Teidän kannaltanne on olemassa pieni ikävä vaalipoliittinen fakta.
Nimittäin ääni kommunistille on suora ääni kokoomukselle. Miksikö?
Siksi että vasemmalle menevä ääni menee oikeaan osoitteeseen vain ja ainoastaan annettaessa ääni vas.liitolle tai demareille. Varmemmin vielä demareille.
Kommunistipuolueille menevät äänet ovat suht.
suurehko potti, joka KUITENKIN on aina sen verran pieni, ettei se riitä lähellekään eduskuntaa kun se hajautuu erilaisiin kommunistipuolueisiin. Näin ollen ne äänet ovat pois pelistä, joita tarvitsisi vas ja sdp mikäli halutaan vasemmistovoimaa kok ja kepua vastaan.
Lisäksi vaaliliitot aiheuttavat saman reaktion omalla tavallaan.
Eli äärivasen huuhtoutuu tuuleen. Kun taas kok ja kepu on perinteisesti vilkasta äänestäjää täynnä, hyötyvät ne tästä suuresti. Ne äänet menevät 100%:sti perille.
Että semmosta! Turha uhota mitään "kyllä me nousemme, kapitalistin suistamme.." -satua, se on aivan turhaa. Oikeisto tulee vyöryttämään taas ennätyssaaliin. Se on fakta, tästä on hyvä jatkaa taas, kun kommunisteilta on vaalit jo käyty. Voisinpa melkein todeta, että äänestä kommunistia, äänestä toki!
"IKÄVÄ" FAKTA
21
1694
Vastaukset 21
- jomacom
Miksiköhän antipunikki ei koskaan viestittele samassa ketjussa kanssasi? Sama se, mutta ääneni meni kanssa tänään tamperelaiselle kommarille, nimeltään Jari heinonen, sellanen se taisi olla. Numeroa en enää muista, mutta nettisivuilla vaikutti terävältä kaverilta, että sillai täällä hervannassa!
- Kysyjä X
Tämä professori ja stalinisti Heinonen on todettu syylliseksi muunmuassa oppilaansa opinnäytetyön plagiointiin.
http://www.uta.fi/lehdet/aviisi/9614/uutiset.html
Terävä kaveri on joo. Ei tosin niin terävä, että osais jatkaa kommarityylin varastelua jäämättä siitä kiinni. - PappaManninen
on ketjuissa mukana ollut, varsinkin silloin kun
punakansliaan piti rautalangan kanssa kertoa kuka
aloitti talvisodan ja puhumattakaan näistä mannerheimin ajoista..
Juu kiitosta vaan kun annoit äänesi porvareille. Me kiitämme! PappaManninen keskustelee mielellään työelämään liittyvistä aiheista kun taas Kalle puuttuu kommunistien aatteeseen ja sen soveltamiseen käytännössä sekä myös kommunistien tekemisiin ja tekemättäjättämisiin yleensä.
Kalle ei tunne olevansa myöskään niin oikeistolainen - jos näin saa sanoa - kuin PappaManninen vaan hän tuntee itsensä työläiseksi, mikä hän myös onkin, eikä porvariksi.
Kas tässä viestissä kiteytyy Kallen suhde sekä köyhiin että heitä pilkkaaviin henkilöihin hyvin, Kalle tyypillisimmillään:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000627&posting=22000000004738785
/Kalle, joka on koko sydämestään köyhien puolella - niin kauan kun he pysyvät erossa kommunismista- jomacom
PappaManninen kirjoitti:
on ketjuissa mukana ollut, varsinkin silloin kun
punakansliaan piti rautalangan kanssa kertoa kuka
aloitti talvisodan ja puhumattakaan näistä mannerheimin ajoista..
Juu kiitosta vaan kun annoit äänesi porvareille. Me kiitämme!Annoin ääneni kommunistille! Ehkä joskus sinäkin ymärrät tätä korkeampaa vaalimatematiikkaa, tai sitten et!
- jomacom
antipunikki kirjoitti:
PappaManninen keskustelee mielellään työelämään liittyvistä aiheista kun taas Kalle puuttuu kommunistien aatteeseen ja sen soveltamiseen käytännössä sekä myös kommunistien tekemisiin ja tekemättäjättämisiin yleensä.
Kalle ei tunne olevansa myöskään niin oikeistolainen - jos näin saa sanoa - kuin PappaManninen vaan hän tuntee itsensä työläiseksi, mikä hän myös onkin, eikä porvariksi.
Kas tässä viestissä kiteytyy Kallen suhde sekä köyhiin että heitä pilkkaaviin henkilöihin hyvin, Kalle tyypillisimmillään:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000627&posting=22000000004738785
/Kalle, joka on koko sydämestään köyhien puolella - niin kauan kun he pysyvät erossa kommunismistasopisi parhaiten antikommunisti, koska kovasti aina yrität "järkeilemällä" tyrmätä kommarien teorioita, huonolla menestyksellä tosin, omilla kotikutoisilla "vastateorioillasi". Punikki ilmentää lähinnä tunnepitoista suhtautumista kommunisteihin ja kommunismiin, jota et okein edusta.
- jomacom
jomacom kirjoitti:
sopisi parhaiten antikommunisti, koska kovasti aina yrität "järkeilemällä" tyrmätä kommarien teorioita, huonolla menestyksellä tosin, omilla kotikutoisilla "vastateorioillasi". Punikki ilmentää lähinnä tunnepitoista suhtautumista kommunisteihin ja kommunismiin, jota et okein edusta.
Tässä osoitus "järkeilystäsi":
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000024300923 jomacom kirjoitti:
Tässä osoitus "järkeilystäsi":
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=4500000000000333&posting=22000000024300923Ja jos vielä esität perustellut vasta-argumenttisi Kallen väitteille SKP:n hyötyvän kansan kurjistumisesta niin saadaan vähän uskottavuuttakin viestiisi.
/Kalle, joka ymmärtää SKP:n kannatuksen kasvavan kansan kurjistuessa - siis miksi SKP puolueena poistaisai edellytykset puolueensa olemassaolollejomacom kirjoitti:
sopisi parhaiten antikommunisti, koska kovasti aina yrität "järkeilemällä" tyrmätä kommarien teorioita, huonolla menestyksellä tosin, omilla kotikutoisilla "vastateorioillasi". Punikki ilmentää lähinnä tunnepitoista suhtautumista kommunisteihin ja kommunismiin, jota et okein edusta.
Kallen käyttäjätunnus on todellakin antikommunisti mutta se nimimerkki oli jo valittu ja niin hän sai tyytyä nikkiin antipunikki.
Jos et usko niin lähetäpä postia osoitteeseen [email protected] ja Kalle vastaa sinulle täällä palstalla.
/Kalle, joka halusi olla antikommunisti mutta se nikki oli jo varattu- jomacom
antipunikki kirjoitti:
Ja jos vielä esität perustellut vasta-argumenttisi Kallen väitteille SKP:n hyötyvän kansan kurjistumisesta niin saadaan vähän uskottavuuttakin viestiisi.
/Kalle, joka ymmärtää SKP:n kannatuksen kasvavan kansan kurjistuessa - siis miksi SKP puolueena poistaisai edellytykset puolueensa olemassaololleKansalaisten kurjistumisesta hyötyvät eniten äärioikeistolaiset ja populistiset liikkeet, ajatteleppa ketä äänesti viime vaaleissa halmetta ja millä keinoin Hitler aikanaan ääniään kalasteli, suurilla lupauksilla - populismilla. Tottakai kommaritkin kansan kurjuudesta ääniä ja kannatusta saavat, kun ovat köyhän kansan asialla. Mutta ei kommarien politiikka siihen tähtää, että ihmiset kurjistuisi, vaan siihen, että ihmisillä olisi perusasiat ja -tarpeet turvattu jne. Että jos toisin sanoisi, maailmaa muuttaa aktiivinen ja asemastaan tietoinen työläinen - ihminen, ei ryysyköyhälistö. Ja tähän kommarit pyrkii, nostamaan työläisen luokkavaistosta luokkatietoisuuteen. Se ketä kansaa kurjistaa ovat kapitalistit ja suurrikkaat kasinopelurit!
- jomacom
antipunikki kirjoitti:
Kallen käyttäjätunnus on todellakin antikommunisti mutta se nimimerkki oli jo valittu ja niin hän sai tyytyä nikkiin antipunikki.
Jos et usko niin lähetäpä postia osoitteeseen [email protected] ja Kalle vastaa sinulle täällä palstalla.
/Kalle, joka halusi olla antikommunisti mutta se nikki oli jo varattumutta kyllä toi punikkikin menettelee, mutta ei se anti, mutta jokainen aatoksillaan ja sillee.
jomacom kirjoitti:
Kansalaisten kurjistumisesta hyötyvät eniten äärioikeistolaiset ja populistiset liikkeet, ajatteleppa ketä äänesti viime vaaleissa halmetta ja millä keinoin Hitler aikanaan ääniään kalasteli, suurilla lupauksilla - populismilla. Tottakai kommaritkin kansan kurjuudesta ääniä ja kannatusta saavat, kun ovat köyhän kansan asialla. Mutta ei kommarien politiikka siihen tähtää, että ihmiset kurjistuisi, vaan siihen, että ihmisillä olisi perusasiat ja -tarpeet turvattu jne. Että jos toisin sanoisi, maailmaa muuttaa aktiivinen ja asemastaan tietoinen työläinen - ihminen, ei ryysyköyhälistö. Ja tähän kommarit pyrkii, nostamaan työläisen luokkavaistosta luokkatietoisuuteen. Se ketä kansaa kurjistaa ovat kapitalistit ja suurrikkaat kasinopelurit!
Kalle ei usko Kokoomuksen kannatuksen nousevan kansan kurjistuessa ja näin ei ole Kokoomuksen etu, että kansa kurjistuu - päinvastoin Kokoomuksen kannatus tuntuu olevan hitaassa mutta varmassa nousussa kansan rikastuessa.
Mutta SKP:n kanssa on päinvastoin - kannatus kuihtuu hyvinvoinnin lisääntyessä.
Eikö siis ole täysin käsitettävää ja hyväksyttävää toivoa SKP:n kutistumista vaaleissa sillä se tarkoittaa kurjuuden vähentyneen maassamme.
/Kalle, joka ei saanut vasta-argumentia väitteelleen SKP:n hyötymisestä kurjuuden lisääntyessä- jomacom
antipunikki kirjoitti:
Kalle ei usko Kokoomuksen kannatuksen nousevan kansan kurjistuessa ja näin ei ole Kokoomuksen etu, että kansa kurjistuu - päinvastoin Kokoomuksen kannatus tuntuu olevan hitaassa mutta varmassa nousussa kansan rikastuessa.
Mutta SKP:n kanssa on päinvastoin - kannatus kuihtuu hyvinvoinnin lisääntyessä.
Eikö siis ole täysin käsitettävää ja hyväksyttävää toivoa SKP:n kutistumista vaaleissa sillä se tarkoittaa kurjuuden vähentyneen maassamme.
/Kalle, joka ei saanut vasta-argumentia väitteelleen SKP:n hyötymisestä kurjuuden lisääntyessäse on taas toinen juttu, jos bonjaat, mutta noin se homma kulkee.
jomacom kirjoitti:
se on taas toinen juttu, jos bonjaat, mutta noin se homma kulkee.
Ensin tunnustat Kallen olleen oikeassa sanomalla "Tottakai kommaritkin kansan kurjuudesta ääniä ja kannatusta saavat, kun ovat köyhän kansan asialla". Olet siis samaa mieltä Kallen kanssa että kommunistinen puolue hyötyy kansan kurjistumisesta.
Ja sitten kirjoitat näin:
"Ja tähän kommarit pyrkii, nostamaan työläisen luokkavaistosta luokkatietoisuuteen."
Siis kommunistit pyrkivät nostamaan työläiset luokkatietoisuuteen - ja mitenkähän se kävisi paremmin ja helpommin kuin antamalla työläisten kurjistua. Vauras ja hyvinvoiva työläinen ei varmasti ole kommunistien näkemyksen mukaaan luokkatietoinen - onhan toki poikkeuksia mutta yleisesti ottaen kurjuus lisää luokkatietoisuutta.
Ja jatkat puhtaalla valheella:
"Se ketä kansaa kurjistaa ovat kapitalistit ja suurrikkaat kasinopelurit!"
Neuvostoliitossa kansan kurjistivat kommunistit. Jos ei ollut herkkua Tsaarin aikana niin kyllä elämä muuttui täydelliseksi helvetiksi suurelle osalle kansaa heidän eläessä kommunistien ikeen alla. Kysy vaikka ukrainalaisilta tai vaikka henkiin jääneiltä suomalaisilta, jotka olivat paenneet Neuvostoliittoon. Mitäs luulet, oliko suurimmalle osalle heistä elämä helpompaa kommunistien ikeen alla kuin mitä se oli ollut Suomessa ennen vuotta 1918 tsaarin ollessa Suomen suurruhtinas?
/Kalle, joka toivoo ettei yksikään SKP:n kansanedustajaehdokas löytäisi pimeässä polkua Arkadianmäelle - pimeyden syyn saa kukin miettiä itse
- PappaManninen
Olette itse tämän matemaattisen yhtälön saaneet aikaan, joten peilistä löytyy syy jos ei eduskuntapaikkaa tule ja eihän se nyt tule.
Wäinälle, sun töölönkuppajuttu oli hyvä!
Mutta minä olen hyvää pataa oman väen kanssa ja varmasti reilu työnantaja. Parhaimmat kaverit vapaa-ajallakin
ovat meidän porukoita monet. Tämä loppus lyhyeen kuule jos alkaisin ökyämään firmassa kuten kuvittelet, mutta tiedän että fiksuna miehenä et edes kuvittele, vaan tiedät että ei se "riistosortajaökyherra" istu synonyymiksi suomalaiselle yrittäjälle. Ei varmasti! Pitempää
päivää tehdään melkein tuplasti, jos vertailukohtana on 37,5h/vko eli kokoaikaisen työntekijän tunnit. Kyllä tässä tietää monesti tehneensä, siksi ei naurattattanut tämä SAK:n
mainos. - kommunisti ktp
Tässä on kokoomuksen kannattajalle todella kimurantti paikat,ääni Sosialisteille,luurankoKatainen,poikanen kun on,Volgan mutkiin,,kaloja onkimaan, se tekee terää optiokaitalisteille ja PappaManniselle!
Köyhälistön tie johtaa nyt armon vuonna 2007 vaaliuurnilla kohti Kommunisteille äänensä, älä PappaManninen sabotoi tällä kommarien sivuilla,kun et älyä kommunistipolitiikasta mitään! On tuota oppia saanut jo 35 vuotta, enkä Kokoomukseen vaihda,vaikka vodkaa tarjoaisit!- PappaManninen
Silti äänesi menee oikealle. Kiitos!
Mitä enemmän sinunkaltaisiasi on, sitä parempi
on lopullinen äänestystulos.
Et ilmeisesti kestä totuutta.
Siitä alkaakin jo niin pitkä syy-seuraus spiraali
että välivaiheet jätän väliin. Sinä yksin ja pullo vodkaa on loppupäässä. Eikä eduskunnassa
tietenkään yhtään kommunistia..
- ihmetyttää
Entä jos yli 80 % kansalaisista äänestäisikin SKP:tä ? :)
Eihän sitä koskaan tiedä...
Minä äänestän ihmistä, en puoluetta. Äänestämällä SKP:ta tuet Kokoomusta.
Näin kävi Pirkanmaalla viime vaaleissa, joissa SKP:lle annetut äänet Vasureille laskettuna olisi antanut 3 paikkaa Vasemmistoliitolle ja Kokoomus olisi saanut 4 paikkaa. Mutta SKP:n onnistuttui hajoittamaan vasemmiston äänet niin, että Vasemmistoliitto sai vain 2 paikkaa ja Kokoomus saikin 5 paikkaa. Ja tämä paikka on siis SKP:n ansiosta, joka onnistui hajauttamaan vasemmiston ja näin porvarit saivat yhden paikan lisää - paikan, joka olisi järkevästi äänestäen tullut vasureille.
Joten äänestä, mutta äänestä harkitusti ettei äänesi mene väärään puolueen hyväksi.
/Kalle, joka muistuttaa äänestäjiä täipuolueiden äänestämisen vaaroista- T Urpo
Noinha se menee ja minua huvittaa näiden änkyröiden
riitely aivan helevetisti.
Perustaisivat kuppikuntia vielä lisää että vasurien
äänet menisivät vielä enemmän hujan hajan.
Kommunismi on aivan käsittämättömän loppuun viety
oppi.
Se lopettaa itse itsensä.
Sen tuoteselosteeseen voisi laittaa enklannin
kielellä. Incl. Automatic suicide system. - PappaManninen
T Urpo kirjoitti:
Noinha se menee ja minua huvittaa näiden änkyröiden
riitely aivan helevetisti.
Perustaisivat kuppikuntia vielä lisää että vasurien
äänet menisivät vielä enemmän hujan hajan.
Kommunismi on aivan käsittämättömän loppuun viety
oppi.
Se lopettaa itse itsensä.
Sen tuoteselosteeseen voisi laittaa enklannin
kielellä. Incl. Automatic suicide system.naturally self delete.
Kyllä niitä junttameininki mukikuntia
vielä tulee.
Kyllä tää jos ei huvita niin ei mikään!
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471482Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1831219Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1051147- 69845
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59840Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51781Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.49770Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28751Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee681704- 51689
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30647Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32632- 10627
- 87617
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20593kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14585- 43563
- 31561
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56554- 224544