Ihan sellaista ajattelin kysäistä ja keskustelua herättää, että minkä ikäisenä olette antaneet lapsenne itse syödä ja minkä ikäistä itse suostutte syöttämään? Millaisia periaatteita teillä on ruuan syömisen suhteen?
Tämä tuli mieleen kun vähän huvittuneena olen seurannut tuttavan touhuiluja, kun parivuotias ei syö millään oikein mitään. Äiti tai isä on aina syöttänyt lasta ja jopa leipäpalaa tyrkytetään lapselle, että syö nyt, haukaa jne. Samoin mukista tarjotaan juotavaa ja lapsi vaan pyristelee vastaan. Sitten ihmetellään, miksi lapsi ei syö kunnolla. Hirveän vaikea on sanoa mitään, kun huomaan, että "virhe" on tehty jo ajat sitten. Ensimmäiset kiinteän ruuan kokemukset ovat lapselle hirmuisen tärkeitä ja myös se, miten vanhemmat suhtautuu, jos lapsi ei hyväksy jotain ruokalajia.
Kyllä helpommalla olen selvinnyt ruokailujen suhteen! Uskon että lapsi kuin lapsi oppii syömään hyvin, kun vain VANHEMMAT tarjoavat kaikenlaista ruokaa ja antavat lapsen itse maistella ja koskea ruokaan.
Lapsi kun lähenee vuoden ikää, niin lusikka käteen aina kun hän sen huolii ja heti kun vaan itse koettaa syödä niin antaa mennä , vaikka sotkua tulisikin. Leipäpalasta ja murusia eteen, porkkanaa tms. heti kun kädessä pysyy.
tällähetkellä meillä 1,3vuotias syö itse kaikki ruokansa, ei suostu enää syötettäväksi, eikä sotkekaan pahasti.
Minä syöttäsin tuota neitiä vielä, mutta ei kelpaa ruoka, jos yritän tarjota.
Koululaisille maistuu kaikenlainen ruoka, kunhan ensin on kotona saanut oppia arvostamaan eri ruokalajeja ja olen myös sanonut lapsille, että ei välttämättä ekalla kerralla jostain ala tykkämään, vaan pitää maistella useita kertoja. Lisäksi lapset ottaa oppia vanhemmista, eli kovasti kehun jotain ruokaa , vaikka lapsi ei sitä suostuisikaan syömään. Kyllä se pikuhiljaa alkaa maistelemaan kunhan vanhemmat ei tee isoa numeroa siitä.
Yksi esimerkki tästä, kun eskarilainen muisti aina sanoa, ettei tykkää maisista, herneistä ja paprikoista, joita laitan mm. risottoon. Nyt on mennyt noin vuosi , kun hän sen aloitti ja siltikin aina olen hänelle samaa ruokaa antanut kuin muillekin ja sanonut , että ei niihin kuole tmv. niin nyt viimeviikolla huomasin, että jopa on alkanutkin maistua. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että sanon; ei tarvi syödä, laita reunaan, ei ole pakko jne. Mutta kun sanonkin, että "voi niitä maistella" ja "kyllä niistä voi tykätäkin" jne. niin uskon että positiivinen asenne on auttanut häntäkin uskaltamaan maistaa.
Tämä tuli mieleen kun vähän huvittuneena olen seurannut tuttavan touhuiluja, kun parivuotias ei syö millään oikein mitään. Äiti tai isä on aina syöttänyt lasta ja jopa leipäpalaa tyrkytetään lapselle, että syö nyt, haukaa jne. Samoin mukista tarjotaan juotavaa ja lapsi vaan pyristelee vastaan. Sitten ihmetellään, miksi lapsi ei syö kunnolla. Hirveän vaikea on sanoa mitään, kun huomaan, että "virhe" on tehty jo ajat sitten. Ensimmäiset kiinteän ruuan kokemukset ovat lapselle hirmuisen tärkeitä ja myös se, miten vanhemmat suhtautuu, jos lapsi ei hyväksy jotain ruokalajia.
Kyllä helpommalla olen selvinnyt ruokailujen suhteen! Uskon että lapsi kuin lapsi oppii syömään hyvin, kun vain VANHEMMAT tarjoavat kaikenlaista ruokaa ja antavat lapsen itse maistella ja koskea ruokaan.
Lapsi kun lähenee vuoden ikää, niin lusikka käteen aina kun hän sen huolii ja heti kun vaan itse koettaa syödä niin antaa mennä , vaikka sotkua tulisikin. Leipäpalasta ja murusia eteen, porkkanaa tms. heti kun kädessä pysyy.
tällähetkellä meillä 1,3vuotias syö itse kaikki ruokansa, ei suostu enää syötettäväksi, eikä sotkekaan pahasti.
Minä syöttäsin tuota neitiä vielä, mutta ei kelpaa ruoka, jos yritän tarjota.
Koululaisille maistuu kaikenlainen ruoka, kunhan ensin on kotona saanut oppia arvostamaan eri ruokalajeja ja olen myös sanonut lapsille, että ei välttämättä ekalla kerralla jostain ala tykkämään, vaan pitää maistella useita kertoja. Lisäksi lapset ottaa oppia vanhemmista, eli kovasti kehun jotain ruokaa , vaikka lapsi ei sitä suostuisikaan syömään. Kyllä se pikuhiljaa alkaa maistelemaan kunhan vanhemmat ei tee isoa numeroa siitä.
Yksi esimerkki tästä, kun eskarilainen muisti aina sanoa, ettei tykkää maisista, herneistä ja paprikoista, joita laitan mm. risottoon. Nyt on mennyt noin vuosi , kun hän sen aloitti ja siltikin aina olen hänelle samaa ruokaa antanut kuin muillekin ja sanonut , että ei niihin kuole tmv. niin nyt viimeviikolla huomasin, että jopa on alkanutkin maistua. Toinen vaihtoehto olisi ollut, että sanon; ei tarvi syödä, laita reunaan, ei ole pakko jne. Mutta kun sanonkin, että "voi niitä maistella" ja "kyllä niistä voi tykätäkin" jne. niin uskon että positiivinen asenne on auttanut häntäkin uskaltamaan maistaa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
oletkin taitava kasvattaja... ;)
Meillä on kolme lasta: vanhin on nyt 10v ja ollut AINA huono syömään, monet taistelut on käyty ruokapöydässä (koulustakin tullaan monesti nälissään kun ei vain yksinkertaisesti ole pystynyt syömään ruokaa), kaksi nuorempaa taas syö tai ainakin maistelee kaikkea. Olen alkanut miettimään että voisiko vanhimmalla ehkä olla jotenkin herkempi makuaisti, kaikkia ollaan samalla lailla opetettu syömään joten siinä en oikein näe syytä nirsoiluun, varsinkin kun kaksi nuorempaa ovat todella helppoja tapauksia syönnin suhteen.
Tarkoitan tässä vain nyt sitä että joskus voi olla kyse muustakin kuin siitä että vanhemmat eivät osaa opettaa syömään oikein.
Ja nyt siihen varsinaiseen kysymykseen. Ollaan annettu oma lusikka lapsille käteen jo aika pieninä, ekan kerran puolivuotiaana. Onhan se ihan kamalan sotkuista, varsinkin kun alkuun ei ymmärretä muuta kuin sotkea =) Ei siis kuitenkaan ole annettu joka ruokailulla syödä itse mutta lusikka on ollut kädessä esim. kun on odotettu ruoan lämpeämistä. Itse ovat oppineet syömään alta parin vuoden.
Meillä on jo heti kohta vuoden ikäisenä annettu oma lusikka käteen ja vähän sitten alkuun tietenkin autettu. Nyt on nuorin alta 2v eikä edes halua että enää autetaan ollenkaan. Pistelee itse haarukalla tai lusikalla ruokaa suuhun. Kaikkea ei syö mutta ei siitä mitään numeroa tehdä. Olen aina ollut sitä mieltä, että kyllä lapset syö kun nälkä tulee ja joskus on vain kausia että tuntuu ettei oikein mikään mene alas ja sitten taas syödään välillä kuin hevoset.