Kapitalismin durkheimiläinen luonne

Durkheimin teoria uskonnosta pätee myös kapitalismiin. Kapitalismi tekee kulttuurista kulutushyödykkeen, jossa tuotteet ovat toteemimaisia yhteisiä symboleita siitä, minkä yhteisölle ajatellaan olevan ihanteellista. Analogia perustuu siihen, että nämä symbolit eivät ole tiedostetusti luotua käytännön elämää vaan pelkkä kuva siitä, jonka ajatellaan toteuttavan sellaiset sosiaaliset olosuhteet, joissa on joskus oltu, ja jotka ovat ihanteellisia. Porvarit käyttävät hyväkseen ihmisten yhteisöhakuisuutta ja taipuvuutta ihanteiden symbolointiin, yrittävät tehdä yhteisön ihanteita, kuten vapautta ja demokratiaa maksimoimalla kulutuksen ja voiton, ja materialisoivat yhteisön idean ihanteista. Tämä ei kuitenkaan ole sitä, vaan se syntyy oikeassa elämässä, ihanteiden käytännön sovelluksissa, jossa toimitaan tasapainottamalla oikein yksilöllisyys ja yhteisöllisyys ja ollaan kommunitaristisia, muodostetaan aitoja kasvokkaisuuteen perustuvia ihmissuhteita. Kapitalistinen tuotanto on toteemi ja kulutus sitä pyhittävä rituaali, jolla porvarit lokeroivat humanistiset ja valistukselliset ideat ja konkretisoivat ne arkielämään. Ne kuitenkin ovat vain symboleita, ei todellista toimintaa ihanteita luoden. Ja koska kapitalismi on sellainen jämähtävä rationaalinen systeemi, jossa konkretia korvaa alkuperäisen tarkoituksen, kapitalismin tarkoitus humanismin ym. konkretisoimisessa unohtuu ja estyy sen takia, että kaikki pitää aina tehdä vain sillä tavalla, millä byrokratian on nähty toimivan, tekemällä taloudellista voittoa. Kapitalismi perustuu ennen kaikkea pelkoon siitä, ettei se pystykään saavuttamaan inhimillisiä ihanteita, ja se pyrkii protektionistisesti luomaan muuttumattoman systeemin, jonka tärkein tehtävä on ihanteiden tuoton jatkuvuus, huolimatta siitä mistä ihanteista on kysymys.