Olen todistanut itselleni täysin vt seuran uskonnollisen yhdydkunnan vääräksi kaikella tapaa. Intternetti on hyvää aineistoa pullollaan tutkimustyössä kenelle tahansa. Kirjoittamiseni myötä olen halunnut myös toisia epäröiviä auttaa toipumaan jehovantodistajuudesta ja katsomaan ympärilleen avoimin silmin ja ystävällisin mielin. Rukoilen sukulaisteni puolesta edelleen ja toivon, että he pystyisivät katsomaan totuutta suoraan silmiin ja todella tutkimaan asiat avoimesti.
Olen kuitenkin jossain määrin itsekäs ja tavoitteeni on ollut oma sielunrauha ja olen saanut sen, siinä ovat auttaneet minua paneutemiseni siihen, ovatko asiat olleet todella niin kuin minua on opetettu ja myös kirjoittanut minua vaivaavista asioista. Olen saanut vastauksia ja uskon edelleen Jumalan johdatukseen tässäkin asiassa ja uskon täällä monien tekevän niin, kuten esim. Johanneksen pojan, Tiukun, Markku Meiloa unohtamatta sekä niin monet muut. Ennen kaikkea tutkikaa kaikki - ovatko asiat todella niin vai haluaisitteko vain niin olevan...Pyrkikää edelleen totuuteen! Tämä kesti tämän verran, mutta niin monia tulee varmasti lisää ja antaa elämästä ja muustakin hyviä näkökulmia. Kiitos vastauksista. Ehkä joskus esiinnyn vielä nikilläni - en tiedä, ehkä jollain muulla nimellä - en tiedä. Toki lupaan käydä palstalla katselemassa silloin tällöin, mutta lopuksi tahdon sanoa vain, että tehtäväni on suoritettu. Kiitos.
Loppukommenttini kaikesta
9
676
Vastaukset 9
- ei vaikutusta
Sä olet yhtä tyhjän kanssa tässä massassa. Olet kuin pieru saharassa.
- Johanneksen_poika
Sinä olet väärässä. Taitaa sinua harmittaa, kun totuus Vartiotorniseurasta tulee Internetissä julki.
- Armasalo
Johanneksen_poika kirjoitti:
Sinä olet väärässä. Taitaa sinua harmittaa, kun totuus Vartiotorniseurasta tulee Internetissä julki.
aivan niin.... vääristellyn "totuutenne", sen te tuotte esille.
Armasalo kirjoitti:
aivan niin.... vääristellyn "totuutenne", sen te tuotte esille.
>>aivan niin.... vääristellyn "totuutenne", sen te tuotte esille.
Joskus se meikäläiselläkin menee 'ymmärrys yli laidan'. Onneksi nettimaailma antaa tähänkin helpon ratkaisun. Galleriastani saat sahköpostiosoitteeni. Käykäämme keskusteluja - mieluiten ihan livenä - ja tuumatkaamme sen jälkeen minkälainen on kutsumasi "vääristelty totuus". Voimme sitten raportoida tänne keskustelumme tuloksen, ettei kenellekään jää epäselväksi 'sinun' Ainoan Oikean Totuutesi lopullinen paino.- Markku_Meilo
Armasalo kirjoitti:
aivan niin.... vääristellyn "totuutenne", sen te tuotte esille.
>>aivan niin.... vääristellyn "totuutenne", sen te tuotte esille.
Onko sinulla mitään, edes järkevältä kuulostavaa ajatusta, siitä miksi kukaan jehovantodistaja ei ole kumonnut näitä Vt-seuran materiaalilla perusteltuja, seuraa vastaan kohdistettuja syytöksiä:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000020384367
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000020384448
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000099&posting=22000000020384519
Tai, mikä vielä parempaa, osoita sanojesi oikeutus.
- Johanneksen_poika
>>tehtäväni on suoritettu
Kiitokset hyvistä kirjoituksistasi. Älä kuitenkaan kokonaan meitä jätä. Sinullakin on arvokasta omakohtaista kokemusta siitä, mitä on olla Jehovan todistaja. Tiedät ne julmat toimintamallit, mitä tavallisille rivijulistajille annetaan.
On tarpeen jatkuvasti pitää esillä näitä asioita, että ne eivät pääse unohtumaan. Ja koska suomi24-palstallekin tulee jatkuvasti uusia lukijoita, asioita pitää kerrata. Näin jokaisella on mahdollisuus valita, pistääkö päänsä pensaaseen ja silmät kiinni, vai haluaako kulkea silmät auki ja mieli avoinna kaikelle sille, mikä on totta. - Markku_Meilo
>>Ennen kaikkea tutkikaa kaikki - ovatko asiat todella niin vai haluaisitteko vain niin olevan...
Huolimatta kaikesta siitä 'tutkiminen'-sanan tulvasta, mikä Vt-seuran materiaalista kumpuaa, on todellinen tutkiminen kaukana jehovantodistajuudesta. Käytännössä kyse on tosiaan ainoastaan omien toiveiden pönkitystä Vt-seuran tulkinnoilla.
>>Pyrkikää edelleen totuuteen!
Vt-seura toistaa usein mainintaa hengellisestä ravinnosta. Tosiasiassa Vt-seuran tarjoama ravinto on erittäin yksipuolista ja johtaa helposti puutostilaan, jossa todellisuudentaju himmenee.
Sun juttuja lukiessa syntyi mielikuva henkilöstä, jolla on omiakin ajatuksia. Palaa aika ajoin piristämään tätäkin 'hengellistä ruokakaukaloa'. - A.Men
Vertaistuen tarkoitus onkin tehdä itsensä tarpeettomksi.
Onnea sinulle!
A.Men
http://www.veljesseura.org/ - ihmeliisa
Peace man :) Olen iloinen, että olet löytänyt rauhan sydämeesi. Seuran jättäneille se ei ole ikinä helppo tie. Kaikkeä hyvää ja auringonpaisteista kevättä. Luota edelleen johdatukseen.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei4381901- 1501237
- 901141
- 1141137
- 701134
Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä
Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku176994- 100783
- 45701
Voisitko mies auttaa..
Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.50699En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.57664