Onko oikein tehdä itsemurha ? Jollekin se on pakokeino todellisuudesta ja joillekin sadistinen kosto suvulleen ja läheisilleen. Yhtä kaikki ,jokaisella on mielestäni oikeus kuolla. Jos elää vaikka niin, että 10 päivää on täyttä pimeyttä, tuskaa ja kärsimystä putkeen ja sitten on yksi hyvä, iloinen, reipas ja nautinnollinen päivä, niin kuinka hauskaa on oikeasti elää ? Onko se elämistä, vai vaan olemassaolemista.
Terapeutit eivät anna potilaidensa tehdä itsemurhaa, ei väliä kuinka tunteetonta, tyhjää, painajaismaista, helvetillistä, kamalaa, onttoa, raskasta ja kolkkoa elämä olisi. Minusta se on väärin. Jokaisella tulisi olla oikeus kuolla, oli se sitten kuinka kova tilanne läheisille tai ei tai olisi ajatus kuinka yhtäkkinen tahansa, itsemurhaan tulisi olla laillinen oikeus.
Läheiset, jotka elävät kun läheinen kuolee, niin he itse valitsevat miten tuntevat. Loppupeleissä sinä itse valitset miten tunnet. Minusta olisi oikein antaa masennuspotilaan tehdä itsemurha, sillä jokainen on vastuussa ja omistaa omat tunteensa, ajautuksensa ja käytöksensä.
Pasifismissa itsemurhat armeijassa voidaan kääntää armeijaa vastaan, ikään kuin lyömäaseena, ja minusta se on oikein koska jokainen omistaa oman elämänsä ja jos on niin tyhmä että haluaa tappaa itsensä, niin se on oma vika. Jos on yrittänyt itsemurhaa, minusta olisi oikein että tällaista ihmistä ei laitettaisi hoitoon vaan annettaisiin ase käteen että "tässä on, tee se!".
Niin julmalta kuin se kuulostaakin niin evoluution pitää karsia heikoimmat ja vain vahvimmat saavat elintilaa.
Elämä voi itsemurhaa hautovalla tuntua elinkautiselta tuomiolta vankilassa. Ajatelkaa kuinka hauskaa se on ? Mutta se on näiden ihmisten todellisuus. Se ei ole ehkä "oikein", mutta niin he näkevät asian ja heidät pitäisi auttaa pois siitä, oli se sitten hoito tai itsemurha. Ei ole todellisuutta, on vain subjektin oma näkemys asioista. 19- vuotiaaalla itsemurhakandidaatilla voi elämä tuntua 55 vuotta kestävältä elinkautiselta tuomiolta.
Terapeutit eivät anna potilaidensa tehdä itsemurhaa, ei väliä kuinka tunteetonta, tyhjää, painajaismaista, helvetillistä, kamalaa, onttoa, raskasta ja kolkkoa elämä olisi. Minusta se on väärin. Jokaisella tulisi olla oikeus kuolla, oli se sitten kuinka kova tilanne läheisille tai ei tai olisi ajatus kuinka yhtäkkinen tahansa, itsemurhaan tulisi olla laillinen oikeus.
Läheiset, jotka elävät kun läheinen kuolee, niin he itse valitsevat miten tuntevat. Loppupeleissä sinä itse valitset miten tunnet. Minusta olisi oikein antaa masennuspotilaan tehdä itsemurha, sillä jokainen on vastuussa ja omistaa omat tunteensa, ajautuksensa ja käytöksensä.
Pasifismissa itsemurhat armeijassa voidaan kääntää armeijaa vastaan, ikään kuin lyömäaseena, ja minusta se on oikein koska jokainen omistaa oman elämänsä ja jos on niin tyhmä että haluaa tappaa itsensä, niin se on oma vika. Jos on yrittänyt itsemurhaa, minusta olisi oikein että tällaista ihmistä ei laitettaisi hoitoon vaan annettaisiin ase käteen että "tässä on, tee se!".
Niin julmalta kuin se kuulostaakin niin evoluution pitää karsia heikoimmat ja vain vahvimmat saavat elintilaa.
Elämä voi itsemurhaa hautovalla tuntua elinkautiselta tuomiolta vankilassa. Ajatelkaa kuinka hauskaa se on ? Mutta se on näiden ihmisten todellisuus. Se ei ole ehkä "oikein", mutta niin he näkevät asian ja heidät pitäisi auttaa pois siitä, oli se sitten hoito tai itsemurha. Ei ole todellisuutta, on vain subjektin oma näkemys asioista. 19- vuotiaaalla itsemurhakandidaatilla voi elämä tuntua 55 vuotta kestävältä elinkautiselta tuomiolta.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Kovinpa kuulosti tutulta tuo puhe elinkautisesta vankeudesta. Itse kärsin parhaat nuoruusvuoteni syvästä masennuksesta, joka diagnosoitiin aivan liian myöhään, seitsemän vuoden tuskan jälkeen. Ja kyllähän siinä ajassa ehti itsemurhaakin pohtia ja suunnitella melkoisen paljon, ja pari onnetonta kertaa yrittääkin, joten aihe on minulle hyvinkin tuttu, ja allekirjoitan melkoisen pitkälti tuon mitä kirjoitit.
Olen itsemurhan oikeutuksen puolesta väitellyt aiemmin eräällä toisella foorumilla kyllä melkoisen perusteellisesti, mutta ainoa, mitä siitä hyödyin, oli että ymmärsin ihmisiä olevan tämän asian suhteen tasan kahdenlaisia: sellaisia, jotka näkevät itsemurhan tekemisen osana yksilönvapautta, jota ei pitäisi rajoittaa se kieltämällä - ja sitten ovat he, jotka eivät hyväksy itsemurhaa missään olosuhteissa. Jokaisella on toki oikeus pitää oma mielipiteensä asiasta, mutta kyllä minä ennemmin kallistun niiden puoleen, jotka tietävät omasta kokemuksesta, mistä puhuvat. En siis kannusta ketään tekemään itsemurhaa, mutta en tuomitse, jos joku niin päättää tehdä.
Eräs seikka kannattaa kuitenkin ottaa huomioon. Tiedän, että itsetuhoiset ajatukset lakaisevat hyvin tehokkaasti pois mielestä kaiken toivon paremmasta, koska ihminen ei silloin pysty näkemään mitään mahdollisuutta muutokseen. Mutta tämä on vain senhetkinen mielentila. Tiedän myös, että jos itsetuhoisuus johtuu masennuksesta - kuten hyvin usein on - on oikea lääkitys omiaan auttamaan ihmistä nousemaan sieltä syvyyksistä oikeaan, miellyttävään elämään, joka ei enää tunnu elinkautiselta, vaan jopa nautittavalta. Siksi ennemmin, kuin kannustaisin ketään tappamaan itsensä, kehotan hakeutumaan hoitoon ajoissa, sillä siitä on hyvin todennäköisesti apua.
Itse en täysin allekirjoita tuota evoluutionäkökohtaa, sillä mielestäni myös joskus vaikean elämäntilanteen seurauksena itsetuhon miinakentälle harhailemaan eksyneellä on oikeus elämään, vaikka onkin sillä hetkellä heikomman asemassa. Tottahan me kaikki kuolemme joskus, mutta jos vaihtoehdot ovat kuolema heti, tai terapian ja oikean lääkityksen kautta saatu mahdollisuus uuteen, parempaan elämään, niin kyllä minä tuon jälkimmäisen valitsisin.
Joten kyllä se elämä loppujen lopuksi on elämisen arvoista, vaikkei aina siltä näytäkään. Hyväksyn toki, jos joku päättää sen mahdollisuuden hylätä, mutta en suosittele moista ratkaisua.
Ihmisellä, olisi sitten nuori ja vanha, on oikeus kuolla. Kukaan ei valinnut syntyä tänne, kukaan ei valinnut geenejään tai ympäristöään, kukaan ei valinnut vanhempiaan, joten, jos tänne tulo oli sattumaa, niin täältä pois pääsy, eräänlainen pakotie on oltava. Jokainen joka ajattelee itsemurhaa, on jo tarpeeksi kypsä tekemään ratkaisun elämästään, sillä lapset eivät juurikaan ajattele itsemurhaa.
Mutta pieni varoituksen sana: itsemurhan yrittämisestä voi vammautua, ja on aina parempi elää turhaakin elämää kuin turhaa elämää pyörätuolissa.
Terapeutit eivät anna potilaidensa tehdä itsemurhaa. Minusta terapeuttien pitäisi auttaa potilas itsemurhaan jos tämä sitä tahtoo.
Itsemurha- ratkaisua on hyvä koittaa valottaa terapeutilleen mm. lahjonnalla, suostuttelulla ja uhkailulla. Itsemurhan jos joskus päätyy tekemään täytyy elämän olla jo niin kurjaa että itsemurha on melkeinpä parempi ratkaisu. Olisi hyvä jakaa kaikille mielenterveyslaitoksissa, ja poliklinikoissa aseita jotka voitaisiin asettaa tyynyn alle, näin jos on todellakin ahdistava olo, saa itsensä hengiltä ja vapaaksi maailman huolista. Näin myös säästettäisiin rahaa ja voimavaroja, ja karsittaisiin heikoimmat pois.
"Terapeutit eivät anna potilaidensa tehdä itsemurhaa. Minusta terapeuttien pitäisi auttaa potilas itsemurhaan jos tämä sitä tahtoo. "
Terapeuttien toimenkuvaan kuuluu estäminen, jos he kerran asiasta tietävät. Sitä varten terapiassa kai käydään.
Nuorena minustakin elämä oli hyvin raskasta ja tuntui, sinua lainatakseni, elinkautiselta rangaistukselta. Tunsin melkein jatkuvaa ahdistusta ja tuskaa, sain hirveitä paniikkikohtauksia usein öisin. Joskus olin onnellinen jos oli vaikka muutama minuutti semmoista keveämpää, että ahdisti vaan vähän. Mutta en tiedä johtuiko kasvatuksesta vai mistä, milloinkaan en ajatellut tappavani itseäni. Tosin kovassa ahdistuksessani joskus pelkäsin sekoavani niin, että mielenhäiriössä päättäisin päiväni.
Niin ei kuitenkaan onneksi käynyt.
Ahdistus ja tuska jatkuivat vuosia.
Nyt olen keski-iässä ja elämä tuntuu aika mukavalle. Paljon on ollut takaiskuja ja pettymyksiä mutta yhdestä asiasta olen erittäin onnellinen: Etten tappanut itseäni nuorena.
Muuten en tietäis kuinka mukavasti elämä sujuu keski-iässä.
Entä jos kuoltuasi olisit päässyt taivaaseen luokse kaikkien kärsineitten mukaan ikuiseen elämään ?
Kun avasin raamatun ensimmäistä kertaa elämässäni niin siinä luki: "Jos te kuuluisitte tähän maailmaan, niin se rakastaisi teitä, kuin omiaan. Mutta te ette kuulu tähän maailmaan koska minä olen teidät omikseni valinnut ja siksi maailma vihaa teitä".
Se oli suoraa Jumalan sanaa minulle. Minä kuulun hallitsemaan tätä planeettaa yhdessä Jeesuksen ja Jumalan kanssa.
jälkeen meillä on mahdolllista päästä iankaikkiseen elämään joka on ihanaa ja ihmeellistä. Ota sinäkin Krusander selville tie sinne. Raamattua ei kannata lukea sieltä täältä vaan rauhassa kertaalleen läpi niin siitä saa oikean kuvan. Et sinä mitään täällä maan päällä hallitse." Maailmassa teillä on ahdistus, mutta olkaa turvallisella mielellä, sillä minä olen voittanut maailman," sanoo Jeesus.
Itsemurhaan on laillinen oikeus, sillä itsemurhan toteuttamisesta tai sen yrityksestä ei ole määrätty mitään rangaistusta, kuten vankeutta tai sakkoja.
Itsemurhan eettisyyttä voidaan pohtia paitsi itsemurhan tekijän, myös hänen läheistensä kannalta. Mikäli itsemurhan tekijällä on lapsia, ei ole lapsia kohtaan oikein tehdä itsemurhaa. Lapsia ei ole pakko hankkia; mikäli henkilö on hankkinut lapsia, hän on vastuussa tästä valinnastaan, siitäkin huolimatta, että hän ei ole ehkä tiedostanut tehneensä valintaa suhteessa lasten hankkimiseen.
Toinen kysymys on, onko eettistä tai oikein aiheuttaa toisille suunnatonta tuskaa? Entä jos oma itsemurha johtaa siihen, että esim. puolisokin tekee itsemurhan?
Sanoit, että on läheisten valinta, miten he tuntevat kun läheinen kuolee. Kuitenkin perustelet henkilön oikeutta tehdä itsemurha sillä, että hän saattaa kokea elämänsä todella kauheaksi. Miksi tässä tapauksessa tunteet eivät ole oma valinta?
Syvästi masentunut ei välttämättä näe kaikkia niitä vaihtoehtoja, joita olisi tarjolla, tai ei näe hyviä vaihtoehtoja. Masentunut saattaa myös olla masentunut, vaikka tietoisella tasolla tietäisi asioidensa olevan hyvin. Silti elämästä voi ilo ja elämänhalu olla poissa. Tähän saattavat lääkkeet ja terapia auttaa, samoin kuin elinympäristön muutos jos ympäristö on masennusta aiheuttava ja ylläpitävä. On parempi vaihtoehto edes kokeilla ensin, auttavatko elinympäristön muutos, lääkkeet ja terapia, kuin päätyä suoraan itsemurhaan miettimättä muita vaihtoehtoja.
Mitä tulee evoluutioon, niin ei se teoria ole niin yksinkertainen, että heikoimmat karsiutuvat ja vahvimmat saavat elintilaa. Eivätkä heikkouden ja vahvuuden käsitteet ole kovin yksinkertaisia; raaka voima saattaa voittaa älyn, vaikka äly olisi ihmiskunnan selviytymisen kannalta tärkeämpi ominaisuus kuin raaka voima.
Olennaista kehityksessä on ympäristöön sopeutuminen; se, mikä on vahvuutta ja mikä heikkoutta, riippuu siitä ympäristöstä jossa elää.
Sanot ettei ole todellisuutta, vaan ainoastaan subjektin oma näkemys asioista. Kannatatko tätä näkemystä myös silloin, jos skitsofreniaa sairastava sanoo, että hänen toimiaan ohjailevat marsilaiset?
Lopuksi haluan sanoa, että olen kokenut sen tunteen, ettei tiedä miten jaksaisi seuraavaan päivään. Olotila oli hirveä. En tuomitse ihmistä joka sellaisessa tilanteessa tekee itsemurhan. Suosittelisin kuitenkin kokeilemaan ensin muita vaihtoehtoja.
"Itsemurhan eettisyyttä voidaan pohtia paitsi itsemurhan tekijän, myös hänen läheistensä kannalta. Mikäli itsemurhan tekijällä on lapsia, ei ole lapsia kohtaan oikein tehdä itsemurhaa. Lapsia ei ole pakko hankkia; mikäli henkilö on hankkinut lapsia, hän on vastuussa tästä valinnastaan, siitäkin huolimatta, että hän ei ole ehkä tiedostanut tehneensä valintaa suhteessa lasten hankkimiseen."
Ihmisellä ei ole vastuuta, osuutta tai omistussuhdetta tapahtumista sen jälkeen kun hän on kuollut. Häntä voidaan syyttää kaikesta, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta kun syytetty on kuollut. Lapset ymmärtävät vanhempana suhtautua myönteisesti vanhempansa kuolemaan ja omistavat omat tunteensa ja hyväksyvät että vanhemmallaan oli niin paha olo että piti päästä pois.
"Toinen kysymys on, onko eettistä tai oikein aiheuttaa toisille suunnatonta tuskaa? Entä jos oma itsemurha johtaa siihen, että esim. puolisokin tekee itsemurhan?"
Tapahtumia, joihin sinulla ei ole mitään kontrollia, ei kannata murehtia. Ainut henkilö mitä sinä kontrolloit on sinä itse.
"Sanoit, että on läheisten valinta, miten he tuntevat kun läheinen kuolee. Kuitenkin perustelet henkilön oikeutta tehdä itsemurha sillä, että hän saattaa kokea elämänsä todella kauheaksi. Miksi tässä tapauksessa tunteet eivät ole oma valinta?"
Kasa päällekkäisiä tapahtumia liian lyhyessä ajassa ajaa ihmisen hulluksi ja näin katsantokannat vääristyvät, ja tuska, jonka voisi valita olla kärsimättä, tulee sinun todellisuudeksesi. Tunteet ovat sinun sisäisen dialogisi tuloksia. Jos sisäinen dialogisi on negatiivinen tai itsetuhoinen, saat huonoja tuloksia. Ei ole olemassa todellisuutta, on vain subjektin oma näkemys asioista. Tämä on sama asia kun yhtäkkiä näkisit unta jonka luulet olevan totta. Oletetaan että olet linnassa. Muurit ja seinät ovat sinulle todellisuutta. Samoin kärsimys ja tuska ovat todellisuutta mielenterveysongelmaisille. Eli et voi naiviisti ajatella että pystyisit muuttamaan tunteitasi kuin valonappia.
"Itsemurhaan on laillinen oikeus, sillä itsemurhan toteuttamisesta tai sen yrityksestä ei ole määrätty mitään rangaistusta, kuten vankeutta tai sakkoja. "
Itsemurhan yrittämisestä saa rangaistuksen: suljettua osastoa alistamisineen ja nöyryytyksineen ilman tietoa tuomion pituudesta.
"Toinen kysymys on, onko eettistä tai oikein aiheuttaa toisille suunnatonta tuskaa? Entä jos oma itsemurha johtaa siihen, että esim. puolisokin tekee itsemurhan? "
Tuota samaa sopii kysyä vaikkapa jokaiselta sijoittajalta, joiden takia työntekijöitä laitetaan ulos kun ei muuten tulos enää kasvaa vaatittua 50% vuodessa. Onko oikein että joku ostaa optiotuloillaan miljoonataloja ja huvipursia, kun toinen joutuu samasta puljusta työttömäksi jouduttuaan siirtymään kaurapuurokuurille ja työkkäri-kela-sossu linjalle kerjäämään? Köyhyys edesauttaa mielenterveysongelmien syntymistä, mutta ajattelevatko työntekijöiden selkänahasta nettoavat sijoittajat tms pers'reiät olevansa ehkä syypäitä jonkun ihmisen itsemurhaan? Tuskin. Miksi masentuneelta ja ahdistuneelta ihmiseltä vaaditaan enemmän?
"Sanoit, että on läheisten valinta, miten he tuntevat kun läheinen kuolee. Kuitenkin perustelet henkilön oikeutta tehdä itsemurha sillä, että hän saattaa kokea elämänsä todella kauheaksi. Miksi tässä tapauksessa tunteet eivät ole oma valinta? "
Olipas muuten hyvä kysymys.
Mulla on siihen jonkun sortin teoria.
Itsemurha on harvemmin mikään impulsiivinen juttu, sitä miettii pitkätkin ajat ennen kuin alkaa olemaan kypsä. Jos masentunut ihminen voisi valita tunnetilansa, hän tekisi sen moneen kertaan ennen kuin koko itsemurha-ajatus on toteuttamisasteella. Sama koskee varmasti jälkeen jääneitäkin. Ei tunnetilaa voi valita. Mutta sen voi valita mitä tekee asialle. Täysissä ruumiin- ja sielunvoimissaan(lukuun ottamatta surua ja kaipausta) olevalla on todennäköisesti tukiverkko, koska läheisen kuolemaa ei tarvitse selitellä (toisin kuin esim masennusta, väsymystä, alakuloisuutta, ahdistusta). Samaten täysissä ruumiin- ja sielunvoimissa olevilla ihmisillä on myös suuremmat mahdollisuudet ja voimaa tehdä asialle jotain. Masentunut on ollut masentunut niin kauan että mikään "ryhdistäytyminen" ei enää siinä vaiheessa tepsi, se ei vain ole mahdollista, paukut on loppu! Ne on kaikki jo käytetty kun on etsitty ulospääsyä umpikujasta. Itsemurhahan on ns. "viimeinen pakotie" - ei suinkaan kenenkään ensisijainen valinta.
"Syvästi masentunut ei välttämättä näe kaikkia niitä vaihtoehtoja, joita olisi tarjolla, tai ei näe hyviä vaihtoehtoja. Masentunut saattaa myös olla masentunut, vaikka tietoisella tasolla tietäisi asioidensa olevan hyvin. Silti elämästä voi ilo ja elämänhalu olla poissa. Tähän saattavat lääkkeet ja terapia auttaa, samoin kuin elinympäristön muutos jos ympäristö on masennusta aiheuttava ja ylläpitävä. On parempi vaihtoehto edes kokeilla ensin, auttavatko elinympäristön muutos, lääkkeet ja terapia, kuin päätyä suoraan itsemurhaan miettimättä muita vaihtoehtoja. "
En usko että kukaan alkaa vakavissaan itsemurhaa hautomaan vain siksi että elämä ei maistu. Lääkkeiden ja terapian "kokeileminen" taas ei ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin voisi luulla. Terapiaa pitää anoa anoa ja anoa, ja sitä varten varten tarvitaan ainakin lääkärintodistus, mikä sekään ei tipahda netistä tilaamalla. Terapian saa puoleksi vuodeksi kerrallaan (voin olla väärässä) minkä jälkeen sitä pitää anoa uudestaan kaikkine paperisotineen. Moniko masentunut pystyy tuohon rumbaan? Ai niin rahapuolta ei sovi unohtaa. Jos masentuneen ihmisen jokainen harrastuksiin ja vapaa-aikaan laskettu penni meneekin terapiaan, voi miettiä sitäkin onko koko hommassa mitään mieltä. Omavastuut pelkästään on sitä luokkaa (vaikka Kela korvaisikin osan), että ihan pienituloinen ei pysty niitä maksamaan. Tai sitten pitää lopettaa kaikki muu paitsi syöminen ja nukkuminen, mikä taas osaltaan sitten passivoi ja masentaa lisää.
Lääkkeistä ja niiden kokeilusta sanon kaksi asiaa: raha ja sivuvaikutukset. Masennuslääkkeet eivät sovi köyhän kukkarolle, kuten ei terapiakaan. Ja sivuvaikutuksista lääkärit valehtelevat jopa päin naamaa.
"Sanot ettei ole todellisuutta, vaan ainoastaan subjektin oma näkemys asioista. Kannatatko tätä näkemystä myös silloin, jos skitsofreniaa sairastava sanoo, että hänen toimiaan ohjailevat marsilaiset? "
Minäkin sanon ihan samaa. Jokainen luo itse oman todellisuutensa, ja näkee sen omanlaisenaan. Myös skitsofreenikko, vaikka uskoisin että skitsofreenikon kohdalla luominen ei toimikaan ihan niinkuin haluaisi, aivan kuten neliraajahalvaantuneiden käveleminen ei kerta kaikkiaan suju vaikka käsky lähtisi aivoista aivan oikein.
--
Olen myös ollut joskus tilanteessa josta en nähnyt mitään ulospääsyä, ja olen jopa yrittänyt ottaa itseni hengiltä kahdesti, huonolla menestyksellä kuten näkyy. ;) Kuitenkaan enää siinä vaiheessa ei mikään "vaihtoehdon kokeileminen" enää ollut mahdollista, koska kaikki oli jo kokeiltu, ja itsemurha tosiaan oli viimeinen mahdollisuus. Se mikä lopulta muutti mieleni, niin kornilta kuin se kuullostaakin, oli läheisen perheenjäsenen kuolema. Se oli sen sortin shokki, että se sai minut tajuamaan etten minä haluakaan kuolla. Tosin en ollut enää ahdistunut siinä vaiheessa, vaan kuolaava idiootti jolla kuolemanhalu oli kovempi kuin elämänhalu. Anyways, selvisin saamastani "hoidosta" huolimatta, ja ehkä sen vuoksi olen edelleen sitä mieltä että jokaisella on täysi oikeus päättää elämänsä jos niin haluaa. Jos ei muusta syystä, niin välttääkseen ihmisarvon riiston, nöyryytyksen ja muun ns." hoidon".
"Ihmisellä ei ole vastuuta, osuutta tai omistussuhdetta tapahtumista sen jälkeen kun hän on kuollut. Häntä voidaan syyttää kaikesta, mutta sillä ei ole mitään vaikutusta kun syytetty on kuollut."
Ihmisellä on vastuu niistä valinnoista joita hän tekee eläessään. Jos hän tekee valinnan hankkia lapsia, hän on tästä valinnasta vastuussa. Vanhemmlla on laillisestikin vastuu alaikäisistä lapsistaan.
"Lapset ymmärtävät vanhempana suhtautua myönteisesti vanhempansa kuolemaan ja omistavat omat tunteensa ja hyväksyvät että vanhemmallaan oli niin paha olo että piti päästä pois."
Miten voit olla varma että lapset ymmärtävät suhtautua myönteisesti vanhempiensa kuolemaan? Tuskinpa lapsi tulee koskaan suhtautumaan sellaiseen asiaan myönteisesti. Hyväksyntä ja ymmärrys on mahdollista, mutta ne ovat eri asioita kuin myönteinen suhtautuminen.
"Tapahtumia, joihin sinulla ei ole mitään kontrollia, ei kannata murehtia. Ainut henkilö mitä sinä kontrolloit on sinä itse."
Ihmisen kontrolli itseensä voi vaikuttaa suoraan tai epäsuorasti toisiin ihmisiin. Esimerkiksi liikenteessä piittaamattomuus liikennesäännöistä voi johtaa jonkun kuolemaan tai vammautumiseen. Elämän ennustamattomuus ei vapauta yksilöä vastuusta.
"Kasa päällekkäisiä tapahtumia liian lyhyessä ajassa ajaa ihmisen hulluksi ja näin katsantokannat vääristyvät, ja tuska, jonka voisi valita olla kärsimättä, tulee sinun todellisuudeksesi. Tunteet ovat sinun sisäisen dialogisi tuloksia."
Näin voi käydä myös itsemurhan tehneen omaisella. Tunteet eivät ole pelkän sisäisen dialogin tuloksia, eivätkä pelkästään mielentiloja. Tunteet ovat vuorovaikutuksessa sekä keskenään ja yksilön muiden mielentilojen kanssa, että myös yksilön fyysisten tilojen ja hänen ympäristönsä kanssa.
"Samoin kärsimys ja tuska ovat todellisuutta mielenterveysongelmaisille. Eli et voi naiviisti ajatella että pystyisit muuttamaan tunteitasi kuin valonappia."
En kieltänytkään kokemusten todellisuutta. Enkä sanonut että tunteita muutetaan kuin painamalla valonappia. Sanoin että kannattaa yrittää ensin muita vaihtoehtoja kuin itsemurhaa.
"Itsemurhan yrittämisestä saa rangaistuksen: suljettua osastoa alistamisineen ja nöyryytyksineen ilman tietoa tuomion pituudesta."
Sanoinkin laillinen oikeus. Suljettu osasto ei ole lain määräämä rangaistus rikoksesta, toisin kuin esim. vankeustuomio murhasta. Sitä en kiistä etteikö suljetulla osastolla oleminen voisi olla kauhea kokemus.
"Köyhyys edesauttaa mielenterveysongelmien syntymistä, mutta ajattelevatko työntekijöiden selkänahasta nettoavat sijoittajat tms pers'reiät olevansa ehkä syypäitä jonkun ihmisen itsemurhaan? Tuskin. Miksi masentuneelta ja ahdistuneelta ihmiseltä vaaditaan enemmän?"
On totta, että köyhyys voi olla osatekijä mielenterveysongelmien synnyssä. Mielestäni kaikki ihmiset ovat vastuussa sekä itsestään että toisistaan niin pitkälle kuin heidän ymmärryksensä tähän riittää. Selkänahasta voittoja kiskova sijoittaja on vastuussa teoistaan. Moraaliset valinnat eivät voi kuitenkaan perustua siihen, että "minä saan tehdä näin kun tuokin tekee". Tiedän että jotkut saavat helppoa rahaa vaikkapa huumeita myymällä. En silti sallisi itselleni tällaista tulonlähdettä, koska mielestäni olisi moraalisesti väärin ansaita rahaa tuhoamalla toisten terveyttä.
Tiedän että Suomessa on vaikeaa saada apua. Eikä aina ammattihenkilökuntakaan ota tosissaan ihmisen ongelmia. Varmasti tuloksettomiksi koetut avunhankintayritykset masentavat lisää. Kuitenkin kehottaisin edes yrittämään ensin. Jos minulla olisi paljon rahaa, lahjoittaisin sitä mielenterveystyölle; rahasta ja resursseistahan tässä on kyse. Valitettavasti monet päättäjämme eivät ole oivaltaneet, että vaikka asiaa tarkasteltaisiin puhtaasti taloudellisista näkökulmista, niin mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy ja hoito tulee halvemmaksi kuin mielenterveysmenojen karsiminen, joka on lyhyen tähtäimen säästöä.
"Jokainen luo itse oman todellisuutensa, ja näkee sen omanlaisenaan. Myös skitsofreenikko, vaikka uskoisin että skitsofreenikon kohdalla luominen ei toimikaan ihan niinkuin haluaisi, aivan kuten neliraajahalvaantuneiden käveleminen ei kerta kaikkiaan suju vaikka käsky lähtisi aivoista aivan oikein."
Se, että jokainen kokee oman todellisuutensa omalla tavallaan ja että tämä kokemus on täysin todellinen, on eri asia kuin se, onko asia sinänsä oikein. Esim. lause "Jussi uskoo joulupukkiin" on hänelle täysin totta ja lauseena täysin totta, mutta se on eri asia kuin se, onko lause "joulupukki on olemassa" totta.
"Mielestäni kaikki ihmiset ovat vastuussa sekä itsestään että toisistaan niin pitkälle kuin heidän ymmärryksensä tähän riittää."
Sinä omistat oman elämäsi, oli se sitten reilu tai epäreilu, onnellinen tai onneton, hyvä tai paha, menestyvä tai epäonninen. Jokainen on tilivelvollinen ja vastuussa vain omista tekemisistään. Olisi tyhmää ottaa vastuulleen toisen ihmisen ongelmia.
"Sinä omistat oman elämäsi, oli se sitten reilu tai epäreilu, onnellinen tai onneton, hyvä tai paha, menestyvä tai epäonninen."
Oletko mielestäsi vastuussa asioista jotka omistat? Jos olet, miksi et sitten omasta elämästäsi, jos kerran mielestäsi omistat sen?
"Jokainen on tilivelvollinen ja vastuussa vain omista tekemisistään."
Niin juuri, omista tekemisistään. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että omat tekemiset saattavat vaikuttaa toisiin. Otetaan esimerkki; oletetaan että olen ammatiltani autonkuljettaja. Jos olen ammattiini koulutettu, pyrin ajamaan mahdollisimman hyvin ja toiset huomioiden ja noudatan liikennesääntöjä, en ole vastuussa siitä, että joku esim. yhtäkkiä tuleekin pensaista eteeni kävelemään tielle ja jarrutus- tai väistämisyrityksestäni huolimatta henkilö jää alle ja vammautuu tai kuolee. Sen sijaan, jos olen liikennesäännöistä piittamaaton, lähden ajelemaan alkoholin vaikutuksen alaisena enkä yritäkään jarruttaa tai väistää kun joku kävelee suojatielle vaan painan kaasua lisää, olen tästä teostani vastuussa. Silloin minulla on osuuteni siihen, jos henkilö vammautuu tai kuolee.
"Olisi tyhmää ottaa vastuulleen toisen ihmisen ongelmia."
Itse asiassa lakikin velvoittaa ottamaan joitakin toisen ihmisen ongelmia vastuulleen. Jos näet että joku on esim. humalapäissään paleltumassa hankeen, olet ainoa joka tilanteen näkee ja voi tehdä jotain, etkä tee mitään auttaaksesi vaan kävelet ohi, olet rikosoikeudellisessa vastuussa heitteillejätöstä (en väitä, että laki olisi aina sama kuin oikeudenmukaisuus). Se ei tietenkään ole sinun vastuullasi, että henkilö vetäisi lärvit ja sammui hankeen. Se kuitenkin on, että tiedät, että hankeen voi kuolla, etkä tee mitään. Tekemättä jättäminen on teko ja valinta siinä missä toimiminenkin.
Pointti tässä on se, että ihminen on vastuussa omista teoistaan. Omat teot voivat vaikuttaa toisiin. Jos omien tekojen vaikutukset ovat tiedettävissä, niistä on vastuussa. Laki perustuu osittain tähän; jos tiedän, että rintaan lyöminen teräaseella voi johtaa kuolemaan, ja tiedän, että ketään ei saa lyödä teräaseella rintaan ja siitä huolimatta teen niin ja joku kuolee juuri tämän teon takia, olen kuolemasta vastuussa.
Se, että ihminen tuntee yhteisvastuuta, parantaa yhteiskunnan selviytymiskykyä. Itse asiassa jokainen vastaa jonkin verran myös toisten asioista esim. verojen maksamisen kautta.
En haluaisi elää yhteiskunnassa, jossa kukaan ei välitä eikä vastaa muista kuin itsestään. Esim. kehitysvammaiset yms. jätettäisiin heitteille, koska "terveet" pärjäävät yksinään eivätkä halua huolehtia toisten ongelmista.
Vaikka, kuten huomasit, olen ollut kanssasi eri mieltä lähes kaikessa, niin nyt sanoit viisauden sanan.
On varmasti poliittisesti sopivaa olla kanssasi eri mieltä, eikä siksi moni tule tähän kohtaan vastaamaan olevansa kanssasi samaa mieltä, mutta koska väitteesi noudattelee erästä aforismiani, joudun toteamaan, että olet oikeassa.
Jatkan vielä sen verran, että se jonka mielestä ihmiset ovat vastuussa toisistaan, koittaa defensiivisesti perustella sen, että hän luonnevikaisesti käyttää toisia hyväkseen.
näitä juttuja oikeiksi sanoiksi, mutta yritetetään.
On niin ristiriitaista, että ihminen on yhteiskunnalle samalla hyöty ja haitta.
Olemme kalliita, jo syntymästämme asti.
Kalliita!
Siis maksamme yhteiskunnalle veroja aikuisina, eli hyödytämme yhteiskuntaa, mutta jos esim. sairastumme, olemmekin jo "kalliita". Ja rahaa ei meinaa löytyä mistään. Jo pelkän Kelanpv rahan hakeminen saa tukan nousemaan pystyyn ja entäs kuntoutus?
Kallista!
Jos joku haluaa vapaaehtoisesti kuolla, olemme taas kalliita. Emme enää maksa veroja ja koulutus jonka yhteiskunta on meille maksanut, on ollut kallis ja mennyt siis hukkaan.
Ja kalliiksi tulemm myös omaisillemme tai sossulle, kun meidät pitää haudata.
Niin tai näin, kallista on.
Mutta tunteiden ryöpytyksessä ja kaiken paskasekamelskan keskellä: Jos joku haluaa kuolla, täysin tietoisena valinnastaan, niin miksi se pitää estää, tavalla tai toisella?
Ns. hukata kallista aikaa, koska jos nyt vielä saammekin ihmisen pelastettua (esim kalliilla terapialla), voi hän samat mietteet mielessään, tehdä sen toisen kerran viisaammin.
Olla puhumatta asiasta kenellekään.
Saako hän itse päättää elämästään tai kuolemastaan?
Kyllä saa, ei se ole kenekään muun asia.
Itse olin viimekesänä itsemurhan partaalla.
Tiedän mistä puhun, eikä se ole pois suljettu vieläkään.
Olen tullut yhteiskunnalle kalliiksi, enkö voisi jo irroittaa, tulisin siten halvemmksi!
Olen havainnut tosiaan, että masennus sairautena vääristää ajattelua. Minun käsityksen on, että elämässä ei ole niin suuria vastoinkäymisiä olemassakaan, että henkilön tarvitsisi turvautua niin itsekeskeiseen ratkaisuun kuin itsemurha.
Jokaisen itsemurhakandin olisi syytä miettiä ja suhteellistaa asioita. Joku pieni savimajan kasvatti pitää elämää lahjana, vaikka elinolosuhteet saattavatkin olla kehnonlaiset, mutta hyvinvointivaltio Suomessa jotkut ovat silti tappamassa itseään.
Tärkeintä kumminkin on muistaa, että psyykkiset sairaudet masennuksesta skitsofreniaan ovat hoidettavissa.
"Jokaisen itsemurhakandin olisi syytä miettiä ja suhteellistaa asioita. Joku pieni savimajan kasvatti pitää elämää lahjana, vaikka elinolosuhteet saattavatkin olla kehnonlaiset, mutta hyvinvointivaltio Suomessa jotkut ovat silti tappamassa itseään."
Aika naiivi vertaus. Se, että jossain muussa maassa asiat ovat paremmin ei todista sitä etteikö saisi toivoa parempaa. Sitäpaitsi ihmisillä on erilaiset psyykeet. Toinen ei hetkahda mistään ja toinen hajoaa jo pienistäkin vastoinkäymisistä. Mitä yksinkertaisemmassa yhteiskunnassa elät, sitä vähemmän ja pienempiä huolesikin ovat. Elämme alati vaativammassa yhteiskunnassa jossa vaarana on työttömyys, yksinäisyys ja köyhyys. On koulu, armeija ja työpaikkakiusaamiset yms bullshittiä.
"Tärkeintä kumminkin on muistaa, että psyykkiset sairaudet masennuksesta skitsofreniaan ovat hoidettavissa."
"Hoidon" laadusta voi olla montaa mieltä.
Helppohan se on aliarvioida toista kirjoittajaa ja väittää tätä lapselliseksi.
Minusta itsemurhia Suomessa selittää pitkälti epärealistiset vaatimukset itseään kohtaan. Jotkut eivät vaan osaa käsitellä pettymyksen tunteita.
Olen edelleen sitä ajatusta vastaan, että itsemurhiin aletaan kannustaa vertaispalstoilla!
"Helppohan se on aliarvioida toista kirjoittajaa ja väittää tätä lapselliseksi. "
Eihän Krusader sinua väittänyt lapselliseksi, vaan käyttämääsi vertausta, ja siinä hän oli oikeassa.
"Minun käsityksen on, että elämässä ei ole niin suuria vastoinkäymisiä olemassakaan, että henkilön tarvitsisi turvautua niin itsekeskeiseen ratkaisuun kuin itsemurha. "
Hienoa että sinulla on positiivinen käsitys elämästä, mutta annappas olla kutsumatta itsekeskeisiksi niitä joita elämä lyö kuin vierasta sikaa. Kaikestä päätelleen et osaa edes kuvitella tuskaa jota ihminen kokee synkimpinä hetkinään, eikä tietenkään ole sinun vikasi jos et kykene empatiaan tai omaa edes pientä myötätuntoa toisten kärsimyksille. Toivon kuitenkin omasta puolestani ettet joudu sellaista kokemaankaan, vaikka kokemus voisi sinullekin olla opettavainen. Sen sijaan että lyöt lyötyjä, solvaat ja yrität syyllistää, suosittelen toisenlaista lähestymistapaa jo pelkän palstarauhan takia. En ole itse ollut masentunut tai itsetuhoinen enää vuosiin, mutta totta hitossa puolustan niitä joita kirjouituksesi varmasti loukkaa, koska TIEDÄN mitä se on.
Kukaan täällä ei ole kannustanut ketään itsemurhaan, ehkä omaa aikaisempaa viestiäsi ja sen paheksuvaa sävyä lukuun ottamatta. Jos siis olet niin ymmärtänyt, olet ymmärtänyt väärin.
Minäkin olen sitä ajatusta vastaan, että vertaispalstalla kannustettaisiin itsemurhiin, mutta hyväksyn silti ihmisen oikeuden päättää itse omasta elämästään. Moni masentunut tarvitsee nimenomaan hyväksyntää ja ymmärrystä, sellaiselta joka tietää miltä pahimmillaan elämä voi tuntua, eikä ylenkatsetta, tuomitsemista tai syyllistämistä. Sellaiseen ihmiset harvoin reagoivat positiivisesti, enkä kutsuisi sitä "vertaistueksi" laisinkaan. Se voi jollekin olla viimeinen syy mitä tarvitaan lopullisen päätöksen tekemiseen, mutta et varmaan ajatellut sitäkään kun avasit suusi.
Minulla on kokemusta kaikista vaikeimmista mt-ongelmista, joten kai minulle itsetuhoajatukset ovat tuttuja.
"Minun käsityksen on, että elämässä ei ole niin suuria vastoinkäymisiä olemassakaan, että henkilön tarvitsisi turvautua niin itsekeskeiseen ratkaisuun kuin itsemurha."
Minkälaisia ovat ne vastoinkäymiset, joiden vuoksi uskot ihmisten tekevän itsemurhan? Ei se ole ratkaisuna välttämättä itsekeskeinen, jos henkilö ei pysty ajattelemaan muuta kuin pahaa oloa ja haluaa siitä pois. Tämä paha olo on kuitenkin kokemuksena täysin todellinen.
"Jokaisen itsemurhakandin olisi syytä miettiä ja suhteellistaa asioita. Joku pieni savimajan kasvatti pitää elämää lahjana, vaikka elinolosuhteet saattavatkin olla kehnonlaiset, mutta hyvinvointivaltio Suomessa jotkut ovat silti tappamassa itseään."
Suomi ei ole hyvinvointivaltio kaikille täällä asuville. Eikä masennukseen sairastumista voi valita; se vain tapahtuu. Savimajan kasvatilla saattaa olla sellaisia suojaavia läheissuhteita, jotka kenties hyvinvointivaltion asukilta puuttuvat.
Ihmisten kokemukset ovat siinä mielessä subjektiivisia, että kärjistäen sanottuna jollekin kynnen katkeaminen on yhtä paha asia kuin jollekin jalan katkeaminen. Uteliaisuudesta; listaa 10 pahinta asiaa mitä kuvittelet että ihminen voisi Suomessa kokea...
"Tärkeintä kumminkin on muistaa, että psyykkiset sairaudet masennuksesta skitsofreniaan ovat hoidettavissa."
Kaikkiin on jokin hoito, mutta se ei tarkoita että kaikki ovat hoidettavissa; kaikki eivät parane lääkkeiden ja terapian avulla ja lääkkeiden sivuvaikutukset voivat olla ikävät. Tosin nykyään lääkkeet ovat parempia kuin ennen ja niitä pyritään kehittämään koko ajan. Eivätkä lääkkeet välttämättä paranna ihmistä vaan vähentävät hänen oireitaan.
"Niin julmalta kuin se kuulostaakin niin evoluution pitää karsia heikoimmat ja vain vahvimmat saavat elintilaa."
Annetaan sitten kaikkiin muihinkin sairauksiin sairastuneet kuolla pois vai mitä "älykkö"?
Kuules hermiitti... miksi ihmeessä oikein valitat että muut kutsuvat sinua lapselliseksi, kun itse syyllistyt aivan vastaavanlaiseen herjaamiseen? En viitsi enää selata tuota alkuperäistä viestiä mihin vastasit, mutta eipä kovin suurta "älykkyyttä" sinultakaan osoita se että kutsut muiden tekstejä hölmöiksi, ja kirjoittajia alentuvalla äänensävyllä "älyköiksi".
Toisin sanoen siis, opettele nyt hyvä mies itse ensin keskustelemaan ja käyttäytymään asiallisesti ennen kuin syyttelet ja solvaat muita.Vasta sitten sinulla on arvovaltaa jolla voit puuttua muiden kirjoituksiin. Sitä paitsi muutenhan menee hiekkalaatikkoleikiksi tämäkin palsta.
Kai minulla on oikeus vastata samalla mitalla, jos minua herjataan!
Eikä se tee ihmisestä vielä älykköä, että kannustaa muita psyykkisesti sairaita itsemurhaan.
Minun mielestä sinä puhut asiaa ja olen kanssasi samoilla linjoilla. Vertaistukipalstoilla ja ihmiselämässä yleensä kannattaa olla aina elämän säilyttämisen puolella. Siltikään en lähde tuomitsemaan ihmisiä jotka päätyvät toisenlaiseen ratkaisuus, minulla on siitä läheisiä kokemuksia. Ihminen jota olen rakastanut eniten koko elämässäni, päätti päivänsä oman käden kautta. Siltikin näen että hänen elämässä olisi ollut paljon mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. En tuomitse, mutta näen asioita joita hän ei enää nähnyt. Siksi olen ehdottomasti itsemurhia vastaan mutta korostan että kyse ei ole tuomitsemisesta.
Kyllä se olit sinä joka täällä herjasi. Mutta huomaan että lukutaito ei ole vahvin lajisi, joten antaa olla.
Tämä ei ole vertaistukipalsta.
Että evoluutio karsii heikommat ja että vahvemmat saavat elintilaa. Kurjaa sanoa sulle, mutta olet todella auttamattomasti väärässä ja ymmärtänyt koko evoluutioteoriankin aivan väärin.
Miksi kalalla on kidukset joilla hengittää mutta nisäkkäillä keuhkot, tms.? Kyse on sopeutumasta, ei vahvuudellakaan ole mitään merkitystä jollei se mukaudu vallitseviin olosuhteisiin.
Itsemurhaa masennuksen takia pidän vastuuttomana tekona. Ymmärrän toki jos on ns. etenevä sairaus tai on toiminut esimerkisi diktaattorin ominaisuudessa sarjamurhaajana ja yht'äkkiä tuleekin tunnontuskiin (mikä on tosin hyvin, hyvin epätodennäköistä), niin oman käden kautta tapahtuva elämän päättyminen saattaisi olla ymmärrettävää joskaan en silloinkaan välttämättä mitenkään hyväksyttävää.
Pitäisikö sitten hyväksyä myös ns. laajennetut itsemurhat, eli että jos iskä tai äiskä masentuu kun kulunkia on enemmän kuin tuloja niin sitten vaan pikkupiltit petille ja halulikolla hanuriin?
Hyvin itsekästä ja omahyvistä.
Olen ollut masennuksen syvimmissä syövereissä, mielialassa jossa ei mikään tunnu miltään, ei ole eilistä ei huomista ei tätäpäivää, tiedän kyllä sen tunteen ja tiedän että oman elämänsä päättäminen tuossa mielentilassa ei olisi todellakaan isokaan juttu...lopulta.
On kuitenkin niin, että ennenkuin voi edes ajatella omaa itsemurhaa on otettava selville miten se vaikuttaa läheisiin. Toisin sanoen, pystytkö kantamaan vastuun siitä, että myös läheisesi sairastuu masennukseen jonka sinun itsemurhasi laukaisi.
Masentuneena tuntuu että, mikä tahansa syy on riittävä perustelu 'tehdä se'. Väittäisin kuitenkin niin, että masentuneena ei itsemurhaa pidä tehdä, vaan ensin on ponnisteltava pois masennuksesta ja nähtävä elämä, ennenkuin voi edes suunnitella itsemurhaa.
Eli masentuneena ei ole eettisesti oikein tehdä itsemurhaa.
"Eli masentuneena ei ole eettisesti oikein tehdä itsemurhaa."
Ja terveenäkö on?
Jos aletaan puhua eettisyydestä niin silloin minusta syyttävä sormi pitäisi osoittaa yhteiskuntaan, ei masentuneeseen. Tämä yhteiskunta tekee herkimmät yksilöt sairaiksi, ja kun kaikki on lopulta viety, yhteiskunnan uhrin sitten muka pitäisi osoittaa eettisyyttä jota ympäristöltä tai muilta ihmisiltä ei herunut? Itsekkyydessä ei siis ole mitään vikaa kun sitä harrastavat ns. terveet ihmiset, mutta masentuneelle et soisi moista oikeutta? Siltä tuo tekstisi nimittäin kuullostaa.
Tyypillinen masentuneen herneenveto nenään. Kun kaikki kiusaa, niin kostoks tapan itteni.Ei oikeen lookista.
Sitäpä juuri tarkoitin, että masentuneena ei pidä itsemurhaa tehdä, koska silloin se perustuu masentuneen ihmisen armottomuuteen!
Ja vielä jatkoksi, maissa jossa ns. armomurha on mahdollista, ennen ratkaisevaa toimenpidettä on lääkäriryhmän yhdessä todettava, että armomurhaa haluava ei ole masntunut ja siksi haluaa päättä etuajassa päivänsä.
Armomurhahan on vain ikäänkuin vastapaino kehittyneelle lääketieteelle jonka avulla kyetään pitämään elämää yllä, vaikka se on potilaalle ainoastaan tuskallista pitkitettyä kipua tai vaihtoehtona on lääketieteellinen kooma.
"lääketieteellinen kooma."
lol.
vähän lapsekas nimitys, muutakaan en nyt keksinyt, tarkoitan lääkkeillä aikaansaatua nukutusta, käytetään esimerkisi huumevieroituksissa ja joissain tapauksissa pään alueelle sattuneiden vammojen hoidossa, voihan se olla joku vitsikin en tiedä, kerro ihmeessä missä vitsi piilee, mäkin haluun nauraa....
En ole masentunut, enkä tappamassa itseäni. Siltikään en hyväksy sitä että sairaalta vaaditaan enemmän moraalia kuin terveeltä ympäristöltä. Se on minusta tekopyhää.
Miten niin vaaditaan Enemmän moraalia?
Ei vain pysty. Ehkä olen niin surkea etten pysty edes itseä tappamaan. Tulisitko auttamaan painamaan liipaisimesta? Ja lohduttamaan omaisia ettei niistä tuntuisi niin pahalta, ihmisinä kun reagoivat, miten reagoivat. Ei tuhlata valtion rahoja turhuuksiin, sehän on tyhmää. Tapetaan itsemme, ei ihmisellä mitään arvoa nykymaailmassa ole. Näin se on, turha väittää vastaan.