Särä

Särä
Lemin särä on eräs kansallisherkuistamme, jota kannattaa matkustaa pitkältäkin nauttimaan. Toki säräpaisti tunnetaan muuallakin kuin Lemillä, mutta Lemin särä on se kuuluisin. Ruokolahti on toinen tunnettu säräpaikkakunta.

Sana särä tulee venäjän verbistä zarit, paistaa rasvan kera. Särä eli kynä eli kouru on se puinen, pitkämäinen astia, jossa liha kypsennettiin aluksi vain juuresten kanssa, 1800-luvulta alkaen myös perunan.

Särässä paistaminen on Karjalassa ollut lihan sälytysmenetelmä. Paistit suolattiin ensin kevyesti pitämällä niitä pari viikkoa suolavedessä, jonka jälkeen ne paistettiin puukourussa uunissa. Mitään mausteita ei käytetty. Kypsä särä voitiin kuivata ja säilyttää pitempään tai myydä torilla.

Vaikka nykyajan särä tehdään aina lampaasta, kyllä muinaisessa Karjalassa käytettiin muutakin lihaa. Savon puolella, jossa ruoan nimi oli kynälihapaesti, kourulihapaesti tai särälihapaesti, on Bertta Räsäsen mukaan syöty nimenomaan lammasta tällä tavalla, mutta esimerkiksi Hilkka Uusivirran ohjeessa ei määritellä lihan lajia lainkaan.

Kuten hakusanan Irish stew kohdalla todetaan, saadaan ainakin minun mielestäni lihasta parempaa, jos ei pitäydytä pelkästään rasvattomaan paistiin. Sellainen kuivuu turhan paljon, vaikka se kypsennettäisiinkin aivan pehmeäksi. Puukourun etupäässä on pohjassa tappi, jonka poistamalla päästetään kouruun kertynyt sula rasva pois, mutta lihassa pitäisi mielestäni olla jonkun verran kiinteätäkin rasvaa.

Lohisärä
Suuren lohen fileiden päälle oli ennen paistamista levitetty kukkakaalista, porkkanasta ja sipulista tehtyä, etukäteen keittämällä hiukan pehmennettyä silppua. Lopputulos oli todella herkullinen ja mehukas.
12781
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

särä, se puuastia, mis sitä säreä paistotea. Se piteä olla koivune yhöst puust vestetty, sisus voa pois. Tästä se kuulemma alkaa Lemiläinen särän valmistus. Särän nimen historioitsijat väittävät johtuvan juuri tuosta kaukalosta, joka halkeilee ja säröilee aikaa myöden. Tietysti on mahdollista, että se on myös lainasana venäjästä. Särä on kuitenkin historioitsijoiden mielestä alkuperältään juuri Lemiltä ja tiettävästi tuhannen vuoden takaa. Toki ruoka tunnetaan muuallakin laajalti. Aion itse korvata sillä joulukinkun tulevana jouluna, kunhan saan talttani teroitettua ja pääsen koivuparrun kimppuun. Leivinuuni minulla jo onkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


I.S. kirjoitti:

Särä
Lemin särä on eräs kansallisherkuistamme, jota kannattaa matkustaa pitkältäkin nauttimaan. Toki säräpaisti tunnetaan muuallakin kuin Lemillä, mutta Lemin särä on se kuuluisin. Ruokolahti on toinen tunnettu säräpaikkakunta.

Sana särä tulee venäjän verbistä zarit, paistaa rasvan kera. Särä eli kynä eli kouru on se puinen, pitkämäinen astia, jossa liha kypsennettiin aluksi vain juuresten kanssa, 1800-luvulta alkaen myös perunan.

Särässä paistaminen on Karjalassa ollut lihan sälytysmenetelmä. Paistit suolattiin ensin kevyesti pitämällä niitä pari viikkoa suolavedessä, jonka jälkeen ne paistettiin puukourussa uunissa. Mitään mausteita ei käytetty. Kypsä särä voitiin kuivata ja säilyttää pitempään tai myydä torilla.

Vaikka nykyajan särä tehdään aina lampaasta, kyllä muinaisessa Karjalassa käytettiin muutakin lihaa. Savon puolella, jossa ruoan nimi oli kynälihapaesti, kourulihapaesti tai särälihapaesti, on Bertta Räsäsen mukaan syöty nimenomaan lammasta tällä tavalla, mutta esimerkiksi Hilkka Uusivirran ohjeessa ei määritellä lihan lajia lainkaan.

Kuten hakusanan Irish stew kohdalla todetaan, saadaan ainakin minun mielestäni lihasta parempaa, jos ei pitäydytä pelkästään rasvattomaan paistiin. Sellainen kuivuu turhan paljon, vaikka se kypsennettäisiinkin aivan pehmeäksi. Puukourun etupäässä on pohjassa tappi, jonka poistamalla päästetään kouruun kertynyt sula rasva pois, mutta lihassa pitäisi mielestäni olla jonkun verran kiinteätäkin rasvaa.

Lohisärä
Suuren lohen fileiden päälle oli ennen paistamista levitetty kukkakaalista, porkkanasta ja sipulista tehtyä, etukäteen keittämällä hiukan pehmennettyä silppua. Lopputulos oli todella herkullinen ja mehukas.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu