äänestä

2dl sokeria
2 munaa
1dl kiehuvaa vettä
2tl leivinjauhetta
1rkl perunajauhoja
2dl vehnäjauhoja
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.Lisää kiehuva vesi,koko ajan sekoittaen,sen jälkeen jauhot joihin on sekoitettu peruna ja leivinjauhe.
Kakun onnistumiselle on tärkeää se,että munia ja sokeria vatkataan tarpeeksi kauan.Vaahdon tulee olla vaalea ja kuohkeaa.

Äänestä

4 munaa
1,5 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja (osa voi olla perunajauhoja)
2 tl leivinjauhetta

-munat ja sokeri hyväksi vaahdoksi
-jauhoseos varoen sekaan
-voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan
-paistetaan 200 asteisessa uunissa ensin 15 minuuttia
-sitten lämpötila lasketaan 150-170 asteeseen ja paistamista jatketaan, kunnes kakku irtoaa reunoista ja "tikkutesti" on puhdas (n. puoli tuntia)

Äänestä

Tilavuusmitalla mitattuna kaikkia aineita yhtä paljon, eli kananmunaa, sokeria ja vehnäjauhoa.

Yksi kananmuna on 0,5dl, joten neljän munan pohjaan tarvitset 4 munaa (2dl) sokeria 2dl, vehnäjauhoa 2dl, tämä ohje on helppo suurentaa kun isompia pohjia tarvitaan.

Lämmitä vesihauteessa kananmunat ja siihen lisätty sokeri kunnes lämpö on yli 30 astetta, vatkaa valkoiseksi paksuksi vaahdoksi jonka jälkeen sihdatut jauhot sekoitetaan varovasti sekaan, massa vuokaan ja ei kun paista 180 astetta 30 min kieppeillä.

Huomasitko ettei leivinjauhetta ole koko massassa, syy siihen on ettei sitä tarvita kakkupohjiin.

Lässähtäminen johtuu mahdollisesti liian vähäisestä vatkaamisesta. Repeileminen leivinjauheesta (liikaa nousuvoimaa).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


leipoja kirjoitti:

Kuka antaisi hyvän täytekakkupohja-ohjeen joka onnistuu aina eikä lätsähdä ja repeile. Mistä nuo edellä mainitut johtuvat? Kiitos etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu