Jos joku haluaisi ryhtyä kasvissyöjäksi, koska uskoo että eläimiä ei saa tappaa. Silloin hänen ensimmäinen arvo olisi vaikka kieltäytyminen kaikkien eläinten tappamisesta ja kasvissyönti keino, jolla tämä päämäärä saavutetaan.
Kasvissyönti ei kuitenkaan olisi enää pakollista, jos lihaa voitaisiin tuottaa niin että eläimiä ei tarvitsisi tappaa. Kasvissyönti on siis välinearvo.
Yksilö on tehnyt faktojen perusteella valinnan olla tappamatta eläimiä, koska yksilö uskoo että eläinten tappaminen on väärin, koska kuolema ei ole mukava asia. Jos kuolema olisi mukava asia, niin silloin yksilö pitäisi eläinten tappamista hyvänä asiana, siis faktat perustelevat arvolauseita.
Ihminen antaa siis asioille joko positiivisia tai negatiivisia arvoja. Positiivisen arvon saavat asiat ovat hyviä asioita ja negatiivisen arvon saavat ovat pahoja asioita. Kehittyneellä ihmisellä hyvä ja paha siirtyy käsitemaailmaan ja arvoista tulee monimutkaisempia ja silloin arvoja perustellaan välinarvo faktoilla, koska ne ovat kompleksisia eivätkä suoraan verrannollisia todellisuuteen.
Hyvä on siis sellainen fakta, joka yksilön mielestä sopii yksilön arvojen välinearvoksi. Arvolauseita siis perustellaan aina faktoilla, tosin ne edustavat kuitenkin aina välinearvoja. Faktoilla perusteltu arvolause ei tietenkään tarkoita että muut ihmiset toimivat näin.
Kasvissyönti ei kuitenkaan olisi enää pakollista, jos lihaa voitaisiin tuottaa niin että eläimiä ei tarvitsisi tappaa. Kasvissyönti on siis välinearvo.
Yksilö on tehnyt faktojen perusteella valinnan olla tappamatta eläimiä, koska yksilö uskoo että eläinten tappaminen on väärin, koska kuolema ei ole mukava asia. Jos kuolema olisi mukava asia, niin silloin yksilö pitäisi eläinten tappamista hyvänä asiana, siis faktat perustelevat arvolauseita.
Ihminen antaa siis asioille joko positiivisia tai negatiivisia arvoja. Positiivisen arvon saavat asiat ovat hyviä asioita ja negatiivisen arvon saavat ovat pahoja asioita. Kehittyneellä ihmisellä hyvä ja paha siirtyy käsitemaailmaan ja arvoista tulee monimutkaisempia ja silloin arvoja perustellaan välinarvo faktoilla, koska ne ovat kompleksisia eivätkä suoraan verrannollisia todellisuuteen.
Hyvä on siis sellainen fakta, joka yksilön mielestä sopii yksilön arvojen välinearvoksi. Arvolauseita siis perustellaan aina faktoilla, tosin ne edustavat kuitenkin aina välinearvoja. Faktoilla perusteltu arvolause ei tietenkään tarkoita että muut ihmiset toimivat näin.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Oletetaanpa, että tarkoitat tässä faktalla tietoa.
"Yksilö on tehnyt faktojen perusteella valinnan olla tappamatta eläimiä, koska yksilö uskoo että eläinten tappaminen on väärin, koska kuolema ei ole mukava asia."
Jos yksilöllä on uskomus, että eläinten tappaminen on väärin, on tämän lauseen ainoa fakta se, että yksilöllä on em. uskomus. Uskomuksen sisältö taas ei ole vielä faktaa, eli tietoa, sellaiseksi se muuttuu vasta, kun uskomus on perusteltu ja tosi.
Arvolauseet, siis itseisarvoa ilmaisevat lauseet, eivät seuraa faktoista vaan päinvastoin, valitun päämäärän perustelemiseksi ryhdytään keräämään sitä tukevaa tietoa. Ainoastaan, jos kaikkien ihmisten uskomusjärjestelmät olisivat samanlaiset itseisarvon voisi johtaa tiedosta, mutta niin kauan kuin ihmisten kokemus maailmasta on keskenään ristiriitainen tulee myös tietomme maailmasta olemaan epäkoherenttia.
Faktat ovat tietoa, jonka yleisesti uskotaan olevan objektiivista.
Arvouskomus on siis se päämäärä, jota tämä yksilö tavoittelee.
Henkilökohtaiset objektiivisiksi uskotut asiat ovat faktoja yksilölle ja siten yksilö osaa hahmottaa toimintaansa näiden henkilökohtaisten faktojen perusteella.
Arvot eivät siis synnyt missään tyhjiössä, vaan ihan yksilö vuorovaikutussuhteessa maailman kanssa.
Faktat, jotka ovat kaikille yleensä objektiivista tietoa, niin niistä voidaan sitten johtaa valmiita arvolauseita. Jos väittää jonkinlaisia arvoja kannattavan, niin silloin pitäisi myös toimia näistä yleisistä faktoista johdettujen toimintamallien mukaisesti. Tietysti faktat ovat muuttuvia ja siten faktoista voidaan johtaa vain häilyviä toimintamalleja.
Kausaalisuhteita ei ole olemassa (tai niitä ei ainakaan havaita), mutta silti niitä oletetaan, vaikka Humen filosofia puhuukin sitä vastaan.
Humen lain mukaanhan arvoja ei havaita objekteista, mitään velvollisuuksia ei objekteista havaita, myöskään kausaalisuhteita ei havaita objekteista. Nämä asiat ovat siis subjektiivisia. Kuitenkin Hume hylkäsi vain arvot, ei kausaalisuhteita. Hume mukaan kausaalisuhteita perustellaan tottumuksella (=tilastoilla), Humen mukaan (objektiivisia) arvoja ei saisi perustella millään faktoilla. Kausaliteetti ei kuitenkaan ero arvoista mitenkään, kyllähän ihmiset muodostavat (subjektiivisia) arvoväittämiä faktojen perusteella ja ne Oikeatkin arvot saavat alkusysäyksensä maailmasta. Niitä ei vain havaita, ne ovat vain tukena tavalliselle elämälle ja siksi niitä pitää olettaa, vaikka niitä ei havaitakaan.
Todellisuudessa arvoja ei havaita, mutta moraaliset arvot on yleensä käsitetty jollain tavalla universaaleiksi (objektiivisiksi), vaikka sitähän ne eivät ole millään tavalla. Tätä Humen laki ei kuitenkaan todista, vaan se todistaa että niitä ei havaita itse objekteista. Objekteissa ei siis ole Jumalan kiinnittämiä velvoittavia käskyjä.
Sen että arvot eivät ole universaaleja tiedämme siitä että kaikki eivät toimi samalla tavalla. Universaalit arvot tarkoittaisivat sitä että kaikki tavoittelisivat samoja päämääriä, mutta niin ei ole ja tämän voimme kokeellisesti todentaa. Onko tämä sitten relativismia, mene ja tiedä.
Kant teki kopernikaanisen vallankumouksen, havainnoija ei havainnoikaan objektia, vaan subjekti asettaa itse havaintokokemukseensa aika-avaruuden, kausaliteetin ja muut käsitteet. Tätä on sitten jalostettu eteenpäin, eli tämäkin näyttäisi todistavan relativismin puolesta.
Arvot ovat siis yksilön uskomuksia, jotka perustuvat subjektiivisiin/objektiivisiin faktoihin. Objektiivisilla faktoilla voidaan perustella arvoja, mutta ei velvoittavia arvoja, voidaan vain todeta mitä pitää tehdä että tietyt arvot voitaisiin käytännössä saavuttaa. Ei siis ole mielekästä olla pasifisti ja ampua muita ihmisiä, ainakin tässä on käsitteellinen/looginen ristiriita.
Naturalistinen virhepäätelmän mukaan mistään naturalistisesta ominaisuudesta (ei-moraalinen hyvä) ei voida johtaa mitään arvoja, koska se olisi kehäpäätelmä väittää että olio on hyvä, koska sillä on juuri hyväksi määritelty naturalistinen ominaisuus. Luonnosta ei siis voi löytää arvoja.
Arvoja, eli päämääriä voidaan määritellä faktojen perustella, koska yksilö oppii ja syntyy maailmaan ja tietoisuus kehittyy havaintokokemusten myötä. Positiiviset ja negatiiviset kokemukset antavat asioille hyviä tai pahoja merkityksiä. Ihminen siis kokemuksen kautta antaa itse tai jokin fyysinen syy antaa tietyille kokemuksille arvoja.
Yksilö tavallaan arvioi kokoajan ärsykkeitä ja reaktio voi olla joko positiivinen tai negatiivinen, sitten kehittyneellä yksilöllä reaktioista tulee kompleksisia ja implisiittisiä. Minkälaisia ärsyke-reaktio verkkoja tästä sitten voidaankaan eksplikoida, on sitten jo toinen asia.
Objektiiviset faktat antavat tietoa siitä kuinka todellisuus toimii ja yksilö itse toimii todellisuudessa ja siten yksilö tarvitsee myös objektiivisia faktoja omien subjektiivisten arvojensa toteuttamiseen.
Faktoilla voidaan siis perustella käsitteellisiä päämääriä, tunteellisia päämääriä ei voida, koska se olisi liian irrationaalista.
