rakastuin 20- vuotiaana naispuoliseen ammatinvalintapsykologiin , enkä ole päässyt hänestä eroon ajatuksissani. tätä pahentaa se, että hän ei ole halunnut selvittää asiaa kanssani, oli ensin ylimielinen ja sitten keskusteluyhteys katkesi kokonaan. ja yhä vituttaa, päivittäin. en pidä hänen suhtautumisestaan, vaikka asiakassuhde-jutut on ongelmallisia. minulla on jonkinasteinen persoonallisuushäiriö, joten se varmaan pahentaa suhtautumistani tällaisiin asioihin. en kertakaikkiaan hyväksy sitä, että minuun suhtaudutaan paskamaisesti, vaikka kuinka olisi jostain ammattietiikasta kyse.
minun pakkomielteeni
M28..
341552
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
ammatinvalinnanpsykologi. Se on sulle itsellesikin parempi niin.
Itse olen rakastunut terapeuttiini. Hän kysyi minulta että "mitä voisin tehdä hyväksesi?".
Melkein vastasin, että hän tarjoaisi minulle seksipalveluja ;D
minkä toisessa ketjussa mainitsinkin, että veljeni rakastui sairaanhoitajaan, suhde meni fyysiseksi, vaikka tällä hoitsulla oli kokoajan vakituinen avomies. lopulta tämä hoitsu vain sitten heitti veljeni pellolle, ja koko suhdetta ei muka koskaan ollutkaan... onneksi veli on löytänyt naisystävän. itse en ole, enkä ole jaksanut yrittää. ehkä siksi pännii yhä näin paljon. (tässä tosin hoitsu oli nuorempi kuin veljeni, eli varmaan aika kypsymätön ihminen.)
Tahdoin vastata sinulle, sillä ymmärrän tilannettasi paremmin kuin hyvin. Olen itse ollut aiemmin samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä, olen vain nainen ja pakkomielteeni kohde oli mies. Nyt olen kuitenkin vapautunut tästä pakkomielteestäni :) -kiitos siitä hyvälle terapeutilleni, joka auttoi minua tämän ongelmavyyhtini selvittämisessä.
Olet siis kokenut olevasi 8 vuotta ihastunut samaan ihmiseen saamatta mitään vastakaikua häneltä?! Sinulla on todellakin pakkomielle hänestä. Mutta se, että ymmärrät, että hän on pakkomielteesi, on jo askel pakkomielteestäsi irtipääsemiseksi.
Itse KUVITTELIN muutama vuosi sitten ihastuneeni harrastamani lajin opettajaan (miespuolinen). Hän oli mielestäni paitsi miellyttävän näköinen, myös itsevarma, ja sai minut luottamaan sekä häneen että omaan itseeni. Hänestä tuli pakkomielteeni ja hän sai minut kirjaimellisesti sekaisin. Hän tuli uniini, ajattelin häntä lakkaamatta ja koin häntä kohtaan mieletöntä fyysistä vetoa.
Fyysinen veto välillämme olikin molemminpuolista ja ajauduin hänen kanssaan lyhyeen seksisuhteeseen, siitäkin huolimatta, että hän ilmoitti minulle suoraan, ettei tahdo kanssani muuta kuin seksiä.
Vaikka mies osasi olla hurmaava ja kohtelias näin halutessaan ja välillämme oli myös hellyyttä, välillä hän kuitenkin kohteli minua todella törkeästi, oli röyhkeä ja ylimielinen. Koska olin niin hullaantunut häneen, annoin hänen kohdella itseäni huonosti. Vasta näin vuosia jälkeenpäin olen tajunnut, että mieshän käytti minua ja tunteitani vain törkeästi hyväkseen.
No, tarina jatkuu. Olen ruotinut tilannettani paljon terapeuttini kanssa, ja hän osasi auttaa minua valtavasti ymmärtämään tätä pakkomiellettäni.
Epäilisin, että sinulla ja minulla on sama ongelma: tunteemme ovat sekoittuneet. Emme pohjimmiltaan oikein erota rakastamisen ja huomionkipeyden tunnetta toisistaan.
Saanko kysyä, millainen suhde sinulla oli äitiisi? Ehkä olet lapsuudessasi jäänyt osattomaksi äidin rakkaudesta ja huomiosta? Uskon, että avain pakkomielteestäsi löytyy suhteestasi omaan äitiisi. Ehkä se tunne, mitä luulet ihastumiseksi ei oikeasti pohjimmiltaan olekaan sitä, vaan halua epätoivoisesti saada huomiota ja rakkautta ihmiseltä, joka jollain tavalla muistuttaa äitiäsi?
Omalla kohdallani avain koko juttuun on suhteeni omaan isääni. Rakastin häntä ehdoitta, niin kuin pikkutyttö nyt yleensä isäänsä rakastaa, saamatta kuitenkaan tunteilleni mitään vastakaikua. Isäni kärsi narsistisesta persoonallisuushäiriöstä, ja kohteli koko muuta perhettä huonosti. Minulla oli odotuksia ja toiveita suhteessa isääni, mutta koin aina uudestaan ja uudestaan pettymystä siitä, ettei isäni rakastanut, välittänyt ja huomioinut minua tarvitsemallani tavalla. Tämän vuoksi nyt yhä aikuisena etsin epätoivoisesti rakkautta ja hyväksyntää miehiltä, jotka jollain tavalla muistuttavat isääni.
Eli mitä tahdon sanoa sinulle, on tämä: se tunne, mitä kuvittelet ihastumiseksi, ei välttämättä sitä olekaan, vaan ehkä epätoivoista halua saada huomiota ihmiseltä, joka jollain tavalla muistuttaa äitiäsi.
Olen tämän pakkomielteeni jälkeen rakastunut erääseen toiseen mieheen, ja nyt vasta nyt, yli 3-kymppisenä alan pikku hiljaa oivaltamaan, mistä rakkaudessa ihan oikeasti on kyse.
Rakkaus ei ole mikään älytön tunnehuuma mikä sekoittaa pään, vaan oikea rakkaus on sitä, että on ihminen, JOKA KOHTELEE SINUA HYVIN. Aito rakkaus on aina molemminpuolinen tunne. Jos et saa tunteillesi vastakaikua, en usko että kyse on oikeasta rakkaudesta, vaan todellakin pakkomielteestä.
Rakkaus on sitä, että joku ihminen on sinua kohtaan hyvä, kuuntelee, ymmärtää, on aidosti läsnä ja huomioi sinua. Rakkaus ja seksi eivät myöskään ole sama asia. Ne tosin ihannetapauksessa kuuluvat yhteen, mutta fyysinen vetovoima ei tarkoita samaa kuin toisen aito rakastaminen ihmisenä.
En siis usko, että sinunkaan kohdalla kyse on rakastumisesta, vaan todellakin pakkomielteestä, josta sinun kannattaisi päästä irti. Jos tämä ihminen ei kerran osoita vastakaikua sinulle, päätä tietoisesti unohtaa hänet. Maailmassa on paljon ihania ihmisiä. Kannattaa keskittyä niihin ihmisiin, jotka huomioivat sinua ja tahtovat olla sinulle hyviä. Sitä on aito rakkaus. Molemminpuolista hyvän jakamista.
On hyvä, ettet hyväksy sitä, että sinuun suhtaudutaan paskamaisesti. Älä annakaan kenenkään kohdella itseäsi niin! Päätä itse, haluatko jäädä pakkomielteesi orjaksi, vai tahdotko ihmisen, joka aidosti välittää sinusta ja kohtelee sinua hyvin. Kun sellaisen tapaat, ymmärrät, mitä rakkaus aidosti on.
Kaikkea hyvää elämääsi.
hienon analyysisi ! Hyvästi ja syvästi näit asiaa, sain siitä paljon itselleni apua, ymmärrystä ja samaistumista. Näin se on kuin kirjoitat, ei rakkaus olekaan ihan simppeli asia, siihenpä sekoittuu vaikka mitä. - Elämä on rikasta, kun sen oikein oivaltaa. Tässäkin tapauksessa tieto kyllä auttaa näkemään paremmin omia juttujaan. Selkeyttä ja siten auttaa.
kyllä se oli vain sitä, että kokematonta 20-vuotiasta viehätti 28-vuotias kaunis psykologi.
Se oli vain yksi tulkinta tilanteesta.
Jotenkin sinun kuitenkin tulisi käsitellä tuo asia loppuun, jotta voisit päästä irti pakkomielteestäsi. Mielestäni kuitenkin ko. ihminen on jo tehnyt sinulle selväksi sen, ettei häntä kiinnosta, jos kerran keskusteluyhteyttäkään ei enää ole. Sinun pitäisi jotenkin hyväksyä se tosiasiana, ettei hän vastaa tunteisiisi. Julmaltahan sen tuntuu, mutta vain siten voit hänestä joskus päästä irti.
Itse vapauduin omasta pakkomielteestäni kun aloin tiedostamaan ja ymmärtämään omia tunteitani ja pakonomaista huomiontarvettani miehiltä, jotka jollain tavalla muistuttivat isääni.
Joka asialla ja tunteella on kuitenkin jokin syy. Yritä pysähtyä miettimään, miksi koet rakastavasi ihmistä, joka ei osoita vastaavia tunteita sinua kohtaan. Aito rakkaus on kokemus siitä, että joku huomioi sinut ja on sinulle hyvä. Viehättyä voi monista eri syistä, mutta onko kyse aidosta rakkaudesta silloin, niin se onkin sitten ihan eri juttu...
se etten hyväksy sitä, ettei minun kysymyksiini vastata. sen kyllä hyväksyn, etten saa vastakaikua.
että olet tuossa kohden just ja vain kovin herkkä ja loukkaannut helposti. Tilanne muistuttaa jotakin 'vanhaa', jossa sinua ehkä onkin aliarvioitu ja siirrät sen nyt tähänkin. Tämmöistä tapahtuu usein myös minulle.
Luulet helposti, kuten minäkin vastaavanlaisissa tilanteissa!, että hän aliarvioi ja mitätöi sinua ihmisenä, kun ei vastaa kysymykseesi. Osaan hyvin kuvitella, että se iskee noin. Tässä mielessä tilanteesi syvyys ja vaikeus kyllä johtuu sinun ns. 'häiriintyneisyydestäsi'. Mutta please älä nyt liikaa leimaa itse itseäsi häiriintyneeksi. Meitä ON paljon, jotka ollaan vastaavanlaisia; eipä niitä diagnoosejaan kannata miettiä, masentavat vain mieltä. - Tiätsä, käteviä persoonia ollaan, fiksuja ja tosi hyviä tyyppejä, me kaikki tyynni. Meillä kaikilla on paikkamme (kunhan sinullekin se ammatillinen puoli selkiytyy :-) ja olemme tärkeitä, elämällämme ON tarkoitus. - Läheppä sie ettimään tyttöystävää... sitten juskus siis.
tuntemuksiasi. Minun tulee ekana mieleeni sama kuin itsellesi, että hänen pitäisi nimenomaan uskaltaa kohdata sinut, jotta voisitte keskustella asian. Hän ilmeisesti ei oikein tajua pyrkimystäsi selvittää asia ja sitten vapautua, näin minä sinut ymmärrän. Siinä sinulla on nyt jokin kuin riippa, kun ei ole keskusteluyhteyttä. Sitä keskustelua tarvittaisiin tasan yksi kerta. Hänen pitäisi ammatti-ihmisenä tämmöinen virkasuhdejuttu osata selvittää sinua rakentavalla tavalla. Tällaisenaan asia repii sinua?
Itselläni on vastaava kokemus hoitosuhteesta. Siitä ei ollut ihastumista tai rakastumista, mutta tuon ihmisen luonnottomuus minun lopetettuani hoitoistunnut on ollut todella haavoittavaa. Sattumaltakin häntä nähtyäni asia ei hoidu ns. loppuun mitenkään. Hänen mielestän olisi pitänyt ns. tavallisena ihmisena puhua kansani yhden kerran ilman tuota terepeuttista rooliaan... Jotenkin en osaa selitää, mutta hänkin on vuosikaudet loukannut minua (tietämättään). Jotakin nöyryyttävää ja jotakin jätetyksi tulemista hän sai minussa aikaan asiakassuhteeni loputtua!? Se on jotakin, joka vain heikentää itsetuntoani sen sijaan, että hoitosuhteen tarkoitus piti olla kai parantaa itsetuntoani ja minäkuvaani.
Jotenkin minä en saa nyt sanottua, mitä tässä näen. Näen niin paljon samaa kuin itselläni on ollut, tosin nykyään jo lievenemässä, kun vuodet kuluvat. - Suhteestanne puuttuu semmoinen SULKU, semmoinen yhteenveto, loppupäätelmä; rakentava eroaminen pitäisi tehdä ja tunteet pitäisi saada puhdistaa. Sinua saattaisi auttaa, että hän sanallisesti kertoisi, ettei hän voi ja halua olla tunteittesi kohde ja vaikka analysoisi sinua sinulle itsellesi sillai rakentavasti. Hänen pitäisi uskaltaa sekä pitäisi pystyä olla nyt tosi vahvempi ja viisaampi, kuten kai alunperinkin oli tarkoitus hänen roolinsa olla. Hänen pitäisi kai hoitaa homma loppuun sinulle rakentavasti. Tai, pitäisikö ajatella, että tämä oli vain ammatinvalintaa ei terapeuttista ja/tai lääketieteellistä hoitoa ollenkaa ja sikäli olotilastasi vastuuvapaata. Enpä tiedä. - Tuli vähän pitkä mietiskely. Toivon sinulle jaksamista ja vähittäistä vapautumista. Mietipä, mihin muuhun voisit tuon 'pakkomielteesi' ja tunnesidoksesi siirtää. Joko ihmiseen tai asiaan, tai toimintaan, työhön. Yleensä ihmissuhteisiin. Ilmeisen lyöty ja loukattu olet, jota hän ei nyt oikein tajua. Persoonasi hauraus tarvitsi jotenkin ottaa huomioon. TAi löytäisitkö tahon, josta saisit asiaan apua vielä. Tässä edellä tuo pitkä kirjoitus jo on tosi hyväksi avuksi sinullekin varmaan, oli minullekin.
jotenkin tuntuu, että moni psykologi on jotenkin käsittämättömän kylmä ihminen."tekevät vain työtään". tästäkin ihmisestä haluaisin tietää nimenomaan, piittaako hän yleensäkkään vastakkaisesta sukupuolesta, onko hän sinkku vai ei... mutta en saa vastausta. hän ei sanonut minulle edes ikäänsä, kun sitä kysyin. sen olen saanut muualta selville, mutta hänen ajatuksiaan ei löydy mistään, mistä voisin ne omatoimisesti löytää. olen kyllä puhunut tästä mielenterveystoimistossa, mutta se ei yksinään auta, kun haluaisin nimenomaan saada nuo hänen edellämainitut ajatuksensa selville. tuntuu kyllä siltä, että hänellä on ehkä heikko itsetunto, niin kummalta kuin se kuulostaakin, tai sitten hän vain pelkää. mutta miksei hän voi kertoa, miten asiat ovat. se ihmetyttää.
ylimielisyys on sitten helppo tapa heittää roskiin asiakas, joka rupeaa turhan tuttavalliseksi.
Tuosta sinun tekstistäsi lainaan: "tästäkin ihmisestä haluaisin tietää nimenomaan, piittaako hän yleensäkkään vastakkaisesta sukupuolesta, onko hän sinkku vai ei... mutta en saa vastausta. hän ei sanonut minulle edes ikäänsä, kun sitä kysyin"
Tällä ammatinvalintapsykologilla on ollut oltava ikäänkuin terapeuttinen ote ja tarkoitus työssään, kun sinä pakeillaan olet käynyt. Se on ilmeistä, vaikka hänen ammattinimikkeestään sanaa terapeutti ei löydykään, mutta tilanne on suht' sama.
