Friteerauskeitin kannattava hankinta

nytsen ostin

Kerron kaikille teille oman tarinani jotka haluatte hyvää ja edullista ruokaa nopeasti.

Olen aikoinaan joillakin tuttavilla/sukulaisilla saanut friteerattua ruokaa (kiinalaisesta amereikkalaistyyliseen) ja on ollut aina erittäin hyvää (parempaa kuin perusravintoloissa). Jostain syystä ei koskaan tullut puheeksi mitä moinen vempele maksaa ja kai osaksi aina luulin että se öljy siihen maksaa paljon ja että koko homma on loppujen lopuksi likaista hommaa niiden öljyjen kanssa läträtä. Olin siis ennakkoluuloinen.

Kun sitten hommasin keittimen, ei sen hinta todellakaan hirvittänyt vaikka ei ollut edes edullisin malli. Tällä ko. mallilla minkä ostin voi tehdä ruokaa jopa ilman öljyä (hauduttamalla kuten uunissa) ja teflonpohjaisen rasvakaukalon voi pestä vaikka astianpesukoneessa. Ei siis rasvaa/likaa tms. Öljyn hintakin on todella halpaa, alle 3 eurolla saa pari litraa ja se riittää kuukaudeksi jos tekee 1-3krt viikossa ruokaa keittimellä.

Friteerauskeitin lämpeää n. 5 minuutissa 180c, eli siihen että ranskalaiset voi pistää sisään ja ranskalaiset kypsyy siellä n. 5-6min, eli todella nopeasti verrattuna uuniin. Samalla voi rasnkalaisten sekaan heittää kalapuikot/kananugetit tms. mitä sitten syökään ja on hemmetin hyvää.

Niin ja kannattaa laittaa neulamuikut tai naudanlihasuikaleet pannun sijasta friteerauskeittimeen niin on aijajai NAM.

Yksi ennakkoluuloni aikoinaan oli se että friteerattu ruoka on sikalihottavaa. Monet luulee että keittimessä käytetty öljy on se lihottava juttu, mutta todellisuudessa itse friteerausöljy on vain kasvirasvaa, joten lihottavin elementti on itse ruoka mitä keittimessä keitetään. Näin ollen vähärasvainen naudanliha on terveellistä myös keittimen kautta. Tietenkään joka päivä friteerattua ruokaa ei pidä syödä, sillä liika kasvirasvakin on pahasta.

43

31384

    Vastaukset 43

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanha kokki

      tyytyväinen rasvakeittimeesi. Vaihteluna ihan OK. ja nyt tulee se mutta, kyllä se pahus vieköön on lihottavaa ruokaa, vaikka se on vain kasvisöljyssä tehtyä. Friteerattaessa ruoka-aineisiin jää aina rasvaa, joten nykytrendien mukaan se on epäterveellistä. Silloin tällöin syötynä ei lienee merkitystä.
      Siitä sen enempää, mutta oletko huomannut minkälaisen käryn se aiheuttaa, vaikka valmistat ruokasi liesikuvun alla, ei ole mukava tuoksu kotona.
      Jos paistat perunat ja makkarat sekä kalat samassa öljyssä, kannattaa sinun vähintään siivilöidä öljy paistojen jälkeen, sillä kaikki se muru mikä friteerattaessa syntyy jää pilaamaan öljyä. Lisäksi jokaisen paistokerran jälkeen kannattaisi keitin pestä ja ottaa öljy astiaan, jonka säilytät kylmässä, mikäli aiot käyttää samaa öljyä kuukauden. Näin me teimme ravintoloissani.
      Kotikeittimien ainut hyvä puoli on se, ettei niissä pysty kuumentamaan öljyä syttymispisteeseen
      ts.palovaara on ehjässä laitteessa olematon.
      On kuitenkin hienoa, että olet ostokseesi tyytyväinen, jotkut pitävät jopa munankeitintä tarpeellisena.

      • ap.

        Tietenkin öljy pysyisi parempana jos sen ottaisi talteen ja säilyttäisi kylmässä, mutta en ole itse sitä tehnyt kun sen kuitenkin olisi annettava jäähtyä useampi tunti ennen kuin sen kanssa voi "läträtä".

        Tuo käryttäminen ainakin tässä mallissa on melko vähäistä hiilisuodattimien ansiosta, joten kun teen liesikuvun alla ruokaa niin eipä siitä kaueasti käryjä kämppään tule. Tietenkin mitä vanhempi öljy, sitä enemmän tuoksuu rasva.
        Ja se että rasvan syttymisvaara on olematon on aika tärkeä juttu.

        Tuo rasva toki on lihottavaa, mutta ei esim. yhtä epäterveellistä kuin eläinrasva ja tuota rasvaa ei ruokaan jää montaa grammaa. Sitä siis tarkoitin. Lisäksi kaiken A ja O on se määrä mitä syö. Itselläni on melkein aina salaattia friteeratun ruoan kanssa lautasella, joten en sitä friteerattua ruokaa kerralla hirmuista kasaa syö.

    • Tepi.

      Mistäs lähtien kasviöljy on ollut kevyttä? Lähes 900 kcal 100 grammassa, joten lihottavaa ruokaa tuolla syntyy.

      • keijoooli

        Rasva ei lihota vaan hiilihydraatit, ottakaa selvää asioista ennenkuin kirjotatte.

      • -rasvamaksaa-
        keijoooli kirjoitti:

        Rasva ei lihota vaan hiilihydraatit, ottakaa selvää asioista ennenkuin kirjotatte.

        Rasvassa (siis kasvi-, eläin-, ihmis-, tai ihanmissätahansaRasvassa) on 9 kcal /
        Alkoholissa 7 kcal /
        Hiilihydraateissa 4 kcal / 1 gramma

        eli rasva lihottaa yli tuplasti nopeammin kuin hiilarit.

        Kuten sanoit, kannattaa ottaa selvää ennen kuin kirjoitat.

      • Bogert
        keijoooli kirjoitti:

        Rasva ei lihota vaan hiilihydraatit, ottakaa selvää asioista ennenkuin kirjotatte.

        Hyvä "keijooli", kylläpä sinä olet tyhmä ihminen. Varsinainen pässi varustettuna ekaluokkalaisen järjenjuoksulla.

        Rasva ei lihota. Hiilihydraatit eivät lihota. Mikään muu ei lihota, kuin yli oman kalorikulutuksen säännöllinen ylittäminen. Friteerauskeittimen kanssa tämä realisoituu oikein hienosti.

        Rasvakeittimellä tehty ruoka sisältää todella paljon rasvaa. Ranskalaiset perunat ja nugetit sisältävät normaaliannoksessa jo helposti 50 grammaa, vaikka alkuperäinen kirjoittaja hehkuttaa ja horisee ruoassa olevan vain pari grammaa rasvaa. Näin ollen pelkistä ranskalaisista saatava kalorimäärä pyörii jossain viiden sadan kalorin paikkeilla. Nugettien leivitys imee rasvan itseensä ja tavallisessa nugettiannoksessa on varmaan 40 grammaa rasvaa ja 700-800 kaloria.

        Se, onko kasviöljy terveellistä riippuu melko paljon kasviöljystä. En tiedä, mitä öljyä saa kolmella eurolla kaksi litraa, mutta sen verran kyllä tiedän, ettei se ole mitään hyvää eli terveellistä öljyä.

      • FatToFit
        -rasvamaksaa- kirjoitti:

        Rasvassa (siis kasvi-, eläin-, ihmis-, tai ihanmissätahansaRasvassa) on 9 kcal /
        Alkoholissa 7 kcal /
        Hiilihydraateissa 4 kcal / 1 gramma

        eli rasva lihottaa yli tuplasti nopeammin kuin hiilarit.

        Kuten sanoit, kannattaa ottaa selvää ennen kuin kirjoitat.

        Rasva ei voi kertyä/imeytyä ihmisen elimistöön ilman hiilihydraatteja, vähentämällä reilusti hiilihydraattien tai rasvan määrää päivässä ei pääse lihoamaan.
        Tämän takia lähes kaikki pikaruoat lihottavat, uppopaistettuja vehnätaikinaherkkuja, rasvassa tiristettyjä majoneesilla höystettyjä vehnähampurilaisia, uppopaistetut ranskalaiset ym..

        Itse vähensin hiilihydraattien määrää koska jää enemmän hyvänmakuisia ruokavaihtoehtoja mitä rasvan vähentämisellä.

        Painoni oli hieman yli painoindeksin ja laihduin 10 kg ja olen pysynyt normaalipainoisena hilihydraatteja välttämällä.

        Kesälomalla teki mieli törsätä mäkkärissä ja otin selvää mikä on vähähiilihydraattisin purilainen- bic bacon. Sitä tilailin light limpparin kanssa ja lisäpihvillä, heitin vain toisen sämpylänpuolikkaan pois.
        Painoni ei noussut yhtään loman aikana rasvaisista ruoista huolimatta kun vain piti huolen että ei syönyt liikaa hiilihydraatteja päivässä.

        Toki tuo kaloreiden laskeminen toimii myös, jos syö rasvaa ja hiilihydraatteja, mutta nälässä sitä melkeenpä joutuu silloin olemaan.

      • Muuan Keventäjä
        -rasvamaksaa- kirjoitti:

        Rasvassa (siis kasvi-, eläin-, ihmis-, tai ihanmissätahansaRasvassa) on 9 kcal /
        Alkoholissa 7 kcal /
        Hiilihydraateissa 4 kcal / 1 gramma

        eli rasva lihottaa yli tuplasti nopeammin kuin hiilarit.

        Kuten sanoit, kannattaa ottaa selvää ennen kuin kirjoitat.

        Käsittääkseni painonhallinnan perussääntö on, että energiansaanti ja -kulutus ovat tasapainossa. Syödyt kalorit siis ratkaisevat. Jokainen voi itse päättää, mistä päivittäiset kalorinsa saa. Kalorinlaskennan kaava: Energiatiheys (cal/g) x määrä (grammoina) = Ruuan sisältämät kalorit, cal.

      • Anonyymi
        keijoooli kirjoitti:

        Rasva ei lihota vaan hiilihydraatit, ottakaa selvää asioista ennenkuin kirjotatte.

        Molemmat lihottavat ja rasva enemmän koska siinä on energiaa enemmän.

    • että pian

      kyllästyt siihen keittimeesi.
      Ja sen olet ymmärtänyt täysin väärin, jos luulet ettei kasvisrasva lihota.
      Kasvisrasva on yleensä sataprosenttista rasvaa, kun esim. voissa on myös muita aineita. Kasvisrasva on toki muuten terveellisempää kuin eläinrasva mutta vähintään yhtä lihottavaa se on.

      • ap.

        syön, niin tuskin kyllästyn rasvakeittimeen. Samalla logiikalla voisin kyllästyä paistinpannuun ja sitäkin käytän vielä lähes päivittäin.

        Kasvirasva lihottaa, sen tiedän, mutta sitä ei jää montaa grammaa ruokaan. Etenkin liha ei paljoa edes sitä öljyä itseensä ime, toisin kuin munkit jotka ovat huomattavasti epäterveellisempiä koska ovat imeneet itsensä täyteen sitä rasvaa.

      • Larry The Chef
        ap. kirjoitti:

        Oikein valmistetuissa, eli tarpeeksi kuumassa öljyssä ja keiton jälkeen valutetuissa fritti- tuotteissa on vähemmän rasvaa kuin perunamuusissa.

        Paitsi tietysti jos olet niitä hiipijöitä jotka valmistavat muusinsa ilman maitos ja voita, eli siis tapettiliisteriksi.

      • Tepi.
        Larry The Chef kirjoitti:

        Oikein valmistetuissa, eli tarpeeksi kuumassa öljyssä ja keiton jälkeen valutetuissa fritti- tuotteissa on vähemmän rasvaa kuin perunamuusissa.

        Paitsi tietysti jos olet niitä hiipijöitä jotka valmistavat muusinsa ilman maitos ja voita, eli siis tapettiliisteriksi.

        Ilmeisesti yksi maailman suurimpia rasvakeittimien käyttäjiä, eli Mäkkäri ei osaa ranskalaisia tehdä oikein. He ilmoittavat, että ranskalaisissa potuissa on 15% rasvaa. Uskon, että potuissa, jotka heittävät potut rasvaan, ei ole niin paljoa rasvaa.

        Tosin, en tiedä, millaista sun pottumuusi on :) Puolet voitako?

        Mutta, kuten sanoit, friteerauksessa vaikuttaa öljyn lämpö paljon, samoin, kuin friteerattavan tavaran määrä kerralla. Liikaa kerralla, öljy jäähtyy ja imeytyy enemmän. Itse en syö friteerattuja tuotteita, mutta tehnyt olen kyllä ja tiedän homman.

      • tyhmän Tepin
        Tepi. kirjoitti:

        sekavaa tekstiä. Lue edes läpi ja korjaa ennen kuin painat "Lähetä viesti".

      • saassu
        ap. kirjoitti:

        syön, niin tuskin kyllästyn rasvakeittimeen. Samalla logiikalla voisin kyllästyä paistinpannuun ja sitäkin käytän vielä lähes päivittäin.

        Kasvirasva lihottaa, sen tiedän, mutta sitä ei jää montaa grammaa ruokaan. Etenkin liha ei paljoa edes sitä öljyä itseensä ime, toisin kuin munkit jotka ovat huomattavasti epäterveellisempiä koska ovat imeneet itsensä täyteen sitä rasvaa.

        voisitko sanoa minkä merkkinen on keittimesi ja mikä kauppa niitä myy

    • maallikko"

      Milläs ootte friteerausrasvaa suodatellu? En oo saanu sitä menemään kahvinsuodatinpaperista läpi. Ajattelin jatkossa muutenkin friteerata kookosöljyllä, joka on suodatettava lämpimänä, ettei se kiinteydy. Ei oo kiva heittää hukkaan litrakaupalla rasvaa joka käytön jälkeen.

      • Tarkoitukseen sopivaa

        Siivilää, joka on erikoiskankaasta. Maksaa tosin jonkin verran.
        Voit kysäistä myös jostain raflasta, olisiko heillä sellaista lainata tai myydä.

    • frittu

      Mielenkiintoista lukea näitä juttuja kun ostin juuri Lidlin koneen ja maksoin peräti 40€.Energiaa tulee saatua runtaasti eli noin 900kcal/100gr,mutta kyllä nämä ensimmäiset kokeilut ovat olleet mahtavia,siis tosi hyvää ruokaa tulee.On vielä asioita joita en tiedä.Esim.miten kauan samaa rasvaa voi käyttää.Meneekö se pilalle hapesta jne.Mut kyl on herkkua!!!

      • Dr. Chef

        on pahempaa elimistölle kuin eläinrasva eli en suosittelisi sitä friteeraamiseen enkä kyllä mihinkään muuhunkaan. Ehkä lihottavampaa se ei ole, mutta sydän- ja verisuonisairauksia se aiheuttaa helpommin kuin eläinrasva. Siitä vaan jos haluaa kuolla aivoveritulppaan. Ja muuten kookosöljy ei ole öljyä vaan rasvaa eli se on kookosrasvaa. Kasvirasvalla tarkoitetaan kookosrasvaa kun tuoteselosteita lukee ja kasviöljy on rypsiöljyä tai auringonkukkaöljyä tai jotain muuta öljyä. Olen huomannut esim. Taffelin sipsipusseissa olevia mainoksia että "Rypsiöljyllä paistettuja" mutta kun lukee tuoteselostetta niin "kasviöljy 50 %" eli siitä jää vielä puolet kookosrasvalle. Maallikolle ja muillekin vinkiksi ;)

      • Teppo,moi!
        Dr. Chef kirjoitti:

        Teppo skrivaa tätä istuen paskiksessa läppäri sylissään, et sillei hei!

        Stadin nuori orivarsa käyskenteli eilen hakaniemen hallilla, tsiigaillen ympärilleen, et sillei hei!
        Teppo hiffas herkkua kalatiskissä ja osti reilun kilon melkein tuoreita muikkuja (17 e/kg) et sillei hei!

        Teppo päätti kokeilla mummilta saamaansa frityyrikeitintä muikkujen valmistuksen, et sillei hei! Tepon täytyi ensin pestä vanhat öljyt keittimestä, olivat vähän härskiytyneet viime kesältä, et sillei hei!

        Teppo pyöräytti muikut frityyritaikinassa ja laittoi innovaation saaneena kalanmaksaöljyä keittimeen, mutta jäi hiukan vajaaksi joten lääkekaapista lisäöljyksi risiiniöljyä, et sillei hei!
        Kauniin kullanväriseksi tirisseet muikut olivat mitä parhaimman makuisia, kalanmaksaöljy sopi yllättävän hyvin paistamiseen, et sillei hei!

        Vajaan tunnin kuluttua täytyi stadin ylivertaisen gourmetkokin kuitenkin asettua rengasistuimelle, et sillei hei!
        Teppo taitaakin istua tässä koko ensi yön, josta Teppo päättelee, että risiiniöljy ei sovi keittimeen, mutta toisaalta Teppo on ollutkin viimeaikoina ummetukseen taipuvainen, joten Teppo innovoi taas kerran kaiken aivan oikein, et sillei hei!
        Kyllä Teppo osaa!

      • Bogert
        Dr. Chef kirjoitti:

        on pahempaa elimistölle kuin eläinrasva eli en suosittelisi sitä friteeraamiseen enkä kyllä mihinkään muuhunkaan. Ehkä lihottavampaa se ei ole, mutta sydän- ja verisuonisairauksia se aiheuttaa helpommin kuin eläinrasva. Siitä vaan jos haluaa kuolla aivoveritulppaan. Ja muuten kookosöljy ei ole öljyä vaan rasvaa eli se on kookosrasvaa. Kasvirasvalla tarkoitetaan kookosrasvaa kun tuoteselosteita lukee ja kasviöljy on rypsiöljyä tai auringonkukkaöljyä tai jotain muuta öljyä. Olen huomannut esim. Taffelin sipsipusseissa olevia mainoksia että "Rypsiöljyllä paistettuja" mutta kun lukee tuoteselostetta niin "kasviöljy 50 %" eli siitä jää vielä puolet kookosrasvalle. Maallikolle ja muillekin vinkiksi ;)

        Päivitä tietosi kookosrasvasta vaikka Googlaamalla. Siitä on tehty melkoinen liuta tutkimuksia nykypäivänä ja todettu, että paradoksaalisesti se on erittäin terveellistä rasvaa.

        Kookosrasvaa ei tosiaan käytetä Taffelin tuotteissa, vaan tuo "kasviöljy" tarkoittaa lähes pääsääntöisesti palmuöljyä. Se on jo hienoa se, että puolet öljystä on esim. rypsiöljyä, saisi olla loputkin, jätetään ne sademetsät rauhaan..

      • Tyhmä!!!!
        Dr. Chef kirjoitti:

        on pahempaa elimistölle kuin eläinrasva eli en suosittelisi sitä friteeraamiseen enkä kyllä mihinkään muuhunkaan. Ehkä lihottavampaa se ei ole, mutta sydän- ja verisuonisairauksia se aiheuttaa helpommin kuin eläinrasva. Siitä vaan jos haluaa kuolla aivoveritulppaan. Ja muuten kookosöljy ei ole öljyä vaan rasvaa eli se on kookosrasvaa. Kasvirasvalla tarkoitetaan kookosrasvaa kun tuoteselosteita lukee ja kasviöljy on rypsiöljyä tai auringonkukkaöljyä tai jotain muuta öljyä. Olen huomannut esim. Taffelin sipsipusseissa olevia mainoksia että "Rypsiöljyllä paistettuja" mutta kun lukee tuoteselostetta niin "kasviöljy 50 %" eli siitä jää vielä puolet kookosrasvalle. Maallikolle ja muillekin vinkiksi ;)

        On kuule olemassa kookosrasvaa JA kookosöljyä!!!

    • friteeraaja

      Miten olisi parasta hävittää friteerauskeittimen rasvat? Meillä on keitin käytössä ja olen ollut tosi tyytyväinen, mutta rasvan vaihdossa en ole vielä keksinyt hyvää tapaa hävittää vanhat. Lueskelin jostain vinkkejä (siis viemäriinhän niitä EI saa kaataa) ja jotkut suosittelivat esmes polttamista ulkotulissa. Laitoin tänä iltana ulkolyhtyyn normi-öljyn sijasta keittimen öljyä ja aika huonosti palaa. Voisiko sekaan laittaa osan lamppuöljyä ja osan tuota vanhaa friteerausöljyä? Vínkkejä?

      • eetrhturhuthrug

        Käytetyn öljyn voi suodataa vaikka kankaan läpi ja sen voi käyttää moottorisahan teräketjuöljynä kesäaikaan. Myö jotkut biodieselvalmistajat ottavat öljyn mielellään vastaan, hakevat sitä jopa grilleiltä.

      • Soossiossi

        WC-pöntöstä vaan alas käytetty rasva, menee sieltä luonnonmukaisesti luontoon kiertoon. Ei sisällä mitään vaarallisia yhdisteitä joten ei rasita vesistöjäkään.

      • Järki käteen
        Soossiossi kirjoitti:

        WC-pöntöstä vaan alas käytetty rasva, menee sieltä luonnonmukaisesti luontoon kiertoon. Ei sisällä mitään vaarallisia yhdisteitä joten ei rasita vesistöjäkään.

        Tukkii vaan viemärit yms. mutta sehän ei ole mikään ongelma...?

      • seuraava maksaa
        Järki käteen kirjoitti:

        Tukkii vaan viemärit yms. mutta sehän ei ole mikään ongelma...?

        Eihän se osakkeessa tai vuokrakämpässä.

    • Nainen -77

      Mistä ihmeen rasvasta te puhutte? Friteerauskeittimeen voi laittaa rypsiöljyä tai auringonkukkaöljyä, eikä taatusti ole mitään rasvaista evästä. Ranskalaiset valutetaan hyvin ennen kuin ne kaadetaan suolausastiaan. Friteeratut ranskalaiset ovat elimistölle ystävällisempiä kuin uunissa paistetut, kuivat ranskalaiset, jotka kuivuudessan voivat takertua kurkkuun ja aiheuttaa jopa tukoksia suoleen.

      • Friteerausöljy?

        Minä olen ostanut friteerausoljyä. Paistanut siinä ranskiksia. Voiko sitä öljyä hävittää viemäriin? En tosin ole lukenut mitä kanisterissa sanotaan. Kanisteri on jo kaatiksella. Asia on minulle aika uusi. Neuvoja kaipaan.

      • repskops

        Vähänkö repesin :D Vai uuni ranskalaisista tulee tukoksia suoleen :D

    • fritttiasiantuntija

      Ei voi, se muuttuu ongelmajätteeksi ja ruoka tukkii verisuonet hetkessä. Aasialaisilla on vain ne hyvät geenit.

    • iIIuminatus

      Ranskanperunat valmistuvat kätevimmin ja ilman rasvaa mikroaaltouunissa. Ainakin X-tran saksaliset , jotka on osattu valmistaa einestehtaalla oikein ,eikä jätetty puoliraaoiksi kuten Oolannin ja muut...ei onnaa niillä.

      Vähän voita suolaa ja paljon ketschuppii ja nam!

    • Ravitsemusterapeutti

      Olen ensi kerran tälläisella keskustelupalstalla. Ja viimeisen. En ole ikinä tavannut yhtä paljon tyhmiä ihmisiä samassa paikassa.

      • Innostumaton

        Tätä on kompattava.

      • rasvas
        Innostumaton kirjoitti:

        Tätä on kompattava.

        siinä sitten toinen ilonpilaaja

      • xfghd f

        Mutta olisi toki järkevämpää tulla kertomaan, mikä tässä keskustelussa on sinun mielestäsi väärin ja miksi. Ei siitä ole kenellekään mitään hyötyä, että kerrot muiden olevan väärässä. Kerro mikä on totuus (sinun mielestäsi) niin kommenttisi on hyödyllinen. Kiitos?

      • kvgkvg
        xfghd f kirjoitti:

        Voi luoja... Ihanko pitää rautalangasta vääntää, miksi friteerattu ruoka on pahasta?

    • syöpöttelijä

      Friterauskeitin on kotona kyllä ihan kiva keksintö. Olen oppinut tekemään sillä niin hyvät makkispekkikset ettei paremmasta väliä. Yllättäen ihan halvimmista poimupakasteranuista tulee parhaimmat ja laita ne makkaranpalat keittimeen noin pari minuuttia ranskalaisten jälkeen.

      Jos pakastettuja makkaranpaloja tai eineslihapullia, niin sitten yhtä aika pakasteranujen kanssa. Ja tosiaan, osta sellainen keitin johon menee min. 3 litraa öljyä ja öljykaukalo irrotettava. Näillä onnistuu.

      Ja ei sitten ihan joka päivä mässytellä näitä!

      • Ei_ole

      • Anonyymi

        "hyvät makkispekkikset"

        Mitä tuossa yritettiin sanoa, siis suomen kielellä??? Ruotsi, englanti ja saksa käy myös.

    • 8888888

      KAIKKI RUOKA ON VARMAAN PAHASTA....KOKEILKAAPPA OLLA SYÖMÄTTÄ... EI SIT TARVII LASKEE KALOREITA111

    • Anonyymi

      Voi sua tietämätöntä reppanaa.

    • Anonyymi

      Ilmagrillillä tulee paljon parempaa, keitetyt perunatkin lohkoina kuorineen parempia kuin tavalliset ranskalaiset.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      60
      1049
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      1024
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      872
    4. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      60
      810
    5. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    6. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      123
      793
    7. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      25
      669
    8. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      666
    9. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      51
      650
    10. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      620
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      607
    12. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      14
      605
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      83
      586
    14. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    15. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      570
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      47
      568
    17. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      141
      565
    18. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      125
      562
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      527
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      9
      513
    Aihe