Täällä kun näköjään on kovasti taitettu peistä siitä onko suomalainen perinneruoka hyvää vai ei, niin tulipa mieleen kysäistä, että miten se määritellään. Eli milloin jotain ruokaa voidaan kutsua perinneruuaksi? Voisi olettaa että näitä perinneruokia syntyy jatkuvasti myös uusia.
Välttämättä en itse antaisi pula/sota-ajan jollekkin ruualle varsinaista perinneruuan titteliä, vaikka sitä ehkä aikanaan on paljon syöty.
Perinneruuan
2
771
Vastaukset 2
- vanha kokki
jo aika paljon mistä on kysymys. Kenties vanhimpana Suomalaisena perinneruokana tunnetaan Lemiläinen särä. Sitä on tiettävästi valmistettu puisessa kaukalossa osapuilleen 1000 vuotta. Menetelmä on edelleen samankaltainen, ainoastaan nauriiden tilalle on myöhemmin ilmaantuneet perunat.
Kaiketi voimme jo kutsua Saarioisten maksalaatikkoakin perinteiseksi, koska sitäkin on valmistettu samalla reseptillä jokseenkin viisikymmentä vuotta, ainakin sinnepäin.
Eivät kaikki perinteiset ruokalajit ole todellakaan herkkuja, eivätkä ainakaan nykynuorten ja vähän vanhempienkaan mielestä, joskus tuskin edes aikalaistensa mielestä. Eivät myöskään lähestulkoonkaan kaikki perinneruoat ole kotoisin pula-ajalta. Lisäksi perinteiset ruoat jakaantuvat vielä paikkakunnittain, joskus jopa kylittäin. Toisinaan saatetaan samaa ruokaa nimittää aivan eri nimillä eripuolella maatamme. Perinteisiä ruokia valmistivat entisaikaan hyvin arvostetut pitokokit, jotka vaalivat vanhoja tapoja, joskus hiukan omiaankin lisäillen, mutta silti aina siten, että ruokalajit tunnistettiin.
Tietääkseni ainakin Martat vaalivat jossainmäärin nykyään tuota ruokaperinnettä.
Suomalainen kulttuuri on nuori, verrattuna useisiin muihin maihin ja se on imenyt vaikutteita naapurimaista kaikilla aloilla. Näistä se on pikkuhiljaa "jalostunut" meidän omaksi perimäksemme. Nykyajan ihmiset eivät oikein osaa arvostaa omaa kansallista identiteettiään, koska ihailu näyttää suuntautuvan yleensä muihin maihin miltei kritiikittä. En tarkoita tällä sitä, että pitäisi olla yltiöisänmaallisia, vaan ,että kokisimme olevamme maailman ainoita Suomalaisia vikoinemme ja etuinemme. Ei meillä ole mitään syytä kulkea nöyristelemässä, muka sivistyneempien maiden edessä. Aikoinaan nämäkin "sivistysmaat" ovat omaksuneet tapojansa naapureiltaan, sulattamalla niitä omiin tapoihinsa, näin se vain menee.- säkkijärvi
Lemiläiset voivat nyt pahastua, mutta eipä sille mitään mahda. Särää on tehty kyllä muuallakin Etelä-Karjalan alueella, mutta lemiläiset vain ehtivät sen omia itselleen. Isäni, joka olisi täyttänyt kesäkuussa 95 vuotta kertoi, että heillä kotona Ylämaalla (Säkkijärvellä) oli uunin päällä särä eli puukaukalo, jossa valmistettiin juuri tuota kuuluisaa lemiläistä särää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092290Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???25920- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha564823- 82728
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 60581