kesäksi kemijärvelle, kysymyksiä?

Tervehdys,

Olemme vuokranneet mökin kesäksi kemijärveltä kesänviettopaikaksi ja haluaisin esittää muutaman kysymyksen koskien paikkakuntaa ja toimintaa siellä. Joitain kertomuksia olen tutuilta kuullut ja näihin haluaisin mahdollisia vahvistuksia.

-Hirven metsästys. Olen kuullut, että osissa Kemijärveä mm. Soppelassa ja javaruksella olisi ympärivuotinen hirvenmetsästys?

-Pontikan keitto. laillista jos ei lapsille anna. Ja jos antaa niin niiden pitää se metsässä juoda ja humalansa myöskin siellä pois nukkua?

-Humalassa autoilu. Saa ajaa, mutta kiinni ei saa jäädä. Jos kolaroi, niin pitää metsään juosta?

-Jos kaupungilla ajaa autolla, niin joutuu ajamaan muutaman kerran keskustan ympäri, ennenkuin saa parkkiin vasta ajaa?

-Hyppyrimäki kuulemma on, mutta siitä ei saa hypätä?

-Jos alasti meinaa uida, niin paskoa pitää vasta 35 metriä rannasta?

-Selvinpäin ei saa kalastaa, mutta mesästää saa krapulassa?

-Rahaa ei saa olla, muuten kateelliset kyläläiset kivittää K-marketin edessä?

-Ihmiset ovat mukavia ja ystävällisiä, jos olet saman näköinen, pukeudut samalla lailla, puhut samaa murretta ja olet samaa mieltä heidän kanssaan?

Kiitoksia vastauksista, Jaakontorilla nähdään!
496123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Hirvenmetsästys on sallitu ympärivuoden ainoastaan Lehtolassa, Javaruslaisilta on EU kieltänyt ja Soppelalaisilla on kaikilla poroja niin paljon, että hirvenlihaa ei mahdu pakasteeseen.

Pontikan keitto on Kinnusen luvalla laillista kaikkialla.

Jos ajaa humalassa pitää ottaa senverran ettei pysty juoksemaan, siis ei pidä paikkaansa tuo juoksu.

Kyllä, kolme kierrosta riittää, sitten voi parkkeerata. Varsinaisi pysäköintimaksuja ei ole mutta on syytä käydä majakalta hampurilainen ym jonka pakkauksen voit jättää parkkipaikalle maksuksi, kuten paikkakunnalla tapana on.

Hyppyrimäestä saa hypätä, suositeltavaa olisi siitä matalamasta päästä, ei käy niin henkenpäälle...

Kerroppa paikkakunta missä selvinpäin saa kalastaa?

35 metriä on oikea lukema myös Kemijärvellä.

Eihän se pieni kivisade haittaa jos kerta rahaa on.

Kyllä, on muuten syytä olla myös samanvärinenkin.

Kiitoksia itsellesi, mutta nähdään kyllä Taivaan tulien aukiolla.

Äänestä
  • Kyseinen aukio keskellä kylää on Jaakontori ja pysyy! Siitä pistetään hanttiin niin ,että Lukio tappelu jää toiseksi!

    Äänestä

  • jaakontori kirjoitti:

    Kyseinen aukio keskellä kylää on Jaakontori ja pysyy! Siitä pistetään hanttiin niin ,että Lukio tappelu jää toiseksi!

    Onko se Kuuma-jaakko kun huuteloo?
    Aina kannattaa panna vastaan. Nythän pitäisi muuttaa Taivaan tulien aukioksi ja sitten kun toinen tuotantokausi pääsee vauhtiin vaikka Taivaan tulet kakkoseksi.

    rakennetaan yömaja!

    Äänestä

  • vastakarvaan kirjoitti:

    Onko se Kuuma-jaakko kun huuteloo?
    Aina kannattaa panna vastaan. Nythän pitäisi muuttaa Taivaan tulien aukioksi ja sitten kun toinen tuotantokausi pääsee vauhtiin vaikka Taivaan tulet kakkoseksi.

    Vaan mikä on taivaan tulet - olisi edes revontulet ja miksi kaikki vanha & tuttu pitää muuttaa.

    Äänestä

  • jaakontori kirjoitti:

    Vaan mikä on taivaan tulet - olisi edes revontulet ja miksi kaikki vanha & tuttu pitää muuttaa.

    vielä luolissa!

    Äänestä

  • asuttaisiin kirjoitti:

    vielä luolissa!

    Tämä on kyllä niin muuttuva maailma että mikään ei pysy paikallaan. Asuminen luolassa saattais ollakin hyvä kokemus ja siks toisekseen tässä kylässä ei varmaankaan ole oikeita luolamiehiä nähty.:)

    Äänestä

  • torille kirjoitti:

    rakennetaan yömaja!

    parempi nimi ois sellun aukio sehän on kans lähössä vekka

    Äänestä

  • arska kirjoitti:

    parempi nimi ois sellun aukio sehän on kans lähössä vekka

    kunnioittaa??

    Äänestä

Muutama lisäkysymys vielä koskien oleskelua Kemijärvellä, ettei herätetä paheksuntaa paikallisasukkaissa.

-Ravihevoset. Saako niillä ratsastaa?

-Toimiiko kemijärvellä aurinkopanelit vai laitanko akan hakkaan halkoja?

-Vieläkö kausareita on IPP:n peleihin jäljellä?

-Paras paikka hukuttautua jos alkaa loma ahdistaan ja akka ja penskat vittuilemaan? Hietaniemi, kalkonniemi vai peräti ailanka?

-Onko Koivupekalla myynnissä apinan lihaa? Jos on, niin paljonko kilo?

Äänestä
  • niin katsotaan paljonko kusipään liha maksaa?

    Äänestä

  • tänne kirjoitti:

    niin katsotaan paljonko kusipään liha maksaa?

    siis myytävänä?

    Äänestä

  • Ravihevosilla saa ratsastaa - seurauksista ei tietoa!Ihan omalla vastuulla.
    Aurinkopaneelista ei tietoa.Parempihan se akan on hakata halot kun halon hakata akkaa.
    Paras hukkumis paikka Onnenpäivät,Mestarinkievari jne.
    IPP:lle en usko olevan kausikortteja ,kun on loppuun myyty. =) Kyllä sulla varmaan on aika käydä kylässä,kun IPP on haudattu vuosia sitten -nykyään KP-55.
    Apinan liha oli tarjouksessa ainakin viime viikolla.
    Tuu kuule kattoon!

    Äänestä

  • aikaa kirjoitti:

    Ravihevosilla saa ratsastaa - seurauksista ei tietoa!Ihan omalla vastuulla.

    Kiitos vastauksista. Muutamaan asiaan vielä tarvisin selvennystä

    -Onko Kaukon Matti vielä Kemijärvellä tohtorina? Akan kohtu pitäisi poistaa ja tissit korjauttaa.

    -Saako niitä mufloneita metsästää?

    -Jos Säästöpankin katolle kiipeää, onko turvaköysi pakollinen?

    -Onko Vuotoksen allas 25 vai 50 metriä pitkä? Ja löytyykö hyppytorneja? Saako uida shortsit jalassa?

    -Onko Kotajoessa veneilijöille vaarallisia virtahepoja?

    halot, samalla hänen kuntonsa kehittyy -> jaksaa nakata sinut pihalle jos liiaksi eksyt onnenpyörään!

    Äänestä

  • Jääkärin sulhanen kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. Muutamaan asiaan vielä tarvisin selvennystä

    -Onko Kaukon Matti vielä Kemijärvellä tohtorina? Akan kohtu pitäisi poistaa ja tissit korjauttaa.

    -Saako niitä mufloneita metsästää?

    -Jos Säästöpankin katolle kiipeää, onko turvaköysi pakollinen?

    -Onko Vuotoksen allas 25 vai 50 metriä pitkä? Ja löytyykö hyppytorneja? Saako uida shortsit jalassa?

    -Onko Kotajoessa veneilijöille vaarallisia virtahepoja?

    Kyllä Kaukon Matti on edelleen täällä, mutta ei sekään sentään ihmeisiin pysty. Satuin nimittäin kasarmilla näkemään sen sinun jääkärisi. Mutta tuo se Kärrin Upin pölkynveistoviikoille, niin siellä joku kansainvälisistä veistäjistä voisi karkealla pölkkyhiomapaperilla hioa jääkäriltäsi pahimmat syylät ja finnit vähän tasaisemmiksi! Tere tulemast!

    Äänestä

  • Jerimoff kirjoitti:

    Vaimolta terveisiä tuolta halon hakkuun lomasta. Laitoin sen kettingillä liiterin kivijalkaan kiinni, ettei karkaa puutalkoista. Äyskärillä käyn sille välillä järvestä vettä hakemassa janojuomaksi ja ammun ilmakiväärillä sitä paksuille jaloille, jos Fiskarssi ei heilu sovitulla nopeudella.

    Yritti purra kettinkiä poikki ja muutenkin levottomasti pyörii.

    Lapset laitoin perunakellariin rotanpyyntiin. palkankin maksan, markan per raato.

    Äänestä

  • Jääkärin sulhanen kirjoitti:

    Kiitos vastauksista. Muutamaan asiaan vielä tarvisin selvennystä

    -Onko Kaukon Matti vielä Kemijärvellä tohtorina? Akan kohtu pitäisi poistaa ja tissit korjauttaa.

    -Saako niitä mufloneita metsästää?

    -Jos Säästöpankin katolle kiipeää, onko turvaköysi pakollinen?

    -Onko Vuotoksen allas 25 vai 50 metriä pitkä? Ja löytyykö hyppytorneja? Saako uida shortsit jalassa?

    -Onko Kotajoessa veneilijöille vaarallisia virtahepoja?

    Ei muuten Kaukon Matti ole Kempassa, lähti Inariin pakoon, nähty Kaamasen tiellä. Siirsi yhden akan tissit selkään ja kohdun lonkkaan. Että semmonen ortopeti.
    Vuostimossa saa, jos lapset ovat päästäneet mufloneja tai sikoja irti.
    Hirttoköysi on pakollinen.
    Vuotos yltää Savukoskeen, jos pato tehdään pitkälle sillalle, penkkaa korotetaan tarpeenksi.
    Hyppytorneja ei ole, mutta Keminsaarien lintutornista voi hypella, kysy lupa Tiihoskalta. Ei!
    Nahkurissa, Kievarissa eikä Kotaniemessä ei ole enää hevosia, valitettavasti!

    Äänestä

Elä hyvä mies sie tuu tänneee. Täälä o nähty eilen kolme sääskiä, ymmärräkkööö ö hyvä miee ees?

Äänestä
  • Terve,

    Täällä nyt ollaan, kemijärvellä. Akka kiukutteli koko matkn keskisuomesta ja Oulussa se piti pistää pientareele kävelemään hetkeksi ja tunnin päästä sillä oli jo tuuli täysin muuttunut.

    Penskoille ostin alkumatkasta ämpärillisen sarjakuvalehtiä ja karamellejä. Poika oksensi syliinsä Ranulla, mutta muuten olivat kunnolla.

    On se mukava kaupunki tämä kemijärvi. Käytiin ostaa k-marketista keskustassa kylmälaukut täyteen ruokaa. Köyhät siinä aulassa hakkasivat hedelmäpeliä. Annoin niile viiskymppisen ja käskin menemään vaikka pingoa pelaamaan. Niin ne lähti, vaikka vittua hokivat mennessään.

    Käytiin lisäksi ostamassa vieheitä ja kalastusvälineitä Sivakasta. Pelottelivat karhuilla, niin ostimpa kiväärinkin.

    Käytiin katsomassa kemijärven lukiota, kun siitä täällä on niin paljon jauhettu ja en kyllä ymmärrä mitä helvettiä semmoisesta röttelöstä nyt tappelette? Joutas purkamaan koko hökkelin ja laitettais tilalle vaikka joutomaata ja roskalavoja.

    Lisäksi käytiin terveyskeskuksessa varaamassa aika eukon kohdunpoistoon. Tissitkin oli tarkoitus korjata, mutta niinkuin joku täällä sanoikin, ne puisteli päitä siellä ja sanoivat, että ihmeitä ei hekään pysty tekemään. Lääkintävahtimestari kuitenkin halusi samaan kuvaan eukon kanssa ja niin ne poseeras siinä. Eukko otti riettaimman ilmeen mitä pystyy ja nosti kesämekon helmaan, niin että uloimmat huulet näky. Sitä kuvaa ei tohdi perhealbumiin laittaa, mutta vahtimestarille luvattiin kuva sähköpostilla pistää.Kun ei tissin leikkuu onnistunut, niin saapahan eukko ne rukkaset rinnassa piitseillä kävellä. Eipähän perään kato kuin kulkukoirat.

    Huomenna lähdetään aamusta salakalaan ja illalla kerron tapahtumat tuoreeltaan täällä.

    Äänestä

  • Jääkärin sulhanen kirjoitti:

    Terve,

    kyllä sinulla on vientiä täällä

    Äänestä

  • herra huu kirjoitti:

    kyllä sinulla on vientiä täällä

    Nóniin, päivä ei ole vielä pulkassa, mutta kerrotaan nyt kuulumiset kun eukon laittamaa päivällistä sulatellaan.

    Aamulla mentiin tosiaan koko perhee voimalla salakalaan. Eukon vedin petäjään taljalla vahtiin ja annoin sille radiopuhelimen, että ilmottelee jos jotain näkyy. Eukko kiukutteli, että hän ei puuhun lähde, mutta sanoin että ei tule ruokaakaan, jos ei mene.

    Penskat pistin rannalle käpyjä keräämään.

    Ei sieltä mitään kalaa tullut, liekkö ollut vääränlaiset vehkeet. Täytyy käydä Sivakassa vittuilemassa, että paskaa möivät.

    Eukko oli vihainen kuin perkele, kun se saatiin viimein petäjästä alas. Matkalla potki toistakymmnetä kusiaispesää levällee, vaikka sanoin sille ettei se kusiaisten vika ole, jos hän joutuu vahvuorossa housuun kuseksimaan. Ja olishan sieltä voinut puusta alas päästää. Hurjan näköistähän se olisi ollut, kun eukko olisi mättään paljastanut 20 metrissä, mutta tuskin se metsän eläimiä olisi pelottanut tai sitten olisi.

    Päästiin sitten takaisin mökille ja maitokaupassa keskustassa halusi eukko lähteä käymään.

    Niin siinä torilla tuli kemijärven "tummat" autokauppoja hieromaan. Sanoin, etten ala millekään, että kemijärven mustalaiset ovat kuulemma niin kieroa porukkaa. Sanoivat, että eihän he kemijärveltä ole, kun Göteborista. Tänne vain raveja tulleet katsomaan. Kysyin ruotsiksi, että mistäpäin Göteborgia olivat tulleet, niin ihmettelivät vaan, että mitä kieliä tuo puhuu. Sanoin, että eikö göteborgilaiset ruotsia osaa. Ei kuulemma ole ollut aikaa opetella, kun hevoshommat pitää kiireisinä. Ei tullut autokauppoja, mutta oli niillä sellainen vihreä naistenpyöräkin myynnissä. Ajattelin, että siinäpä olisi eukolle kesänviettohommaa kun pyörällä ajelisi ja jos vielä laihtuisi vähän niin hyvä olisi.

    Eukko ilahtui ostoksesta, mutta ei hermostui taas kun sanoin, että pyöräilijät kulkee pyörällä ja autoilijat autolla. Niin se lähti veivaamaan kohti kesämökkiä ja me lasten kanssa käytiin hakemassa Essolta vielä jäätelöt ja tööttäiltiin kun sen läskin ohi ajettiin.

    Äänestä

  • Jääkäri sulhanen kirjoitti:

    Jahas, että silleen, se pyörä muuten katosi meidän pihalta toissayönä. Kerroppa nyt sitten hetimiten missä se mökki on niin käyn hakemassa poies.

    No niin, tämä päivä alkoi siten että eukko päätti kulottaa vähän pihanurmea, sanoi sen kuuluvan kesään ja mökkielämään. Sanoin, että kulota vaan kunhan et mökkiä polta ja pistin penskat varmuuden vuoksi pumppaamaan kaivosta vettä.

    Niin se akka alkoi kulottamaan ja pitihän se arvata, että vituiksihan sekin homma meni. Mökin edusta oli kyllä kasteltu ja moneen kertaan tuulen suunta mitattu, mutta levisihän se tuli autoa kohti, mikä sitten syttyi tuleen ja räjähti. Vielä puoli tunti räjähdyksen jälkeen putoili auton osia lähimetsään. No onneksi tuli ostettua se polkupyörä mustalaisilta. Huono sillä tosin on neljän ihmisen ajella. Siinä joutessani kuitenkin nikkaroin vanhoista lastenrattaista ja nojatuolista kärryt, jotka saisi viriteltyä pyörän perävunuksi. Pääsisi yksi matkustaja niihin istumaan. Akka saisi polkea, kun auton kerta räjäytti. Penskat istukoon tarakalla ja ohjaustangolla.

    Eukko vittuili, että miksi niin huonoon paikkaan olin auton parkkeerannut. Läpsäsin sitä nokaan ja käskin ottaa peltiämpäri mukaan ja soutaa puolen kilometrin päässä olevaan saareen ja nostamaan ämpärin päänsä yläpuolelle ja pysymään liikkumattomana. Kävin hakemassa Sivakasta ostamani karhukiväärin pirtistä ja tein rantaan pikku tuen, minkä avulla pyssy oli hyvä kohdistaa. Siellä se eukko seisoi jo naapurisaaren rannassa peltiämpäri käsissä päänsä yläpuolella. Ensimmäinen laukaus teki eukolle jakauksen tukkaan, eli muutama naksus piti muuttaa. Seuraava osuikin jo ämpäriin. Kiikaritähtäinen läpi katseli eukkoa vastarannalla ja kieltämättä oli kiusaus kohdistaa pyssy silmien väliin. Olisi vain vene jäänyt silloin vastarannalle, kun kuka sen ois sieltä takaisin soutanut. Ammuin muutaman laukauksen ja hyvään nippuun ne alkoivat menemään. Ajattelin, että joutais tuo akka tuolla saarella Robinsonia muutaman päivän leikkimään ja ammuin muutaman reiän sen veneen kylkeen. Akka pui saaresta nyrkkiä, mutta huuto ei onneksi kuulunut. Ajattelin, että piruako autonpolttaja siinä huidot ja ammuin muutaman kerran sitä jalkojen juureen. Jo sukelsi akka pusikkoon. Ammuin pari laukausta summassa sinne pusikkoonkin eukkoa pelotellakseni. Johan laskeutui rauha mökkielämmään. Parin päivän päästä jos kävisi eukon hakemassa, jos mustalaisilta saisi jonkinlaisen veneen ostettua puhkiammutun tilalle. Laihtuupahan läski siellä saaressa.

    hyvin koulutettu kotiorja.

    Äänestä

  • saaresta, kirjoitti:

    hyvin koulutettu kotiorja.

    Pidä hyvänäsi, äläkä anna sille läskille ruokaa.

    Akalla oli tosiaan jäänyt tulitikut kulotushommista tulitikut taskuun, kun tuntui tulistelevan saaressa. Makkaraapa sillä ei ollut mitä paistaa.

    On muuten ollut lomatunnelma korkealla, kun akka on ollut pois silmistä. Aamulla syötiin penskojen kans puurot ja sitten mentiin keskustaan katseleen maalaisia. On se kumma meininki siellä. Äijät kävelee maastopuvut päällä puukot vyöllä ja penskat ajaa autolla pää vinossa ympyrää. No, huvinsa kullakin.

    Penskat kysy, että millon mennään juku-juku maahan, sanoin, että saatana täällä semmoisia ole ja ajettiin mekin polkupyörällä muutama ympyrä kaupungin ympäri kunnes penskoilla meni pää sekaisin ja toinen oksensi ja toinen paskansi.

    Kävin sivakassa palauttmassa ostamni vieheet, mutta karhukivääriä kehuin. Eukko on tuskin samaa mieltä. Ostin sitten sieltä sitten 30 katiskaa ja neljä puoli kilometriä verkkoja. Miinotetaan perkele koko järvi, niin eiköhän ala silakkaa tulemaan. Myydään niitä sitten hannikaiselle ja ostetaan uusi auto eukon räjäyttämän tilalle.

    Alkoi niin pyöräily vituttamaan, että mentiin penskojen kanssa etsimään niitä Göteborgin mustalaisia, jos niilä olisi ollut se auto vielä myynnissä. Ei näkynyt, liekkö menneet raveihin.

    Pyöräiltiin penskojen kanssa takaisin mökille. Käytiin ostamassa matkalla kananmunia, maitoa jauhoja, hiivaa ja sokeria. Penskoille tehään lettuja ja itse pistän kiljut käymään, kun eukkokaan ei ole nyt vittuilemassa.

    kaapit ja kellarin tyhjäksi. Mitä nyt, tilipäivä vasta kuun lopussa. Kyllä se vain on niin, että pakko mulla on tuo akka palauttaa sinne saareen, hae pois!

    Äänestä

  • Söi jo kirjoitti:

    kaapit ja kellarin tyhjäksi. Mitä nyt, tilipäivä vasta kuun lopussa. Kyllä se vain on niin, että pakko mulla on tuo akka palauttaa sinne saareen, hae pois!

    Huomenta.

    Eilinen sitten perkelöityi kovasti iltaa kohti. Just olin saanut kiljupanoksen käymään ja äpärät nukkumaan, niin eukkohan se saatana tepsutteli vastaan mökkitiellä. Pahalla päällä oli kuin perkele. yritti heti käydä kimppuun, mutta onneksi olen pelannut jenkkifutista Seinäjoen Crocodilessissa, niin sain taklattua eukon pusikkoon ja heitin vielä pään kokoisen kiven perään sinne, että suurin raivo akalla talttuisi, mutta mitä vielä. Sieltä se kömpi verissäpäin pystyyn ja samantien tuli kohti. Lähdin juoksemaan kohti liiteriä tavoitteenani saada siepatuksi vesuri siitä nurkalta. Oli semmoinen kymmenen metrin etumatka ja liiterille matkaa sellainen 40 metriä. Läski lähestyi minua askel askeleelta, ilmeisesti sai raivosta lisää vipinää kinttuihin. Juuri kun akka oli tavoittamassa minua, sain napattua vesuri käteeni ja samantien huitaisin summittaisesti selkäni taakse. Akka väisti iskuni ja nappasi vieressä olevasta puukasasta puolitoista metrisen koivuhalon. Akka on joskus nuorempana pelannut pesäpalloa Seinäjoen mailajusseissa, lyöjäjokerina, kun oli porsas jo silloin niin lihava, ettei sitä voinut kentälle laittaa, mutta löi se saatana kovaa. ja löi vieläkin.

    Pari minuuttia siinä miekkailimme, itse lähinnä itseäni suojellen. Lopulta akka sai lyötyä multa vesurin kädestä ja samantien kolahti halko ohimolleni. Hetken aikaa maailma pyörähti ja kävi pimeänä. Kuolemanpelko antoi kuitenkin jostain ihmeestä voimia ja pääsin pakenemaan.

    Akalla oli selvästi tappaminen mielessä. Ainoa ajatukseni paetessani oli karhukivääri. Olin jotenkin osannut varautua pahimpaan ja olin jättänyt sivakasta ostamani karhukiväärin kuistille ladattuna. Akka kuitenkin oli aivan kintereille ja koivuhalon iskut hipoivat takaraivoani. Onneksi mökkinaapuri, eläkkeellä oleva, juoppoontunut everisti oli huomannut tukalan tilanteeni ja löysäsi susikoiransa eukon kimppuun. Kaksi perkeleellisen isoa seefferiä kävi akan kimppuun. Toinen iski hampaansa eukon paksuun jalkaan ja toinen hyökkäsi kurkkuun.

    Voi koiraparat, mutta nyt ei ollut aikaa jäädä koiria säälimään. Nappasin karhukiväärin kuistilta ja juoksin lepikkoon. Eukko paini koirien kanssa mökin pihalla. Ensimmäisen koiran eukko tyrmäsi lyönnillä keskelle otsaa ja koira tipahti koparat kohti taivasta samantien. Toisesta koirasta akka haki junttaa. Läski on lapualta kotoisin ja paini on hänellä verissä ja se kyllä näkyi. Ensin akka heitti koiraa junttaheitolla, sitten puolinelsoni, sitten pari perus 2 pisteen vyörytystä. Lopuksi väänsi koiran siltaan ja selätyshän siinä tuli. Lopuksi se päästi koiran otteesta, potkaisi sitä perseelle ja karjasi sille, että mene susi vittuun täältä. Koira luimi viereeni pusikkoon, jossa itsekin piileskelin eukkoa.

    Naapurin eversti tuli siihen pihamaalle sahtipäissään koiriansa puolustamaan. Osoitteli akkaa Parabellumilla ja ampui muutaman kerran jalkojen juureen. Akka ei pyssyjä pelännyt, vaan marssi suoraan kohti everstiä ja nappasi pyssyn siltä kädestä, pyyhkäisi ukon tonttiin ja istahti hajareisin sen naaman päälle. Äijä mumisi tortun alta kauhuissaan, mutta pian karkasi taju tältäkin.

    Itse luimin pusikossa ja mietin, että mitä tässä pitäisi tehdä. Mökille ei tohtinut mennä, mutta minne muuallekaan tässä menisi. Samoilin yön pitkin metsiä karhukivääri ampumavalmiina jos eukko olisi jostain syystä lähtenyt minua jälestämään. Muutamn kerran tuli turhaan paniikkilaukaus ammuttua kun oravat rapisi puissa. Söin variksenmarjoja nälkääni.

    Yön käveltyäni, aamu alkoi pikkuhiljaa sarastamaan. Mietin, että olisikohan eukko rauhoittunut jo mökillä sen verran, että sinne tohtisi mennä. Pakko oli uskaltaa. Hiiviskelin hiljakseen mökille. Eukko oli just heräänyt ja keitteli aamukahveja siinä mökin pirtissä. Pidin kivääriä amoumavalmiina kun astin sisään mökkiin, jos se kävisi kimppuun. Mutta ei, akka vaikutti ihan rauhalliselta ja oli kattanut kahvikupin mullekin. Siinä hiljaisina hörpättiin aamukahvit ja katseltiin toisiamme. Eikä aikaakaan kun eukko rupesi hempeilemään ja tuli kylkeä kihnuttamaan. No asiat menivät siitä sitten omalla painollansa ja pian tapahtui se kaunein asia miehen ja naisen välillä siinä pirtin pöydällä. Kyllä läski osaa sitten rakastaa...

    Milloinkas se jääkäri itse on kattonut peiliin. Paksu kaljamaha roikkuu, ettei edes senttiäkään näy muutenkin niin lyhyestä mulkusta. Saatika sitten että varpaitaan näkisi.

    Perse laahaa maata, kun yrittää siitä sohvalta rynniä ylös oluen ja makkaran hakuun.
    Hiki haisee niin pahalle että koko Kemijärvi on saanut varoituksen hajusaasteesta. Vielä jos siihen pieraisisi,koko kemijärvi varmaan kuolisi myrkkykaasuun.

    Tukkaa ei ole kummassakaan päässä. Vain kiiltävä sisäkumi loistaa kuin "kupin palli."

    Vielä nä saatanan harvahampainen haiseva otus kehtaat moittia toisia, vaikka ite olet kuin persereikä, vaikka sekin on komiampi.

    Lähempä tästä haulien ostoon Moido!

    Äänestä

  • jääkärin akka kirjoitti:

    Siis oletteko molemmat jääkäreitä, vai sotkeeko joku nyt jotakin?

    Äänestä

  • tarkoittaa kirjoitti:

    !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • tarkoittaa kirjoitti:

    Siis oletteko molemmat jääkäreitä, vai sotkeeko joku nyt jotakin?

    Minä olen se jääkärin akka, jottas tiedätte! Ärsyttävää tuollainen kaljamahan haukkuminen!

    Äänestä

  • jotta kirjoitti:

    Minä olen se jääkärin akka, jottas tiedätte! Ärsyttävää tuollainen kaljamahan haukkuminen!

    Tervehdys.

    Vaikka viikonloppu menkikin ihan rauhalliseti, kun eukko sai perjantaina lempeä, päätin alkaa varustautumaan pahimpaa. Ensiksikin pyöräilin kaupunkiin ja Sivakkaan. Sivakasta ostin sähköpannan, joka pujotetaan kaulaan, ja siihen saa kauko-ohjeimella annettua erintehoisa sähköshokkeja. Epäilin aluksi, että riittääköhän voltit varmasti, kun meidän akka on kyseessä, mutta vakuuttelivat, että norsultakin saa tajun pois, kun vaan käyttää kaikista suurinta laitteesta löytyvää tehoa. Sitten pyöräilin k-tautaan mistä tilasin sementtiä, hitsausvehkeet ja ja 30 metriä karkaistua 50 millin pyöröterästä. Aikoivat ne toimittaa mökille.

    Akka oli just sopivasti päiväunilla kun tulin kotosalle. Pujotin varovasti sähköpannan akan kaulaan ja napasautin lukon varovasti kiinni ettei akka herää. Pian raapui k-raudasta tilaamani tarvikkeet. Käskin ne jättää siihen pihalle. ja sitten rakennus hommiin. Valoin ensiksi sementistä hyvän pohjen 2,5 x 2,5 metriä ison pohjan, jolla paksuutta oli 50 cm. Se piti sitten jättää siihen kuivumaan. Huomenna pääsisi itse rakennushommiin. Menin sisälle keittelemään kahveja ja odottelemaan, että läski heräisi, niin pääsisi testaamaan sähköpannan toimivuuden...

    Sivakan eessä tosiaan pyörii vetelän näköisenäiso kaljamahainen ukko, jolla housunpersaukset roikkuu maassa ja paidan helma takana housujen ulkupuolella noin polvitaipeiden kohdalla. Visto näky, liekö itse jääkärin morsiamen sulhanen?

    Äänestä

  • Kaljaton maha kirjoitti:

    Jos oli, niin sama tapaus!

    Mutta minäpä en nukkunutkaan, kunhan teeskentelin nukkuvaa. Seurasin kaiken, mitä tämä Jääkärin sulhanen hommaa. Tuli jo mietittyä, että kaikkia sitä ristikseen ottaa, nimensäkin on niin tyhmä kuin olla jo voi. Siinähän tuo hampaaton kalju napa paljaana väänsi hampparinkyrsää ikenet vilkkuen ja ryysti kaljaa.

    Hiivin vaivihkaa siwakan pussille ja keräsin omaan talteen kaiken roinan mitä oli onneton hankkinut.
    Ensi yönä katsotaan, millainen vinkaisu kuuluu, kun täräytän pannan johonkin " herkkään" paikkaan ja väännän virtanupit kaakkoon.

    Äänestä

  • Jääkärin akka kirjoitti:

    peilistä ja kirjoittaa... "hampaaton kalju napa..."

    Äänestä

  • kattoa itteäs kirjoitti:

    peilistä ja kirjoittaa... "hampaaton kalju napa..."

    No joo, pilkku jäi pois. Minulla on ihan hyvät hampaat ja kehtaan olla myös, , , , napa paljaana!

    Toisin kuin Jääkärin sulhasella. Taitaa itse Jääkärin sulhanen- nimimerkki, kieroituneessa vaimo-kuvauksessaan kärsiä ja takertua pilkkuvirheisiin.

    Äänestä

  • Kaljaton maha kirjoitti:

    Sivakan eessä tosiaan pyörii vetelän näköisenäiso kaljamahainen ukko, jolla housunpersaukset roikkuu maassa ja paidan helma takana housujen ulkupuolella noin polvitaipeiden kohdalla. Visto näky, liekö itse jääkärin morsiamen sulhanen?

    Anttiko se on......

    Äänestä

taitaa olla kirjoittaja sen poika tai veli on niin hyvä raati...minäkin ottasin tuommosen akan mutta sen läskin jättäsin pois...

Äänestä
  • Joko jääkärin sulhasesta on tullut ukkomies kun on jutut loppuneet?

    Äänestä

  • korpsantti kirjoitti:

    Joko jääkärin sulhasesta on tullut ukkomies kun on jutut loppuneet?

    sie taijat olla katteellinen kirjoittajalle

    Äänestä

Mä lähen kettuun

Äänestä

puukostaha täällä saa jos on ulukopaikhakuntalainen -)

Äänestä

miksi jäänyt kesken!? oli SAIRAAN hyvä haha

Äänestä

Me ollaan kaikki kipeitä täällä Kemujärvellä. Ahdistuneita ja putkinäköisiä, jotka tekevät kaikki samaa ja etsivät hyväksyntää. Meiltä on viety kaikki tehtaat ja tuotantolaitokset. Olemme alasajon kouluesimerkki. Naisetkin pelkäävät miehiä, että jos joku vaikka näkee, kun he... Ei täällä juuri tervettä kengänkuluttajaa näe, "pissaluistimilla" pärjää oikein hyvin, kun ei ole töitä. T. Aaro S.

Äänestä

Paras tarina näillä sivuilla.

Äänestä

Joo, tosiaan. Kiitos sulle kun kaivoit tämän jutun esiin. Kirjoittajalla on kynä ja sana hallussaan. Aivan ääneen nauroin välillä, tää nyt vaan on huumoria, joka puree minuun.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jääkärin sulhanen kirjoitti:

Tervehdys,

Olemme vuokranneet mökin kesäksi kemijärveltä kesänviettopaikaksi ja haluaisin esittää muutaman kysymyksen koskien paikkakuntaa ja toimintaa siellä. Joitain kertomuksia olen tutuilta kuullut ja näihin haluaisin mahdollisia vahvistuksia.

-Hirven metsästys. Olen kuullut, että osissa Kemijärveä mm. Soppelassa ja javaruksella olisi ympärivuotinen hirvenmetsästys?

-Pontikan keitto. laillista jos ei lapsille anna. Ja jos antaa niin niiden pitää se metsässä juoda ja humalansa myöskin siellä pois nukkua?

-Humalassa autoilu. Saa ajaa, mutta kiinni ei saa jäädä. Jos kolaroi, niin pitää metsään juosta?

-Jos kaupungilla ajaa autolla, niin joutuu ajamaan muutaman kerran keskustan ympäri, ennenkuin saa parkkiin vasta ajaa?

-Hyppyrimäki kuulemma on, mutta siitä ei saa hypätä?

-Jos alasti meinaa uida, niin paskoa pitää vasta 35 metriä rannasta?

-Selvinpäin ei saa kalastaa, mutta mesästää saa krapulassa?

-Rahaa ei saa olla, muuten kateelliset kyläläiset kivittää K-marketin edessä?

-Ihmiset ovat mukavia ja ystävällisiä, jos olet saman näköinen, pukeudut samalla lailla, puhut samaa murretta ja olet samaa mieltä heidän kanssaan?

Kiitoksia vastauksista, Jaakontorilla nähdään!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu