Keräilen vanhaa hengellistä kirjallisuutta sadan vuoden takaa. On sangen hupaisaa havaita, miten sanasto on muuttunut. Vanhoissa kirjoissa saatetaan useinkin sanoa, että "Jeesus on uskomme esine". Tuolloin esineellä tarkoitettiin samaa kuin kohde, objekti, joten henkilöt ja abstraktiotkin saattoivat olla esineitä.
Se oli kielioppimme syntymisen ja vakautumisen aikakautta, joten moisen termien kokeilun kyllä ymmärtää. Moni sen ajan sana on vaihtanut tähän päivään mennessä merkitystään ja moni unohtunut, jopa lauserakennekin on paikoin nykyihmiselle vieras.
Se oli kielioppimme syntymisen ja vakautumisen aikakautta, joten moisen termien kokeilun kyllä ymmärtää. Moni sen ajan sana on vaihtanut tähän päivään mennessä merkitystään ja moni unohtunut, jopa lauserakennekin on paikoin nykyihmiselle vieras.
Vastaukset 20
Vanhimmat
sanoi vanhapiika...
Eikös tuo kielen muuttuminen ole tärkein osoitus kielen elämisestä?
Johannes Gezelius vanhemman "Lasten paras tawara" vuodelta 1737 esitteli Suomen lapsille aapiskukon.
Sen jälkeen "tavara" -sanakin on saanut hyvin monenlaisia ulottuvuuksia kansan suussa ja murteiden kielenkäytössä.
Esimerkiksi "Täällä Pohjantähden alla" teoksessa Kivivuoren Otto sanailee tähän tapaan:
- Monenlaista ohjelmaa sitä on, mutta jos minä pääsisin valtiopäiville, niin tota naisasiaa minä rupeisin korjaamaan.
- Erittäin tähdellinen asia.
- Älä muuta sano. Tavara sijaansa ylemmäksi. Siitä pykälästä alettais.
[...] seinältä seinälle alkoivat kimpoilla vuorosanat, joiden suhteen on aina vallinnut yhteisymmärrys ja veljeys Hangosta Petsamoon.
Vanhoissa hartausteksteissä elää vielä sanasto, jonka merkitys on nykyihmiselle jo hämärtynyt. Esimerkiksi vaikkapa Agricolan sepite "jalopeura". "jalo" tarkoitti alkujaan 'iso' tai 'suurikokoinen'. Peura puolestaan on Suomen luonnossa elävä poroeläin.
"Jalo" -sanan merkityksen kehittyminen, "jalostuminen" on oiva esimerkki ameliorisaatiosta, vastakohtana pejoraatiolle.
Tuota hartaustekstien sanaston bipolaarista kehittymista voisi varmasti tarkastella suurella mielenkiinnolla tälläkin foorumilla...
Hyvin puhuttu! Näinhän on, että kieli elää. Joskus vain tuntuu, että ihan kuriositeetin vuoksi voisin hiukan vanhanaikaistua ja ottaa joitain muinaistermejä käyttöön...
Muuten K. Vilkunan kirja Isien työ vasta vaikeaselitteinen onkin! Siinähän kuvataan vanhoja maaseudun työskentelytapoja sellaisin vanhoin ammattitermein, ettei niitä ymmärrä enää kukaan. Puolet kirjasta on siis täyttä hebreaa. Sääli, siihen voisi joku laatia selittävän sanaston.
Enpä malta olla lainaamatta Oiva Arvolaa (antologiasta "Ryhmä 65", Tammi 1965):
Perunkirjoitus
porolappi andaras vuolabba nillanpoika kutsuttiin pois tunturistaan rykimäkuussa 1899 juotuaan kuollutta vettä kietimägurrasta ja nukuttuaan yli yön louteella ilman taljaa
elämäntarpeisto
pykällyskirjan ja tokitietojen mukaan:
96 härkää 344 vaadinta 107 vuorsoa ja 177 kermakkaa kesäkota ja talvikota lisäloue ja 20 markan niliaitta
poronkoipisäkissä:
vasarakirves pari näveriä 8 sarvilusikkaa 10 pennin nahkatuppi läkkipeltipyhty ja kapan pahkakuppi vaskikattila kahdet ahmanraudat pyssy puntari ja porokello
kiisassa:
5 hopeariksiä 7 speisiä 16 kopeekkaa kolme solkea ja ruutisarvi
lisäksi kapistuksia ja parseeleja:
valkkokintaat kallokkaat vuotakengät kermikkapeski kuntura koipia puolikas sonninnahkaa
villaraanu ja rankisvaate markan housut verkatakki ja rintaliina
korttelin vetoinen tinattu viinapullo
ja sorolaisvainaan viallinen virsikirja
* * *
Suomen kieltähän tuo. Monikin sana on silti nykyihmiselle kuin vierasta kieltä konsanaan.