Summaten kun yksilön mielessä yhdistyy irrationaaliset (tunteelliset) ja rationaaliset (objektiiviset, käsitteelliset) arvot, niin siitä syntyy sellainen sekamelska että arvoja ei voida aivan suoraan faktoilla perustella, koska tunne-elementit vaikeuttavat objektiivisten päämääristä johdettujen toimintamallien luomista.
tieto, ensimmäinen "objektiivinen fakta" on peräisin? Miten ihminen saa tuollaista tietoa? Miten tieto lisääntyy: mikä määrää tiedonjanoa, mihin uteliaisuus suuntautuu? Milloin ensimmäinen arvovalinta tehdään? Kumpi ihmisen kehityshistoriassa on varhaisempaa vaihetta: tieto vai arvovalinnat? Miten ne yleensä voidaan erottaa toisistaan? Eikö kaikkeen tiedonhankintaan liity elimellisesti arvovalintoja? Eikö arvoihin liity sekä kokemuksellisia, moraalisia että päämäärärationaalisia ominaisuuksia? Voidaanko ne jotenkin erottaa toisistaan? Päästäänkö silloin, kun laillasi analysoidaan asioita "annetuilla" opillisilla käsitteillä, mihinkään selvyyteen? Vai pyöritelläänkö vain filosofisia termejä tyhjän päällä?
Eikö lähtökohtana voi olla tosiasia, että on ihmiselle ominaista hahmottaa tosi ja epätosi, kuin myös hyvä ja paha? Ketä kiinnostaa, ja mistä ihmeen syystä se, voidaanko nämä asiat kytkeä toisiinsa jonkin teorian puitteissa? Eikö sellainen teoretisointi ole vain elämälle vierasta käsitteellistä märehdintää? Sopii muun örinän sekaan kortteliräkälän kaljapöytään, mutta että vakavasti otettavaksi kun yritetään ymmärtää ihmisen hyvää ja pahaa...?
Eino Kaila mukaan on olemassa p-esineitä, jotka ovat häilyviä. Jos pienelle lapselle näyttää joitain esineitä ja peittää ne sitten peitolla, ne katoavat lapsen mielestä niitä ei enää ole olemassa. F-esineet ovat sellaisia esineitä että ne ovat olemassa vaikka lapsi kääntäisi päätä ja ne eivät katoa vaikka niiden päälle laittaisi peiton. Fysikaaliset esineet ovat sitten fysiikan lakien mukaisia esineitä, vaikka atomit.
Olisiko ensimmäinen objektiivinen fakta sitten vaikka f-esine?
Mikä määrää ihmisen tiedonjanon? Tuohon voi sanoa että pakkohan sitä on aina jotain tehdä, eli olemassaolo itsessään on olemista ja tekemistä. Vastaus on siis luultavasti ärsykkeet ehkäpä määräävät tiedonjanon ja luonnollisesti uteliaisuus suuntautuu sinne minne ärsykkeet johtavat?
Ensimmäiset arvovalinnat tehdään varmaankin sitten kuin yksilö tiedostaa arvot käsitteellisesti tai riippuu mitä tarkoitat arvovalinnoilla.
"Kumpi ihmisen kehityshistoriassa on varhaisempaa vaihetta: tieto vai arvovalinnat?"
Jos yksilö antaa kaikille sellaisille kokemuksille jonkinlaisena arvolatauksen, jotka tuntuvat henkisesti tärkeiltä ja ärsyttävät eniten. Ei kai voida sanoa että kumpi on ensin vai annetaanko kaikelle tiedolle ominaisuus arvo.
"Miten ne yleensä voidaan erottaa toisistaan?"
Mitä jos, arvo on tiedon ominaisuus?
"Eikö kaikkeen tiedonhankintaan liity elimellisesti arvovalintoja?"
Elimellisesti, mitä se tarkoittaa?
"Eikö arvoihin liity sekä kokemuksellisia, moraalisia että päämäärärationaalisia ominaisuuksia?"
Voisitko selventää?
"Päästäänkö silloin, kun laillasi analysoidaan asioita "annetuilla" opillisilla käsitteillä, mihinkään selvyyteen?"
Mene ja tiedä. Eihän filosofiassa ole mitään selvyyttä yleensäkään.
"Vai pyöritelläänkö vain filosofisia termejä tyhjän päällä?"
Jos moraalia käsitellään kuten vaikka R.M Hare, niin onko se sitten hedelmällistä?
"Eikö lähtökohtana voi olla tosiasia, että on ihmiselle ominaista hahmottaa tosi ja epätosi, kuin myös hyvä ja paha?"
Tai positiivinen ja negatiivinen?
"Ketä kiinnostaa, ja mistä ihmeen syystä se, voidaanko nämä asiat kytkeä toisiinsa jonkin teorian puitteissa?"
Miksi ei kiinnostaisi?
"Eikö sellainen teoretisointi ole vain elämälle vierasta käsitteellistä märehdintää?"
Mikäpä ei olisi elämää?
"vakavasti otettavaksi kun yritetään ymmärtää ihmisen hyvää ja pahaa...?"
No onko parempia ehdotuksia?
Armeijassa joudun kokoamaan ja purkamaan rynnäkkökiväärin varustepussi päässä, niin se oli aivan samanlaista kun vastata esittämiisi kysymyksiin; eihän siitä yhtään mitään tullut.