Pikku lapsen ruokinta ensi ikävuosina (aivan uusinta tietoa)

Lastenlääkäri kirjoitti:

Vastasyntyneelle lapselle ei pidä antaa ravintoa useammin kuin kerran kahdessa tunnissa, ja sen täytettyä kolme kuukautta on parempi ruokkia sitä kerran kolmessa tunnissa. Säännötön ja yhtämittainen imettäminen häiritsee lapsen ruuansulatusta enemmän kuin mikään muu. Minä olen nähnyt erään äidin imettävän lastaan viisi kertaa puoli tuntia kestävän keskustelun aikana. On suuri erehdys luulla, että lapsen on nälkä joka kerta kun se on levoton ja huutaa. Kun se itkee, on muisteltava milloin se viimeksi söi ja harkittava eikö se itke muista syistä, ennenkuin sille rintaa tarjotaan. Lapsi on vieroitettava, kun se täyttää 12-18 kuukautta. Oikea aika tietysti suuressa määrin riippuu sen kehityksestä sekä myöskin äidin terveydestä. Anna vieroittamisen tapahtua yhtäkkiä ja perinpohjaisesti. Vakaannuttakoon ensiksi siitä, että oikea aika on valittu ja ryhtykööt sitten päättäväisesti ja voimakkaasti toimeen. Älköön tyydyttäkö puolinaisiin toimiin. Anna lapsen juoda vettä, ennenkuin sen tuuditat yö-uneen, mutta elä sitten koko yönä anna sille syötävää eikä juotavaa. Ennen vieroittamista ja vähän sen jälkeen on sitä ruokittava kaurajauhoilla, ohrajauhoilla, nisujauhoilla, graham-leivällä, maidolla yms. Lapsen ruuansulattimet eivät vielä ole siinä kunnossa, että ne sietäisivät sekaruokaa, ennenkuin hampaat ovat kehittyneet. Ja niinkuin jo sanoin, sylki ei vielä kykene liuvottamaan potaatteja ja muuta tärkinsekaista ravintoa. Monet kesätaudin, kurkkumädän, kouristusten ym. kohtaukset aiheutuvat lihasta, piirakaista ja kaakuista, joita lapselle on annettu ja jotka sen ovat myrkyttäneet, vaikka niiden on luultu ravitsevan. Tässä ei ole vielä kaikki. Liharavinnosta elävistä lapsista tulee juonikkaita, ärtyisiä ja riitaisia. Muutamia vuosia sitten sanoi minulle eräs hyvä tunnollinen äiti: "Suurin koettelemus elämässäni on se, että lapseni riitelevät keskenään. En käsitä mikä siinä on syynä. Mutta tätä turmiollista tottumusta en heistä ole saanut poistetuksi hyvällä enkä pahalla". Toivoen voivani häntä auttaa kysyin häneltä minkä mitäkin. Puhuimme mm. heidän ruuastansakin. Hän ilmoitti minulle, että he söivät runsaasti lihaa - hänen miehensä ja veljensä piti kolme kertaa päivässä saada liharuokaa eivätkä lapsetkaan usein muuta syöneet. Kerroin hänelle silloin Giessen´in museon karhun jutun: kun sille annettiin vain leipää, niin se oli aivan tyyni ja helppo käsitellä - lapsetkin saattoivat leikitellä sen kanssa - mutta jos se muutamain päivän kuluessa söi vain lihaa, muuttui se hurjaksi, rajuksi ja vaaralliseksi. Hän sustui koettamaan samaa lapsiensa suhteen. Neuvoin häntä valmistamaan erityisen päivällisen heille, kun hänen miehensä ei ollut kotona, antamaan heille maitoruokaa, pieniä graham- tai maissigemssejä, survottua nisua tai nisuvanukasta hedelmäkastimen kera, hedelmävanukasta jne. ja jättämään kylmän lihan jäännökset, piiraset ja kaakut sikseen. Neuvoin häntä laittamaan kaikki ruuat maukkaita, koristelemaan pöydän kukilla ja hedelmillä ja panemaan pöydälle lasten omat posliiniastiat; antamaan heille vähäsen yksinkertaisista jauhoruuista valmistelun eineen ennen perheen pää-ateriaa. Täten heitä ainoastaan aamiais-ateriassa houkuteltaisiin liharuokaa nauttimaan ja silloinkin tuores kala, kalapullat, omeletit yms. korvaisivat lihan tai liikkiön. Hän sustui mielellään tätä koettamaan. Ja vaikka se kysyi toimeliaisuutta, huolta ja kestävyyttä, korvattiin se hänelle monenkertaisesti. Jo ennen kuukauden loppuun kulumista hän saattoi havaita lastensa tapain muuttuneen ja vuoden kuluttua hän ei ollut niitä tuntea! Lapset olivat iloisia, leikkisöitä, hilpeitä ja täynnä elinvoimaa ja sen sijaan että ennen olivat riidelleet ja olleet rauhattomia, ne nyt olivat ystävällisiä, hyvän suopia kärsivät toistensa heikkouksia. Suuremmassa määrässä kuin useimmat muut he myöskinkin säästyivät kuumetautien ja tulehdusten kohtauksilta.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä