Tulipa tässä juuri mieleeni. Valmistamme satelliitin johon ymppäämme suuren sähkömagneetin ja asetamme sen kulkemaan maan napojen suuntaisella radalla. Satelliitin asento pidetään oikeana hyrrävoimilla ja yllättäen satelliitin pitäisi voida säätää ratanopeuttaan sähkömoottorin tapaan. Siis satelliitin napaisuutta käännetään tahdistettuna maan napaisuuteen ja hyrrävoima estää satelliitin kääntymisen.
Systeemi olisi edullinen käytössä, sillä ajoainettahan ei tarvittaisi radalla pysymiseen (niistähän yleensä loppuu ajoaine muutamassa vuodessa noilla matalammilla radoilla).
Patenttihan tässä nyt meni kun julkaisin näin, mutta keksittekö vikoja.
Systeemi olisi edullinen käytössä, sillä ajoainettahan ei tarvittaisi radalla pysymiseen (niistähän yleensä loppuu ajoaine muutamassa vuodessa noilla matalammilla radoilla).
Patenttihan tässä nyt meni kun julkaisin näin, mutta keksittekö vikoja.
Vastaukset 11
Vanhimmat
kokeillut tällaista "avaruusjohdinta", jonka oli määrä kerätä sähköä maapallon magneettikentästä, mutta se taisi katketa ylijännitteen johdosta?
muistutat, niin jonkun tuollaisenhan ne tekivät. Täytyy vilkaista, kun en muista mitä siinä oikein tehtiin.
Moottorissa mangeetin rata on lukittu, siis on koko ajan vakio etäisyydellä akselista. Kävisikö satelliitissa että satelliitti poukkoilisi korkeussuunnassa, jolloin nopeus ja korkeusmuutokset muutokset ei toteudu halutulla tavalla.
Ilmeisesti käy juuri niin että rata laskee samalla kun nopeus kiihtyy, mutta jos kiihdytetään vain lähellä päiväntasaajaa pitäisi vaikutuksen olla aika pieni (voimaviivathan ovat päiväntasaajalla suorassa).
Jonkin verran pystykiihtyvyyttä tietysti tulee ja sitä ilmeisesti pitää kompensoida sopivilla magnetoinneilla kiihdytyksen jälkeen (navoillahan on helppo saada pystykomponentti suuntaamalla magneetti suoraan napaa kohti).
Outo juttu, mutta en keksi riittäviä ongelmia, joiden takia tämä ei toimisi.
Magneettikin on avaruudessa halpa, koska subrajohtavuus on siellä aika helppo juttu.
Lisäongelmia tänne päin,
kiitos.
Tietääkseni Maan magneettikenttä on aika heikko. Jotta sateliitti saisi leijuttua magneettikentässä voittaen mikroilmanvastuksen pitäisi sen olla lähes järjettömän tehokas, luultavasti useita Tesloja. Tämä taas vaatisi älyttömästi energiaa, joka puolestaan tarkoittaisi joko suunnattomia aurinkopaneeleja tai jonkin valtakunnan reaktoria, kun pelkkä radioaktiivinen paristo ei varmaankaan riitä.
Jos näin on, niin silloin järjestelmä ei toimisi, sillä painon lisääntyessä koko lisääntyy, jolloin sähkömagneetin tehon pitäisi kasvaa, jolloin koko jälleen kasvaa jne. jne.
Muutoinkin se varmaankin tekisi sateliitista älyttömän painavan ja siten järjettömän kalliin lähettää radalleen.
Silti grammankin työntövoima riittää. Jos vertaat kompassineulaan, niin sekin kääntyy aika suurella voimalla (eikä sen magneettisuus ole kovin suuri).
Suprajohtava magneetti on avaruudessa näppärä, eikä se juuri kuluta energiaa.
Magneetilla pystyy kohdistamaan satelliittiin momentin mutta ei kiihdyttämään itse alusta. Näitä sähkömagneetteja käytetään paljon satelliittien asennonsäädössä.
http://www.cast.ac.cn/CastEn/Show.asp?ArticleID=20570
Näköjään tutkivat jo asiaa.
No, toimii kuitenkin.
Niillähän onkin hiukan eri systeemi.
http://www.spacecraftresearch.com/technology_research.html
Mutta kuten sanottu, niillä on eri systeemi.
Tuota en huomannut selittää, eli suoraan päiväntasaajan päällähän on sama voima molempiin suuntiin ja vetovoimaa saadaan siis lähestyttäessä napaa. Hyrrävoimia ei tarvita navan suuntaan mennessä, vaan vasta kun napa on ohitettu ja siis samanpuoleiset navat ovat vastakkain.
Kiertorata muistuttaa soikiota, koska navoilla käydään selvästi alemmalla radalla.