Aloitetaan kuitenkin huomisesta jolloin sää on vielä melko koleaa. Eli huomenna Suomea lähestyy lännestä syvä matalapaine ja etelätuuli yltyy. Sää on kuitenkin vielä poutaista ja melko aurinkoistakin suuressa osassa maata. Lämpötilat ovat etelässä 4... 7 , maan keskiosassa 5 asteen vaiheilla ja pohjoisessa nollan vaiheilla. Aivan pohjoisimmassa Lapissa on kuitenkin pakkasta -1...-5 astetta.
Sitten keskiviikkona matalapaineen keskus on Pohjois-Suomessa ja länsituuli yltyy etelä - ja keskiosassa kovaksi. Pohjois-Suomessa pyryttää lunta ja räntää lämpötilan ollessa n. 0. Etelämpänä on pilvipoutaa tai puolipilvistä ja lämpötilat tiistain lukemissa eli n. 3... 8 astetta.
Torstaina tämä matalapaine väistyy Venäjälle, toinen matalapaine on Suomen luoteispuolella ja tässä vaiheessa korkeapaine alkaa vahvistua Suomen lounaispuolella. Tuulet ovat torstaina luoteen ja lounaan väliltä ja enimmäkseen heikkoja. Sää on myös enimmäkseen poutaista, kuitenkin yksittäisiä vesi- ja räntäkuuroja voi esiintyä lähes koko maassa. Sää myös alkaa lämmetä, lämpötilat etelä- ja keskiosassa maata 5... 10 astetta ja pohjoisessakin 0... 5 astetta.
Sitten perjantaina korkeapaineen keskus siirtyy etelä-Ruotsiin ja matalapaine on Jäämerellä. Näiden välistä yrittää ainakin puhaltaa ns. föhn-tuuli ja jos näin käy, päivä on lämmin etelässä ja myös Keski-Suomessa ja sää on poutaista. Pohjoisessa sen sijaan tulee vesisateita. Lämpötilat ovat kohoamassa etelässä ja maan keskiosassa jo 9... 13 asteeseen, pohjoisessakin 1... 6 asteeseen.
Sitten lauantaina tuo korkeapaineen keskus on Ruotsissa ja korkeapaine myös valtaa alaa. Tästä syntyy pohjoistuuli mutta kun ilma pyörii korkeapaineen lähellä lähes paikallaan, ei kyseessä ole kylmä virtaus. Päinvastoin, sää lämpenee yhä. Sää on myös aurinkoista ja hyvin poutaista. Aurinko paistaa monin paikoin pilvettömältäkin taivaalta. ELI KERRASSAAN HIENO PÄIVÄ! Lämpötilat ovat etelässä jopa 12... 17 astetta, paikoin voidaan päästä lähelle 20 astetta. Maan keskiosassa lämpötila on n. 15 astetta, pohjoisessakin 9... 13 astetta.
Sunnuntaina korkeapaineen keskus on Suomen päällä, sää on aurinkoista, poutaista ja lämmintä koko maassa. Matalapaine on kaukana Atlantilla. Tuulet kääntyvät etelän puolelle ja ilma voi tuntua etelässä jopa kesäisen lämpimältä. Lämpötilat kohoavat etelässä 15... 20 asteeseen, keskiosassa maata 14... 17 asteeseen ja Lapissa 9... 15 asteeseen.
Mutta täytyy muistaa että yöt ovat melko kylmiä ja koko maassa voi olla pakkasasteita.
Sitten ensi viikolla näyttää siltä että tuo korkeapaine voisi pysyä paikallaan pari päivää, mutta puolen viikon paikeilla se heikkeni. Matalapaine taas liikuisi Atlantilta kohti Keski-Eurooppaa. Tämä tietäisi voimakasta kylmenemistä. Mutta tähän on vielä niin kauan aikaa etä ei sitä todellakaan vielätiedä miten tulee lopulta käymään.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Harmillista, pääsiäinen olisi saanut olla vasta tällä viikolla. Mutta ainahan se näin menee, vappuna räntää...???
heinäkuussa RÄNTÄÄ...totta