Kristuksen ruumis

eli seurakunta.
Minulla on mielessä kaksi(2)nimimerkkiä, jotka ovat minulle kertoneet oman totuutensa siitä mikä on Jumalan tarkoittama seurakunta-se on heidän mielestään ollut sellainen, jonka vain Jeesus Kristus tietää.
Heidän mielestään on ihan sama mihin kirkkokuntaan olet liittynyt ja käytkö kokouksissa ollenkaan- pääasia tuntuu olevan oma suhde "yläkertaan."
Se on kuitenkin Jumalan Sanaa vastaan.
Me emme saa "laiminlyödä seurakuntamme kokouksia".
Jos vain se merkitsee, että itsellä on tunne että tässä ollaan nyt matkalla Herran luokse taivaan kotiin, niin siinä sitten olemme aika heikoilla.
Silloin ollaan menty saatanan puolelle, koska sehän se pyrkii meitä eroon Jumalasta ja Kristuksen ruumiista.
Omat tunteet voi vaihdella.
Jumalan Sanassa meillä olisi vahva ja muuttumaton perustus.
Kirjotan tämän siksikin koska oon lukenut jonkun kirjoittaneen viime päivinä tästä samasta asiasta.
Hän vetosi meihin sellaisilla sanankohdilla joissa asiasisältö oli seuraavanlainen-"
ei jokainen joka sanoo:Herra, Herra, pelastu."
ja hän vetosi toiseenkin kohtaan jossa tuli ilmi miten monet kuvittelevat palvovansa Jumalaa, mutta se onkin valkeudenenkeliksi tekeytynyt saatana."
Jos luoksesi tulee ihminen joka ikäänkuin taikoo sinuun armoa, mutta kieltää Kristuksen ruumiin-seurakunnan-niin valitsethan kuitenkin Jeesuksen?
Hän ei tukenasi kuitenkaan pysy, silloin kuin eniten sitä häneltä tarvitsisit.

17

394

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1+1

      Oletko se sama aurora borealis, joka ilman nikkiä kirjoitteli muutama kuukausi sitten.

      En ole sen jälkeen täällä käynyt, mutta juttusi ovat kummallisesti muuttuneet fundamentalistiseen suuntaan.

      Tärkeintä kristinuskossa ei ole yksi ainoa oikea kirkko vaan Pyhän Hengen laskeutumisen myötä koettava pelastusvarmuus.

      Tämän pelastusvarmuuden voi kokea eri kristillisissä seurakunnissa, ei vain helluntailaisissa.

      • Pentecostal.1

        Lopeta jo tuo Sarin kiusaaminen. Enkö minä sanonut sinulle silloin, että hän on helluntailainen uskovainen, joka palasi Jumalan luokse? Jos hän vähän veti sinua nenästä, niin onko se nyt niin vakavaa? :)

      • 1+1
        Pentecostal.1 kirjoitti:

        Kirjoituksesi ovat vain ulkokultaista itsekkyyttä, joka ei välitä toisista vähäisimmistä.

        Kunhan vain pääsee omaa tyhjyyttään julki kuuluttamaan riittää sinulle ja sinä ressukka luulet olevasi pelastettu.

        Onko hänet viety väkisin seurakuntayhteyteen. Sellaistakin tapahtuu paljon helluntaiseurakunnissa.

        Heikkotahtoisia yksilöitä on helppo pakottaa ja taivuttaa ns. seurakuntayhteyteen.

        Heiltä viedään ensin kaikki itseluottamus ja sen jälkeen ulkokultaisesti nöyryytetään ns. tuhlaajapoikina, jotka saavat armon palata seurakuntayhteyteen. Heitä on kaikkein helpoin ohjata ja manipuloida.

      • totuuden tietäjä
        1+1 kirjoitti:

        Ei nykyisellä AB:lla ole mitään tekemistä originaalin kanssa. Se alkuperäinen omaa edelleenkin omat aivot ja älykkyyden nähdä oikean väärästä. Hän poistui näitten ääliöiden sivuilta ort. palstan kautta nettien ulottumattomiin. Voi tänäänkin hyvin, on tasapainoinen ja iloinen. Tämä täällä kirjoitteleva on pikkusekopää, joka varasti alkuperäisen, sinänsä varsin kivan nikin.

      • totuuden tuntija
        Pentecostal.1 kirjoitti:

        Lopeta jo tuo Sarin kiusaaminen. Enkö minä sanonut sinulle silloin, että hän on helluntailainen uskovainen, joka palasi Jumalan luokse? Jos hän vähän veti sinua nenästä, niin onko se nyt niin vakavaa? :)

        Sitäkö on sitten palattu kotiarestista tänne valehtelemaan:(

        "Enkö minä sanonut sinulle silloin, että hän on helluntailainen uskovainen, joka palasi Jumalan luokse?"

        Johan jaksat valehdella. Tyytykää vain sekopäiseen AB:een, siinäkin on teille aivan liiaksi:)

      • Pentecostal.1
        totuuden tietäjä kirjoitti:

        Ei nykyisellä AB:lla ole mitään tekemistä originaalin kanssa. Se alkuperäinen omaa edelleenkin omat aivot ja älykkyyden nähdä oikean väärästä. Hän poistui näitten ääliöiden sivuilta ort. palstan kautta nettien ulottumattomiin. Voi tänäänkin hyvin, on tasapainoinen ja iloinen. Tämä täällä kirjoitteleva on pikkusekopää, joka varasti alkuperäisen, sinänsä varsin kivan nikin.

        Nämä ovat niitä sinun pelejäsi.

      • totuuden tuntija
        Pentecostal.1 kirjoitti:

        Nämä ovat niitä sinun pelejäsi.

        Todista sitten, että pikkusekopää Sarinne on alkuperäinen AB:):):)

      • Pentecostal.1
        totuuden tuntija kirjoitti:

        Sitäkö on sitten palattu kotiarestista tänne valehtelemaan:(

        "Enkö minä sanonut sinulle silloin, että hän on helluntailainen uskovainen, joka palasi Jumalan luokse?"

        Johan jaksat valehdella. Tyytykää vain sekopäiseen AB:een, siinäkin on teille aivan liiaksi:)

        menettää illuusio, jonka eräs viekas naikkonen itselle syötti? Sydämesi taitaa olla särkynyt.

      • Pentecostal.1
        totuuden tuntija kirjoitti:

        Todista sitten, että pikkusekopää Sarinne on alkuperäinen AB:):):)

        Ilmeisesti nautit tuosta jollain oudolla tavalla. Tiedät kyllä, että minun ei tarvitse mitään todistaa.

      • totuuden tuntija
        Pentecostal.1 kirjoitti:

        menettää illuusio, jonka eräs viekas naikkonen itselle syötti? Sydämesi taitaa olla särkynyt.

        minun, etkä originaaliin AB:een kohdistuvaa informaatiota. Itseasiassa sen informaation annoin mielestäni hyvin älykkäälle/fiksulle nimimerkille 1 1, sinä sait siis tietoa siipiveikkona ollessasi. Jatka rauhassa pellecostaalimaista menoasi palstalla. Olkoon sinun ja koko ukkoköörinne yhteisenä lohduttajana sisarenne "höyryssä", sekopää AB.

      • Pentecostal.1
        totuuden tuntija kirjoitti:

        minun, etkä originaaliin AB:een kohdistuvaa informaatiota. Itseasiassa sen informaation annoin mielestäni hyvin älykkäälle/fiksulle nimimerkille 1 1, sinä sait siis tietoa siipiveikkona ollessasi. Jatka rauhassa pellecostaalimaista menoasi palstalla. Olkoon sinun ja koko ukkoköörinne yhteisenä lohduttajana sisarenne "höyryssä", sekopää AB.

        voi myös valehdella? Ei armaasi sinulle kerro totuutta itsestään siksi, ettei enää ole kiinnostunut sinusta 1 1. Koita nyt ymmärtää se.

      • 1+1
        Pentecostal.1 kirjoitti:

        voi myös valehdella? Ei armaasi sinulle kerro totuutta itsestään siksi, ettei enää ole kiinnostunut sinusta 1 1. Koita nyt ymmärtää se.

        Teidän välisiinne kinoihin.

        Sitä paitsi hänhän totesi vain faktan allekirjoittaneesta.

        Mahtaa ottaa tiukoille?

      • Pentecostal.1
        1+1 kirjoitti:

        Teidän välisiinne kinoihin.

        Sitä paitsi hänhän totesi vain faktan allekirjoittaneesta.

        Mahtaa ottaa tiukoille?

        Putosit ilmeisesti kärryiltä.

      • 1+1
        Pentecostal.1 kirjoitti:

        Putosit ilmeisesti kärryiltä.

        et ole kärryille koskaan päässytkään

      • Pentecostal.1
        1+1 kirjoitti:

        et ole kärryille koskaan päässytkään

        niille kärryille haluakaan, joilla sinä köröttelet.

    • Pentecostal.1

      On syntiä jättäytyä oman seurakunnan ulkopuolelle itsekkyyttään.

      • "Älä laiminlyö oman seurakuntasi kokouksia."
        Jos jotkut ei niin tee, niin silloin on "etsitty malkaa toisen silmästä", vai miten se meni.
        Ylpeys on siis pettämisen takana.
        Kiva että tulit takaisin.
        Mutta sinäkin voisit esitellä itsesi ja puhua totta, Pentecostal.1.
        En usko että olet 2o-vuotias mies Helsingistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      195
      2701
    2. Näetkö feminismin uhkana

      Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?
      Ikävä
      206
      1224
    3. Tykkäätkö halaamisesta?

      Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo
      Maailman menoa
      113
      1151
    4. Malmin tapaus on järkyttävä

      Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi
      Maahanmuutto
      312
      996
    5. Hinduilu on suurta eksytystä

      tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa
      Hindulaisuus
      389
      960
    6. Miksi kaivata miestä

      jolla ei edes muna toimi?
      Ikävä
      102
      950
    7. Mitkä asiat teidän elämässänne on

      Tällä hetkellä parasta?
      Ikävä
      66
      888
    8. Mitä haluaisit kysyä

      Kaivatultasi?
      Ikävä
      62
      885
    9. Kyllä me vaan

      Tykätään toisistamme ❤️ siinä ei ole mitään väärää kenellekään
      Ikävä
      53
      871
    10. Oot nainen kaunis

      muista hymyillä jatkossakin.
      Ikävä
      46
      869
    Aihe