Mistä johtuu että ihminen on äärimmäisen ankara itselleen? Tässä alkaa olemaan ikää jo sen verran mittarissa että voisi pikkuhiljaa alkaa hellittämään, mutta ei jotenkin vain osaa. Neuvoja?
Miksi kiellän itseltäni kaiken...
Ahdistunut
161859
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Itse olen kärsinyt samanlaisesta ongelmasta aika kauankin. Vasta viime aikoina on alkanut selvitä että ainakin osasyynä on omien tarpeitten häpeäminen.. nimenomaan häpeä on avainsana. Itselleni häpeä on ollut hankalasti tunnistettava asia ja hankala käsiteltävä. työstettävää on riittänyt mutta pikkuhiljaa, kovienkin ponnistusten jälkeen häpeäntunne on alkanut hellittää. Lisäksi voisi miettiä sitä, että kuinka paljon antaa loppujen lopuksi ulkoisten tekijöitten määrätä omaa elämää. siinäkin voi tapahtua ylilyöntejä...
Sait jo hyvän vastauksen edellisessä viestissä, jota minäkin miettisin tarkkaan.
Toinen mahdollisuus on myös miten herkästi antaa ympäristön odotuksien vaikuttaa siihen, mitä saa olla. Joillakin meistä ihmisistä on hirvittän herkät tuntosarvet, jotka herkeämättä seuraavat mitä muut minusta odottavat ja unohtavat tyystin mitä itse haluaisi. Syyllisyys, joka voi muuttua ankaruudeksi omia tarpeita kohtaan on yhä paksumpi panssari mitä vanhemmaksi käy ja sitä kuulee enää todella huonosti mitä itse tahtoisi. Ankaruudesta tulee tapa, jota ilman ei voi enää edes elää.
Ankaruus itseään kohtaan pitää sisällään myös muita haittailmiöitä kuten vaikkapa tarpeen kontroloida kaikkea ympärillään,hoitaa asiat muidenkin puolesta ja olla koko ajan avuksi vaikkei siihen olisi tarvettakaan. Joten päästäkseen eroon ankaruudesta se vaatii melkoisen rehellistä itsetutkiskelua sekä valmiutta luopua myös niistä myönteisiksi kokemistaan "haittailmiöistä" ja valjastamaan itsensä jatkossa parempaan käyttöön, jolloin vaikkapa auttaa muita ilolla kuin tekisi sitä puoliväkisin muiden odotukset täyttäen.
Oman tahdon kuuleminen on aloitettava ihan niinkin helpolla kuin kysyä kesken touhujensa mitä minä tosiaan tahdon. Se voi olla kuppi kahvia, joka on silloin mentävä juomaan tai pidettävä huoli että menee juomaan hetken päästä. Oppiminen kannattaa aloittaa ihan alkeista, koska pienistä puroista kasvaa iso joki. On selkeämpää analysoida oma ankaruutensa arjen pienissä jutuissa, koska siinä näkee miksen anna itselleni lupaa lähteä kahville ja onko se syy nyt todellakin niin tärkeä etteikö kuppi kahvia kävisi väliin ja jos syy olla menemättä on tosi tärkeä, niin perustelee sen itselleen jnejne. En tiedä osaanko selittää ajatuksiani tämän tarkemmin, mutta minun tieni alkoi kahvikupin juomisella. Lopetin "törkeästi" tehtäväni hetkeksi ja istuin alas, joka oli aika epävarmaa aluksi ja muuttui sitten nautinnolliseksi tavaksi. Nyt olen jättänyt työni ja aloitan elämääni ihan uudelta pohjalta hyvillä mielin.
Onnea tiellesi!
Ihminen ei ole itseajatteleva tai toimiva järjestelmä (oma tahto). Ihminen kehittyy sitä mukaan kun sitä ohjelmoidaan.
OHJELMOINTIVAIHE
Ihminen syntyessään ensin havainnoi ympäristöään 3-4-vuotiaaksi asti, jonka jälkeen ihminen alkaa päättelemään asioista johdonmukaisesti. Esim. pallo sopii ympyränmuotoisiin muotoihin tai tunteiden omaksuminen, käyttäytyminen tai kun on nälkä niin jääkaapista voi hakea syötävää ja veitsellä levitetään voita leivänpäälle.
TEKOÄLY
Kun ihmistä on ohjelmoitu tarvittava määrä siihen vaiheeseen, kun ihminen alkaa itsestään päivittämään ohjelmistoaan toisten ihmisten ohjelmistoilla (kirjoista lukemalla tai kuuntelemalla muita ihmisiä tai sitten havainnoimalla ympäristöään ja kokeilemalla havaintojaan)
Ihminen tulee toimimaan elämässään sen mukaisesti, kuin mielen ohjelmisto sen sanelee(johdonmukaisesti), eikä niin, että ihminen voisi oman tahdon mukaisesti toimia, koska mitään oman rahdon kaltaista ei ihmisessä ole olemassakaan.
Valitkaa ympäristönne sen mukaisesti, kuinka haluatte ympäristön jälkikasvuanne ohjelmoivan, ns. persoonallisesti muodostuvan.
h ä p e ä (engl. shame; ruots skam; saks. Scham),
*Ikosen & *Rechardt’in (1993) mukaan perus-responssi hyväksyvän vastavuoroisuuden puutteeseen, jonka prototyyppi on vauvan vierastaminen. Kun *libidinaalinen resiprokaalisuus-pyrkimys törmää toisen taholta vastavuoroisuuden puutteeseen tai hylkäämiseen, voi tästä seurata häpeä-romahdus tai -lamaannus, joka saattaa mobilisoida sekä itseen että muihin kohdistuvaa häpeä-raivoa sekä kosto- ja väkivalta-mielikuvia. *Depression aiheuttajina häpeästä tuleva lamaannus ja raivo saattavat olla *syyllisyyttä primaarimpia. Täysimittainen häpeä on tunteista sietämättömimpiä, ja siksi välillä ”ennemmin kuolema kuin häpeä”. Metapsykologisesti häpeä liittyy *minä-ihanteeseen. Häpeän välttäminen on keskeisenä *uretraalisessa ja *fallisessa *karaktäärissä.
Näissä keskusteluissa taidetaan puhua samasta asiasta.
http://www.yleradio1.fi/tiede/psykologiansanakirja/
Et osaa relata itsesi kanssa, kiristelet vain hampaita peilikuvallesi.
Sääli.
Oppisit näkemään itsesi hyväksyvämmin. Se pitää opetella, pikkuhiljaa, samalla poisoppia entinen vanha tyyli.
y l i-m i n ä
(saks. das Über-Ich, englannissa käytetään latinasta johdettua ilmaisua super-ego), *Freudin *psykoanalyyttisessä *stukturaalisessa teoriassa (Minä ja Se, 1923) yksi *persoonallisuuden *meta-organisaatio (*hypoteettinen konstruktio) *idin ja *minän (egon) ohella. Yliminän funktioita ovat mm. *itsen observointi ja omatunto. Välillä *minä-ihanteen katsotaan olevan yliminän osa. Superego ei kuitenkaan ole tavanomainen omatunto, koska se on psykoanalyyttinen, ei eettinen, käsite ja koska siihen liittyy *piilotajuisia puolia. Teorian mukaan yliminä on *oidipus-kompleksin perillinen siten, että se syntyy vanhempien käskyjen ja kieltojen ym. *intojektioista ja *identifikaatioista vanhempiin.
Superego ei kuitenkaan ole vanhempien replika, koska osa lapsen omista *aggressioista on ollut *projisioituneina vanhempiin. Kun lapsi sitten *oidipus-vaiheessa *samastuu heihin, tulee hänen yliminästään ankara, koska se sisältää myös hänen omat projisioidut aggressionsa. Superego voi myös ”korruptoitua” uusien myöhempien *identifikaatioiden kautta tai omien yliminän vastaisten tekojen myötä.– Ylikireää superegoa tavataan mm. *psykoneurooseissa ja *depressioissa. Psyykkisen emansipaation tavoitetta kuvatessaan *Freud (1932) kirjoittaa: "Wo Es war, soll Ich werden." Tätä Fenichel (1945) täydentää: "where superego was (- -) shall ego be." Tällä hän viittaa järjettömien *syyllisyyden-tuntojen (superego) korvautumiseen järkevällä realiteetin käsittelyllä (ego).
s y y l l i s y y d e n-t u n t o,
*psykoanalyysissä *yliminän funktio. Psykoanalyysi ei ole kiinnostunut syyllisyydestä, per se, vaan nimen omaan syyllisyyden tunnosta, ja varsinkin *neuroottisesta syyllisyydestä, jolloin *yliminä on *aggressiivisesti latautunut (kuten mm. *pakkoneuroosissa ja usein *depressiossa); syyllisyyttä voi edelleen *projisioida (*paranoia). Mm. *psykopatiassa syyllisyyden-tunnot ovat niukkoja tai *eristettyjä.
Syyllisyyden-tunnot mobilisoituvat ylimän sekä *infantiilin *seksuaalisuuden ja/ tai *aggressioiden välisestä ristiriidasta, ja ne koetaan *ahdistuksen luonteisena. "Puhtaassa" ahdistuksessa fokus on kuitenkin enemmän tulevaisuudessa (angst "varoittaa" seurauksista), kun se syyllisyydessä on jo tehdyssä (kuvitellussa) "pahassa". Jollain (*sosiaalisesti) *masokistisilla on valmiina ikään kuin syyllisyys-varasto, josta ammentaa "tarvittaessa". Yhdessä *häpeän kanssa syyllisyydentunnot ovat *psykopatologiassa olennaisia *etiologisia tekijöitä.
Jos joku kärsii kyseisestä ongelmasta niin onko mitään tehtävissä hänen kannaltaan? Pystyykö henkilö koskaan sopeutumaan yhteiskuntaan?
Yhteiskuntaan siis kyllä, mutta sosiaalisiin suhteisiin. Naisethan ainakin vihaavat tämän persoonallisuus piirteen omaavia miehiä.
Tavallisesti "sopeutuminen" on ankaralla jo valmiina.
Siitä "sopeutumisesta" voisi henkilö päästä eroon?
Nimimerkkisi on myös hieman kysymyksiä herättävä. Oletko saanut toimeksiannon jostain?
En.
Ankara on sisäisesti ankara itselleen, so. hän on sisäistänyt painottuneesti aggressiivisia elementtejä osaksi itseään ja ikään kuin kiduttaa itseään. Tähän liittyy usein aggressio-estyneisyys ulkomaailman suhteen. Ankaran tulisi saada elävmpää kontaktia omiin aggressioihinsa.
Aggression ilmaisua voisi harjoitella jos kyseessä on äärimmäisen sulkeutunut luonne.
Ajattelen että kyse on enemmän asioiden sisäisestä mieltämisestä kuin ulkoisesta harjoittelusta.
Usein on viisaampaa olla rähjäämättä.