"takanta" - jokin uudissanako?

Tämmöisen näin juuri tänään, ja tuo "takanta" on aivan outo sana. Tarkoittaako kirjoittaja sillä "takaisin" vai jotain muuta?

---------------
Sen tipin kanssakin on niin ja näin. Olen omin silmin nähnyt kuinka pöydälle jätetty tippi siirtyy sulavasti takanta poislähteneen kahvittelijan taskuun. Erittäin "siististi"!
---------------
212376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

"Takaanta" on "kotoonta"-sanan serkku. "Takaa" ja "kotoa" ovat sitten ne suomenkieliset vastineet.

Äänestä
  • Taakke. Jokin voi mennä jonkin toisen taakke jonkin kaa. Kaakonkulmalla.

    Äänestä

Toni Nieminen (Albertvillen 1992 olympiasankari) on toiminut pari vuotta TV-selostajien aisaparina (kommentaattorina) mäkihypyn televisioinneissa. Ansiokkaastikin.

Hänen ruotiessaan hyppääjien tekniikkavirheitä saa useinkin kuulla painon tms. jääneen ”taakke”.

Tuo ”takanta” voisi hyvinkin olla myös urheiluslangia ja merkitä samaa kuin urheiluselostajien hellimä ”voitettu kanta”.

Enempää en osaa asiasta sanoa. Olen käynyt kansakoulua, mutta en Kantakoulua. Minusta ei ollut kantapeikoksi.

Äänestä

»Hitchcock myös ilmoitti, että näyttelijättären lempinimi "Tippi" tuli vastedes kirjoittaa yksillä heittomerkeillä, 'Tippi'.»

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tippi_Hedren

Wiki-herraa voisi joku valistaa heitto- ja lainausmerkkien välisestä erosta. Tämä vain noin heittona.

Äänestä
  • Vai käsitinkö oikein nytkään? Kiitos sijamuodon nimestä. Taitaa olla katoava luonnonvara tuo eksessiivi.

    Äänestä

  • >Kotoonta, takaanta,...
    Piti kirjoittamani kotonta, takanta.
    --

    Äänestä

  • ulkosuomal kirjoitti:

    Vai käsitinkö oikein nytkään? Kiitos sijamuodon nimestä. Taitaa olla katoava luonnonvara tuo eksessiivi.

    Aivan niin, se ei ole uusi vaan vanha muoto. Esiintyy ainakin kaakkoismurteissa. Ilmaisee entistä tai lakkaavaa olotilaa eli on translatiivin vastakohta.
    Äitini (kotoisin Kivennavalta) saattoi sanoa keittiössä luuhaavalle koiralle: "Mää pois siint vastuksint!"

    Äänestä

"Takanta" on sama asia kuin englannin "doggy style"

Äänestä

Koulussa huonostimenestyneiden teinipellejen savon murretta.

Äänestä
  • Mikäs pelle itse olet? Oikeakielisesti ei kirjoiteta: "huonostimenestyneiden", vaan: "huonosti menestyneiden".

    Äänestä

  • Savolaista romantiikkaa: ”Kiännyhän... Naijaanko etentä vae takanta?”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikäs pelle itse olet? Oikeakielisesti ei kirjoiteta: "huonostimenestyneiden", vaan: "huonosti menestyneiden".

    Sitähän se siinä juuri sanoi. Sulla vaan kesti 7 vuotta tajuta asia!
    Taidat olla oikea savolainen junttipelle ihan elävänä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Savolaista romantiikkaa: ”Kiännyhän... Naijaanko etentä vae takanta?”

    Romanttinen vastaus siihen:
    ”Kohan naijjaan… Mutta elä laakase vielä, naatitaan!”

    Äänestä

Olen kuullut myös muodon "takaata".

Äänestä

Just rupesin miettimään sanaa "takaanta" ja oli pakko googlettaa onko se edes oikein kun kuulosti jotenkin oudolta, niin kuin jotkin sanat joskus kuulostavat vaikka niitä saattais käyttää joka päiväkin. Yllätyksekseni sain tietooni tämän "uuden sijamuodon" ja myöskin että se on näinkin harvinaisessa käytössä Suomessa, joskin täällä päin vissiiki ihan perus arkipäivää. T. Kouvolalain

Äänestä

Tuo kirves sieltä saunan takanta.

Äänestä

Elin ja kävin koulut Mikkelissä. Kansankielessä käytettiin runsaahkosti eksessiiviä.

Äänestä

♪ Taka taka taka taka takanta!
taka taka taka taka takanta!

Näinhän se meni karaokessa.

Äänestä

minun mielestä "takanta" on takana

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ulkosuomal kirjoitti:

Tämmöisen näin juuri tänään, ja tuo "takanta" on aivan outo sana. Tarkoittaako kirjoittaja sillä "takaisin" vai jotain muuta?

---------------
Sen tipin kanssakin on niin ja näin. Olen omin silmin nähnyt kuinka pöydälle jätetty tippi siirtyy sulavasti takanta poislähteneen kahvittelijan taskuun. Erittäin "siististi"!
---------------

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu