Olen liian ujo!

liian älykäs. Kun puhut, puhut ilmeisesti jotakin järkevää. Että minua ottaa kupoliin ne koulussa paskaajauhavat "muita sosiaalisemmat" tyypit. Ne ihan oikeesti kuvittelee olevansa muita parempia kun ovat niiiiiin puheliaita. 99% puheista on täyttä paskaa. Jokatoisen sanan jälkeen kuuluu nauraa, vaikka sitten tekonaurua. Kuinka ne keksiikin niitä... No, kyllä se heidän ihmissuhteissa näkyy: riidoissa kokoajan jonkun kanssa, pamahtaneet nuorena paksuiksi, yh-äitejä, pojat rahattomia renttuja. Että näin.

koita rohkaista itseäsi, suurin osa,mitä ihmiset puhuu on todellakin sitä itseään, mutta on parempi puhua sitä itseään, kuin olla aina hiljaa. Ehkä ajattelet liikaa sitä, mitä muut ajattelee susta. Siihen tuskin voi ihminen paljoa vaikuttaa, samoin mitä sillä on merkitystä mitä muut ajattelee, samoin voit pikku hiljaa koittaa tulla rohkeammaksi, puhu enemmän niitten kanssa joita tunnet paremmin ja koita sitten alkaa pikku hiljaa puhumaan niitten kanssa joita et tunne..samoin kaikki vissiin ajattelee, että muut tuijottaa. Asia on nyt vain niin, että ihmiset on usein kiinnostuneet enemmän omista asioistaan kuin muitten..

Jokin sinun elämässä aiheuttaa sen että häpeät itseäsi.
Mútta sinä voit yrittää puhua itsellesi positiivisesti.
Sano itsellesi. Olen arvokas ja minussa ei ole mitään vikaa. Opettele ajattelemaan itsestäsi positiivisesti.
Ujoissa tilanteissa voit rohkaista itseäsi. Sano mielessäsi näin: Selviän tästä ja tästä tilanteesta tänään hyvin. Kaikki menee hyvin tässä tilanteessa.
Itseluottamusta voi harjoittaa.
Itse monesti aamulla sanon:
- että tästä päivästä tulee elämäni paras ja suoriudun tänään kaikesta hyvin. Ihmeekseni olen myös huomannut, että asiat menevätkin hyvin.
Kannattaa mennä myös ehkä jonkun ammattiauttajan (taitavan) puheille. Ja siellä voi kertoa rohkeasti ujoudestaan. Kyllä sinulle vielä apu löytyy.

olen 14 vuotias tyttö. niin. kirjoittelen tässä vähen myöhässä, mutta toivottavasti luet tän. minä olen ollut tosi ujo parisen vuotta sitten - kun muutin ruotsista suomeen,jolloin minulla ei ollut yhtään kaveria.(minusta inhottavin tunne on yksin oleminen!)jonkin ajan päästä huomasin etten millään pääse ujoudesta eroon,joten päätin luovuttaa. en välittänyt enää mitä muut ajattelevat minusta,en enää hävennyt ujouttani, eli minua ei kiinnostanut mitä muut ajattelevat ujoudestani! se toimi. nyt menin uuteen kouluun ja olen meiän luokalla suosituin tyttö.

kyllä sinä jonain päivänä siitä eroon pääset, lupaan sen, muistat vielä tämän viestin. ONNEA!

Oon IHAN samanlainen. :/ Pystyn kyl puhumaan paremmin jollekkin tuntemattomalle aikuiselle, mutta en sellasille just koulu tutuille. Mun kaverit on ihan parhaita kamuja niitten uusien kanssa ja mä vaan roikun siel mukana :( Sit puhun tosi vähän, mut kaverille kahestaan voin sit puhua kunnolla. En ees nauraessani päästä pihaustakaan vaan hymyilen >_< Vihaan itseeni. Elämä menee päin puuta mul.

Ujous on miunkin ongelma. Toinen ongelmani on se, että katson KAIKKIA silmiin. Jos vaikka kävelen kadulla, on pakko katsoa vastaan tulevaan tyyppiin. Mieleeni tuli, että toivottavasti kukaan ei luule, että yritän iskeä sitä tai jotain :D

Itsekin olin ujo nuorena, erityisesti yläasteella. Punastutti ja nolostutti ja sosiaaliset tilanteet oudommassa porukassa olivat ahdistavia. Esitelmien pito oli kauhistuksien kauhistus, jota kammosin ainakin kuukauden etukäteen ja yöunetkin pelkkä esitelmien ajatteleminen vei. Myös asioiden hoito puhelimitse ahdisti. Kuitenkin iän myötä rohkeus on kasvanut, kun asioita on ollut pakko hoitaa ja tehdä itse. Mitään en koe jättäneeni koskaan tekemättä ujouteni vuoksi. Kävin myös vuoden verran ulkomailla vaihdossa yliopiston aikana ja sen jälkeen on ujous helpottanut valtavasti. Ujouden hellittämiseen on vaikuttanut vain ja ainoastaan oma harjoittelu. Olen aina yrittänyt jutella ja olla ihmisten kanssa, vaikka välillä punastuisinkin tai nolottaisi. Pikkuhiljaa tilanteet alkavat tuntua helpommilta, eivätkä ahdista enää (ainakaan niin paljon). Yliopistossa avauduin kurssikavereilleni aiheesta jännitys esitelmien pidossa ja yllättäen lähes 90% ihmisistä myönsi itsekin jännittävänsä. Ja hyvin moni on myös kertonut myöhemmin olleensa ujo, vaikkei sitä tänä päivänä uskoisi. Uskon että jos uskaltaa myöntää omat "heikkoutensa" sekä itselle, että muille ihmisille tekee ihmisestä rohkean ja inhimillisen. On hieman väärin, kun nykymaailmassa kaikkien pitäisi heti kerralla olla hyviä esiintyjiä ja sosiaalisia, mutta toisaalta siihen voi oppia harjoittelun kautta. Niin minusta tuli sitten lopulta lääkäri. Ammatti jossa täytyy olla sosiaalinen ja ihmisten kanssa paljon tekemisissä, enkä ole valintaani katunut! Haluaisin kannustaa teitä nuoret (ja vanhemmatkin) yrittämään ja harjoittelemaan niitä vaikeita asioita aina vain uudelleen ja uudelleen. Se ei ole maailman loppu, jos joskus punastuu tai sanoo jotain "tyhmää". Kaikki jotka joskus avaavat suunsa, varmasti sanovat jotain typerää. Ei voi voittaa jos ei ensin pelaa!

Niin ja tähdennän vielä että erikoistuin psykiatrian lääkäriksi.

Voi herranjumala UJO! Ihan ku oisin ton itte kirjottanu, niin sama tilanne mullakin on! Varsinkin toi kadulla ja koulun käytävil kulkeminen kun joku tulee vastaa, en tiiä minne pitäs kattoo tai mitä tehdä! Ja kaikki aina vaan kysyy mitä ja täh ku ne ei kuule mitä sanon, häpeen sitä niin vitusti! Oon nyt kans seiskal ja ala-asteelki olin ujo, mut en niin paljoo kun nyt.
Ja lisää vinkkejä, kiitos, miten pääsee siitä eroon??

Mä muistan kun koulussa kun piti esitelmää niin kaikkein kamalinta oli jos sitten joku alko huutamaan takapenkistä että KOVEMPAA! EI KUULU! joten mä opettelin jo silloin kouluaikana sen, että pääsen paljon helpommalla jos katson aina silmiin ja sanon asiani lyhyesti ja SEL-KE-ÄS-TI. Kun puhun ihmisille niin pääsen paljon nopeemmin pois piinaavasta tilanteesta kun sanon asiani kerralla niin että kaikki kuulee ja ymmärtää kuin jos mutisen vaan ja katselen jalkoihini niin silloin mun pitäis toistaa se asia moneen kertaan ja olla siinä piinaavassa tilassa paljon kauemmin.
Opettelin silmiin katsomistakin ihan tietoisesti ja (vaikka tää voi kuulostaa hassulta) niin katsomalla suoraan aurinkoon ulkona, koska se tavallaan on samanlaista kun ei uskalla katsoa toista silmiin kun häikäisee niin kovasti. Eli ihan pakottamalla katsomaan silmiin ja korottamaan ääntäni ja ääntämään selkeästi, lyhyitä ytimekkäistä lauseita niin että tyhmimmätkin ne tajuaa ettei tarvitse toistaa.

Sama mulla..ei mitää rajaa

Mä oon ihan sairaan ujo! kaupan kassallakin mua jännittää sanoo moikat ja kattoo silmiin, siis kuin säälittävää !! D: ja kuitenki nautin ihmisten seurasta ihan mielettömästi, mut tää ujous haittaa niin paljon, et oon tosi yksinäinen eikä mul oo ystäviä :s esitelmät on aina aika kauheita, mut mul oli vähä aikaa sit esitelmä mun parin kans, nii otin sen aika rennosti ja ei mua kauheena jännittäny :o

Hmm.. Yritätkö siis kertoa, että olet muita huonompi, koska et ole kuten luokan sosiaalisimmat tyypit? Ujoudessa ei ole mitään pahaa. Mutta älä anna sen pahentua oikeaksi peloksi. Ota askel kerrallaan. Ensi kerralla, kun joku puhuu sinulle, katso häntä vaikka ihan hetken aikaa silmiin, käännä vasta sitten katseesi pois. Älä muutu ainakaan enää ujommaksi. Taistele sitä vastaan. Muista silti, että ujoudessa ei ole mitään pahaa eikä siitä tarvitsekaan päästä täysin eroon :)

Mullakin on tuo sama ongelma. Sitten ne pitää sua tyhmänä kunnet puhu mitään. En olisi ujo mutta ainakin saan edesw hiukan itseluottamusta että voisin sanoa jotain muut rupeaa siinä kuiskimaan ja jättää mut yksin. Aina joudun olemaan niin että anteeksi että olen olemassa.

Miten pystyn hillitsemään punastumista? Aina kun mun luokkalaiset ne ''sosiaalisimmat & puheliaimmat & äänekkäimmät egot '' puhuu tai nälvii mulle niin meen ihan tulipunaseks koska oon niin ujo! ja se on ihan kauheeta vihaan koulua ja itteäni kooska oon niin ujo, ja tää ei johdu siitä etten arvostais itteeni tai että häpeisin itteäni koska en tee niin, mut oon vaan ujo! Niin onko jotain millä voisin hillitä punastumista?

Mulla on ihan sama ongelma! Tosin enään en jännitä sitä, kun pitää istuvaltaan lukea kirjasta, mutta esitelmät on pelottavia, kun kaikki katsoo... Vaikka totuus on, et ihmiset katsoo sua, koska ne kuuntelee mitä luet. Mulla on tosi hyvät välit mun luokkalaisteni kanssa. Joten se ois vähän niinkun, et lukis perheelle. Suurin osa meidän luokkalaisista onkin tyttöjä. Mä en punastu, mut mua alkaa oksettaa ja kädet hikoo, saatan täristä. Nää on oireita jännitykseen. Oon siis kova jännittämään. Mun pappakin oli ujo, kun se oli lapsi, mutta nyt se on joku pomon tyylinen sellasessa paikassa, missä pitää olla koko ajan äänessä. Ujous on siis perinnöllistä... Ainakin joskus. Mun äitikin oli lapsena ujo, mutta ei se enään oo. Nyt se on sosiallinen ja tekee myyjän työtä ja sillein. En oo silti luokan ujoimpia. Ujoin on ehkä yks poika meidän luokalta... Se on niin ujo, et jos siltä kysyy jotain, niin se ei uskalla vastata. Oon mä ihan sosiallinen tunnilla ja sillein, osallistun keskusteluhin... Mun ongelma on vieläkin ne esitelmien pidot. Oon nyt kuukilla, ja meidän pitää tehä joku esitelmä jostain lähi aikoina... Viime esitelmän pidosta selvisin niin, että ajattelin esitelmän pito tilannetta, ja uskoin, että hyvin menee. Ja niin se menikin hyvin, kädet vaan täris... Mut mulla tärisee kädet luonnostaankin. No, sori kun tää mun teksti oikeestaan ei kysyny mitään, vaan puhuin jotain jostain... Mut jos luit tän, niin kiva. Ja kannattaa siis ajatella esiintymis tilannetta etukäteen, ja ajatella, että ihmiset ei ajattele, että "Hähääh, nyt toi lukee tossa, se on niiin kauhee", mä ajattelin ensin tollei, mut ei ne ihmiset ajattele muuta, vaan sitä, et mitä luet, eikä miten luet. Tsemppii!

Monet varmaan pitäisivät sitä hyvänä asiana, jos tulisin juttelemaan, mutta mä kun oon semmonen vitun mulkku, niin ei uskalla. Mä vaan vittu meen jonnekin nurkkaan katsomaan vierestä, kun toiset siinä juttelee mukavia ja nauraa. Olen pohjimmiltani sosiaalinen, aika puhelias ja vitsikäs, mutta mikä vittu mua vaivaa, kun menen kouluun, niin en saa pihaustakaan suustani ulos? Tai siis kyllä vastaan, jos joku kysyy jotain, mutta kun en pysty mennä vain jonkun luokse ja aloittamaan keskustelua.

Itse olen Ihan sika ujo. Aina kun olen luokkakavereiden vieressa valkalla niin en Osaa sanoa Tai puhua kennellekkaan.

Kyllä ujoja ja hiljaisiakin ihmisiä maailmaan tarvitaan ei kaikkien tarvi olla hölösuita jotka ei koskaan kuuntele vaan pälättävät päälle. Myöhemmin ikä tuo varmuutta mutta ei luonnettaan voi muuttaa kertalaakista, hyväksykää ittenne älkää kirotko. Ujous ei oo ongelma muille vain itselle ja jos joku siitä huomauttaakin niin voi todeta - että mitäs sitte oon mikä oon. Ujo saa olla muttei kynnysmatto.

Homeopatian soisi suomessakin yleistyvän niin päästäisiin näistä ujosteluista eroon...ja monista muista pikkujutuista jotka pilaa ihmisten elämää.

Oon 13.v tyttö ja oon tosi ujo ja mun kaikki muut kaverit on sellaisia jotka puhuu kaikkien Kaa. Meillä on sellanen kaveri porukka jossa on poikia ja tyttöjä. niin Mua alkaa aina ahdistaa mennä niitten Kaa kun oon niin ujo ja kukaan muu ei. kaikki mun kaverit jotka on tyttöjä puhuu pojille niinku vettä vaa mutta mää hädin tuskin edes katon niitä. Ja sitte tuntuu tyhmältä ku ei uskalla sanoo mitään tai jos sanoo nii tosi hiljaa ja sitte ne on sillee"mitä"tai "en kuullut"
Mitä voisin tehä että uskaltaisin puhua pojillekki ja saaha niistä kavereita.

Ota itseäsi niskasta kiinni, ha ylitä rajojasi, olen itse yhä ujo, mutta en todellakaan niin ujo kuin ennen.