Nykyään ihmisillä on väärä käsitys arvostelemisesta. Tämä käsitys on peräisin autoritaarisesta työelämästä, jossa haukutaan vammaiseksi ja huudetaan. Ihmisten mielestä nykyään arvosteleminen on haukkumista, jonka tarkoitus on ilmoittaa, että arvostelijalla on oikeus ja aikomus rankaista ihmistä. Arvostelu otetaan siksi vakavasti, niin kuin joku yrittäisi pomotella ja toimia ihmistä vastaan. Tämä käsitys on yhtä vanha kuin työelämän asenteiden muutos, eli uusliberalistisen talouspolitiikan ikäinen ja Suomen EU-jäsenyyden ikäinen.
Ennen sitä asenteet olivat erilaisia. Tällöin jos joku ihminen tuli sanomaan että jotakin voisi tehdä eri tavalla, hän teki sen rauhallisesti ja ystävän auttamisena, ja se otettiin hypoteettisena vinkkinä ja sitä pohdittiin yhdessä. Se ei tarkoittanut mitään lopullista eikä sitä, että arvostelijalla olisi jokin oikeus tuomita ja rankaista ystäväänsä. Se perustui taustaoletukseen, että ystävä sallii toisen kertovan mikä hänen mielestään on vialla. Tällä tiedolla ihminen teki mitä halusi.
Rakentava kritiikki on puhdasta vallasta, eriarvoisuudesta, negatiivisuudesta tai positiivisuudesta, objektiivista neutraalia ja asiakeskeistä. Se on pelkkää asiaa, joka perustuu kaikkien omaamaan tahtoon ja kykyyn käyttää järkeä ja tehdä päätöksiä.
Tässä se myös eroaa nykymentaliteetista, koska nykyään porvarit uskovat voivansa, ja heidän uskotaan yleisesti voivan määrätä kaikessa, oli heidän johtamiskykynsä huono tai ei. Kyse on heidän uudesta oikeudestaan ja yrityselämään tukeutuvan poliittisen järjestelmän suomasta vapaudesta, joka antaa heille haastamattoman ja ehdottoman vallan. Vähän niin kuin keskiajan monarkeille Jumalan armosta.
Edeltävien demokraattisten ja humanististen ajatusten mukaan jokaisella ihmisellä on tahto ja jokaisella ihmisellä on oikeus toteuttaa sitä yhdessä rauhanomaisesti. Ketään ei voida hiljentää tai määrätä, vaan mikään asema ei oikeuta olemaan kuuntelematta ja sallimatta kaikkien esittävän omat näkemyksensä. Pelkästään loogiset epäkohdat ovat näissä ajatuksissa peruste vastustamiseen, joka tehdään vakuuttamalla kaikki tästä loogisesta epäkohdasta.
Nyt kirjoittamani kritiikki otetaan yllätyksenä sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät tiedä muuttaneensa käytöstään, vaikka sen tekivätkin 10 vuotta sitten. He puolustavat subjektiivista uskoaan siihen, että miten ihmisen kuuluu käyttäytyä toisten kanssa, sitä mitä he ovat oppineet muilta. He ovat kuitenkin loogisesti ottaen väärässä siinä, että uskovat nykytavan olevan se ainoa luonnollinen käytöstapa ja ihmisten olevan luonnostaan eriarvoisia.
Ennen sitä asenteet olivat erilaisia. Tällöin jos joku ihminen tuli sanomaan että jotakin voisi tehdä eri tavalla, hän teki sen rauhallisesti ja ystävän auttamisena, ja se otettiin hypoteettisena vinkkinä ja sitä pohdittiin yhdessä. Se ei tarkoittanut mitään lopullista eikä sitä, että arvostelijalla olisi jokin oikeus tuomita ja rankaista ystäväänsä. Se perustui taustaoletukseen, että ystävä sallii toisen kertovan mikä hänen mielestään on vialla. Tällä tiedolla ihminen teki mitä halusi.
Rakentava kritiikki on puhdasta vallasta, eriarvoisuudesta, negatiivisuudesta tai positiivisuudesta, objektiivista neutraalia ja asiakeskeistä. Se on pelkkää asiaa, joka perustuu kaikkien omaamaan tahtoon ja kykyyn käyttää järkeä ja tehdä päätöksiä.
Tässä se myös eroaa nykymentaliteetista, koska nykyään porvarit uskovat voivansa, ja heidän uskotaan yleisesti voivan määrätä kaikessa, oli heidän johtamiskykynsä huono tai ei. Kyse on heidän uudesta oikeudestaan ja yrityselämään tukeutuvan poliittisen järjestelmän suomasta vapaudesta, joka antaa heille haastamattoman ja ehdottoman vallan. Vähän niin kuin keskiajan monarkeille Jumalan armosta.
Edeltävien demokraattisten ja humanististen ajatusten mukaan jokaisella ihmisellä on tahto ja jokaisella ihmisellä on oikeus toteuttaa sitä yhdessä rauhanomaisesti. Ketään ei voida hiljentää tai määrätä, vaan mikään asema ei oikeuta olemaan kuuntelematta ja sallimatta kaikkien esittävän omat näkemyksensä. Pelkästään loogiset epäkohdat ovat näissä ajatuksissa peruste vastustamiseen, joka tehdään vakuuttamalla kaikki tästä loogisesta epäkohdasta.
Nyt kirjoittamani kritiikki otetaan yllätyksenä sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät tiedä muuttaneensa käytöstään, vaikka sen tekivätkin 10 vuotta sitten. He puolustavat subjektiivista uskoaan siihen, että miten ihmisen kuuluu käyttäytyä toisten kanssa, sitä mitä he ovat oppineet muilta. He ovat kuitenkin loogisesti ottaen väärässä siinä, että uskovat nykytavan olevan se ainoa luonnollinen käytöstapa ja ihmisten olevan luonnostaan eriarvoisia.
Vastaukset 9
Vanhimmat
"Nykyään ihmisillä on väärä käsitys arvostelemisesta. Tämä käsitys on peräisin autoritaarisesta työelämästä, jossa haukutaan vammaiseksi ja huudetaan."
Ei koskaan minulle. Ehkä se johtuu sinusta.
"Arvostelu otetaan siksi vakavasti, niin kuin joku yrittäisi pomotella ja toimia ihmistä vastaan."
Juuri näin SINÄ sen otat. Kokemusta on.
"Nyt kirjoittamani kritiikki otetaan yllätyksenä sellaisten ihmisten toimesta, jotka eivät tiedä muuttaneensa käytöstään, vaikka sen tekivätkin 10 vuotta sitten."
Mistä pirusta sinä sen voit tietää?
Ja koska tunnen sinut, mutta sinä et tunne minua, minä voin sanoa millainen sinä olet, ei toisin päin. Sinä olet täysin kyvytön ottamaan vastaan mitään itseesi kohdistuvaa kritiikkiä tai edes neuvoa, reaktio on aina raivon sekainen vastustus, koska sinun mielestäsi vain sinä voit tietää asiat. Voit jopa kysyä neuvoa asiaan josta et tiedä, ja heti sen perään alkaa opettamaan samassa asiassa. Yleensä väärin.
sen saajan mielestä epäasialista. Varsinkin kun suurin osa ihmisistä ei kykene ottamaan vastaan minkäänlaista kritiikkiä.
Totta silti on, että myös suurin osa kritiikin antajista on kykenemättömiä antamaan asiallista kritiikkiä.
Asiallisuudella ymmäretään sitä, että kiistellään asiasta, eikä käydä henkilön kimppuun. Tällainen on monelle vaikeaa.
Kritiikin voisi kiteyttää "analyyttiseksi omnaisuuksien erittelyksi". Olisi egoistista pitää toisen näkemystä omista ominaisuuksista hyökkäävänä. Itse asiassa juuri sitä se nykyään onkin. Eri asia on se, jos joku ei esitäkään näkemystä vaan puhuu toisesta kuin jonakin hyödykkeenä, jonka voi heittää pois ja omia itselleen, muuten vain halventaa. Tämä on taas egoismia arvostelijan puolelta ja on pelkkää haukkumista. Luulen, että koska työelämä on niin erilaista ja siellä egoismi on nyt niin yleistä, ihmiset yleisesti uskovat toisten tarkoittavan vain pahaa.
Rakentavuus tarkoittaa kritiikille samaa kuin demokratia sosialismille. Kummatkin kuuluvat toiseen ja on suunniteltu vain erottamaan pääsanansa vastakohdasta, eli stalinismista ja haukkumisesta.
Otetaan esimerkiksi auto. Joku voi sanoa, että siinä on tyylikäs tuulilasi, huippurenkaat, siisti verhous, mutta takakontti on liian pieni. Tämä on kritiikkiä. Myös se on kritiikkiä, kun sanoo että auton pohja melkein tippuu ruosteisena maahan, ovenkahvat jäävät käteen, moottori ei jaksa vetää, mutta muotoilu on upea.
Haukkumista taas olisi se, ettei ota omistajan tunteita huomioon ja antaa pelkästään huonon kuvan autosta, puhuu pelkästään siitä miltä itsestä tuntuu ja vääristää tosiasiat sen mukaan.
Kritiikki on perusteltua on tosiasiallista kun taas haukkuminen ei. Toisen erottaa toisesta juuri sillä perusteella, että onko syytösten lähde tosiasioissa vai ihmisen egossa...
Jos ajat liikenneympyrässä eri suuntaan kuin muut, ja kanssa-autoilija sanoo sinulle että turvallisuussyistä ja liikennesäännöistä johtuen liikenneympyrässä ajetaan toiseen suuntaan.
Onko se hyökkäys egoasi vastaan?
Onko se autoritäärisen henkilön hyökkäys autonomiaasi vastaan?
Pitääkö sinun sen jälkeen konfrontoida johonkin?
Pitääkö asiasta väitellä, ja perustella järkevämpi vaihtoehto?
Vai voitko vain myöntää että teit virheen kokemattomuuttasi?
Vai yritätkö lähipäivinä ajaa aina eri suuntaan kuin muut koska sinun tapasi on parempi?
Eli yrität sanoa juuri niin kuin otaksuin, että ei ole olemassa eri tapoja arvostella, rakentavaa ja haukkumista, vaan on vain yksinoikeus arvostella, johon pitää vastata tottelevaisesti, huolimatta siitä, että otatko alamaisen näkökulman huomioon vai et?
sen otat. Kaikki on arvostelua. Silloinkin kun on kysymys vain ja ainoastaan turvallisuussäännöistä. Ja silloinhan sinä haluat olla niin kuin autonomiset ja vapaat eurooppalaiset jotka ovat yksilöitä blaa blaa blaa... Eli aja sinä vain liikenneympyrää erisuuntaan kuin muut, mutta älä telo muita... Vietä hauska individualistinen, populistinen ja autonominen elämä jossa kyllä konfrontoitavaa riittää. Ja reklamaatioita. Seuraava vastaus on varmaankin: TURPA KIINNI!!!!!!
Arvosteleminen: Kahta eri lajia, rakentavaa kritiikkiä ja haukkumista.
Kritiikki: Järjellisestä ajattelusta kumpuavaa ja perusteltua "ominaisuuksien analyyttistä erittelyä"
Rakentava: Osa kritiikkiä, tarkoitettu vain erottamaan kritiikki haukkumisesta.
Haukkuminen: Egosta kumpuavaa pilkkaa, joka vääristää ominaisuudet todellisuudenvastaisesti, vastaamaan haukkujan ennakkoluuloja ja antipatioita henkilöä kohtaan. Nykyaikana tämä on pääoman omistajan yksinoikeudella tekemä tulkinta arvostelemisesta.
Kanssa-autoilija huomauttaa asiasta, ajettuasi liikenneympyrässä väärään suuntaan, että tarkoitus on turvallisuudenja liikennesääntöjen vuoksi ajaa toiseen suuntaan,
se on "egosta kumpuavaa pilkkaa, joka vääristää ominaisuudet todellisuudenvastaisesti, vastaamaan haukkujan ennakkoluuloja ja antipatioita henkilöä kohtaan".
Vai onko se: "Rakentavaa kritiikkiä ja haukkumista."
Vai mahdollisesti: "Osa kritiikkiä, tarkoitettu vain erottamaan kritiikki haukkumisesta."
Pääasia on se että sinä vain et pysty myöntämään OMIA virheitäsi vaan yrität aina häivyttää omat mokasi jaarittelun alle ja väännät vastapuolesta "rasistin" tai jotain muuta...
Poliitikkoainesta, sinusta vain ei ole siihen.
Jos voisi/voisitte aloittaa keskustelun sanoilla "oletko koskaan ajatellut, ehkä...
" niin ennaltaehkäisikö se näitä konflikteja? Epäilen että tuskin, me ihmiset vain ajattelemme ensin tunteillamme ja vasta sitten joskus, vuosien kuluttua kun saamme etäisyyttä, järjellämme. Ja vielä lisään, jos ja kun tässä debatissa osapuolet eri rotua/sukupuolta niin hankaussähkö on tosiasia ja enemmän sääntö kuin poikkeus ja näin ollen myös yksi todellisista esteistä rakastaa lähimmäistämme vilpittömästi. Todettakoon lopuksi: kuten jo tiedämmekin, konflikti vaatii AINA KAKSI osapuolta...