Mikä tekee kouluruuasta pahan?

hp_guru

Se, että se tehdään halvalla?

>> Halvallakin saa hyvää. Siihen vaan tarvitaan taito. Meidän koulussa ruoka on herkullista. Tänään oli uunikalaa kastikkeessa. kastike oli mukavasti tulinen. Kala herkullista. En sano, että kaikki olisi hyvää, mutta yleensä on hyvää. Miksi siis valittaisin kumisista perunoista ja, että perunoita on usein tarjoilla, jos ilmaiseksi tämän saan? En valita. Ne on pienet murheet.

Nyt saan ilmaiseksi ruokailla, ensi vuonna en. Joten lopettakaa yläastelaiset kouluruuan arvosteleminen pahaksi. Kyllä te opitte arvostamaan kouluruokaa kenties jo yläasteen lopussa, kun kaikki on myöhäistä.

Olen 9:llä, koko yläasteen aikana meidän koulussa oli hyvää ilmaista safkaa. Minulla ei tätä mahdollisuutta ensi vuonna ole. Sitten ruoka pitää ostaa. Oikeasti, tulee ikävää herkullista kalaa ja muita kouluruokia. Nyt nautin viimeisistä ruoista. Kohta sekin loppuu.

Joten opetelkaa arvostamaan sitäkin, mikä ei välttämättä ole laadukkaasti tehty ja on halvalla tehty. Kyllä te sitten kysytte itseltänne arvoisat kouluruuan vihaajat: "Miksi vihasin sitä?, Miksen syönyt sitä?"

Terkuin, 9-luokkalainen

9

3008

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ei-sosialisti

      Myssypää-demarit sotkee isoon pataan jämiä.

      Tekisitte jotain leipänne eteen koulukeittiössäkin.

      Mausteet kuppaatte omaan käyttöönne ja lykkäätte jotain sopimustoimittajan selleriä jokaiseen liemeen ettei vaan maistuisi.

      Taito se on tuokin pilata raaka-aineet.

    • kysyn että

      "Joten opetelkaa arvostamaan sitäkin, mikä ei välttämättä ole laadukkaasti tehty ja on halvalla tehty."

      Miksi? Miksi pitäisi tyytyä rimanalitukseen, jos samalla summalla joku muu voisi valmistaa herkkuaterian? Kouluruoallekin on standardit.

      Ps. Kyllä koululaiset tietävät että ruoka ei ole ilmaista. He vaan tahtoisivat saada mielipiteensä kuuluviin siitä, että millaiseksi se kuuluisi koulussa valmistaa- hehän sitä syövätkin.

      • vanha kokki

        Jos keittiö alkaisi tarjoamaan kumisten perunoiden tilalle kuorimattomia perunoita. Silloin pääsisitte eroon niistä inhoamistanne kumiperunoista. Valmiiksi kuorittu peruna muuttuu kumimaiseksi, kun se on pitkään lämpöhauteessa. Kuorimaton peruna säilyy hyvänä. Kysymys kuuluukin osaatteko yleensä kuoria perunanne itse? Valitettavasti se on niin, että ammatti-ihmisiäkin on monen tasoisia. Samoilla niukoilla määrärahoilla toinen emäntä loihtii maukkaat sörsselit ja toinen ei saa aikaan kuin mielipahaa. Vaarjelkoon kuitenkin siltä päivältä, kun mainoslause kouluruokienkin kohdalla kuuluu "Meidän äitipä pilaa teidänkin ruokanne".


      • HolyVirus
        vanha kokki kirjoitti:

        Jos keittiö alkaisi tarjoamaan kumisten perunoiden tilalle kuorimattomia perunoita. Silloin pääsisitte eroon niistä inhoamistanne kumiperunoista. Valmiiksi kuorittu peruna muuttuu kumimaiseksi, kun se on pitkään lämpöhauteessa. Kuorimaton peruna säilyy hyvänä. Kysymys kuuluukin osaatteko yleensä kuoria perunanne itse? Valitettavasti se on niin, että ammatti-ihmisiäkin on monen tasoisia. Samoilla niukoilla määrärahoilla toinen emäntä loihtii maukkaat sörsselit ja toinen ei saa aikaan kuin mielipahaa. Vaarjelkoon kuitenkin siltä päivältä, kun mainoslause kouluruokienkin kohdalla kuuluu "Meidän äitipä pilaa teidänkin ruokanne".

        ...Meidän ala-asteella tarjottiin vuosi kaksi sitten kuorimattomia perunoita. Ihan hyviä ne olivat,koska ei ainakaan maistunut sitten yhtään kumiperunalta.
        Vaikka meidän koulussa ei ole ollut kumiperunoita pitkään aikaan.
        Ja muutenkin kouluruoka on ollut hyvää!
        En käsitä yleensäkään miksi jotkut sanovat kouluruuan olevan pahaa. Vaikka kaikesta ei tietysti voi pitääkkään. Toivottavasti silloin kun siirryn ylä-asteelle ruuat säilyvät yhtä maukkaina.


    • NjamNjam

      Itselläni on tapana aina vetää koulussa kupu täyteen oli ruoka mitä tahansa. Yleensä pidän kaikista koulun ruoista.

    • iluioöil

      Perunat on aina kovia. En tajua miten ne pääsee jonnekkii töihin ne opiskelijat jos ei osaa prkle edes perunoita keittää. Ja muutenkin kaikki ruuat on vaan niin mauttomia tai muuten vain epämääräisen näköistä mössöä. Mutta kyllä silti tulee joka päivä syötyä koulussa.

    • miä vaan

      Koulu ruoka oli hyvää aikoinaan, kunnes se vaihtui yksityiselle..

      nykyään perunat ovat raakoja ja ruoassa on ties mitä sattumia ja kaikki maistuu aivan tehdas ruualta >:(

    • luutu

      hyvää se kouluruoka on :-)

    • toisin meillä

      Hyvä se on sanoa jos sinulla se kouluruoka on oikeasti hyvää. Mutta kaikilla niin ei ole. Muistan kyllä kun ala-asteella tehtiin perunamuusi oikeista perunoista jne. Silloin ruoka oli oikeasti hyvää. joka viikko oli jälkiruokaa ja saalaateissa ihan siedettävät raaka-aineet. no en silloin valittanut. Sitten kun vaihdoin yläasteelle tuli tämä karmeatotuus joistain kouluruuista ilmi. Koulumme oli suuuuri ja köyhä, ja sen huomasi ruoasta. Ensiksin koko ruokala oli ahdas ja pieni. Pöydät ja tuolit oli pöllitty jostain eskarista, eikä sinne ikinä mahtunut syömään. ja sitten se itse ruoka. Jälkiruokaa oli kerran kuukaudessa ja se oli joko banaani, marjapuuroa tai appelsiinikiisseliä. noista ehdottomasti paras oli banaani, sillä kiiselit ja semmoiset oli aina täynnä suuria paukkuja. Kerran marjapuurossa oli semmoinen 30cm x 30cm kokoinen pakkura keskellä sitä astiaa.. kai jotkut jotain sieltä reunoilta noukki. No eihän se jälkiruoka nyt mikään maailman loppu ole, mutta siis. Kaikki salaatit koostuivat pääasiasta suolakurkusta ja ihmeellisestä pahan makuisesta yritstä. Ja valkoisesta vetisestä kaalista. Kaikki tämä lillui vedessä. Aina kun tuotiin uusi salaatti niin siinä pinnalla saattoi olla jotain tomaattia hyvällä lykyllä, mutta ei sitä salaattia tehnyt kamalasti mieli mussuttaa. Ja itse ruoka sitten. Sieltä löytyi karvoja. USEIN. Ja ruoka oli aina kamalan suolaista. Suolaa tungettiin peittämään kaikki muu maku. koostumuskin oli ällöä. Esim kaikki laatikot oli aina kamalan vetisiä ja keitot olivat lähes pelkkää lientä jne. Leipänä oli näkkäriä, johon päälle tarjottii keijua. Kerran kuussa oli tummaa leipää.
      Ja urhoollisesti minä söin useinmmiten yläasteellakin koulussa.
      No nyt olen lukiossa ja kaikki on taas hyvin. Ruoka on hyvää ja kivasti maustettu. Salaatti on tuoretta, eikä ollenkaan liian vetistä. Joka päivä on jotain kunnon leipää ja jälkiruokaa. Ja ilmaista ruokailu on yhä. :) Onnellinen olen nyt, kun mahani voin syödä koulussa täyteen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      151
      1289
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      120
      1059
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      215
      808
    4. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      31
      796
    5. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      782
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      752
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      141
      724
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      46
      664
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      622
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      61
      581
    Aihe