Mikähän tuo mainittu "pykällyskirja" on? Onkohan sillä yhteyttä "pirkkaan" (engl. "tally").
"Pyällys" ja "pyältää" taitavat ainakin vielä elää nykysuomessa? Eivätkös ne liitykin pintakäsittelytekniiikkaan?
"Pykältämiseksi" puolestaan ennen sanottiin vaihteiden vaihtamista, erikoisesti pienempäänvaihtamista vastamäeissä, kun moottorin voima ei muutern olisi riittänyt.
Siitä ei tietääkseni tarvinnut pitää erityistä pykällyskirjaa.
Onko toi tokitieto mutu-tiedon vastakohta? :-)
"Tiedän toki, että..."
Jos jollakin on tokitietoa jostakin asiasta, se on toki ihan eriasia kuin mututieto, eikös olekkin?
Pyälletty = karhennettu, rihlattu (otteen saamista varten). Esimerkiksi koneiden säätöelimissä saattaa olla käsin pyöriteltäviä säätöpyöriä, nuppeja tms., joiden pintaan on työstetty PYÄLLYS. Pyälletty = räfflad (r), knurled, jagged, notched (e), gekordelt, gerändelt, gerippt, geriffelt (s).
Tallysta tulevat suomen kieleen termit taljata, taljari jne. Esim. satamassa toimiva taljari pitää kirjaa läpikulkevasta tavarasta, laskee lastin määrän eli taljaa sen. Harry Belafontekin taisi laulaa tähän tapaan ("Banana Boat Song / Day' O"):
"Come mister tallyman, tally me banana
It´s six foot, seven foot, eight foot bunch
six foot, seven foot, eight foot bunch..."
IT-alalla puhutaan ainakin paljon lokitiedoista. Englannin "log" tarkoittaa tunnetusti tukkia (Lännen lokari = lännen tukkimies). Tukkimiesten kirjanpidostako lienee termi sitten valunut muuhun kieleen? Data logging = datankeruu, tiedonkeruu.
Tokitieto voisi hyvin ollakin mutu-tiedon antonyymi!
IT-alalla taidetaan puhua myös tiedonlouhinnasta
engl. data mining?
http://www.google.com/search?q=tiedonlouhinta&btnG=Google-haku&hl=fi&ie=UTF-8&oe=utf-8
:o)
Data logging specialist
Tietolokari
Data mining specialist
Tietomainari
savoksi iiteepönkkä :o)
Savolaisella konepajalla saattaa olla pyällysmies ja hänellä piällysmies. Jos kahvitunti uhkaa venyä, tulee kerkeästi käsky: "Alahan pyyhältää pyältämään siitä!"
Sorveissakin noita pyällettyjä ruuveja, nuppeja ja käsipyöriä saattaa esiintyä – karapylkässä, kärkikelkassa ja ennen kaikkea pinoolissa!
Pitäisiköhän sorvarismiehenkin heltyä vappuna ja päästää lapset karusellisorviin huvittelemaan? Revolverisorvilla saattaisivat raukat päästä hengestään!
Pyällettyä englantia: pyällys knurling, serration, cogging (kone). pyällyskehrä knurl, knurling tool. pyällyskiekko knurling wheel. pyällyskone knurling machine. pyällyslaite rolling-up device. pyällysrauta toothing iron.
Esineen ja kohteen rinnastus elää edelleen. Juhlinnan kohdettahan kutsutaan usein leikillisesti juhlakaluksi. Ja eikös kalu tarkoita esinettä?
Elias Lönnrotin muistiinmerkitsemässä sepän neuvontarunossa Kesälahdelta vuodelta 1828 sanaillaan näin:
>Nuin on ennen seppä laulo,
>kuiva kulkku kuilutteli
>armaan astuissa pajahan,
>takojan ijänikuisen
>ite seppä Ilmarisen.
>Kysytteli lausutteli
>sanan uksesta saneli,
>yli kynnyksen kysyypi:
>"Joko on kalu moneskin?"
>Seppä vastai viekkahasti:
>"Jop on kalu kymmenes"
>Ite seppä Ilmarinen
>sanan ukselta sanoopi:
>"Ejpä niillään sepillä
>liene kalu kymmenes,
>jotka tungevat tulehen,
>rauan kourille koville,
>hietaa heittävät sekahan."
Siinä KALU-sanan historiaa nykysuomalaisen äimisteltäväksi.
Samaisessa runossa esiintyy muuten myös nykyisin harvinainen KULKKU 'kurkku'. Kulkku kai johtautuu kulkea-verbistä tavalla tai toisella? Paikka jonka kautta ruoka kulkee?
Muistan vanhan isoisäni kehuneen pitäjän kanttoria: "siinä se on oikeen kaelakkakulukkuinen kanttori". Ja joskus piti "huutaa kulukku suorana" että saisi äänensä kuuluviin.
Hyvä sana, eikös oteta aktiiviseen käyttöön? Jos vaikka Wappuna sattuisi kuivaamaan kulkkua?...
Tämän kirjoittaja on Koillismaalta bongannut myös vanhemman kansan käyttämän EMÄTIN! "Pitäis saaha jotain rohtoa kun on emätti kippeenä"...
Siitäpä saisi pienen visailukysymyksen näin alkuviikolle: mikä on "emätti"?
Emätti? Enpä osaa sanoa – tulee mieleen, ettei vain emännän läävässä ole emakko eli imisä pipinä, jolloin rohtoa pitäisikin lähteä hakemaan veterinääriltä...
Kainuusta on korviini kantautunut erikoinen merkitys ohimo-sanalle. Joillekin sikäläisille ohimot eivät tarkoita otsan sivuille jääviä pään alueita vaan REITTÄ! Ohimovika = kipeä reisi :o)
Emätistä ja ohimosta päästäänkin jo melkein erään ex-äidinkielenopettajan kirjoittaman Liehuvan liekinvarren sanastoon. Reväkös se tuossa teoksessa aiheutti ihmetystä ja filologisia pohdintoja?
Ohimoviasta sananen: edellä mainitsemani vanha isoisäni [RIP] käytti sanaa mm. porsaista. Jos porsaalla oli ohimovika, siitä ei ollut eloille, vaan se ns. heitettiin seinään.
Ohimovika saattoi tulla ihmisellekin: tyrä.
Silloin ainakin yritettiin korjata tai korjauttaa...
Eikös Oiva Arvola jossakin saagassaan sanaillut jotenkin, että "net revähit rauhaset"? Olisko ollut Ujomman väärtin saaga tjsp?
Väärtirukkaa kuitenkin makautettiin viikkokaudet sängynpohjalla ja jauhoilla rauhasia haudottiin?
tai nielu.
Se on vanha koillismaalainen murresana. En ole tavannut sitä muualla, enkä kirjallisuudessakaan.
Muistelin ohimovian tarkoittavan epämääräisesti "kipeää reittä", mutta nivustyrähän se tietenkin on, kun tarkemmin muistelen!
Radio Classic FM:n juontajalta pääsi kerran karkuun pieni lapsus: hän mainitsi juuri kuullun kappaleen olleen "Tonion kuuluisa yhdeksän korkean c:n aaria "Ah, mes amis" Gaetano Donizettin oopperasta Rykmentin tyrät". Hän toki huomasi heti itsekin tyrineensä ja korjasi oopperan nimen oikeaan muotoonsa Rykmentin tytär (La fille du régiment).
Vai että suuko se olikin?
Muistanpa oululaiskollegani, joka halusi anteliaasti jakaa nautintonsa muidenkin kanssa. Hän avasi ostamansa pastillirasian ja tyrkytti sen sisältöä konttorin tytöille: "Ottaako tytöt suihin?"
Sana "kulukku" löytyy toki sanakirjastakin.
http://www.ryohka.com/savoksi.htm
Menipä eräskin isäntämies lääkäriin ja loihe kysymään: "Suattaskoon herra tohtorj kahtoo vähän minun kulukkuun, jotta mikähä siinä lienöö kun on niin ottavata sorttia. Siiton mennynnä alas jo par'sattoo hehtaaria helevetin hyvvee honkamehtee!"
Pulputellaan vaan mekin kulkusta alas vappuna – jos ei hehtaarloeta niin jotain sentään! "Liika on aina liikaa mutta kohtuus liian vähän." (Tästä sanonnanasta meidän on kiittäminen ystäviämme teekkareita).