Meillä perheessä kuluu tuota japanilaistyyppistä sapuskaa, mutta kun kala, liha ja kana ovat pannassa, niin löytyisikö keneltäkään hyviä, huokeita ideoita uusiin ruokalajeihin. Englanninkielisiä saitteja löytyy vaikka kuinka, mutta niiden kanssa tahtoo toisinaan tulla nuo kieliongelmat vastaan. Vinkkejä?
Hyviä vinkkejä vegejapanilaiseen?
Katju
3259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Natto tulee aika halvaksi, kunhan ensin käy ostamassa sitä paketin kaupasta (tokyokan), siitä voi jatkaa ainakin pari puolen kilon satsia vähän jukurtin tapaan.
Sushi on kuuluisaa japanilaista ruokaa, eikä siinä yleisen harhaluulon vastaisesti _tarvitse_ olla raakaa kalaa
olen tästä hyvinkin tietoinen. Meillä syödään kasvissushia muutamia kertoja kuukauteen. Väliin livahtaa yleensä munaa, paprikaa, kurkkua tai porkkanaa sekä joskus sieniä tai retikkaa. Samoin meillä tehdään täytettyjä riisipalloja ja puristettuja riisikakkuja sekä makeaa munakasta.