"Häränsilmä"?!

Novo-ovo

Ihmetykseni heräsi, kun näin tämän päivän Hesarin ruokasivun valokuvan kuvatekstissä mielestäni täysin "normaalisti" paistettua kananmunaa kutsuttavan "häränsilmäksi". Tähän saakka olen ollut siinä käsityksessä, että "häränsilmä" on esimerkiksi mätivoileivän tai tartar-pihvin päällä oleva raaka kananmunankeltuainen. Vaan mitenköhän nyt sitten loppujen lopuiksi on?
Minusta tuntuu kyllä omituiselta, että täysin "normaalisti" paistetulla munalla olisi jokin tällainen erityisnimi.
Toisaalta - mikä lieneekään nykyään "normaalia"? Kun pari viikkoa sitten tilasin lounasravintolassa pyttipannua, menin järkytyksestäni mykäksi, kun eteeni kiikutettiin annos, jonka päällä oli molemmin puolin paistettu kananmuna. Kun ihmettelin tätä tarjoilijalle, hän väitti, että "näin asiakkaat vaativat, eivät he halua paistettua munaa, jossa on 'raaka' keltuainen".
Onko tosiaan maailma mennyt jo tähänkin? Ovatko nykyajan ihmisten ruokatottumukset jäämässä ihan lapsen asteelle?

16

4167

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuhatvuotinen muna

      Kyllä. Maailma muuttuu ja salmonella on todellinen uhka terveydelle. Salmonella aiheuttaa yleensä ripulin, mutta kroonisena se voi vaikuttaa muutenkin terveyteen. Suomi ja Ruotsi taitavat olla ainoat Euroopan valtiot, missä kananmunaa syödään raakana ja lasten annetaan nuolla kakkutaikinakulhot. Asiakkaalle tarjotaan ravintoloissa sitä mitä asiakkaat haluavat. Kohtuullisuuden rajoissa tietenkin. Pyytämällä olisit varmaan saanut haluamasi munan. Turha enää vikistä.

      Häränsilmä on aina ollut paistettu muna ja miten ihmeessä "silmä" voisi olla pelkkä keltuainen kun silmä-nimitys tulee nimenomaan valkuaisesta l. silmämunasta ja siinä olevasta keskiosasta eli ruokalaji on itsessään silmän näköinen.

      Mitä tulee alentuvaan "Ovatko nykyajan ihmisten ruokatottumukset jäämässä ihan lapsen asteelle?" niin sen voi jättää omaan arvoonsa.

      • Vanha kokki

        Olet aivan oikeassa häränsilmä on aina ollut nimenomaa yhdeltä puolen paistettu muna, jolloin se todellakin muistuttaa silmää valkuaisineen.
        Mitä tulee salmonellan pelkoon, se on tietenkin aina mahdollista saada, mutta kotimaiset tuottajat ovat melko tarkoin kitkeneet taudin aiheuttajat, joten on tosi pieni se mahdollisuus, että sairastuisit.
        Itse syön jokseenkin kerran viikossa tartar-leivän johon valmistan kunnon raakalihapihvin 200 gr.tykötarpeineen, päälle kaksi kanamunan keltuaista, muuta ruokaa sinä päivänä ei pahemmin kaipaa. Tämä traditio on jatkunut lähes neljäkymmentä vuotta, eikä sitä katkaissut edes hullun lehmän taudin puheet.

      • Novo-ovo

        1. Me olemme nyt täällä Suomessa, eikä täällä ole salmonellaa. Itse olen yli viisikymmentä vuotta syönyt viikottain useita paistettuja tai löysäksi keitettyjä munia, eikä ainakaan salmonellaa ole tullut. Joten tämä osa vastauksestasi oli täysin asiaton.
        2. "Pyytämällä olisit varmaan saanut haluamasi munan. Turha enää vikistä." Vai ettäkö pitäisi lähteä siitä, että molemmin puolin paistettu on oletusarvo, ja normaalisti paistettu on poikkeus, jota pitäisi erikseen pyytää? Päinvastoin tarjoilijan olisi pitänyt etukäteen kysyä minulta, miten haluan annoksen kananmunan paistettavan. Eikä tämä jälkivikinäkään ole turhaa; tämä asia tulee nyt laajempaan pohdintaan. Eli tuokin osa vastauksestasi oli erityisen asiaton.
        3. "Häränsilmän" etymologiasta on turha saivarrella. Kyllä myös raakalihapihvin tai mätikerroksen päällä lojuvaa pelkkää keltuaista voi mieltää "silmäksi" eriväristä taustaa vasten. Varsinkin kun en ole itse keksinyt tuota mielleyhtymää, vaan syönyt ravintolassa mätivoileivän, jolla oli juuri tuo nimi. Joten tuoltakin osin vastauksesi oli melko asiaton.
        4. Kun et kykene perustelemaan, miksi tämä nyt ilmeisesti leviämässä oleva kananmunien uusi syöntitapa EI olisi ilmentymä ihmisten ruokamaun kehittymättömyydestä, myös se osa vastauksestasi oli asiaton.
        Joten jäiköhän vastaukseesi enää jäljelle mitään asiaa? Muuta kuin taantuvan ruoka- ja ruokailukulttuurin puolustaminen?

      • ..........
        Novo-ovo kirjoitti:

        Samaa mieltä olen siitä, että tarjoilijan olisi pitänyt kysyä miten haluat munasi paistettavan. Kun vielä olin noissa hommissa niin aina kysyin sitä, koska pyttipannua haluavat suhtautuvat näihin asioihin yleensä hyvin intohimoisesti. Voisi myös kysyä, haluaako asiakas pyttiksen sekoitettuna vai raaka-aineet eroteltuina. Tästäkin on tullut sanomista.

      • Vanha kokki
        .......... kirjoitti:

        Syykin löytyy, minkä vuoksi muna paistetaan pyttikseen vain toiselta puolen.Keltuainen jätetään juoksevaan muotoon, koska silloin se palvelee tarkoitustaan, samoin kuin tartarleivän päällä, eli kastikkeena.

      • tietämys
        Vanha kokki kirjoitti:

        Syykin löytyy, minkä vuoksi muna paistetaan pyttikseen vain toiselta puolen.Keltuainen jätetään juoksevaan muotoon, koska silloin se palvelee tarkoitustaan, samoin kuin tartarleivän päällä, eli kastikkeena.

        on valio luokkaa. Muna paistetaan vain ALA-puolelta! Se keltuainen toimii soosina ja kyllä siinä salmonellat tuhoutuu jos annos valmistetaan oikein ja puhtain käsin, puhtailla välineillä, puhtaissa astioissa!

        Minäkään en häränsilmää nakkikioskilta ostais!

    • paikalleen

      Häränsilmä on kokonainen yhdeltä puolelta paistettu muna, ei vain pelkkä keltuainen. On ollut ainakin minun koko 57-vuotisen elämäni ajan. Aina kun olen tilannut ravintola-aamiaisella häränsilmän, niin ei minulle ole koskaan tuotu pelkkää keltuaista.

      • ja älykästä

        tiedottamista keskustelun tässä vaiheessa...

    • Ruokalija9

      Mitä eroa näät sillä on valkuainen paistettu vähän vai ei ollenkaan??
      Sillä se keltuainen on se häränsilmä, se limakasa joka valuu lautaselle sitä kajotessa, siitä huolimatta onko se sinun häränsilmäsi vai se yleinen häränsilmä.
      Jos sellaiseen olet mieltynyt niin kerrohan minullekin mitä iloa siitä on, kun sitä ei voi edes syödä, kun se on limana pitkin lautasta??
      Paistettu on aina paistettu!

      • harvinaisen

        sivistymätön ruoan suhteen. Olet näköjään jäänyt pikkulapsen tasolle ruokamakusi kehityksessä, vaikka kaiketi olet jo vähintään kouluikäinen, kun osaat juuri ja juuri kirjoittaa.
        Mutta teitä peräkammarinpoikiahan kyllä riittää.

      • Keltuainen

        "Mitä eroa näät sillä on valkuainen paistettu vähän vai ei ollenkaan??"

        Kuka on puhunut mitään valkuaisen paistamisesta tai paistamatta jättämisestä, paitsi sinä itse äsken?

      • Ruokailija9
        Keltuainen kirjoitti:

        "Mitä eroa näät sillä on valkuainen paistettu vähän vai ei ollenkaan??"

        Kuka on puhunut mitään valkuaisen paistamisesta tai paistamatta jättämisestä, paitsi sinä itse äsken?

        Ei valkuaisen paistosta niinkään kyse ollut. Mutta ensin tämän aiheen aloittaja kirjoitti siitä että se kyseinen muna oli ainakin osittain paistettu, eikä sellainen lähes raaka.
        Oli miten oli mutta, kertokaas nyt mitä ihmeellistä siinä on että se muna on sellainen limakasa jota ei voi edes syödä?

      • Ruokailija9
        harvinaisen kirjoitti:

        sivistymätön ruoan suhteen. Olet näköjään jäänyt pikkulapsen tasolle ruokamakusi kehityksessä, vaikka kaiketi olet jo vähintään kouluikäinen, kun osaat juuri ja juuri kirjoittaa.
        Mutta teitä peräkammarinpoikiahan kyllä riittää.

        Sano nyt sitten sivistynyt ruokailija, mitä hyvää niiissä limakasoissa on? Kerro mahdollisimman tarkkaan, jooko?
        Kun se leviää pitkin lautasta eikä voi millään sivistyneellä työkalulla syödä kuitenkaan.
        Ja lisäksi se on täysin mauton, ainoastaan paistaminen tekee siihen makua.
        Ja en ole ainoa sivistyksen ulkopuolella oleva, sillä toinekin kirjoittaja totesi monen ruokalijan äänellä, että ihmiset haluaa kunnolla paistettua.
        Sinäkö siis olet yksin, sivistyneenä, limakasaa syömässä?

      • syö myöskään
        Ruokailija9 kirjoitti:

        löysäksi keitettyä kananmunaa?
        Sitähän syö koko maailma. Ja on taatusti keltuainen siinä löysä.

      • todellakin elät
        Ruokailija9 kirjoitti:

        Ei valkuaisen paistosta niinkään kyse ollut. Mutta ensin tämän aiheen aloittaja kirjoitti siitä että se kyseinen muna oli ainakin osittain paistettu, eikä sellainen lähes raaka.
        Oli miten oli mutta, kertokaas nyt mitä ihmeellistä siinä on että se muna on sellainen limakasa jota ei voi edes syödä?

        pienissä ympyröissä jos tuollaista täytyy kysyä...

    • Anonyymi

      moi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      46
      953
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      933
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      785
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      731
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      688
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      624
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      21
      554
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      543
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      522
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      67
      519
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      107
      493
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      474
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      464
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      437
    Aihe