Kulttuurievoluutio

harppoo

Tutkijat: Simpanssit metsästävät puoliapinoita keihäillä
22.2.2007 13:40
Iowan yliopiston tutkijoiden mukaan simpanssit valmistavat metsästysvälineiksi teräviä keihäitä. Keihäillä ne saalistavat ruuaksi pieniä puoliapinoita, kuten makeja.
Antropologi Jill Pruetzin johtaman ryhmän mukaan Fongolin seudulla Senegalissa simpanssit metsästävät säännöllisesti. Keihäät syntyvät puunoksista, jotka eläimet teroittavat hampaillaan.
Tutkimusryhmä havaitsi, että simpanssit hyökkäävät makien nukkumaluolien aukoille ja yrittävät keihästää uhrinsa kuoliaiksi.
Vaikeaa puuhaa
Havainnoiduista 22 metsästysyrityksestä onnistui kuitenkin vain yksi.
Metsästysvälineiden valmistusta on aiemmin pidetty tyypillisenä vain ihmisen varhaisille sukulaisille, kuten Australopithecus-ihmisapinalle. Simpanssien on kuitenkin tiedetty murskaavan pähkinöitä kivillä ja metsästävän ilman apuvälineitä.
STT

3

494

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Simpanssien on aikaisemmin todettu käyttävän kiviä, lehtiä ja oksia moniin tarkoituksiin. Termiittien pyydystämiseen käytettyjä ruohonkorsia ne valmistivt ja viimeistelivät varalle viereensä.

      Keihäistä tulee mieleen, että olisivatko ne voineet tarkkailla ihmisiä ja ottaa mallia? Tarhatut simpanssit tarkkailevat hoitajia ja oppivat siitä (opettamatta) muun muassa lakaisemaan lattiaa harjalla ja pesemään ikkunoita rievuilla.

      • Alex-Reg

        Moi !

        En tiedä kuinka paljon apinat nykyisin voisivat ottaa mallia keihäällä metsästyksestä. Veikkaisin että ampuma-aseet ovat nykyisin kaikkien käytettävissä. Ainakin jousi.

        --


      • on yksiselitteisen

        vuorovaikutteista - ihmiselläkin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      136
      1270
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      34
      811
    3. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      587
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      570
    5. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      27
      546
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      25
      531
    7. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      516
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      24
      491
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      15
      472
    10. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      14
      471
    Aihe