Miten pääsit paniikkihäiriöstä eroon?

14-vuotiaana sairastuin. takana rankka lapsuus. mut no ei ruveta syyttää sitä. eletään tässä ja tulevaisuudessa :)
mut siis 2002 sairastuin heinäkuussa. 2003 sain tammikuussa lääkityksen, elämä alko paraneen. 2004 lopetin lääkityksen. elämä on ollut ihanaa ja hyvää. ei paniikkia, ei ahdistusta. pelotki rajottuneet vaa johonki purjehtimiseen ym. mut elämä on ollut ihana. nyt sit tammikuun lopus tuli vatsatauti ja tää paniikki puhkes uudelleen, koska olin syömättä ja sit tuli heikotus joka johti paniikkiin... ja sit aloin taas pelkään paniikkia ja siitä se alamäki lähti. nyt alotan ton lääkityksen uudelleen ja tästä lähtien aina kun oon kipeenä, pidän varmana sen etten rupee enää panikoimaan, tää olkoon viimeinen kerta kun tästä kärsin. mut tosiaan, täällä ei oo kauheesti tervehtyneitä, mäkää en käyny tällä palstalla 2-3 vuoteen. ku elämä oli ihanaa eikä asia käynyt edes mielessä.¨


KYLLÄ ME SELVITÄÄN TÄSTÄ!!!
Just puhuin tänään ammattilaisen kanssa, jolla on paljon panikoivia nuoria potilaana ja se sano että se on ihan varma et jos vaan muuttaa elämäntapojaan positiivisiksi, eikä pelkää kohtauksia, vaan kohtaa ne vaikeat paikat, missä tietää niitä tulevan nii paranee. Ja lääkkeet voi ottaa avuks jos ei muu auta.

Minä käytän propral beetasalpaajaa tarvittaessa niissä tilanteissa kun tiedän pelkääväni paniikkia. Ja pelko paniikeista loppui kun aloin raivon ja vihan tunteita näyttämään. Siis kiroilen heti kun vi...taa. Ja nyt vanhempana 50v. riittää esim. kun kirjoitan vihan tunteistani.

Olen nainen ja paniikkeja alkoi tuntumaan avioeronyhteydessä. Ja ainakin itse ymmärsin, että minulla on tukahdutettua vihaa sisälläni. Samoin ehkä keskustelut ystävättären, jolla on samankaltaisia ongelmia takana helpotti myös.

En ole saanut päivääkään terapiaa. Joskus halusin mennä keskustelemaan MTT.n mutta minä sain sen käsityksen siellä ns. terapeutilta, että minua ei voida/haluta/osata7pystytä auttamaan.

Niinkin yksinkertaisella asialla, kun juoksemalla! Tajuton "tuska" ja ahdistus, joka liimasi sänkyyn (ylös kun nousi, maailma pyöri koko ajan tolkuttomasti), hävisi asteittain, samoin vähenivät lääkkeet rajusti ja sairauden myötä tulleet liikakilot hävisivät. Sain "oman ulkonäköni" takaisin, ehkäpä vielä entistä parempana ja "kestävän" kropan, johon saatoin luottaa.

Tästä on jo vuosia. Se oli talvea, kun aloin ensin kävellä ihan pikkulenkkejä, ja sitten hieman pidempiä. Kesällä jo juoksin tunnin lenkkejä, ja olo oli mitä mahtavin. Juokseminen rasittaa ihanasti koko kehoa, ja ainakin minussa herättää mielettömän hyviä fiiliksiä. Hyviä fiiliksiä tuli myös siitä, kun puoli tutut eivät meinannut enää tunnistaa minua muuttuneen ulkonäön vuoksi : ) Kyllä se liikunta vaan vaikuttaa aivoihin, niin se vain on! Liikunnan iloa kaikille : )

kysy rivatrilia 2mg.....ja varmaan ehottaa sitte sulle jotaki ssri lääkitystä...eli masennus...itellä rivatril 2mg 1-2 vrk ja mirtatsapiini 30mg iltaisin
xanoria ehkä 2 vko voisit kysästä, mutta siihen jää aika helposti riippuvaiseksi..

rentoutukseen joskus

Joo kyllä juokseminen vähän pidempään ulkoilmassa on tehokkain konsti. Jooga hengitysharjoitus auttaa rentoutumaan. Jos ei meinaa pystyssä pysyä, niin sitten kyllä kannattaa mennä lääkäriin. Mäkikuisma tuntuu kohottavan mielialaa vähän niin kuin kirkasvalolamppukin. Rentouttavaa/rauhoittavaa vaikutusta en huomannut.

Hei minä pääsin eroon paniikkihäiriöstä kun rohkeasti katsoin sitä silmiin,pelotti ,vapisutti ihan hirveesti mutta elämä alkoi olemaan jo niin rankkaa sen kanssa ettei ollut muuta mahdollisuutta.elin täysin oireettomana 15 vuotta ja todella nautin elämästä .matkustelelin ja tein innolla kaikkea ihanaa ja todella arvostin sitä
valitettavasti nyt on möröt palanneet kun niin paljon elämässä vastoinkäymisiä.. mutta minulla on toivo edelleen parantua kunhan saan rohkeutta taas uudestaan niinkuin silloin nuorena ! muistakaa ettei se ole mikään lopunelämän olotila vaan siitä todella pääsee eroon ,yritän olla positiivinen ja ajatella että tämä on annettu minulle että opin taas jotain niinkuin viimeeksikin,silloinkin tulin vahvemmaksi joten on suuret odotukset taas miten selviytymisen jälkeen taas elämä hymyilee

Radioterapeutin keskustelutunti
Psyykkisten ongelmien lääkkeetön hoito

mm. paniikkihäiriö.....

http://areena.yle.fi/radio/1450482

va-pi-se-mal-la :D paniikkihäiriöiset ovat liikaa itseensä keskittyneitä

Jos ei muuten hellitä, niin parasta on alkaa miettimään mikä sen aiheuttaa. Pähkäilyä on aika paljon

- lapsuus (traumat, muut ikävät tapahtumat, turvallisuuden tunne, vanhemmat...)
- nuoruus (sama juttu)
- opiskelu
- työelämä ja sen laatu
- taloustilanne, kyky hoitaa omat raha-asiat...
- itsestään huolehtiminen (ravinto, liikunta, unen laatu, harrastukset, asenteet jne.)
- melu
- naapurit
- asumisolot
- parisuhde
- muut ihmiset
... jne jne jne...

Sieltä se ph:n syy löytyy.

Syyn tai syiden löytäminen ei auta pääsemään eroon paniikkihäiriöstä, ei varsinkaan kun se kroonistuu.

Eikä kaikille paniikin laukaisijoille kuten naapurimelulle voi tehdä mitään.

Pitää vain elää päivä kerrallaan ja iloita hetkistä, jolloin paniikkia ei esiinny.

Itse en usko että on olemassa kroonista paniikkihäiriötä. Se on enemmänkin kuin opittu tapa mistä on äärimmäisen vaikea päästä eroon jos ei ymmärrä niitä pelkoja siellä taustalla ja mikä sinussa itsessäsi ruokkii sitä Paniikkihäiriötä.

Lopetin itse tupakoinnin jokunen vuosi sitten ja sitä ennen pääsin eroon paniikkihäiriöstä. Tupakan lopettamisessa ei ole vaikeinta se nikotiini riippuvuudesta pääseminen, vaikeinta on se tavasta ja opitusta pääseminen eroon.
Lähes sama ongelma se on paniikkihäiriön kanssa, kun olet oppinut johonkin asiaan niin sitä on vaikea muuttaa.

Alussa se lähtee liikkeelle yksinkertaisesta pelosta, traumasta. Pikkuhiljaa se alkaa pahenemaan mitä enemmän mietit sitä pelkoa, "pelon kohdetta".
Se voi lähteä hyvin salakavalasti liikkeelle ja pahentua ajan myötä kunnes saat ensimmäisen paniikkikohtauksen. Ensimmäinen askel on otettu kohti paniikkihäiriötä, pikkuhiljaa se alkuperäinen pelko voi jäädä taka-alalle ja jäädä sen "sairauden" varjoon. Vuosia voi mennä ja ihminen voi päästä siitä alkuperäisestä pelostaan jopa eroon. Mutta sairaus on jäännyt ja ottanut otteensa koska olet oppinut pelkäämään itse kohtauksia, niitä tilanteita mitkä aiheuttavat sinulle kohtauksen.
Sinä olet itse taipunut sen sairauden myötä.

Lopulta ihminen itse on se joka ruokkii sitä sairauttaan, pelko ja ahdistus siitä kohtauksesta on niin suuri että voit aiheuttaa jo itsellesi kohtauksia ilman että olet siinä tilanteessa mikä aiheuttaa sinulle kohtauksen.
Tietyllä tapaa lopulta opetat itsellesi sen että saat kohtauksen jos yrität mennä vaikka kauppaan, pankkiin tai jopa nukkumaan. Lopulta opetat itsellesi sen että saat kohtauksen jos poistut kotoa.

Voisi melkein väittää että olet lopulta oppinut, opetellut saamaan niitä kohtauksia tietyissä tilanteissa.
Paikka / ihmiset / tilanteet = Syy
Kohtaus = Keppi
Opetat itsellesi sen että Syyn takia saat Keppiä.

Olen kokeillut monia lääkkeitä. Masennus, uni, psykoosilääkitystä illalla unilääkkeeksi.
Mutta kaikkein paras on xsanor. Nyt pysty elämään lähes täydellistä elämää.
Pystyn elämään lähes täydellistä elämää, eikä tarvi enään pelätä kohtauksia.
Annostus 1mg depot päivässä ja yksi kerlon pitkävaikutteinen beettasalpaaja.

Mulla paniikkikohtaukset tulivat aina autossa ja mikä parasta ajan ammatikseni autoa. Tunne ei ollu ikinä mikään loistava aina kun hyppäsin auton rattiin pelkäsin lähteä ns isolle tielle ajamaan koska kohtaulsen pelko oli niin suuri. Monesti jouduin pysäkille vetämään auton kun tuntui että pyörryn ajoin käsi koko ajan käsijarrulla jos jotain tapahtuu kerkeän vetämään jarrusta. Eroon pääsin vain sillä että kohtasin tilanteet päivittäin ja nytten pysty ajelemaan normaalisti välillä meinaa kohtauksia tulla mutta eivät enää niin voimakkaana. Vuosi meni totutellessa.

Mulla kanssa ajaminen on ollu ja on vieläkin vaikeaa! taajamassa menee,mut motari 120km/h on kyllä niin pyörryttävää että ei mitään järkeä..

Minulla on ollut paniikkikohtauksia, mutta en pelkää niitä. En oikein tiedä miksi jotkut pelkäävät, itse ainakin "unohdan" kohtauksen heti kun se on ohi. En tietenkään kirjaimellisesti unohda, mutta en siis jää murehtimaan asiaa ja miettimään, että koskahan se tapahtuu uudestaan ja missä tilanteessa. Sitä kun ei voi etukäteen tietää.

Ensimmäiset kohtaukseni olivat yli 30v sitten. Kävin kognitiivista terapiaa, lääkkeenä pienesti benzoja kohtauksiin. Harvenivat iän myötä kohtaukset, pääsin jopa ikäänkuin niiden päälle, en pelännyt vaan voitin ne. Antauduin tunteeseen enkä estellyt.
Nyt, tällä iällä ja elämänkokemuksella ymmärrän ainakin omalta kohdaltani mistä ne perin juurin johtuivat. Olen tarkkaillut mikä pienikin asia saa alulle sen tuntemuksen että paniikki uhkaa.
Pohjimmiltaan tilanteita voisi kuvailla avuttomuuden tai lauman ulkopuolelle jäämisen hetkiksi. Varmaan jossain limbisessä, alkukantaisimmassa aivojen osassa jokin saa uhkan päälle. Et siis tiedä mitä teet tai ystävät on hylänny...noin konkreettisesti sanottuna.
Olen myös aivan varma että kuulun ns neurokirjon ihmisiin. Asperger, hyvätasoinen autismi, meillä paniikit yleisiä. Siis on mielestäni kyse aivojen ja hermojärjestelmän erilaisesta toiminnasta. Kun ymmärtää perussyyn ei tarvitse pelätä vaan voi hallita elämäänsä itse.

Hei kaikille,
Päätin kirjoittaa kans tänne, koska itse aikoinani, kun kärsin paniikkihäiriöstä, oli nämät palstat oikeasti varsinaisia henkireikiä ja luultavasti myös yksi apu siihen, etttä pääsin paniikkihäiriöstä eroon. Olen siis yli 40 v ja useita vuosia jo ollut ilman kohtauksia ja en edes ajattele asiaa juurikaan, ennen kuin joku kysyy tai luen aiheesta sattumalta.
Kaikille teille. Paniikkihäiriöstä pääse eroon, jos siihen on uskoa ja halua. Ehkä se aina kummittelee jollakin tavalla taustalla, mutta ei niin, että se varsinaisesti häiritsisi elämää. Me ollaan kaikki eri tavalla herkkiä ja pitää hyväksyä..siis oikeasti hyväksyä, että joskus vaan asioihin reagoi jotenkin syvemmin. Tarkoitan tällä, että jotkut
Kerron lyhyesti oman tarinani. Olin ehkä 30 ja risat. Avoliitossa miehen kanssa ja eroamassa ja ja oma identiteetti hukassa. Miesystäväni oli ollut minulle minun kallioni ja kiveni, ja suhteen loppu (vaikka sen itse lopetin) oli niin rankka, että aloin oireilla paniikilla. Olin jotenkin vain hukassa, enkä tiennyt ilmeiseti miten asioita olisi voinut parhaimmin ulos purkaa. Pärjäsin opinnoissa, minulla oli ystäviä, mutta olin turvaton, ydinturva oli jotenkin kadonnut. Olin epävarma itsestäni. Ensimmäisen kohtauksen jälkeen tietesti säikähdin ja niiden uusiutuessa, aloin selvittää mitä ne ees on ja oonko tulossa hulluksi, kun olotilat oli välillä niin pahoja. En saanut usein kohtauksia. Olin lentopelkoinen, suljetunpaikankammoinen, välillä tosi ahdistunut etc. Tuntui, että kaikki fobiat iskee minuun. Koska olen tietelijä, lähestyin asiaa varsin pragmaattiseti eli luin kaiken mahdollisen mitä netistä voi löytää. Hain apua hypnoosista, meditaatiosta yms. EN tosin mennyt lääkärille, koska jotenkin tajusin, että nää on minussa itsessäni olevia solmuja mitkä pitää päässä saada auki. Mitä ne kenelläkin on, ne kannattaa miettiä ja tutkailla. Ajattelin myös, että lääkityksellä en halua olla, koska en halua jäädä riippuvaiseksi, niin, etten uskalla kohdata omia ajatuksia. Puhui myös itselleni luotettaville ihmisille ja varsinkin ne, joilla oli ollut samoja kokemuksia, auttoivat iteäni ymmärtämään miksi reagoin niin kuin reagoin. Tärkeää on pikkuhiljaa mennä kohti niitä pelkoja. Vahvin ajatukseni oli, että jos nämä fobiat olen saanut kehitettyäkin, on ne pystyttävä myös saamaan poiskin. Eihän nämä heti poistuneet, mutta tärkeää on olla sitkeä, ja positiivinen, että vaikka ne ei ehkä kaikki tuntemukset heti pois lähdekään, ne laimenee pikkuhiljaa. Tajua, että pelot tai paniikkikohtausten aiheuttajat on vain ja ainoastaan sun päässä ei missään muualla ulkopuolelle. Pikkuhiljaa kaiken tiedon keräämisellä tajusin, että ei tää nyt niin kamalaa olekaan, tästä voi päästä myös eroon kun tajuaa mistä ne on kehittyneet. Treenasin itseäni ja tsemppasin epämiellyttävissä olotiloissa ja kun luin jostain, että anna paskojen ja kauheiden tunteiden vain tulla ulos, äläkä yritä kontroloida itseäsi, niin helpottaa. Olet vain ja istut ktaikessa rauhassa ja keskityt rauhalliseen hengittämiseen ja mietit, että ei se henki lähtenytkään. Kaikki on edelleen ihan hyvin. Välttämisellä paniikkikohtaukset ei lähde pois. Jaksakaa tsempata, te selviätte ihan varmasti, mutta pitää treenata ja kaivella niitä pääkopan ajatuksia. Ette ole tulossa hulluksi, teidän pääkoppannen vaan huijaa teitä. Joku päivä tajuatte, että nyt helpottaa.

Minulla on kaikki oireet poissa. Mun on tännekin laitettava samasta asiasta mistä laitoin tonne masennus-keskusteluunkin. Mulla oli tässä jo pitkään, kuukausia ellei jo vuoden paniikkikohtauksia aamuyöstä. Ilman mitään kunnon syytä. Beetasalpaajaa, rauhoittavaa ja verenpainelääkettä määrättiin kaksin kappalein. Ajattelin että olen tulossa hulluksi.

Sitten ihotautilääkäri sattumoisin otatti alkuvuonna laajemmat verikokeet ja todettiin varastorauta-arvot mataliksi. Aloin syömään rautatabletteja (aluksi 200mg/päivä ja viikon päästä oli ensinnäkin paniikkikohtaukset poissa, pystyin nukkumaan aamuun ja ahdistus loppui kuin seinään. Myös muita oireita oli, väsymys, haluttomuus, näkalattomuus, ei vaan saanut tehtyä enää mitään. Koska hemoglobiini oli hyvä, ei ole todettu olevan sillä puolella ongelmaa. Myös kilppariarvot oli normaalit.

Olen syönyt nyt puoli vuotta siis rautalisää ja voin hyvin. Yhtäkään paniikkikohtausta ei ole tullut tänä aikana ja olen nukkunut tosi hyvin kokonaisia öitä ja ahdistukset on vain muisto. Ja hiukset kasvaa päässä jälleen.

Ja mitään lääkkeitä ei tarvitse syödä.

Kauan olitte kärsineet paniikkihäiriöstä? Eikö se periaatteessa kestä loppuelämän ilman hoitoa jos käyttää vaan turvakäyttäytymisiä? Ite sairastin 4v ja yhessä vaiheessa kaikki paikat alkoi pelottaa, ei ainoastaan ne joissa olin alemmin saanut paniikkikohtauksen. Monet artikkelit just sanoo että pitää istua, hengittää rauhassa. Terapiassa taas opetettiin että ei ikinä saa niin tehdä jos se tulee. Onko siihen tieteellistä todistetta edes että turvakäyttäytyminen voi auttaa pääsemään siitä eroon? Olis kyllä hyvä jos olisi, kun totutteluun kestää aikaa.

Mulla oli pahan ahdistuksen aikana paniikkikohtauksia ja pahoja pelkotiloja. Paniikkikohtauksiin annan tämän neuvon; jos kauppakeskukset ym. Pelottaa suosittelen siedättämään tätä. Aloita ihan pienestä, käy ensin vaikka lähellä kauppakeskusta ja ole pihalla. Ja sit pikkuhiljaa lisäät siedätystä. Muista, vaikka tuntuu et kohta sekoat tai kohtaus tulee; se ei välttämättä tule. Jos tulee, niin anna tulla. Jos jäät kotiin murehtimaan, olosi vain pahenee. Itse lähdin mökille ym. Vaikka pelkäsin kaikkea, ja tämä oli kieltämättä paras ratkaisu ikinä. Kohtauksia en ole saanut 1,5 vuoteen. Ahdistusta koen vieläkin ehkä parina päivänä kuussa ja sitten se katoaa. Jotkin asiat pelottavat vähän, mutta eivät samalla mittakaavalla.

Teini-iästä asti käytin alkoholia, cannabista, parikymppisenä tuli kuvioon myös lääkkeet. Kun olin aina sekaisin oli helppo kulkea muiden joukossa mutta selvinpäin ollessa päässäni pyöri koko ajan ajatus että olen luuseri, täysi nolla, mulla menee huonosti ym. Ja kuvittelin että kaikki muut näkevät sen minusta ja ajattelevat samalla tavalla. Mulla johtui paniikkihäiriö tuollaisesta asiasta. Kun pääsin eroon päihteistä ja lääkkeistä tilanne helpotti. Tein töitä itseni kanssa ja sain myös apua mielenterveyspuolelta, sain itsetuntoni paremmaksi, siihen loppui paniikit. Kun hyväksyin samalla itseni, olo helpotti. Sille kun en voi mitään hyväksyykö joku minut ihmisenä vai ei. Mutta sehän ei ole silloin minun ongelma vaan sen toisen.

Pakko sanoa, että omalla kohdallani säännöllinen liikunta on ollut paras lääke kaikkeen!

Ja itselläni oireita olivat pyörtymisen tunne ja hulluksi tulemisen pelko. Mulla on siis ollut aika lasinen lapsuus joten se saattoi vaikuttaa paniikkiini. Nämä oireet kestivät mulla vain noin 2kk kunnes puhuin asiasta läheisille ja se auttoi mua eteenpäin. Lopetin pelkäämästä kohtauksia ja sen jälkeen niitä ei ole oikeastaan tullut tai jos on meinannut, niin se tunne on lähtenyt hyvin nopeasti pois kun vain ajattelen että tämä on vain paniikkikohtaus eikä oikeasti ole mitään hätää. Tällä hetkellä mulla menee taas kivasti ja käyn paljon kuntosalilla ja olen alkanut elämään terveellisemmin ja saanut myös lopetettua nikotiinin käytön ja on vahva olo kun sain taltutettua nämä kohtaukset ja samalla myös lopetettua nikotiinin käyttämisen ja olo on huomattavasti parempi!
Luottakaa itseenne ja pysykää vahvoina! Muistakaa, että paniikkikohtaukset ovat vaarattomia vaikka ne tuntuvat todelliselta, mutta ne eivät oikeasti ole! Älkää pelätkö niitä, silloin todennäköisesti alatte pikkuhiljaa pääsemään niistä eroon, tai ainakin lievennettyä oireita.

Homeopaattisilla voi hoitaa hyvin helposti, vaikka nää suomalaiset homeopaatit on vähän varovaisia, yksi lääke kerralla vaikka joissakin tapaukissa tarvittaisiin 2 tai jopa 3 eri valmistetta. Lisäksi joogien ohjeita noudattamalla, mm joogaliikkeet auttaa rauhasia tasapainottamalla myös mielialoihin ja hermostoon, ruokavalio, AM kiirtan, meditaatio ja onhan niillä kaikkea muutakin.