David Humen mielestä kausaliteetti on vain ihmismielen tottumus, joka ei ole seurausta järjestä, luonnonlaeista, jne. Esimerkiksi kun henkilö näkee biljardipallon liikkuvan kohti levossa olevaa palloa. Tällöin ihminen vain tottumuksesta kuvittelee omaavansa a priori tietoa siitä, että kohta levossakin oleva pallo on liikkeessä.
Mitä mieltä olette onko mitään perusteita omaksua tämä Humen skeptinen asenne kausaliteettia kohtaan? Mielestäni jokainen ihminen uskoo biljardipallo esimerkissä omaavansa a priori tietoa sillä varauksella, ettei mitään yllättävää tapahdu. Siis itselleni kausaliteetti on tosiasia, vaikka en pysty sitä osoittamaan. Voin toki törmäytellä palloja ja sanoa, että taas näytti tapahtuvan niin kuin kausaliteetista voidaan päätellä. Omasta mielestäni Humen argumentti kausaliteettia vastaan kuulostaa lähinnä saivartelulta. Tämän vuoksi kysynkin liittyykö tähän jotain syvällisempää?
Mitä mieltä olette onko mitään perusteita omaksua tämä Humen skeptinen asenne kausaliteettia kohtaan? Mielestäni jokainen ihminen uskoo biljardipallo esimerkissä omaavansa a priori tietoa sillä varauksella, ettei mitään yllättävää tapahdu. Siis itselleni kausaliteetti on tosiasia, vaikka en pysty sitä osoittamaan. Voin toki törmäytellä palloja ja sanoa, että taas näytti tapahtuvan niin kuin kausaliteetista voidaan päätellä. Omasta mielestäni Humen argumentti kausaliteettia vastaan kuulostaa lähinnä saivartelulta. Tämän vuoksi kysynkin liittyykö tähän jotain syvällisempää?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Biljardipallolla itsessään ei ole mitään pysyvää, todellista ominaisuutta. Sehän on vain atomirykelmä joka syntyy ja on olemassa vain heteken, ajallisesti (kosmisessa mittakaavassa).
mielestäni sitä yhdessä Humen kanssa, että kaikki tietomme ovat vain uskomuksia.
Tuo biljardipallojuttu kuulostaa kummalliselta, mistä lie peräisin? Eipä ihme jos epäilyttää.
Humen selkein esimerkki (teoksessa Inhimillisestä Ymmärryksestä) oli seuraava:
Se, että aurinko on tähän asti noussut joka päivä ei ole todiste siitä, että se nousisi huomenna.
Humen sanoma oli, että jos jokin asia toistuu riittävän monta kertaa samalla tavalla, ihminen alkaa pitää tätä kausaalilakina joka pätee aina. Kun tässä on kysymys vain havaittujen tapahtumien järjestämisestä "kausaalilaiksi" eikä ilmiön todellisen logiikan ymmärtämisestä, tällaiset lait ovat vain uskomuksia.
"Tuo biljardipallojuttu kuulostaa kummalliselta, mistä lie peräisin? Eipä ihme jos epäilyttää. "
Se löytyy wikipedian artikkelista
http://fi.wikipedia.org/wiki/David_Hume
kohdasta "Humen empirismi: Ideat ja vaikutelmat". Luin sen ensimmäisen kerran yhdestä Esa Saarisen kirjasta.
"Humen sanoma oli, että jos jokin asia toistuu riittävän monta kertaa samalla tavalla, ihminen alkaa pitää tätä kausaalilakina joka pätee aina. Kun tässä on kysymys vain havaittujen tapahtumien järjestämisestä "kausaalilaiksi" eikä ilmiön todellisen logiikan ymmärtämisestä, tällaiset lait ovat vain uskomuksia. "
Käsittääkseni Hume kritisoi koko kausaalisuuden käsitettä. Tosin tuo kirjoittamasi on enemmän järkeenkäypää.
Humen mielestä kausaliteetti todellakin oli vain ihmismielen tottumus. Me voisimme kuitenkin sanoa esimerkiksi että kausaliteetti on ihmismielen "holismia".
Hume yritti silloisessa aikalaisajattelussa tehdä eroa muutamien toisiinsa kytkettyjen ajatuselementtien väliin. Tosiasioiden ja arvojen erottaminen toisistaan oli toinen puoli tätä Humen maailmanjäsennysprojektia. Tosiasioista ei voi johtaa arvoja -- ja sanokaapas eikö tässäkin ole kyse kausalitettia vastaavan yhteyden kieltämisstä?
Toinen juttu oli se että kaikki mikä ei ollut aistein nähtävissä ja josta ei ollut havaittavissa miten konkreettinen seikka kytki syyn seuraukseen, oli oletusta.
Eli arvot yhtäältä, kausaliteetti toisaalta on Humen visiossa irroitettava "normaalilta" pohjaltaan. Tiedä sitten miten oikein on sanoa että Hume "kielsi" arvot tai kausaliteetin. Hänen kriittisessä intressissään oli kai lähinnä "irrottaa" ne. Uudella ajalla empirismin kehittyessä tullaiset erittelevät pohdiskelut toivat kehityskuvaan oman lisänsä. Me otamme ne ehkä hieman väärällä vakavuudella.
Näin jälkeenpäin, omasta aikalaisajattelustamme lähtien, voisi Humen jäsennystä pitää yrityksenä analysoida itsestäänselvyytenä koettua kytkentää tosiasoiden ja arvojen, syiden ja seurausten välillä. Humea voitaisiin kritisoida siitä ettei hän ymmärtänyt tällaisten kytkentöjen kuuluvan ajattelumme "holismiin". Me emme hahmota ulkomaailmassa erillisiä atomistisia todellisuualkioita, joita liitämme mielessämme yhteen joidenkin erityisten sääntöjen mukaan. Lähtökohtaisesti koemme musiikkia, emme irrallisia yksittäisiä säveliä. Jokin sitoo havaintomme ja komemuksemme ainekset yhteen ja tajuamme asiat kokonaisina, emme rakennuspalikoina.
Kiitos selvennyksestä. Ymmärrän itsekin kausaliteetin ajattelun holismina. Peräkkäiset atomistiset totuusalkiot eivät merkitse meille mitään, mutta ymmärrämme kun joukko niitä esitetään meille sarjana. Olen saanut Humesta vaikutelman, että hän ilmeisesti kritisoi, tätä ihmismielen holismia. Siis luonnossa esiintyy tapahtumia sarjoina, jotka mielemme vääntää Humen mukaan epärationaalisesti kuvittelemaan jonkun toisiinsa kytköksissä olevan kokonaisuuden.
Tuo tosiasioden ja arvojen välinen yhteys on mielenkiintoinen. Mielestäni kyseessä on looginen seuraus kausaliteetti kritiikistä. Olen samaa mieltä, että otamme Humen kritiikin väärällä vakavuudella.
"Me emme hahmota ulkomaailmassa erillisiä atomistisia todellisuualkioita, joita liitämme mielessämme yhteen joidenkin erityisten sääntöjen mukaan. Lähtökohtaisesti koemme musiikkia, emme irrallisia yksittäisiä säveliä. Jokin sitoo havaintomme ja komemuksemme ainekset yhteen ja tajuamme asiat kokonaisina, emme rakennuspalikoina."
Ihmisen mielen tietoinen taso, neokorteksin hierarkisen organisaation ylimmät tasot, toimivat näin: havaitsee isoja kokonaisuuksia ja sen pienempiä osakomponentteja vain erikseen päättäessään eritellä havaitsemaansa. Mutta tiedostamattomat keskushermoston toiminnallisuudet, jotka rakentavat tämän holistisen kokonaisuuden aistien tuomista pienistä osahavainnoista "liittämällä mielessämme yhteen joidenkin erityisten (opittujen) sääntöjen mukaan", eivät nekin neuraaliset toiminnallisudet ole osa mieltämme, "meitä"?
>> emme hahmota ulkomaailmassa erillisiä atomistisia todellisuualkioita, joita liitämme mielessämme yhteen...
Niin. Tässä pitäisi kai sanoa "tietoisuudessamme" eikä "mielessämme". Asia käy kuitenkin selville jatkosta.
sitä kausaliteettia ole olemassa lainkaan. Me koemme asioita ja asioista syntyy tietoisuuteemme tietoa ja tunteita. Nuo tiedot ja tunteet voisivat tulla ihan jostain muultakin kuin siitä mitä me luulemme se esittävän, se on loppuen lopuksi ihan samantekevää mistä tiedot ja tunteet tulevat, jos emme voi alkuperää absoluuttisesti koskaan varmistaa. Siksi on viisainta uskoa sitä mitä näkee, jos siinä ei ole mitään ristiriitaisuuksia.
Kausaalisuhteilla tarkoitetaan ontologista oliota, jota ei voi havaita, eli se on ikään kuin olio, joka on luotu tietoisuuteemme. Sen voi havaita vain tietoisuudessansa silloin kun ajattelee ja käsittelee havaintotietoa. Siten sen olemassaoloa itse todellisuudessa ei voi todistaa, kun se on vain tietoisuusolio.
Juu, ymmärsin pointtisi, että kausaliteetti on ontologinen olio, jota ei voida havaita. Mieleeni tuli seuraavanlainen esimerkki:
elektronia ei voida suoraan havainnoida. Voimme havaita ainoastaan miten elektroni on vuorovaikuttanut ympäristönsä kanssa. Jos hyväksymme kausaliteetin, niin voimme pitää uskoamme elektroneihin perusteltuna. Mitä mieltä olet onko usko elektroneihin perusteltua pelkästään siksi että niihin uskominen on hyödyllistä (sovelluksien muodoissa)?
Näitä väittämiä pitäisi yrittää tarkastella jotenkin Humen laajemman mielen- tai tietoteorian valossa.
Käsittääkseni Hume teki erottelun skeptisessä empirismissään yhtäältä välittömien ja toisaalta pitkäkestoisten impressioiden, vaikutelmien välillä. Absoluuttisessa mielessä ne ovat ymmärrettävissä jotenkin "Luonnon" (Nature) spontaaneiksi akteiksi.
Humen mukaan lyhytkestoiset impressiot ovat luonteeltaan voimakkaita, turbulentteja
emootioita; kun taas pitkäkestoiset impressiot
ovat jotain rauhalliseempia (calm).
Ensimmäiseen luokkaan kuuluvat siten
voimakkaat tunteet ja jälkimmäiseen rauhallisemmat impressiot, jonka piiriin Hume
oletettavasti sisällyttää myös käytännöllisen järjen arvostelmat. Saatan olla tässä väärässä,
mutta en jaksa madella kirjahyllyyni tarkistamaan tässä esitettyä tulkintaani.
Ehkä täällä on joku Hume spesialisti, joka voi
korjata.
Joka tapauksessa kausaliteetit kuuluvat luultavasti jälkimmäisen piiriin.
"Näitä väittämiä pitäisi yrittää tarkastella jotenkin Humen laajemman mielen- tai tietoteorian valossa. "
Joo, nuo esimerkit ovat irroitettu kontekstistaan ja niitä on mielekkäämpää tarkastella laajemmin Humen ajattelun valossa. Ilmeisesti Humen tarkoitus oli yksinkertaisesti osoittaa, että mikään ihmisen omaama tieto ei ole epäilyksistä vapaa. Kaikki tämä tieto on peräisin noista mainitsemista impressioista.
Juu. Kaiketi Hume ei ajatellut kiistää sinänsä kausaliteettien "olemassaoloa".
Hume luultavasti vie ajattelussaan skeptisismin vain sen äärimmäiseen muotoon. Hume nähdäkseni ajatteli, että lopulta myös "kausaliteettien epäily" voidaan kyseenalaistaa skeptisismistä käsin.
Esimerkiksi, jos humelaiselta skeptikolta kysyttäisiin, miksi hän ei hyppää talon katolta jos kaikki on epäilyn alaista, niin tämä luultavasti vastaisi, että emme voi myöskään tietää että talo ja maan kamara EIVÄT ole olemassa. Tässä mielessä humelainen sketikko ei tule ajatella jotenkin kartesiolaiseksi skeptikoksi.
Humen mukaan meillä ei ole syytä siten epäillä
biljardipallojen vaikutusta toisiinsa. Kuitenkin
periaatteessa on mahdollista ajatella, että
voisimme saada myös toisenlaisen impression
pallojen liikkeistä.
Luultavasti monet väärinkäsitykset Humen filosofiasta liittyvät kyvyttömyyteen erottaa sketisismin kahta eri muotoa: kartesiolaista ja humelaista skeptisismiä.
Voisi ehkä liittyäkin, sillä apriori tietoahan ei ole olemassa. Tämä on sittemmin osoitettu.
Toinen tulee psykologiasta, mikä koskee lähenni paranoiaa. Tässä henkilö liittää asioita toisiinsa havaintonsa perusteella ja siten havaitsee vääriä kausaliteetteja.
Esim. asioiden yhtäaikainen tapahtuminen luo vaikutelman jostain suuremmasta.
Samoin kokemuksen perusteella tehdään järjettömiä päätelmiä.
Allekirjoitan nuo muut viestisi kohdat, mutta jäi mietityttämään tämä.
"Voisi ehkä liittyäkin, sillä apriori tietoahan ei ole olemassa. Tämä on sittemmin osoitettu. "
Voisitko antaa jonkinlaisen referenssin tähän. Epäilen, että kaiken apriori tiedon olemattomuuden osoittaminen edellyttää sitoutumista johonkin maailmankatsomukseen kuten fysikalismiin, naturalismiin tai Humen skeptiseen empirismiin. Toisaaltaan voin kuvitella, että tietyn tyyppinen apriori tieto voi johtaa erilaisiin paradokseihin. Mutta kaiken apriori tiedon olemattomuuden tietäminen kuulostaa jotenkin kummalliselta.