Yleensä mitkä tahansa terapiaa eli keskustelemalla apua antavat ihmiset ovat sellaisia, että heidän TÄYTYY pitää tietty etäisyys, jotta homma toimii. On pidettä tiettyyn rajaan asti itsensä kuin tuntemattomana henkilönä asiakkaalleen. Se työrooli vaati niin. Se on semmoinen psykologinen juttu, että asetelman on oltava tällainen, mikä ymmärrettävästi voi tosiaan olla asiakkaalle tosi loukkaavaa. !
Tämmöinen tuntemattomuuden periaate on kaikillakin terapeuteilla (tukea-antavilla, neuvovilla, kuuntelevilla, psykoanalyyttisesti toimivilla) ihan koulutuksessaan yksi tärkeä juttu, mikä opittava. Siis kyse on vain siitä, että asetelman pitää olla toimiva sen asian kannalta, miksi kukin asiakas terapeutin pakeilla käy.
Ajattele, jos terapeutti (amm.val.psykologi) vastailee tuommoisiin (sinun) asiayhteydestä irrallisiin asioihin, niin se on myös jonkinmoinen "virkavirhe". Tapaaminenhan on tosi virallinen tilanne, kellonaika tarkkaan rajattu ja joku aina on myös maksaja tämmöisille auttaja-autettava-keskusteluille. Siksi on pakko rajata puheenaiheet oleelliseen ja kaikkein tärkeimpään. Aikaa ei sovi käyttää väärin. Tässä siis myös eettinen ja moraalinen kysymys.
Terapeutin rooli on jonkinlainen puheenjohtajan rooli sikäli, että hän valvoo, jotta tapaamistunnin sisältö on ammatillisesti mahdollisimman hyvin toimiva ja asiakkaan kannalta hyödyllinen. Valitettavasti tilanne sulkee jopa kohteliaisuutta pois!, kuten sinä olet kokenut.
Tilanne saattaa olla tosi loukkaava, ymmärrän sinua. Mutta auttajat/neuvojat eivät voi ja saa vastailla tuollaisiin kysymyksiin. Tämmöinen tapaamistilanne pitää pysyä tosi asiallisena eli asiassa.
Sinun tilanteessasi nimenomaan oli tarkoitus puhua sinusta ja elämästäsi ja vaikeuksistasi nimenomaan juuri ammatillisiin asioihisi nähden. Sinusta oli tarkoitus puhua ja sitä ei voi kääntää toisinpäin. Hänen ei pidä tulla 'liian' tuttavalliseksi, liian tutuksi asiakkaallen. Äh, kun selitän monimutkaisesti ja pitkään, mutta kun haluan sanoa sinulle, että mitään pahaa tämä psykologi ei sinua kohtaan ole tarkoittanut. Varmaan on itsekin jotensakin ahdistunut tilanteesta. Tavallinen tallukka hänkin ihmisenä.
Tottakai kaikissa psykologeissa ja lääkäreissä ja terapeuteissa on ihan samoja ihmistyyppejä kuin muussakin väestössä keskimäärin. Tottakai heilläkin voi olla ongelmia, sairautta, vaikeutta, neuroottisuutta. - Itse kunkin meistä ihmisistä monesti pitää olla työssä niillä voimillaan ja terveydellään (psyykk. ja fyys.) kuin omaa, ellei työkyvyttömäksi ole kirjoitettu. Tämä koskee myös näitä keskusteluapuja toimittavia ammattihenkilöitä. Tietysti heitä on kylmiä, lämpimiä, ystävällisiä, empaattisia, vähemmän herttaisia, napakoita, ylen asiallisia jne... ihan kaikki persoonatyypit ja työtavat löytyy kuten yleensäkin ihmisistä. Ei tuo työ muuta ihmistä mitenkään 'paremmaksi'. Tuommoista ammattia pystyy harjoittamaan juuri ammattitekniikan ja opiskelun avulla, jolloin mahdoll. omat vaikeudet ja edes mikään yksityiselämästä ei tule eikä pidä tulla esille.
Täydellisyyttä ei voi odottaa. Ei voi odottaa täydellisyyttä ihmisten kesken milloinkaan, eihän.
Böööö, tulipa tekstiä. -Toivon todella, että pääset asian yli ja loukkaantumisesi jää syrjään ihan vain järjen avulla. Siis se psykologi ei ole tarkoittanut sinulle pahaa, hän toimii kaikkien kanssa samalla tavalla, eli että ei vastaile tuollaisiin omaa elämäänsä ja persoonaansa koskeviin kysymyksiin. - Hyvää yötä ja yhä parempaa huomista sinulle.
eli nimenomaan puhelimella/sähköpostilla olen yhteyttä ottanut. ja AVO ei mielestäni ole tosiaankaan terapeutti ja muutenkin mielestäni kuuluu turhiin ammattinimikkeisiin. kyseinen henkilö tosin nykyään toimii hieman eri tehtävässä (ja eri paikkakunnalla), kuntoutusohjaajana. mutta nimenomaan minua on ottanut aivoon sekin, ETTEN sanonut asioita kasvotusten, vaan annoin ajan kulua, kunnes ko. henkilö muutti muualle. sitten oli tekstiviestin lähettäminen/soittaminen ainoa keino saada yhteys. ja vitutus ei lopu. ei, vaikka se nainen ei nyt 37-vuotiaana välttämättä enää kiinnostaisi. siksi tämä onkin niin hankalaa, kun tavallaan vaatisin hyvitystä siitä, ettei voitu keskustella jo vuosia sitten. ja haluaisin palata 9 vuotta ajassa taaksepäin. silloin toimisin niin, etten tapaisi häntä lainkaan.
jos hän sanoisi ahdistuvansa minun käytöksestäni. mutta luulenpahan, että hän ei pidä minua riittävän älykkäänä, jotta minulle kannattaisi mitään sanoa.
siinä kaikki. viinaa en käytä, se on periaate. masennuslääkkeitä on ollut, muttei ne oikein auta, kun pessimismi ja synkkyys on niin syvällä sisimmässä. ja tuohon, ettei asioistaan voi psykologi puhua: paljastavat jotkut psykologitkin perheasioitaan esim. koulukaverit-sivustolla. sieltähän kuka tahansa voi ne lukea. tällaista paljastamista minä tarkoitan. tämä ihminen ei paljasta sielläkään mitään. (en tosin minäkään, kun ei mitään paljastettavaa ole.)
M28, ei psykologisi ole sinulle mitään pahaa tarkoittanut käytöksellään.
Rupesin miettimään, ovako naiskokemuksesi olleet vähäisiä? Luulisin, että olet tulkinnut jotain psykologin ystävällisyydestä väärin, ja ihastunut siksi häneen.
Mutta tosiaan, oma ammatinvalinnanpsykologini on alusta asti kertonut avoimesti joitain asioita yksityiselämästään. Tässä kohtaa juuri piileekin suuri väärintulkitsemisen vaara; jotkut ihmiset vain ovat avoimempia ja ystävällisempiä muita kohtaan, jolloin toiseen sukupuoleen tottumaton saattaa kuvitella jutussa olevan jotain "enemmän".
Suosittelen sinua siis unohtamaan amm.valintapsykologisi suosiolla, eiköhän hän olisi ottanut sinuun yhteyttä, jos haluaisi jotain muuta kuin ammatillisen suhteen. Valitan...
sanoa vähäiseksi?
Niinkin voisi asian ilmaista...
miesterapeutti miehelle, nainen naiselle. silloin pysyttäisiin asiassa. valitettavasti vain tahtoo olla naisvaltainen ala.
läpi tän otsakkeen alta. Kyllä se syy taitaa olla ihan siinä sairaudessasi, niin kuin kirjoitit.
Ihminen on herkkä otus. Joillekkin on vaikeampaa päästä yli tunneasioista kuin toisella. Olet siinä mielessä hyvällä puolella, että käsität riippuvaisuutesi johtuvan pitkälti sairaudestasi. Olet varmasti mielenkiintoinen ihminen, siitä ei ole kyse, vaan siitä että toisen ihmisen on vaikeaa säilyttää oma arvonsa jos toinen "tunkeutuu" siihen väkisin. Vaikka pitäisi kyseisestä ihmisestä niin itsen tulisi aina olla etusijalla, oman arvon ja kunniakkuuden. Sitä asiaa ei muuta mikään, vaikka asiat ei silti kaikilla ole noin että sitä omaa arvoa ja kunniakkuutta löytyisi niin paljon kuin voisi. Sitä voi pitää kuitenkin tavoitteenaan.
Varmaankin peilaat omia huonommuuden tunteitasi tähän terapeuttiin. Ajattelet että kun voittaisit hänen luottamuksen niin saisit kyllästettyä omat tunteesi. Näinhän se menee usein ensimmäisissä ihastumisissa ja rakastumisissa. Ei siinä mitään, mutta olet varmaan huomannut ettei tunteesi nyt enää ole niin taivaallisia? Vai oletko?
Kaikkia asioita ei pysty hallitsemaan ja sille asialle et enää mitään voi että sinä et saanut miesterapeuttia vaan pääsit ihastumaan naisterapeuttiisi. Kuvittele mitä tapahtuisi, jos tämä naisterapeutti nyt sanoisi että aletaan joo seurustelemaan. Muuttaisit hänen luokseen ja olisitte onnellisia. Jatkuisiko sellainen ikuisesti oikeasti? Mitä parisuhde oikeasti vaatii ja miten niitä elementtejä ylläpidetään?
Nämä asiat ovat lähestulkoon kaikille todella vaikeita sekä käytännössä että teoriassakin, ja varsinkin käytännössä.
se nainen kun asuu helsingissä ja minä maaseudulla 300 km päässä. jostain syystä hän vain oli silloin vähän aikaa tällä maaseutupaikkakunnalla töissä. ja joo, ei ne tunteet enää ole sitä samaa. kyllä katkeruus on noussut päälle, nousee väkisinkin tällaisen ajan kuluessa.
se että kohdellaan paskamaisesti?...
kai se ny kaikkia vituttaa kun saa pakit.
Jos et pääse eroon "pakkoajatuksista" niin kuin nyt näyttää siltä ettet ole päässyt, niin mene lääkäriin ja hae ammattiapua asiaasi. Ensimmäinen askel on se että haluat eroon ongelmastasi. Tiedän sekin voi olla kyseenalaista haluaako sitä lopulta eroon ongelmastaan. Totuus on kuitenkin se, että suhde jossa positiiviset tunteet ovat molemminpuolisia, on miljoona kertaa ihanampaa varmasti kenen tahansa mielestä. Onhan se silti vaikeaa ponnistaa kohti tuntematonta.
se, ettei hän saa mielestäni olla kenenkään muunkaan kanssa, kun hän suhtautuu minuun niin paskamaisesti. minun pitäisi pystyä tuhoamaan hänen parisuhteensa, jos sellainen on. vituttaa sen verran paljon.
Haluasin lohduttaa sua sillä, että oli sitten minkälainen ihminen kyseessä niin silti pitäisi ottaa toiset huomioon ja siinä se ammatinvalintapsykologi teki todella suuren virheen koska oli se tilanne mikä hyvänsä niin silti hänen olisi pitänyt arvostaa sinussa sitä että olisit halunnut selvittää hänen kanssaan tämän asianjoka sinun mieltäsi painaa, itselläni ei tosin ole vastaavaa kokemusta mutta kuitenkin olen tätä mieltä jokaisen ihmisen kohdalla olipa hän sitten millainen tahansa. Vastaa ihmeessä jos olet kanssani samaa mieltä asiasta.
juuri sitä, että ihmisen oikeat ajatukset pitäis tulla esille, vaikka on kinkkisempikin tapaus.
täydellinen kommentoimattomuus on sellaista piiloutumista. Asia menee silloin tarpeettoman hankalaksi.
Oletko yrittänyt uudelleen selvittää tätä asiaa? Sillä kyllähän sinun ja ammatinvalintapsykologisi johonkin ratkaisuun pitäisi päästä. Oletko esim harkinnut vaihtavasi toiseen ammatinvalintapsykologiin joka olisi mies vaikkapa, sitäkin kannattaisi kokeilla jos ette nyt tämän henkilön kanssa pääse sopuun asiasta.
en edes enää ole työnhakijana, vaan kuntoutustuella, ja tuo nainen on töissä 300 km päässä, kuten kerroin yhdessä viestissä. eikä hän ole enää ammatinvalinnanohjaaja, vaan kuntoutusneuvoja. mutta yhteyttä olen ottanut,puhelimella ja sähköpostilla, mutta hän ei vastaa enää. pari vuotta sitten hän vielä kehotti puhumaan jollekin toiselle, ja kertoi, ettei halua minulta viestejä. mutta se ei minulle kelpaa. haluan tietää muutakin.
täytyy vain pysyä niissä rajoissa, ettei hän voi tehdä tästä poliisijuttua.
niin pitkälle en halua mennä.
kovin pienestähän psykologi ei voi poliisille mennä, koska siinä hän rikkoo vaitiolovelvollisuutensa.
Kyllähän sinun nyt jotenkin olisi saatava tietoa, mutta miten se onkin hyvä kysymys. Ammatti-ihmisenä hän ei tosiaankaan voi tehdä rikos ilmoitusta mutta sinä sitten taas voit viranomaisten kautta vaatia häntä kuutelemaan sinua ja samalla voit vaatia häntä kertomaan rehellisesti oman puolensa asiasta.
edellisen lähetin keväällä. en siis kovin usein.
ei haluaisi toista kiusata, mutta kun haluaisi myös tuntemansa henkilön kanssa keskustella siten, kuin täällä tuntemattomana keskustellaan. se, että saisin keskustelumahdollisuuden, olisi oleellista. se keskustelu kyllä sitten loppuisi omia aikojaan vähitellen, ja tavallaan kumpikin saisi haluamansa.
eikai silloin ole oikeutta vaatia toiselta ymmärrystä, mutta silti...
Ymmärrykseen siitä huolimatta vaikka tunteesi olisivatkin yksipuolisia ja tosiaan olisihan se parasta jos tosiaankin sais jutella jollekin sellaiselle jonka tuntee, mutta voisihan olla niinkin että saattaisit jonkun toisen ihmisen avulla saada yhteyden tähän kyseiseen henkilöön, siten saattaisit saada lisää ymmärrystä muualtakin koska todella vaikea tuo tilanne sinulle on ja ymmärrän hyvin miltä sinusta tuntuu olen itsekin ollut joskus samankaltaisessa tilanteessa ja siksi toivonkin että saisit jotenkin asian järjestymään ja että saisit hänet kuuntelemaan itseäsi, minulle kävi valitettavasti silloin niin että en ehtinyt saada asioita järjestykseen ennen tämän ihmisen kuolemaa ja siksi olisi todella hyvä kuulla jossain vaiheessa tilanteestasi lisää. Pidän kovasti peukkuja että saisit asiat kuntoon ennen kuin on liian myöhäistä.
ja vastauskin saatu: uhkaus lähestymiskiellolla.
(puhetta tietenkin, kuten aiemmin jo psykologin vaitiolovelvollisuudesta mainitsin.) mutta siis:
eipä tuon ihmisen kanssa mitään voi keskustella.
kyllä se tie on päätöksessään. se, mikä minua tässä painaa, on se, että 20-vuotiaana tavattuun ihastukseen jää liittymään tietty trauma, joka saattaa seurata läpi elämän, muihinkin ihmissuhteisiin. täytyy vain yrittää olla vihaamatta tuota psykologia, ja elää elämäänsä eteenpäin.
Toivottaa sulle paljon jaksamista. Toivotaan kuitenkin että jotenkin pääsisit tuon asian yli, kannattaa varmaan nyt sitten yrittää puhua jollekin toiselle ammattiauttajalle ja kannattaa myöskin mainita tuo että tämä psykologi on uhkaillut sinua lähestymiskiellolla, koska silloin tulee ilmi tämä vaitiolovelvollisuuden rikkominen ja silloin häneltä menee tuon alan työpaikka, mutta sitä sinun ei kannata murehtia koska se olisi aivan oikein sille ihmiselle koska ei voi kuunnella sinua enää ammatillisellakaan tasolla, mutta tuota kannattaa kokeilla.
Toivon että tämän avulla jaksaisit taas pidemmälle. Joten paljon voimia ja luvallasi iso karhun hali lohdutukseksi.