Olin työkykyarvioon liittyvässä psykologin laaja-alaisessa arviossa. Minulla on kilpirauhasen vajaatoiminta. Siihen liittyviin oireisiin halusin apua somaattiselta puolelta, mutta myös psykiatrinen arvio kuuluu kuvaan.
Olen itse tuonut ilmi, että oireeni ovat somaattisia, eikä minulla ole psyykkisiä ongelmia.
Mutta kun olin tuossa arviossa, tulin heti skeptiseksi, koska koin että psykologi yritti painostaa minua kertomaan jostain lapsuuden traumoista(joita ei ole). Lisäksi hän väänsi kaiken jotenkin negatiiviseksi. Hän myös kertoi että kerran hänellä oli potilas joka oli vahvasti sitä mieltä, että kärsii somaattisista oireista, mutta lopulta hän avautui ongelmistaan ja oireet väistyivät. Ja hän ei nyt tietenkään tarkoita että minulla olisi näin.
Eli tavallaan hän oli ymmärtävinään minun sairauteni, mutta kuitenkin antoi ymmärtää että oireeni ovat psykosomaattisia. Raivostuttavaa.
Skeptisyyteni lisääntyi kun hän teetätti minulla testejä. 2 projektiivista testiä(Wartegg ja Rorsach), ja yksi kyselylomake. Tiesin jo ennalta että nuo 2 testiä ovat kritisoituja luotettavuudessaan. Tämä tietysti vaikutti minun koko asenteeseeni tätä psykologia ja arviota kohtaan. Eli luottamus väheni huomattavasti, ja tulin hyvin varautuneeksi.
Lopputuloksena hän kertoi nähneensä testeissä masennuksen, bipolaarisia piirteitä, voimakasta älyllistämistä, ja etten ole kosketuksissa tunteisiini.
Tietysti otti päähän vaikka tiesinkin, etten ole sellainen. Ja kun sanoin olevani eri mieltä, hän alkoi kovasti inttää. Ja melkein loukkaantui kun kritisoin testausta. Jotenkin ihmettelin sitä, että hän ei oikein perustanut potilaan omasta näkemyksestä.
Mitä olette mieltä?
Persoonallisuustesti
7
1538
Vastaukset
- Psykopatologia
projektiiviset metodit (tekniikat),
*testit (psykologiset), *persoonallisuus-*testejä, mm. *Rorchach, *Szondi, *Wartergg *TAT, *CAT, *ORT, *Kahn ja Lüscher (vastakohtana *objektiivisille testeille, kuten *MMPI). Vastauksissaan tutkittava "projisioi" persoonallisuuttaan tai sen osia, ja tutkijan tehtävänä on vastausten tulkinta yhteistyössä tutkittavan kanssa. Tulkinnan avuksi on kehitetty erilaisia pisteistys-järjestemiä, joilla on korkeintaan puoli-objektiivinen luonne. Tulkinnan osuus on suurimmillaan ehkä Lüscherissä. *projektio. Älä välitä. Minä en paljoa arvosta niitä "tutkimuksia".
- Psykopatologia
Yllä olevassa tapauksessa ei vielä tiedetä, mitä lausunnossa on lukeva?
Yleensä sekä tutkittava että tutkija ovat tyytyväisiä, jos tutkittava lausuntoa lukiessaan toteaa, että kyllä hän tuosta "tunnistaa itsensä".
Tavallista kuitenkin on, että jotkut kohdat tuntuvat vierailta. Tällöin herää kysymys: Kumpi on oikeassa ja miten tämä on ymmärrettävissä.
Tutkimuksesta tehty päätelmä voi olla väärä tai sitten oikea, jolloin psyyken monikerroksisuus tekee löydökset ymmärrettäviksi. Projektiivisten metodien tärkeä merkityshän on siinä, että saataisiin tietoa myös siltä psyyken alueelta, johon ei päästä käsiksi tavallisella keskustelulla. Psykopatologia kirjoitti:
Yllä olevassa tapauksessa ei vielä tiedetä, mitä lausunnossa on lukeva?
Yleensä sekä tutkittava että tutkija ovat tyytyväisiä, jos tutkittava lausuntoa lukiessaan toteaa, että kyllä hän tuosta "tunnistaa itsensä".
Tavallista kuitenkin on, että jotkut kohdat tuntuvat vierailta. Tällöin herää kysymys: Kumpi on oikeassa ja miten tämä on ymmärrettävissä.
Tutkimuksesta tehty päätelmä voi olla väärä tai sitten oikea, jolloin psyyken monikerroksisuus tekee löydökset ymmärrettäviksi. Projektiivisten metodien tärkeä merkityshän on siinä, että saataisiin tietoa myös siltä psyyken alueelta, johon ei päästä käsiksi tavallisella keskustelulla.No, voi olla hyvä testi, arvostelin lähinnä työkyvyn arviointia kokonaisuudessaan.
- hypothyroid
Eli on melko paljon esitetty kritiikkiä projektiivisia testejä kohtaan, mikä on mielestäni todella aiheellista.
Se mikä on epäilyttävää näissä testeissä, on testien tulkitseminen. Psykologin asenteilla ja ennakkokäsityksillä on todella suuri osuus. Psykologi tulkitsee testejä siis täysin subjektiivisesti. Miten paljon sitten psykologi itse projisoi tulkitessaan potilasta?
Hoidon lähtökohta pitäisi olla se, mitä potilas sanoo oireistaan ja ongelmistaan. Projektiiviset testit perustuvat siihen että tuodaan esiin muka jotain, mitä potilas ei itse tiedosta tai halua tuoda esille. Tällainen "paljastaminen" ei ole terapeuttisesti hyödyllistä, koska toiminnan tulee tapahtua potilaan ehdoilla.
http://users.utu.fi/latanu/PDFs/nummenmaa_hyona_projektiiviset_P_05.pdf- Psykopatologia
"Psykologi tulkitsee testejä siis täysin subjektiivisesti. Miten paljon sitten psykologi itse projisoi tulkitessaan potilasta?"
Projektiiviset metodit eivät itse asiassa ole mitään testejä vaativassa mielessä, koska tulos pohjaa niin paljon tulkintaan, jossa toki kokemus ja yhteistyö tutkittavan kanssa parantavat tulosta. - Psykopatologia
Psykopatologia kirjoitti:
"Psykologi tulkitsee testejä siis täysin subjektiivisesti. Miten paljon sitten psykologi itse projisoi tulkitessaan potilasta?"
Projektiiviset metodit eivät itse asiassa ole mitään testejä vaativassa mielessä, koska tulos pohjaa niin paljon tulkintaan, jossa toki kokemus ja yhteistyö tutkittavan kanssa parantavat tulosta.R o r s c h a c h, Hermann (1884–1922),
sveits. psykiatri, *Rorschachin metodin (*projektiivinen tekniikka, *testi) kehittäjä, Psychodiagnostik (1921). *Rorschach Society, *Burgholzli.
R o r s c h a c h i n .m e t o d i (Ro),
Dr. Hermann Rorschach: Psychodiagnostik. Methodik und Ergebnisse eines Wahrnehmungsdiagnostischen Experiments (Deutenlassen von Zufallsformen). 'Arbeiten zur angewandten Psychiatrie', hrsg. von W. Morgenthaler, 2. Bern und Leipzig, Ernst Bircher Verlag, 1921. (Kirja [230 s.] ja taulu-sarja [10] kesäk. 1921 [200 kpl]. Vuodesta 1927 Hans Huber [2. p. 1932]. Englanninkielinen käännös 1942: Psychodiagnostics: A Diagnostic Test Based on Perception. Trans. P. Lemkau & B. Kronenberg. Bern: Hans Huber. – Distibution for the U.S.A by Grune & Stratton, New York.)
Hermann *Rorchachin kehittämä *projektiivinen metodi tai tekniikka (*testi). Hermannin varhaisen kuoleman vuoksi (37-vuotiaana) testin puolestapuhujiksi jäi lähinnä kaksi psykiatri-ystävää, Morgenthaler (1882–1965), jonka toimittamassa sarjassa Psychodiagnostik ilmestyi (No 2), ja Emi Oberholzer (1883–1958).
*Klopfer vei metodin 1934 Yhdysvaltoihin, missä hänestä ja rivaali *Samuel *Beck'istä tuli johtavia Ro-eksperttejä. Metodi palasi Eurooppaan 1946, kun (Klopferin työtoveri) päällikkö-psykiatri majuri Douglas McGlashan Kelley (1912–1958) ja psykologi Gustave Mark (Mahler) Gilbert (1911–1977) testasivat sillä natsi-johtajia Nürnbergissä. Reicsmarschall Göring (vrt. *AÄGR) pahoitteli, ettei heillä Luftwaffessa ollut "noin erinomaisia testaus-tekniikoita".
Rorschach tarkoitti metodinsa muodonselittämis-kokeeksi, mutta varsinkin *psykodynaamisella puolella myös vastausten *symbolinen sisältö on ollut mukana tulkinnoissa. Sisältöä ovat tarkastelleet varsinkin yhdysv. psykologit Roy Schafer (1922–), Phillps & Smith sekä Joseph Zubin (synt. Zubinsky 1900–1990), Eron & Schumer. Suomessa Ro-skaaloja ovat käyttäneet ja kehittäneet mm. *Viitamäki, *Rutanen ja Pertti Luukkonen.
Rorschach on aina assosioitunut dynaamiseen ja *syvyyspsykologiaan. Ro:n suosio *kliinisessä *psykologiassa oli suurimmillaan n. 1950–n.65, minkä jälkeen sen käyttö alkoi hiipua *psykometrisesti *validimpien testien (*MMPI ym.) ja *kognitiivisen psykologian nousun myötä, kunnes 1974– *Exner'in Comprehensive System "pelasti" sen. Kuitenkin kriittinen debatti Ro:n asemasta on jatkunut.
Parhaiten Rorschach soveltuu yksilö-tutkimuksiin, joissa psykologi voi individuellisti tulkita tutkittavan tulkintoja. *Mustetahra-testit: *Behn-Rorschach, *Holtzman Inkblot Technique, *Z-testi.
R o r s c h a c h .S o c i e t y,
International Rorschach Society (per. 1949), pj. (2005–) ransk. Anne Andronikof. Board of Accessors'iin kuuluu suom. Carl-Eric Mattlar. Seura julkaisee vuosikirjaa Rorschachiana.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663422Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh463242Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1423068- 502663
- 311983
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271880- 481646
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä871555Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k401445- 391350